AAAAPUVA

Rottarakas

Nyt tartteis neuvoja ja vinkkejä pikaseen! Eli, homman nimi on tämä: Sain kaveriltani 3 tyttörottaa itselleni, marraskuussa vuoden ikään tulevia. Kaverini ei itse ehdi niitä juurikaan hoitaa tai pitää seuraa, koska hänellä on koiraharrastus alkanut viemään sen verran aikaa. Rotat on hankittu paikallisesta eläinkaupasta, eli eivät juurikaan ole sielläkään tottuneet käsittelyyn.
Eli ongelmana nyt ois se, että miten saisin noista seurallisia ja ihmisen seurassa viihtyviä? Nyt jos yrittää ottaa käteen, juoksevät lähinnä karkuun ja muutenkin välttelevät paljon. Toki tämän ymmärtää, kun ns. vieras ihminen olen, mutta aikaa olisi näiden kanssa olla ja aikaa hoitaakin. Tällä hetkellä kaikki nököttävät häkissä yhdessä ja samassa kopissa ja 2 niistä tutkii aina toisinaan innokkaasti asuntoa. (siis kun lasken jaloittelemaan.) 3:mas ei juurikaan tule kopista ulos ja tapittaa vain sieltä ympäristöä. Huonosti taitaa vielä syödäkin :/
Hyvät neuvot olisi siis arvokkaat!

Ps. Itsellä on ollut kerran aikaisemmin rottia, eli siten on tuttua noiden kanssa olo ja elo. Toisin sanoen, elämäni toiset rotat kyseessä. Nettisivuja on luettu ja foorumeita selattu, mutta helpompi on kysellä neuvoja sellaisilta, jotka asiasta paremmin osaisi kertoa. Kiitos etukäteen vastauksista!

3

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Black rat

      Lapsena/teininä hankin rescue-rottia, siis joista omistajat luopuivat ja aiemmat elinolosuhteet saattoivat olla huonot. Nuoruuden innolla sain jopa aggressiivisen aikuisen uroksen (aluksi puri, kun käsittelin sitä nahkahanskat kädessä) kesyyntymään sylivauvaksi :D Jälkiviisaana voin sanoa, että virallisten kasvattajien rotat ovat helpoimpia, eläinkaupparotilla saattaa olla hyvätkin lähtökohdat, ja rescue-rotat ovat jo haaste.

      Ensin joitakin kysymyksiä perusasioista: miten rotat tulevat keskenään toimeen? Laumassa pieni nahistelu on luonnollista, mutta oletan että rotat eivät kuitenkaan pure toisiaan tai sinua. Silloin on jo hyvät lähtökohdat. Onko niillä häkissä tarpeeksi tilaa? Kiipeilymahdollisuuksia pitäisi olla, virikkeitä ja piilopaikkoja (varmaan tiedät jo). Ainakin tuolle huonosti syövälle voisi hakea apteekista Nutri Plus-ravinnetta. Onko arka eläin varmasti terve?

      Itse olen käyttänyt taktiikkaa, että häkistä otetaan vaikka väkisin ja sylissä pidetään, vaikka siitä ei ensin tykättäisikään. Käsittelyä siis päivittäin. Kun otat ne häkistä ulos, olkaa ensin jollain pienellä rajatulla alueella, esim. sohva tai kylppäri, siis tila josta ei pääse karkaamaan. Makupalojen antaminen on sallittu keino ja toimii :) Juttele ystävällisesti ja käyttäydy rauhallisesti, OLE KÄRSIVÄLLINEN. Myöhemmin kun luottamus on saatu, reviirin kokoa ja leikkejä voi laajentaa.

      Rottien on opittava "käsikesyiksi" mm. siksi, että kynsiä pitää leikata, joskus täytyy pestä turkki, ja kuivassa talvi-ilmassa häntä saattaa tarvita rasvausta. Kannattaa olla HYVISSÄ VÄLEISSÄ ennen kuin alkaa kynsiä leikkaamaan...

      Kokemukseni mukaan arka tai aggressiivinen aikuinen eläin saattaa kesyyntyä jo parissa viikossa! Valitettavasti joillain on ollut huonompia kokemuksia :( Luonne-eroja on: jotkut rotat välittävät lähinnä lajitovereistaan, eivät niinkään ihmisistä, ja saattavat olla sellaisia koko ikänsä. Uskon että rottasi ovat oikein kesyyntymiskelpoisia, jos ne eivät ole aggressiivisia eikä niitä ole kohdeltu huonosti (korkeintaan välinpitämättömästi). Ihminen on kuitenkin se ruokkiva käsi ja virikkeiden järjestäjä :)

      On se vaan ihanaa, kun rotat vapaana juostessaankin hyppivät syliin moikkaamaan ja pusuttelemaan. Jotkut oppivat omat nimensä, itse vaan naksuttelen kieltä kutsuakseni niitä. Pari muutakin käskyä tunnetaan, mutta ei aina noudateta ;)

    • Sedä

      Yritä vaan rohkeasti ottaa ne syliin vaikka vähän vikisisivätkin vastaan, ja käsitellä niitä ja laittaa vaikka paidan alle piiloon että niillä on turvallisempi olo mutta ne tottuvat olemaan lähellä sinua. Jos välttelet niiden käsittelyä, niistä tulee vaan vielä rempia. Ja sit toisaalta antaa herkkuja että ymmärtävät että oot ihan kiva :) Eihän noista enää välttämättä hirveän syliteltäviä saa, mutta toisaalta mulla yksi omista ei ymmärrä silityksiä ja on välillä vähän arka vaikka se on kasvattajalta ja olen ollut sen kanssa päivittäin (okei, enemmänkin oisin toki voinu pyöritellä.) Kahden tilanne kuulostaa ihan hyvältä, ja toivottavasti kolmaskin rohkaistuu toisten mukana :)

    • Rottarakas

      Kiitos vinkeistä! Ainakin tänään nyt illasta kävi yhden kanssa jo niin, että puraisi siihen malliin että verta tulee sormesta :/ pitänee ottaa toistaiseksi hanskat käyttöön, että tottuisi meikäläiseen. Kaveriin otin myös asiasta yhteyttä, kun tietää ja tuntee nämä paremmin.
      Kiipeily tilaa näillä on runsaasti ja tasojakin häkistä löytyy. Virittelin myös häkin läheisyyteen pieniä "lepopaikkoja" missä voivat oleilla halutessaan. Häkin sisältäkin löytyy useampi piilopaikka ja siellä tykkäävät kyllä oleilla. Keskenään nuo tulevat hyvin toimeen, eivät tappele tahikka muuta. (onneksi)
      Mutta toivotaan että nämä tuossa parin viikon aikana vähän kesyyntyisi, niin jos se elo alkaisi vaikka helpottamaan :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10300
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      421
      4563
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      92
      3104
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2875
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2714
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2698
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      154
      1889
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1748
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1640
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1443
    Aihe