En ole päässyt kiusaamisen jättämistä arvista yli. Vaikka kiusaaminen on loppunut jo 3 vuotta sitten.
Pelkään joka kerta käytävällä kävellessäni että joku tekee minusta päättömiä juoruja tai he saattavat huutaa minulle jotain. Vaikka olen saanut uusia kavereita yhden ja on minulla kaksi muutakin johon voisin turvautua tarpeen tullen, mutta AINA kun kävelen yksin tai hiukan jäljessä kavereitani pelkään muiden käyvän kimppuuni heti kun saavat tilaisuuden.
Kaikki ne ala-asteen kiusaamiset näkyvät nykyäänkin koulun käynnissäni. En viittaa, vaikka tiedän etteivät luokkalaiseni nauraisi vastaukselleni jos se on väärin. En puhu hirveästi, muuta kuin kaveri porukassa. Aina jos olen käytävällä vetäydyn seinän viereen kauvas muista. Jos joku yrittää tutustua minuun vetäydyn automaattisesti hiljaiseksi ja vastaan selvillä ja lyhyillä vastauksilla.
En koskaan ole kertonut kiusaamisestani, koska pelkäsin jutun leviävän kouluun ja minua pidettäisiin heikkona pelkurina. Muistan kuinka kirjaani kirjoitettiin kaikkea pahaa minusta ja minua pukittiin ja tönittiin. Ohitettiin jonoissa, haukuttiin ja syljeskeltiin päälleni.
Pitäisikö minun hakea apua?
Pelkään joka kerta käytävällä kävellessäni että joku tekee minusta päättömiä juoruja tai he saattavat huutaa minulle jotain. Vaikka olen saanut uusia kavereita yhden ja on minulla kaksi muutakin johon voisin turvautua tarpeen tullen, mutta AINA kun kävelen yksin tai hiukan jäljessä kavereitani pelkään muiden käyvän kimppuuni heti kun saavat tilaisuuden.
Kaikki ne ala-asteen kiusaamiset näkyvät nykyäänkin koulun käynnissäni. En viittaa, vaikka tiedän etteivät luokkalaiseni nauraisi vastaukselleni jos se on väärin. En puhu hirveästi, muuta kuin kaveri porukassa. Aina jos olen käytävällä vetäydyn seinän viereen kauvas muista. Jos joku yrittää tutustua minuun vetäydyn automaattisesti hiljaiseksi ja vastaan selvillä ja lyhyillä vastauksilla.
En koskaan ole kertonut kiusaamisestani, koska pelkäsin jutun leviävän kouluun ja minua pidettäisiin heikkona pelkurina. Muistan kuinka kirjaani kirjoitettiin kaikkea pahaa minusta ja minua pukittiin ja tönittiin. Ohitettiin jonoissa, haukuttiin ja syljeskeltiin päälleni.
Pitäisikö minun hakea apua?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ikävä kuulla kivuistasi. Toisaalta olet jo matkalla parantumiseen siinä, että olet tajunnut, miten kiusaaminen vaikuttaa edelleen sinuun.
Olet rohkea, kun uskallat puhua vaikutuksista ja toivonkin, että jatkat samalla tiellä. Olisiko sinulla luotettava aikuinen, jolle voisit purkaa menneisyyden taakkaasi? Puhuminen tai kirjoittaminen auttaa hämmästyttävän paljon! Olet oikeassa, että kaikille ei itselle vaikeista asioista pidä kuuluttaa. Vain sille luotettavalle aikuiselle: vanhemmalle, sukulaiselle tai koulukuraattorille...
Muakin kiusattiin ala-asteella ja tähän päivään asti olen käynyt läpi samanlaisia tuntemuksia kuin sinä. Kun kiusaamiskokemukset palautuvat mieleen, kirveltää, mutta se on ollut tie menneisyyden hyväksymiseen. On ollut voimaannuttavaa huomata, että voi kohdata vaikeuksia lannistumatta ja suhtautua itseensä armollisesti, rakkaudella. Ei ollut sun vika, että sua kiusattiin.
Ja tiedätkö olen vapautunut siinä, kun olen voinut antaa anteeksi kiusaajilleni. Olen huomannut, että kaikki, millä meitä on haluttu haavoittaa kääntyy meidän parhaaksemme ja vahvuudeksemme, kun annamme anteeksi. Anna anteeksi annolle aikaa, älä pakota sitä.
Muista, että on aikansa kohdata näitä kokemuksia, mutta ne ei seuraa sua aina. Kun sulle tulee huono olo, älä pyrikään työntämään tunteitasi nurkkaan vaan katso niihin ymmärtävästi. Sua on rikottu, mutta sulla on mahdollisuus eheytyä ja sillä polulla sä oot. Rauhoita silloin itseäsi ja ole lempeä. Näiden tunteiden kuuluu tulla ja mennä. Ennen mullakin oli voimakkaammin juuri tuollaisia kokemuksia, mutta ajan myötä ne on laantuneet.
Toivon sulle rakkautta, iloo ja rauhaa päiviisi! Oon varma, että sun tulevaisuus on valoisa, kun oot anteeksiannon tiellä. Tsemii!
http://www.youtube.com/watch?v=nNcx209-vrA
Täällä vähän samantyylisiä kokemuksia. Ala-asteella jouduin kiusaamisen kohteeksi, mutta nykyään ollaan ihan hyviä kavereita kiusaajien kanssa. Ehkä he kasvoivat ulos siitä lapsellisesta kiusaajan roolista ja tajusivat, ettei siinä ole mitään järkeä. Anteeksi he eivät koskaan pyytäneet, enkä sitä tarvitsekaan. Pääasia on, että nykyään voin olla heidän kanssaan pelkäämättä kiusaamista. Huumori on ehkä paras ase kiusaamista vastaan!
Kuitenkin... vaikka välit entisiin kiusaajiin on hyvät, kiusaamisen kohteena oleminen kokemuksena on ikävä kyllä jäänyt mieleen. Kaikki pienetkin asiat voivat tuntua pahalta, vaikka sen tehnyt tai sanonut ihminen ei olisi ehkä tarkoittanutkaan pahoittaa mieltäni.
Toivon, että saisit lisää itseluottamusta, etkä pelkäisi virheitä. Ei kannata ajattella liikaa, mitä toiset, vieraat ihmiset sinusta ajattelevat.