Perustuslaissa oli aiemmin, ennen suomen alasajon aloittamista pykälä joka velvoitti valtion työllistämään kansalaisensa.
Poliitikkomme rukkasivat perustuslain keinotteluihinsa sopivaksi ja niin alkoi valtiojohtoisten yhtiöiden yksityistäminen jonka seurauksena alkoi osinkokeinottelu ja jatkuva hintojen nousu voittojen maksimoimiseksi.
Tämä toiminta jatkuu edelleen kuten alla olevasta artikkelista käy esiin. Oikea lääke talouden kohentamiseen olisi valtiojohtoisten yritysten perustaminen. Rajat kiinni niin kyllä työtä suomalaisille löytyisi. Kaikki keinottelu lopetettava kansan rahoilla.
AL: Häkämies veisi Altian ja muita valtionyhtiöitä pörssiin
Keskiviikko 3.10.2012 klo 05.27 (päivitetty klo 05.59)
Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok) olisi valmis viemään useita valtionyhtiöitä pörssiin, kertoo Aamulehti.
Jyri Häkämies haluaisi valtionyhtiöt pörssiin. (FRANK LEIMAN)Helsingin pörssiä voisi hänen mukaansa piristää viemällä pörssiin alkoholivalmistaja Altian, tienrakentaja Destian, viestintäkonserni Editan ja ongelmajätteitä käsittelevän Ekokemin. Viimeisestä valtio omistaa 34,1 prosenttia.
Valtion omistusosuutta voitaisiin lisäksi pudottaa, mahdollisesti nollaan.
- Valtion omaisuus pitää saada tehokkaaseen käyttöön. En hae valtion omaisuuden myyntiohjelmaa, vaan kansallisvarallisuuden tehokasta ja järkevää hyödyntämistä, Häkämies sanoo Aamulehdessä.
Häkämiehen mukaan yhtiöt saisivat pörssin kautta rahaa kasvuun ja kansainvälistymiseen.
Valtion omistajaohjauksesta vastaa hallituksessa ministeri Heidi Hautala (vihr.).
Uudet juonittelut taas menossa
1
193
Vastaukset 1
- von Lagerbom
Paljonkohan Häkämies, perheensä / muut opiitikot omistavat ko yhtiöiden osakkeita?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66833
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21746Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561
