Ennustajajarmo

Onko minulle tulossa muutto alkuvuodesta? Elämäni on pysähdyksissä nyt.
Entä rakkausasiat mitä muutosta alkuvuoteen?
496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei tule,ole huoleti!

Äänestä

Elämäniloisena olentona vedät puoleesi samankaltaisia seuralaisia. Liian vakava kumppani onnistuu masentamaan mielesi, joten vältä sellaisia ihmisiä. Vaikka rakkaus innostaa sinua, et pysty muuttamaan epäsopivia kumppaneita mieleisiksesi. Tarvitset ympärillesi jatkuvasti uusia ihmisiä, jotta
kasvaisit ja kehittyisit henkisesti. Varo herättämästä kumppanisi mustasukkaisuutta flirttailemalla ylenpalttisesti lukuisten ihmisten kanssa.



Ensi vuosi alkaa innostuneen flirtin merkeissä. Uutuudenkaipuu ja tarve asettua aloilleen saattavat aiheuttaa hämmennystä ristiriitaisuudellaan. Yleensä otat haasteellisetkin suhteet varsin kevyesti. Tänä vuonna pesänrakennusviettisi on kuitenkin tavanomaista vahvempi eikä kukaan ole suojassa Amorin nuolilta. Osoitat sitoutumishalukkuuttasi auttamalla kumppaniasi kotitöissä. Marraskuun täysikuu roihauttaa rakkauden liekit täyteen leimuun suhteen kaikilla osa-alueilla. Kiireisinä hetkinä kommunikointi saattaa olla nopeaa mutta intensiivistä ja täynnä rakkaudenosoituksia. Ajatuksesi risteilevät usein lapsissa. Sinkuillekin on tarjolla ilon ja valon hetkiä.

Osaat pitää hauskaa missä ja milloin tahansa. Kekseliäisyydelläsi taiot uusia ulottuvuuksia niin töissä kuin kotona. Tarjoat neuvoa pyytäville ihmisille raikkaita ratkaisuja. Yhteistyö palkitaan lisätulojen muodossa. Taloudellinen tilanteesi helpottuu. Säästä silti yllättävien menoerien varalle. Pysy erossa roskaruoasta ja huolehdi terveydestäsi. Olet tärkeä ihminen monelle läheisellesi.

Äänestä

Kiitos:) Marraskuun täysikuu roihauttaa rakkauden liekit täyteen leimuun suhteen kaikilla osa-alueilla. Minkälainen on tuo komistus ja mitä hän ajattelee minusta nyt? Sydämeni kuuluu jo hänelle. Toista ei voi muuttaa otan hänet sellaisena kun on:) Myös toisinpäin:) Entä tuo muuttoasia?

Äänestä

Yleensä otat haasteellisetkin suhteet varsin kevyesti. Varo herättämästä kumppanisi mustasukkaisuutta flirttailemalla ylenpalttisesti lukuisten ihmisten kanssa. Pysy erossa roskaruoasta ja huolehdi terveydestäsi.
Kuka sitten olitkaan joka vastasit niin nuo asiat eivät pidä paikkaansa ainakaan minun kohdallani! Mistä kirjasta katsoit vastaukset? Oletko edes oikea näkijä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kultainen keskitie kirjoitti:

Onko minulle tulossa muutto alkuvuodesta? Elämäni on pysähdyksissä nyt.
Entä rakkausasiat mitä muutosta alkuvuoteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu