Kepulaisten vaalimainokset ovat näköjään muuttuneet punaisiksi.Minun muistini ajan kepulaiset ja edeltäjänsä maalaisliittolaiset vihasivat punaista,kommunistien väriä.Onko tämä värin muutos viimeinen oljenkorsi saada edes joku edustaja valtuustoon?Kyllä nyt on ennen vaaleja työväenpuolueita kokoomuksesta lähtien.Viime eduskuntavaaleissa oli oikein rukkaspuolue.Aikoihin on eletty,kun kun kepu muuttuu punaiseksi.Enpä olisi ikinä uskonut.
Punainen kepu
myös punainen
13187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tekstifonttihan voi olla minkä väristä tahansa, mutta logo on vihreä.
Missä näit punaisen vaalimainoksen? Oliko logokin punainen?
No siinä mielessä oikein. Kepu on eniten toisevarainen, eli yhteiskuunan syöpäläinen. Punaista näkee kun vielä ympäristö paskoitellaan ihmisten, joiden toiminnalla ei ole mitään tarkoitusta toimesta.
Tämän päivän paikallisessa kepun äänenkannattajassa sivuilla 11 ja 13.On punaista ilmoituksissa sekä ehdokkaan villapaidassakin.Pitäisiköhän kepun apilakin muuttaa puna-apilaksi?
Niinpäs näkyy värit olevan kuin ennen SKDL:n jäsenkirjan etusivulla.Punainen ja vihreä.Nyt tainnut tulla kepulle pikku moka.Nyt kun vielä kokooomus vaihtaa ruiskukkansa johonkin punaiseen kukkaan.
Ainakin Kiuruvedellä on muotia loikata vasemmistosta kepuun ja kepun älysiipi puolestaan loikkaa kokoomukseen. Selittääko tämä ja kannattaisiko puolueen vaihtaa nimensä punakeskustaksi?
Kas vaan, kuulostaa aivan äärioikean laidan puheilta. Taidatkohan olla ihan iikolli?
Punainen = huono väri. Valkoinen on puhtaampi ;)
punikit muuttakoot venäjälle tai pohjois-koreaan niin saavat tuntea "punaisen" ihanuuden.
Walkoinen Iisalmi:Mistä ihmeestä työ p----- jauhatta? Eikös ne punikit tapettu sukupuuttoon jo 1918-19? Miettikee ies vähä.
Katsoppa esim tämän aamun Savon Sanomista sivulla kolme oleva kepulaisen mainos.Mitä tulee äkkivilkaisulla mieleen?Punainen mainos.Viime vaaleissa kokoomus leikki rukkasilla,nyt kepu on pistänyt paremmaksi omimalla vasemmiston perinteisen punaisen värin.Tällä varmaan voidaan joitakin vanhuksia tai nuoria hämätä,joka lienee tarkoituskin.Mutta olen aivan varma,että kaikki kepulaiset eivät tästä tykkää,näkevät jopa punaista.
Eepä kyllä erroo tämänuamusessa IS:ssa ollut kepulaesen vaalimaenos Kiuruveen kommunistiin maenoksesta.Samat on värit,liekkö aatteettii?
Nekö yrittää nyt tällä narrata.
Tällaisia vaalikuvia numeroineen kun jaetaan esimerkiksi puolisokeille vanhuksille ruuuan jaon yhteydessä,niin vanhus katsoo väriä,että näkyy olevan meikäläisiä.Numero muistiin vaalissa ja näin tuli taas kepuloitua.On se törkeetä.
Kepu on oikeasti kommunistipuolue. sitä yhteisöllisyyttä! Kommuunissa eletään veronmaksajien kustantamana ja leikitään porvaria. Kepuloisten leikkikalut jakoon.