En tiedä mikä minuun on mennyt. Mietin kokoajan vain kuolemaa. Mietin kuinka olen vain pieni ja merkityksetön ihminen, jota kukaan ei enää muista tai tiedä olleen elossa enää satojen vuosien päästä. En osaa elää hetkessä täysillä, ja pelottaa että kun elän vain päivästä toiseen ja odotan että olisin onnellinen, huomaankin että olen jo hukannut elämäni. Ennen halusin kuolla ja olin itsetuhoinen, sitten söin vuoden masennuslääkkeitä, nyt olen lopettanut ne ja pelkäänkin kuolemaa, eikä sekään ole mikään kiva juttu.
Haluaisin syntyä tänne uudestaan eri ihmisenä. En halua kuolla epäsuosittuna, rumana ja yksinäisenä, haluaisin kokea elämän jonkun onnellisen, suositun ja kauniin ihmisen kehossa. Kuullostan aika tyhmältä. Tajusin vain kuinka turha yhden ihmisen elämä on, kuollaan vaan pois että uudet ihmiset mahtuu tänne meidän jälkeen.
Haluaisin syntyä tänne uudestaan eri ihmisenä. En halua kuolla epäsuosittuna, rumana ja yksinäisenä, haluaisin kokea elämän jonkun onnellisen, suositun ja kauniin ihmisen kehossa. Kuullostan aika tyhmältä. Tajusin vain kuinka turha yhden ihmisen elämä on, kuollaan vaan pois että uudet ihmiset mahtuu tänne meidän jälkeen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Isojen asioiden tiedostaminen ja ymmärtäminen herättää usein pelkotiloja. Se on normaali kuvio, ja pelot menevät ohi aikanaan. Kun tiedostaa asioita kuten elämän päättymisen (jonka kanssa sinä ennen leikit), tuntuu helposti siltä ettei voi enää ohjailla ja hallita elämäänsä kuten joskus vielä kuvitteli voivansa (kuten sinä teit leikkiessäsi kuolemalla kuin millä tahansa pakokeinolla silloin kun ahdistaa). Tieto lisää tuskaa, kuten sanonta kuuluu, mutta eivät ne tuskat jää päälle loppuelämäksi. Niiden tuskien kautta ihmisen tietoisuus ja ymmärrys laajenee.
Ja sinä olet lisäksi vielä niin nuori, että vertaat itseäsi koko ajan muihin ja arvotat itseäsi sen mukaan millaiset ihanteet sinulla kulloinkin on ja koetko itse yltäväsi niihin ihanteisiin vaiko et. Olet jo kokenut sen miten äärimmäiseksi sellainen ajattelu saattaa muuttua, että sitä alkaa jopa vahingoittaa itseään kun ei itse, omassa päässän, koe olevansa tarpeeksi hyvä tai kaunis tai mikä nyt onkin se vaatimustaso jonka itse on itselleen asettanut.
Fakta kuitenkin on, että sinä olet uniikki olento jota on vain yksi kappale tässä maailmassa, ja jo se fakta tekee sinusta tärkeän.
Olet ainutlaatuinen tytär omille vanhemmillesi, ainutlaatuinen sisko sisaruksillesi, ainutlaatuinen tuttavuus kavereillesi jne., ja se luo jo elämisen arvoisen tarkoituksen: olla vaikuttimena muiden ihmisten elämässä, ajatuksissa, teoissa, sanoissa, jne.
Sinä tulet olemaan vielä jonkun nuorenmiehen unelmakin, ainutlaatuinen tyttö jota ilman sen nuorenmiehen elämä olisi paljon tylsempi ja värittömämpi. Teidän ei tarvitse kuin kohdata toisenne, niin syntyy jälleen henkilöhistoriaa - ainekseksi vaikka uuteen bestseller-romaaniin.
Tärkeintä on vain elää kun on elämän saanut. Elää jokainen päivä läpi sellaisena kuin se eteen tulee, kaikkine tapahtumineen. On tärkeää vain: kohdata ihmisiä, hymyillä joillekin ja luoda toisiin vain merkitsevä katse, puhua ja elehtiä ajatukset ulos itsestä, kommunikoida, luoda, kuunnella, tuntea, maistaa ja haistaa, reagoida, koskettaa, ratkoa ongelmat, ymmärtää uudet asiat ja soveltaa niitä oppeja sitten taas seuraavan haasteen eteen tullessa, jne jne.
Sinunkin jokaisen tekosi ja sanasi on mahdollista synnyttää jotain uutta, aiheuttaa jotain, merkitä jotain myös toisellekin ihmiselle, jne.
Miksi siis hyysätä vain pelkojaan kun elämässä tapahtuu niin paljon rohkaisevampaakin joka päivä?!
Aina kun sua pelottaa, pyri pilkkomaan se pelko osiin ja tarkastelemaan sitä pieninä paloina kerrallaan, siten se menettää mammuttimaisuutensa eikä tunnu enää hallitsemattomalta ja pelottavalta.
Usko pois, se on ihan hyvä juttu että me kuollaan. Hyvä merkkihän se on, ettei halua nuorena kuolla.
NINKÖ
Mulla on sama juttu..oon tässä tänä vuonna ruvennut yhä enemmän ajatteleen kuolemaa..mulla on kauheet kuolema pelot koko ajan päällä ja ne liittyy sydänkohtaukseen, en pelkää jääväni auton alle tai muuta mutta pelkään kuolevani sairauskohtaukseen. Ja mietin kyllä liikaa elämän syntyä elämän kulkua ja kuinka en ole ollut elossa sata vuotta sitten enkä ole sadan vuoden päästä ja tää on ihan kauheeta..mä olen ollut kans nuorena itsetuhoinen ja välillä tuntuu että kuolema olis helpotus ku pitää koko ajan vaan pelätä..oon tullu uskoon keväällä ja kun miettii että kun kuolee niin nyt on ahdistus siitäkin pelastuuko sitä sitten varmasti vai joutuuko helvetettiin..
karo88, mä olen ihan samassa tilanteessa missä sä olet. pelkään kuolemaa koko ajan, joka päivä ja nimenomaan sydänkohtausta. mulla alkoi lisälyönnit joskus kolmisen vuotta sitten ja välillä niitä tulee tosi monta päivässä ja ahdistun ihan sikana kun ne tuntuu niin kamalilta. joka kerta pelkään että mikä on se lisälyönti mikä on viimenen niitti. asiaa on tutkittu lääkäriltä toiselle ja kaikki vaan tarjoaa mielialalääkkeitä. kai se pitäisi uskoa että mussa ei ole fyysisesti mitään vikaa ja en kuole, mut ne tuntuu vaan niin pahalta ne muljahtelut ja sillon kuin se ahdistus on päällä niin se tuntuu todellisuudelta.
oon niin väsynyt tähän pelkäämiseen ja siihen että nuoruuden parhaat vuodet menee tälläiseen pelkäämiseen, ahdistumiseen ja yksinkertaisesti vain hukkaan.
en tiedä että mitä tästä eteenpäin enää, tätä on nyt kestänyt jo lähes kaksi vuotta.
voi sua :( joo mullakin on niitä lisälyöntejä ym tosi ilkeen tuntuisia juttuja ja heti tulee kauhee ahdistus ja pelko ja äkkiä asunnosta vaan ulos ettn kuole tänne,pihalle jos kupsahtaa joku ehkä vielä soittais apua..kuulostaa kyllä joo vähän huvittavalta mutta tää on niin todellista ja kauheeta :( niin sullakin on kaikki fyysisesti kunnossa? onko sulla sydän myös tutkittu? joo mulla on yhet mieliala lääkkett ny kaapissa hain viime viikolla mutta en uskalla tosiaan niitä syödä ku sivuvaikutuksis on sydämen tykytys ym sydämen häiriöt.. joo sanoppa..kaikki muut vaan elää ja on ilosii ja yhet sitte vaan pelkää eikä osaa nauttia enää oikeen mistään.. :/ liikutko sä usein? mä oon ruvennut pelkään liikkumista ku heti pistää rintaan ku vähä kävelee tjn.. :/
Kuulostaapas tutuilta. Mulla myös pyörii kuolema mielessä koko ajan. Iltaisin pelkään mennä nukkumaan, sillä pelkään, että en herää. En pelkää kuolemaa sinäänsä, sillä siihenhän loppuisi ahdistus. Mua ahdistaa lähinnä se, että lapseni (4v ja 2v) joutuisivat elämään ilman äitiä. Järjellä ajateltuna, he selviäisivät siitä, mut se tuntuu silti pahalta. Lisäksi mua ahdistaa ajatus, että saisin jonkun sairaskohtauksen ollessani lasten kanssa yksin kotona.
Mua ahdistaa aina uutiset jonkun kuolemasta, varsinkin, jos kyseessä on joku kohtaus tms...uutiset myös epidemioista vie yöunet mennessään.
Mulla on myös noita muljahduksia. Niihin olen jo ihan tottunut ja sydän on ultrattu ja tutkittu holtterilla. Olen ollut aina hyvin terve. Kaikki mitatut arvot (verenpaine, kolesteroli, valkosolut, sokerit, kilpparit jne) ovat olleet aina erinomaiset. Olen saanut vakuutettua, että omissa elämäntavoissa ei ole mitään vikaa (en juo, en polta, syön terveellisesti, urheilen paljon, ei ylipainoa), joten en voisi (tietysti aina voi) elää terveellisemmin. Jostain syystä en pelkää onnettomuuksia vaan nimen omaan sairastumista.
Vaikka terveyteni on ollut kunnossa ja olin viimein vakuuttanut itselleni, että kaikki on hyvin, löytyi jalastani lähes mitättömillä oireilla veritulppa(luultavasti pitkästä automatkasta johtuva). Nyt minulla on siihen lääkitys päällä puoi vuotta ja tulpan pitäisi sen aikana sulaa. Asia ahdistaa minua suunnattomasti. Mietin koko ajan, että mitä jos tulppa olisikin lähtenyt keuhkoon ja oisin kuollut. Mitä jos minulle tulee uusi tulppa, enkä huomaa sitä ajoissa (perinnöllistä taipuisuutta ei ole). Tämä sairaus oli mulle isku vyön alle, sillä tajusin, että terveet elämäntavat ja nuoruus eivät ole tae mistään. Nyt pelkään kaikkia sairauksia entistä enemmän. Ja reksteröin jokaisen värähdyksenkin kropassani.
Urheilen paljon, mut nyt olen urheilukiellossa. Mua jännittää kovasti aloittaa kuukauden kuluttua urheilu. Pelkään, että sydän pettää ja alkaa muljumaan. Kun kuulen jonkun treenaavan verenmaku suussa, ihmetteln, että miten se uskaltaa, vaikka ennen se oli arkipäivää itsellänikin.
Mulla diagnosoitiin kolme vuotta sit ahdistuneisuushäiriö, ja söin siihen lääkettä 6kk. Lopetettuani lääkkeen, elin normaalisti 1,5 vuotta kunnes tää tulppa nosti taas kaiken pelon pintaan. En tiedä, miten saisin mielen rennoksi. Joku terapia ehkä? En jaksa enää tätä pelossa elämistä. Tuntuu, että on vaikea nauttia mistään. Olen lukenut paljon itsehoito-oppaita, mut ei niistä ole ollut pidmmän päälle apua.
Kiva lukea, että en ole ainut.
toi on tosi tuttua toi yksin olemisen "pelko", et tännekkö kupsahdan eikä kukaan mua täältä löydä. siks on niin turvallinen olo kun on ihmisiä ympärillä tai on vaikka vanhempiensa luona käymässä niin siinä on "auttajia" sitten heti lähettyvillä. omassa mielessä saa kaiken väänneltyä niin kauheisiin mittasuhteisiin ja kun on kavereiden kanssa tms niin on jotain muuta ajateltavaa ja voi vaikka sanoa et hei nyt on ihan hirvee olo (nille läheisimmille kenelle oon tästä kertonut). jossain vaiheessa kesää mua kyllä ahdisti kaikkialla, riippumatta olinko yksin vai ihmisten kanssa, mut nyt oon onneksi päässyt noista julkisen paikan sätkyistä eroon (pelkäsin kaikenmaailman pyssymiehiä ja pommireppuja). leffateatteriin en kyllä vieläkään voi mennä... :(
sydän on juu tutkittu vuonna 09 kun ekan kerran tuli nää sätkyt, ultraääni ja rasituskokeet ja ekg:ssä oon käynyt jo varmaan 5-6 kertaa. niihin pitäisi osata luottaa mutta aina on sitte mielessä et mitä jos niiltä on jäänyt jotain huomaamatta (eli se kuuluisa ahdistuneisuuden oravanpyörä).
liikuntaakaan en oo uskaltanu harrastaa enää yli puoleen vuoteen kun tuntuu että niitä sytkytyksiä on alkanut tulemaan just liikeessä ollessa, varsinkin tänään kun kävelin (tosin hitaasti kylläkin) ja taas hirtti hirveä muljahtelu päälle. niiiin ilkeän tuntusta. itkuhan siinä taas pääsi kun pelotti nii helvetisti ja samalla otti niin paljon päähän että taasko näitä.
mielialalääkkeitä mullekkin on määrätty moneen otteeseen mut en suostu syömään niitä koska niistä on enemmän haittaa kun hyötyä, muutenkin mennyt usko länsimaiseen lääketieteeseen kun eivät osaa hoitaa ihmistä psykofyysisenä kokonaisuutena ja lääkärilläkin kerran jo haukut saanut ("neuroottinen, vainoharhainen ja lääkekammoinen" oli tämän lääkärin mielipide asiaan). olenki hakenut apua homeopatiasta, akupunktiosta ja kiropraktikolta. vielä tosin laihoin tuloksin...
oletko sä löytänyt jotain muita keinoja esim. rentoutumisharjoitteita tai vastaavaa? mä teen joskus sellaista omaa meditaatiota kun äityy oikein pahaksi, ja olen pahimmat kauteni selvinnyt antistress relax nimisellä valmisteella (luontainen l-teaniini valmiste). se rentouttaa mut siitä ei tuu sitä pöpperöoloa mitä noista pameista tulee.. niitäkin joskus joutunut tiukan paikan tullen ottamaan (esim. junassa).
vaikeinta tässä on just se kun tätä helvettiä ei ymmärrä ellei itse sitä ole kokenut niin miten yrittää selittää läheisille miltä tuntuu..
Voi että kun tuokin tuntui niin tutulta, mulla on kans vaikeinta nää illat ja varsinkin nukkumaankäyminen.. Se kyllä tosiaan vähän helpottaa kuulla, että kohtalotovereita on! Mutta missä on meidän "AA-kerhot", jossa voisi käydä juttelemassa ja saisi vertaistukea, ja vaikka soittaa illalla jollekkin samanmoiselle joka ymmärtää että nyt on sätky päällä taas....
Hei mä voisin sun kanssa vaikka vaihtaa s-postia? jos haluut..ei ainakaan mun lähipiiriin kuulu ketään jolla olis mitään tällästä pelkoa.. siks oliski kiva saada jutella toisen kans jolla myös on näitä..mä oon yrittänyt vaan itteä rauhotella sitten et ei oo mitää hätää tai sit jos käy ylivoimaseks nii oon lähtney ajeleen et pääsee kotoota pois just ihmisten ilmoille johonki ihan mihin vaan. Ja ku oon keväällä uskoon tullu niin oon yrittäny saada myös apua ylhäältä mutta ei ainakaan vielä mitään täysin mullistavaakaan ole tapahtunut..
Joo, olisi mukava sillon tällön vaihtaa kokemuksia ja kuulumisia jonkun "vertaisen" kanssa! Mitenkähän saataisiin ne vaihdettua silleen ettei muut netinkäyttäjät näkis osoitteita... :o
JOs keksitte jonkun keinon vaihtaa osoitteita, liittyisin mielelläni tähän "AA-kerhoon". :)
No mulle tuli mieleen noi chatit siellähän pystyy kait lähettään privaati viestejä toisille? :) jos mentäis käymään jossain tietyssä et pystyy vaihtaa ne :) Eitulekesää ja allison
Tein väliaikaisen sähköpostin: [email protected]. Voin siellä antaa oikean osoitteen teille.
okei, jos laitan sulle allison viestiä niin laitatko mun s-postin vaikka karollekkin? :)
Jep teille molemmille on nyt lähetetty mun oikea s-posti. ;)
Uudelleensyntyminen... Tuttu tunne :)
Hei allison! no mullekkin on tullut nää pelot kun sain lapsen.ja ehkä sen takia pelkäänkin sitä kuolemaa ja juuri sairauskohtaukseen että miten mun lapsen sitten käy..tai se etten näkis kun se kasvaa jne.. ja pelkään juuri senkin kanssa sitä et jos saan jonku kohtauksen .. :( mitä lääkettä sä olet syönyt ja sekö auttoi sua? mä en liiku yhtään nykyään..en tiedä uskaltaisko ruveta käveleen tjn..kävin sydämen rasituskokeessa nyt kk sitten ja s eoli ihan ok kuulemma..
Mä söin silloin citalopramia, ja en tiedä auttoiko se vai sitten juttuhetket psyk.sairaanhoitajan kanssa. Nyt harkitsen vakavasti kongnitiivista terapiaa. Se on vaan aika kallista, mut jos se auttaa niin hinnalla ei ole väliä.
Mä mietin aina esim. bussissa/ratikassa et kaikki muut ihmiset siellä on sellasia pellepelottomia ja mä pelkään kaikkea kaikkien puolesta. Totuushan on kuitenki, et jokaisella on omat ongelmansa. Haluaisin jossain vaiheessa kolmannen lapsen, mut raskaus on näiden pelkojen kans liian rankka edes ajatuksena.
Leffateatterit ja muut "suljetut paikat" on kammottavia. :)
Mua ahdistaa myös jos näen hälyytysajossa olevan ambulanssin. Ajattelen aina, et jollain on nyt suuri hätä ja sit itse hätäännyn siitä. Ahdistus!!
Yritän tsempata itseeni et saisin soitettua jonnekin, ja löytäisin tähän apua. Lääkitystä en haluaisi ottaa uudelleen vaikka ei siitä tullut mulle sivuoiteita eikä vierotusoireita. Nyt kun on jo pitkä lääkitys tuohon veritulppaan, en hsluaisi toista pitkää lääkettä siihen rinnalle. Inhoan lääkkeitä ja mua stressaa ajatus et muistanko ottaa niitä.
Itse saan muuten noihin muljuihin apua magnesiumista.