Missä hoitajien arvostus?

konkarihoitsu

Olen tehnyt nyt 10 vuotta hoitoalan töitä saikkarina akuuttipuolella. Pääosin pidän työstäni, työyhteisö on mukava ja potilaatkin välillä. Ihmettelen vain suuresti tätä ihmisten arvostuksen vähäisyyttä hoitotyötä kohtaan.

Olen huomannut, että kun tietyntyyppiset ihmiset tulevat sairaalaan, ollaan olevinaan kuin maailmanomistajia. Pomotetaan hoitajia, pidetään hoitajia jonain "asiakaspalvelijoina". Puututaan muiden potilaiden hoidollisiin asioihin ja kritisoidaan jatkuvasti muiden potilaiden hoitoa vaikka mitään hoitoalan koulutusta tai tietämystäkään heidän asioihinsa. Hoitajalle voi myöskin haistatella, kiukutella kuin pikkulapset, sysätä kaikki vastuu omasta kuntoutumisesta, omaisuudestaan, käytöksestään jne hoitohenkilökunnalle. Ja näitä tapauksia tuntuu olevan nykyisin vaihtelevissa määrin jokaisena kertana osastolla kun olen työvuorossa.

Sen minä sanon, että sairaanhoitaja ei ole mikään asiakaspalvelija - ainakaan julkisen puolen sairaalassa. Hän on sairaanhoidon ammattilainen, joka hoitaa potilaan sairautta yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa. Vastuu on suuri. Potilas ei ole sairaalassa mikään pomo ja tätä en myöskään pelkää tehdä potilaalle selväksi mikäli sellaista kuvittelee. Sairaanhoitaja on vastuussa pahimmillaan kymmenien potilaiden turvallisesta hoidosta ja vastuussa myöskin siitä, että osastolla säilyy rauha ja järjestys. Epäystävällinen en kenellekään ole, mutta realisti ja suorapuheinen. En väittele kenenkään kanssa, tiedän kuitenkin arvoni ja arvostan omaa työtäni ja kunnioitan potilaita. Silti noudatan "niin metsä vastaa kuin sinne huutaa"-periaatetta työssäni, sillä koen ettei minun hoitoalan ammattilaisena tarvitse nöyristellen kuunnella solvauksia. Mikäli potilas sille linjalle lähtee, ainoa hoito minkä hän minulta saa, on se välttämätön - eli lääkehoidon ja välttämättömän perushoidon. Ei mitään ylimääräistä. Ystävällisille potilaille teen mielelläni ylimääräistäkin - keskustelen heidän kanssaan pitkät tovit jos aikaa on, rasvaan jalkoja, hoidan kokonaisvaltaisemmin jne. Ihmiset ovat toisilleen peilejä, joten jos kohtelet toisia huonosti, peili helposti näyttää samantapaista kuvaa takaisin ja potilas saati omainen ei ole siinä joukossa poikkeus.

Psyykepotilaalta haastavan käytöksen ymmärtää, mutta nykyään tuntuu olevan omaiset ja ihan tervejärkiset, asialliset potilaat kuin käytöstapansa menettäneitä kun sairaalaan tullaan. Omaiset huutavat ja haistattavat ja ovat valittamassa milloin mistäkin, samoin potilaat. Jos tapahtuu selkeä hoitovirhe, valitus onkin aiheellinen ja hoitovirheen tehneen hoitajan kuuluukin mennä itseensä ja ottaa virheistä opikseen. Hoitajan ei kuitenkaan tarvitse alistua mihin tahansa järjettömään pompotteluun ja solvaamiseen. Hoitoala ei ole asiakaspalveluammatti, se on raakaa ja raskasta parantamis- ja auttamistyötä ei niin häävillä liksalla. Tämän kun nämä solvaajat omakohtaisesti ymmärtäisivät, luulisin että olisivat hiljaa. Moniko heistä itse kestäisi tätä työtä päivääkään?

Tervetuloa vain kaikki nuoret hoitoalalle, jos koette että teistä on tähän. Työ on pääosin mukavaa ja työn iloa koen itse paljon, mutta vaikea on myöskään sivuuttaa sitä että paljon negatiivistakin tähän työhön liittyy. Arvostus on vähäistä. Vaatii siis luonnetta, että tätä työtä kestää ja liian kiltti ja herkkä ei saa olla. Muuten uupuu.

23

1481

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoi-ta-ja

      Hyvin kirjoitettu.

    • syystuulahduksia

      Täyttä asiaa, ikävä kyllä. Itse tulin hoitoalalle vasta aikuisena ja kieltämättä olin liian sinisilmäinen enkä voinut kuvitella sitä palauteryöppyä, mitä hoitaja saa kuulla päivittäin milloin mistäkin.

      Olen nyt kotipalvelussa ja monen mielestä olen kai enemmän palvelija kun hoitaja. Välillä tuntuu, että missä on ne tavalliset ihmiset, kun niin monet asiakkaat ja omaiset ovat ihan uskomattoman huonoja käytökseltään nykyään.

      Itse olen rauhallinen, tunnollinen ja kaikille tasavertainen hoitaja, mutta kun mikään ei riitä. Hoitajaa kohtaan ei tunnu olevan mitään arvostusta eikä tavallisia käytöstapoja tarvitse noudattaa nykyään vaan päinvastoin tunnen välillä olevani ihan se alin maan matonen, vaikka itse vielä itseäni ja työtäni arvostankin.

      Mutta mistää löytää motivaatiota, kun hyvästä työstä saa niin usein pelkkää paskaa niskaan jatkuvasti. Olen kyllä vetänyt omat rajani aika tarkalle mitä asiakastyössä enää siedän, koska muuten en yksinkertaisesti jaksa. Viime kerralla tein erään asiakkaan luona vain ne tarpeelliset ja sanoin, että käytöksesi perusteella et nyt tarvitse muuta apua tällä kertaa. Ja en koe ollenkaan huonoa omaatuntoa, jos tällöin jatkan seuraavan asiakkaan luo, koska työni ei kuitenkaan ole jatkuvasti paskakaivona olemista vaan ihan sitä hoitotyötä. Se monelta ainakin kotihoidossa tuntuu unohtuvan.

    • bedpan

      hei vaan, kollega hyvä, olet täysin oikeassa kirjoituksessasi. Laki potilaan oikeuksista kyllä on olemassa mutta missä on laki hoitajan oikeuksista ?
      Tietääkö joku, onko sellaista olemassakaan? Jos ei, olisi kyllä korkea aika
      tällaisen lain tekoon. Ja nämä lait näkyviin jokaisen työpaikan, ihmisten kodit mukaan lukien, seinälle. Ihmisiä tulisi valistaa yleisistä käytöstavoista, koska niitä ei ole, ei alkeellisimpiakaan. Jopa ensin haukutaan ja huoritellaan mutta sitten, seuraavassa hetkessä, ollaan jo työntämässä käsiään hoitajan haaroväliin. Kerran tällaisen tapauksen yhteydessä läppäsin kähmijää kynsille (kevyesti tosin, tehden viestini selkeäksi kun puhumalla kieltoa ei uskottu), aikoi mokoma tehdä valituksen....
      Ei, tämä ei ole todellakaan ihmisen työtä ja katkerasti kadun, kun tälle alalle vuosia opiskelin, typerästi kuvitellen, että voisin auttaa hädässä olevaa kanssakulkijaa. Samassa ajassa olisin saanut jonkun hyvänkin ammatin, jossa voisin kokea olevani tarpeellinen ja arvostettu.
      Toimenkuvani onkin nyt yleinen jäteastia, jota saa haukkua, potkia, sylkeä ja jota voi halveksia mielinmäärin. Anteeksi, että olen olemassa.

    • Tikkaremmi

      "Konkarihoitsu", kirjoituksesi oli karmeaa luettavaa ja ihan sen perusteella näin kolleganasi kehoittaisin hakemaan apua vakavaan asennevammaasi tai vaihtamaan alaa!

      Sylkäisit ulos semmoista huippuunsa viritettyä negatiivisuutta ja asennevammaa hoidettavia IHMISIÄ kohtaan, että toivottavasti ymmärrät pian, että sinun asenteesi täytyy muuttua. Katso peiliin ja rauhoitu, mieti onko omassa toiminnassasi oleelliseti jotain korjattavaa ja tee korjausliike NYT, ennenkuin on liian myöhäistä!

      • jo seniorikonkari

        kuulehan, Tikkaremmi, totuus ei pala tulessakaan. Kyllä Konkarihoitsu on oikeassa.


      • hoi-ta-ja

        Missä kohtaa tuossa kirjoituksessa näkyi asennevamma sinun mielestäsi? Joka sana täyttä totta, otahan pää pois kainalosta ja lue kirjoitus uudestaan.


      • Anonyymi

        Et tunnu olevan ajan tasalla näistä hommista.


    • 12+10

      Olipa hyvin kirjoitettu konkarihoitsulta, samaistun ajatuksiisi :)

    • konkarihoitsu

      Tikkaremmi:

      Kiitos palautteestasi.

      Mikäli olet tuota mieltä asenteestani työtäni ja potilaita kohtaan, kehottaisin sinua itseäsi myös kirjoittamaan samaan kritisoivaan tekstiisi parannusehdotuksia, miten minun kuuluisi toimia. Kovinkaan paljon uskottavuutta kirjoituksellesi ei anna, mikäli vain kritisoit kritisoimisen ilosta etkä osaa esittää mitään vaihtoehtoisia toimintatapoja. Miten itse koet oikeaksi toimia niissä tilanteissa, kun potilas tai omainen huutaa sinulle kurkku suorana, käy käsiksi, yrittää toimia pomonasi ja määrätä myös muiden potilaiden hoidosta? Toteutatko heidän kaikki toiveensa?

      Kuten sanottu, mikäli on kanttia kritisoida toisia ihmisiä, voisi samaan syssyyn lisätä myös parannusehdotuksia tai kertoa miten itse kyseisissä tilanteissa toimisi. Se on sitä vastavuoroisuutta, minä en hiekkalaatikkoleikkeihin lähde mukaan.

      Hyvää tulevaa viikonloppua kaikille kollegoille! :-)

      • Anonyymi

        Hyvä kommetti


    • olet säälittävä

      Sinä olet asiakaspalvelija ja teet kuten sanotaan.

      • En ole aspa!!

        Sairaanhoitaja ei todellakaan ole asiakaspalvelija. Turhaan tällaisiin typeriin provoihin silti vastailee ;)


      • Olet palvelija
        En ole aspa!! kirjoitti:

        Sairaanhoitaja ei todellakaan ole asiakaspalvelija. Turhaan tällaisiin typeriin provoihin silti vastailee ;)

        Sinä olet aspa, et mitään muuta. Asiakas maksaa myös palkkasi. Jatkossa ymmärrät sen, kun olet työtön ja yksityiset eivät palkkaa asenteellasi olevia koskaan.


    • 13+20

      Sairaan- tai lähihoitajat eivät ole asiakaspalvelijoita. Asiakaspalvelu on oma ammattilajinsa, on olemassa asiakaspalvelun ammattilaisia ja sitten on olemassa sairaan- ja perushoidon ammattilaisia. Hoitotyön ammattilainen siis ei ole mikään piika joka tekee mitä sanotaan, vaan hoitaa potilaitaan. Mielestäni siinä on vissi ero varsinaiseen asiakaspalveluun, jossa kusipäät vittuilevat ja käyttävät heti tilannetta hyväkseen lyödäkseen ihmistä alas, aspa kun ei voi työpaikan menettämisen pelossa oikein asiakkaille vastaan sanoa. Asiakaspalvelija on näille vatipäille todella hyvä "väline" tuntea itsensä paremmaksi omasta mielestään.

      Sääliksi käy kyllä molempia ammattiryhmiä, ihmiset osaavat olla aivan hirveitä toisilleen nykyään, enkä voi käsittää mistä se johtuu. Jotkut oikein saalistavat tilanteita joissa pääsevät aiheuttamaan toiselle pahaa mieltä ja iskevät kuin sika limppuun saman tien kun tilaisuus antaa myöten. Yök.

      • tiedän mitä teen

        Kyllä minä ainakin työssäni olen sen verran jämpti, että sanon potilaalle mikäli joku hänen pyytämänsä tai käskyttämänsä työtehtävä ei minulle kuulu. Kyllä yritän parhaalla mahdollisella tavalla helpottaa todella sairaan ihmisen oloa ja voin vähän paapoakin, mutta tuntuu siltä, että nämä joskus yrittävät olla niitä kaikista omatoimisimpia! Minun tehtäväni EI ole mennä ojentamaan vesilasia sellaiselle ihmiselle, joka juuri kävi röökillä. En todellakaan mene! Enkä mene tällaisiin juttuihin, jossa joku seksuaalisesti kieroutunut yrittää saada jotain kosketuskontaktia.


      • Älä haaveile

        Hoitotyössä hoidat käsketyllä tavalla. Olet asiakaspalvelija tai työtön.


      • Lopetahan nyt jo..
        Älä haaveile kirjoitti:

        Hoitotyössä hoidat käsketyllä tavalla. Olet asiakaspalvelija tai työtön.

        Älä trollaile ;)


    • 11+2

      Selkeä trollihan se taas täällä jyllää. :D Trolololololoo! Älkää provosoituko kun siitä nuo nautintonsa saavat.

    • 20+18

      Nämä jotka väittävät hoitotyön olevan asiakaspalvelutyötä, eivät varmaan ole kuulleet kuntouttavasta työotteesta. Jos potilas on niin huonossa kunnossa, ettei saa vesilasia pöydältä, hoitaja tietysti auttaa ja tarpeen tullen kannustaa potilasta yrittämään itse ja auttaa sitten jos potilas ei siihen pysty. Asiakaspalvelutyössä asiakas maksaa palvelusta ja saa palvelua vaikka pystyisi itsekkin tekemään saman asian. Myönnän kyllä, että asiakaspalvelutyössä ja hoitotyössä tarvitaan samanlaisia taitoja, ja molemmat joutuvat kohtaamaan epä-asiallista käytöstä, joka täytyy joskus ymmärtää sekä potilailta että omaisilta. Vaikkei potilas olisi psyykkisesti sairas, niin kyllähän vakava sairaus tai tapaturma järkyttää sekä potilaan että omaisen mieltä. Eikä sairaanhoitaja mene asiakkaan kotiin siivoamaan vaan esim. ottamaan verinäytteen, ja luultavasti sitten täytyy jo kiiruhtaa toiseen paikkaan, että saa näytteen toimitettua labraan ajallaan.

    • Konkarihoitsu

      Tätä kuntouttavaa työotetta juurikin tarkoitan. Hoitajan tehtävänä on ohjata potilasta toimimaan sairaalassa/kotihoidossa mahdollisimman omatoimisesti ja juuri siinä tuntuu olevan se ristiriita ihmisten mielikuvissa siitä mitä hoitajan työ on. Hoitaja ei ole palvelija joka juoksee täysin omatoimisten ihmisten puolesta asioita. Hoitaja auttaa potilasta vain mikäli tämä ei fysiikkansa puolesta pysty toimittamaan päivittäisiä toimintoja esim. ottamaan vesilasia, hakemaan vaatteita jne. Sairaanhoitajien työhön kuuluu vastata potilaiden lääkityksistä, hoitosuunnitelmien teosta, jatkohoitoasioiden järjestelyistä, pitää yhteyttä omaisiin, kotihoitoon, reagoida nopeasti mikäli potilaan tila huononee ja osata toimia tilanteessa ja kaikenlisäksi hoitaa hyvin monia erilaisia sairauksia alkoholisteista monisairaisiin vanhuksiin, psykiatrisiin potilaisiin, nuoriin infektiopotilaisiin jne.. Kuntouttaa huonokuntoisia ihmisiä jne. Missä vaiheessa tässä ehtii passata täysin omatoimisia ihmisiä?

      Varsinkin vanhempi kansa on edelleen siinä uskossa että sairaalaan tullaan saamaan "palvelua" ja se on peruja niiltä ajoilta kun potilaat oikeasti makuutettiin sänkyyn hoitajien passatessa kaiken valmiiksi kuin manulle illallinen. Enää näin ei toimita vaan nykyisin toimitaan kuntouttavalla työotteella, jossa potilas tekee asioita mahdollisimman paljon itse ja hoitsu ohjaa ja tekee puolesta vain tarpeen vaatiessa. Sillä ehkäistään laitostumista ja passivoitumista, mihin ei nyky-yhteiskunnassa todellakaan ole varaa.

    • Anonyymi

      Arvostus lähtee siitä kun näkee miten vanhuksia arvostetaan.

      • Anonyymi

        Ja sanoisin että 89% hoitotyöläisistä ei oikeasti arvosta sitä vanhusta ja ihmistä Ihmisenä. Työt tehdään mutta muuta se ei ole. Ja turha tulla sanomaan etten tiedä hoitoalasta mitään. Satun tietämään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sanoisin että 89% hoitotyöläisistä ei oikeasti arvosta sitä vanhusta ja ihmistä Ihmisenä. Työt tehdään mutta muuta se ei ole. Ja turha tulla sanomaan etten tiedä hoitoalasta mitään. Satun tietämään.

        Joo, olit 60-luvulla kolme viikkoa kesätöissä vaihtamassa lakanoita ja oletpa kerran ollut itsekin potilaana. Nämähän ne eniten tietävät. Oliko vielä poikakin lääkäri, tämä muistetaan aina mainita.

        Se, että tehdään vain pakolliset työt johtuu valitettavasit siitä että resurssit on vedetty niin tiukille, että ehditään tehdä juuri se pakollinen ja lain säätelemä. Kiukuttele päättäjille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      35
      4592
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2331
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2197
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      164
      2056
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1651
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1622
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe