Haluan

kokea kanssasi vielä rakkauden. Luulin ettet välitä musta oikeasti, on vain niin vaikea luottaa pelkkiin sanoihin, vaikka sydämessäni tiedän että on paljon muutakin ja enemmän. Se tunne oli ihan oikea, mutta katosi jonnekin hetkeksi, ehkä siksi kun en ole osannut kirjoittaa mitä tunnen. Osaksi en ole vain viitsinyt kun täällä tuntuu olevan niin paljon sellaista mikä ei merkitse mitään. Minusta nämä asiat pitäisi voida kertoa kahden kesken eikä tällaisella estradilla. En aio jatkaa tätä showta enää yhtään enempää, kaikki mitä kirjoitan on totta. Vastasin vain valheisiin valheilla, siinä kaikki. Anteeksi jos loukkasin.
6209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oma syysi, jos alennut kirjoittamaan valheita paskafoorumeille nettiin.

Selvitähän muualla, onko toisella edes tunteita sinua kohtaan. Niitä kun ei katsos voi paskafoorumilta lukea, saattavat olla muiden ja muille kirjoitettuja kaikki tyynni.

Äänestä
  • Juu, kyllä pärjään yksinkin niinkuin tähänkin asti.

    Äänestä

  • kiitos vain kirjoitti:

    Juu, kyllä pärjään yksinkin niinkuin tähänkin asti.

    Juurihan väitit, että sydämmessäsi tiedät, että asiat ovat niin kuin sinä haluaisit.

    Äänestä

olikohan tämä miehelle vai naiselle? miehelle sanoisin vielä tämän kerran täällä, että mä välitän ihan oikeasti! En noissa asioissa valehtele. Taisinpa rakastua, niin siinä kävi, vaikken mä sitä tietoisesti ehkä halunut. Mutta tässä sitä nyt ollaan. Mitäpä sitä enää kieltämään.

Äänestä
  • Hei jos oot mun oikea ihan oikeesti. Samoin. mun tunteet ei mihinkään sula.Millään foorumilla koska ne on aidot.

    Äänestä

Uskon, ettei sitä tule. Kiitä vaan itseäsi. Taist tuhota oman vain harhasi sivussa pari muutakin suhetta. Muutaman ja yhden todellisen.

Sinulta ei kysytä koska niitä selvitellään, koska olet täällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakastan sinua kirjoitti:

kokea kanssasi vielä rakkauden. Luulin ettet välitä musta oikeasti, on vain niin vaikea luottaa pelkkiin sanoihin, vaikka sydämessäni tiedän että on paljon muutakin ja enemmän. Se tunne oli ihan oikea, mutta katosi jonnekin hetkeksi, ehkä siksi kun en ole osannut kirjoittaa mitä tunnen. Osaksi en ole vain viitsinyt kun täällä tuntuu olevan niin paljon sellaista mikä ei merkitse mitään. Minusta nämä asiat pitäisi voida kertoa kahden kesken eikä tällaisella estradilla. En aio jatkaa tätä showta enää yhtään enempää, kaikki mitä kirjoitan on totta. Vastasin vain valheisiin valheilla, siinä kaikki. Anteeksi jos loukkasin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu