Kummisaappaitten pääkonttori pysyy suomessa

Huvittavaa tämä julkisuuspeli, sitä nyt pelailee vähän kaikki. Nokia kun ajautui, kai monistakin syistä, suuriin ongelmiin, se pitää saneerata. Joopajoo, ei löytynyt suomesta saneeraajaa, palkkasivat ammattisaneeraajan toimariksi. Koko ajan sitten Eloppi hokenut, että vaikka tuotanto siirtyykin ulkomaille, pääkonttori ja Nokia säilyy suomessa.

Niinno, sen käsittääkseni omistanut jo pitkään ulkomaiset sijoittajat, ei siinä paljoa suomen rahaa ole mukana. Ja just oli jossain mediassa, että pääkonttorirakennus on laitettu myyntiin. Nokian tiedotuksen mukaan se on kyllä siinä sitten vuokralla "ainakin kymmenen vuotta, jsillä varauksella, että yhtiöllä menee hyvin".

Eli se siitä Nokian kummisaapastehtaasta sitten. Omituinen asia muuten koko yhtiö. Alkoi saapastehtaana ja tuli menestyväksi autonrenkaiden valmistajaksi. niinno, suomessa ei ole ikinä kasvanut kumipuita. Saappaat on nykyään tuontitavaraa ja renkaatkin tehdään enimmäkseen jossain Venäjällä. Kännykät ei myöskään kasva suomessa...

Pottu, lupiini, kirjolohi, lestaatiolaisuus, kumipuu ei kuulu suomen luontoon, kyseessä luonnon laki. kumipisnes meni jo, pian loppuu kai sitten potunviljely. Ainoa mikä noista tuontimateriaaleista menestyy hyvin suomessa on lestaatit, rikkakasvi siinä kuin lupiini tai jättikoiranputkikin.

=DW=
671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tehtaiden lopetus oli lopun alkua. Pääkonttorin myynt kertoo jo tyhmimmällekin, missä mennään.
Viiden vuoden päästä ei moista Nokia nimistä firmaa muista kukaan muu kun pettyneet osakkeita omistaneet, sekä taasntuneet entiset Nokian tehdaspaikkakunnat ja työttömät entiest Nokialaiset.
Elop saneeraa ja huseeraa jo muualla ja amerikkalaiset nauraa paskaista naurua suomalaisten sinisilmäisyydelle.
Nyt olisi jo korkea aika valtiovallankin alkaa varautumaan tulevaisuuteen omassa maassaan.
Ei ole enää paluuta entiseen. Nokia on mennyttä.

Äänestä

Onhan meillä yksi upeat tuote,josta joku innovatiivinen yritys voisi muokata globaalin menestystuotteen. Sehän on se kaikkien tuntema:
- Mämmi-. Ajatelkaa - 10 v:n kuluttua joka puolella maailmaa mussutetaan mämmiä. Ja Suomi voi hyvin.

Äänestä

Nokian ollessa lähellä huippuaan, kiinnostui Bill Gateskin, tuli ihan Espooseen, me naapurit katselimme ihaillen: No nyt alkaa tapahtumaan!
Valitettavasti Ollila nauroi hänet ulos.
Sitä ei tainnut Gates unohtaa ja hänellä oli paljon ihqu-rikkaita rahamiehiä kavereinaan.
On tietysti vieläkin.
Kaikki ajattelijat tiesivät jo vuosikymmeniä sitten, että Windows ei olisi ollut mahdollinen ilman että jenkkien sisäinen turvallisuusvirasto olisi myötävaikuttanut asiaan.
Windows on niin maailmanlaajuinen, että se on tuhat kertaa tehokkaampi ase, kuin satamiljoonaa pommituslennokkia, joita niitäkin varmaan ajellaan Windows-tekniikoilla.
Nokian laajat patentit ja alkava yli-valta oli känny-teknologiassa suoranainen uhka.
Silloin kehuttiin myös, kuinka Nokian omistus on "betonoitu", eli siihen ei pääse kukaan kiinni, jos ei Nokia anna lupaa. Heh, heh..voisi nyt sanoa.
Nokiaan nähden satatuhatkertainen valta- ja raha-armeija aloitti suunnitelman, jonka tuloksista Nokia ja me Suomalaiset nyt nautimme.

Ja sit aloituksen tyyppinen kevyt-levite:

Ulkomaille sijoittaneiden, kotimaisten eläke-yhtiöiden luoma konsortio tulee ostamaan Nokian pääkonttorin, jenkkien eläkefirmojen rahoittamana.
Siihen tulee maailman suurin ja kaunein eläkeläisten saatto-hoitolaitos.
Länsiväylän sillat puretaan ja tilalle rakennetaan Linnanmäen korkeimmalta kohdalta alkava uusi silta, maailman korkeimmalla kulkeva silta sekin.
Nokian rantaan ulottuva väylä ruopataan ja rakennetaan maailman suurin laituri, jonne siirretään Stadin kauppatori, rihkama-kauppiaineen, puulelu myymälät siirretään sinne myös Espalta.
Ja mekkokaupat Mareineen ja Tatjaanoineen.
Siellä alkavat poikkeilemaan Jenkkiläisten, Suomessa rakennetut risteily-alukset, jotta jenkki-eläkeläiset pääsevät huokaamaan Aaaaaah!!!! Näkyy komeasti kylvyssäkin.
Tietenkin laivaa lähelle tehdään maailman suurin Pelastusarmeijan Joulupata, josta ei Dollaria voi ohi heittää.

H.

Äänestä
  • Nooo, Ollila otti Microsoftin enemmän uhkana kuin mahdollisuutena, ja näyttää etteivät ole siellä sitä unohtaneet. Nyt ehdot sanellaan toisesta suunnasta ja ne tuntuvat heikkenevän koko ajan.

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Nooo, Ollila otti Microsoftin enemmän uhkana kuin mahdollisuutena, ja näyttää etteivät ole siellä sitä unohtaneet. Nyt ehdot sanellaan toisesta suunnasta ja ne tuntuvat heikkenevän koko ajan.

    "yo-huuhkaja"

    Voi, ei sinun olisi tarvinnut tuplata.
    Minä kun kirjoitin jo tuon.
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "yo-huuhkaja"

    Voi, ei sinun olisi tarvinnut tuplata.
    Minä kun kirjoitin jo tuon.
    H.

    Olisit sitten tyytynyt lukemaan vain omaa tekstiäsi, kuten aina.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Huvittavaa tämä julkisuuspeli, sitä nyt pelailee vähän kaikki. Nokia kun ajautui, kai monistakin syistä, suuriin ongelmiin, se pitää saneerata. Joopajoo, ei löytynyt suomesta saneeraajaa, palkkasivat ammattisaneeraajan toimariksi. Koko ajan sitten Eloppi hokenut, että vaikka tuotanto siirtyykin ulkomaille, pääkonttori ja Nokia säilyy suomessa.

Niinno, sen käsittääkseni omistanut jo pitkään ulkomaiset sijoittajat, ei siinä paljoa suomen rahaa ole mukana. Ja just oli jossain mediassa, että pääkonttorirakennus on laitettu myyntiin. Nokian tiedotuksen mukaan se on kyllä siinä sitten vuokralla "ainakin kymmenen vuotta, jsillä varauksella, että yhtiöllä menee hyvin".

Eli se siitä Nokian kummisaapastehtaasta sitten. Omituinen asia muuten koko yhtiö. Alkoi saapastehtaana ja tuli menestyväksi autonrenkaiden valmistajaksi. niinno, suomessa ei ole ikinä kasvanut kumipuita. Saappaat on nykyään tuontitavaraa ja renkaatkin tehdään enimmäkseen jossain Venäjällä. Kännykät ei myöskään kasva suomessa...

Pottu, lupiini, kirjolohi, lestaatiolaisuus, kumipuu ei kuulu suomen luontoon, kyseessä luonnon laki. kumipisnes meni jo, pian loppuu kai sitten potunviljely. Ainoa mikä noista tuontimateriaaleista menestyy hyvin suomessa on lestaatit, rikkakasvi siinä kuin lupiini tai jättikoiranputkikin.

=DW=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu