Olen 14-vuotias tyttö ja olen 8.-luokalla. Olen hieman ylipainoinen, olen aina ollut. Minua on kiusattu kahdeksan vuotta ja olen ihan rikki. Minulla ei ole kavereita ja riitelen vanhempieni kanssa jatkuvasti. Kun olin hieman nuorempi, mummuni haukkuivat minua. Esimerkiksi, kun olin kerran toisella mummulla syömässä, otin toisen leivän. Mummuni vain katsoi minua ja tokaisi: "Onko ihme, ku olet noin läski, ku syötki noin paljon". En uskalla luottaa ihmisiin. En tohdi maksaa ostoksia, kun menen kauppaan. Viime vuonna minulla oli vielä kavereita. Nykyään toinen kavereistani on yhden entisen ystäväni kanssa, joka valehteli minulle ja puhui minusta pahaa. Toista ei ole näkynyt kuukauteen koulussa. Ja koulun alkaessa he juoksivat karkuun, kun huomasivat minut.
Isäni pelkää, että teen itsemurhan, vaikka hän ei tiedä puoliakaan huolistani. Luokallani olevat tytöt luulevat minun kerjäävän huomiota, kun "angstaan turhanpäiväsistä". Sitä se ei todellakaan ole, angstaamista. En ole puhunut heille edes mitään. Olen oikeasti masentunut, enkä tiedä, kuinka kauan jaksan tätä. Olen kertonut näille kavereilleni (jotka eivät halua enää jostain syystä olla kanssani) bulimiastani ja he vain nauroivat.
Kuraattori on tullut välitunneilla juttelemaan minulle ja kysellyt, että onko minulla huolia, kun istun yksin. Silti olen vaan sanonut, että kaikki on hyvin. Just joo. Haluaisin kertoa jollekin, mutta en tiedä kenelle. Välillä taas tuntuu, että haluan kuolla. En tiedä, miten voisin mennä juttelemaan kuraattorille. Äidilleni en halua sanoa mitään, sillä en halua hänen pitävän minua ihan luuserina.. :( En tiedä mitä tehdä. Olkaa kilttejä ja neuvokaa minua.
Isäni pelkää, että teen itsemurhan, vaikka hän ei tiedä puoliakaan huolistani. Luokallani olevat tytöt luulevat minun kerjäävän huomiota, kun "angstaan turhanpäiväsistä". Sitä se ei todellakaan ole, angstaamista. En ole puhunut heille edes mitään. Olen oikeasti masentunut, enkä tiedä, kuinka kauan jaksan tätä. Olen kertonut näille kavereilleni (jotka eivät halua enää jostain syystä olla kanssani) bulimiastani ja he vain nauroivat.
Kuraattori on tullut välitunneilla juttelemaan minulle ja kysellyt, että onko minulla huolia, kun istun yksin. Silti olen vaan sanonut, että kaikki on hyvin. Just joo. Haluaisin kertoa jollekin, mutta en tiedä kenelle. Välillä taas tuntuu, että haluan kuolla. En tiedä, miten voisin mennä juttelemaan kuraattorille. Äidilleni en halua sanoa mitään, sillä en halua hänen pitävän minua ihan luuserina.. :( En tiedä mitä tehdä. Olkaa kilttejä ja neuvokaa minua.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Otas lapsi rakas järki käteen nyt. Ryhdistäydyt ensimmäisenä. Nyt täällä ruudun toisella puolella ei kirjoittele ja pohdi mikään balettitanssija, vaan myöskin ylipainoinen nuori ihminen, jolla pyyhkii kylläkin hyvin. Se ei siis ole mahdotonta, että sullakin menis hyvin!
Jos puhuminen tuntuu auttavan, niin mene keskustelemaan kuraattorin kanssa. Kenenkään ei niistä hetkistä tarvitse tietää ja pelkästään se, että saa puhua, voi auttaa. Myöskin se, ettei kyseessä ole sukulainen tai läheinen, voi olla vain hyvä asia. Ajatuksiin saa uutta ulottuvuutta. Ja miten sinne pääsee? Esimerkiksi voit mennä suoraan kuraattorin luokse ja kysyä, onko vapaita aikoija tai vaihtoehtoisesti soittaa. Numeron löydät mitä todennäköisimmin koulun nettisivuilta tai joltain liplappuselta, joita yleensä kouluissa jaellaan. Kuraattori on siellä myös sua varten ja sulla on oikeus sen kanssa mennä juttelee jos siltä tuntuu. Se on kysyny sun vointia ja näin osottaa, että on valmis juttelemaan sun kanssa sitten kun susta siltä tuntuu.
Bulimiasta täytyy sitten luopua joko omasta tahdosta tai hoidon kautta. Siitä koituu sulle itelles vaan harmia hyötyä enemmän.
Itsestään täytyy osata olla ylpeä. Kulje selkä suorassa, ole sosiaalinen ja pidä itestäs huolta. Peseydy, harjaa hiukset, pese hampaat, pidä ylläs puhtaat vaatteet ja ehosta itteäs hivenen. Siten, että tunnet olos hyväks!
Jos mummujen haukunta on loppunu, yritä päästä siitä yli. Saat olla juuri tuollainen, eikä kukaan saa siihen puuttua mitenkään. Ei varsinkaan sanomalla noin epämiellyttäviä asioita! Vanhempien kanssa tulee riideltyä aina silloin tällöin. Mistä riidat yleensä johtuvat? Voisko asiaan vaikuttaa jotenkin?
Eikö löydy yhtään kaveria? Yhtä ainuttakaan? Miten kaverittomuuteen voisi sanoa... aina voi rohkaista puhumaan. Jos on ryhmätöitä; puhu ryhmän jäsenien kanssa. Voit hankkia harrastuksia, joiden kautta vois löytyy saman henkisiä ihmisiä. Sosiaalisuus on kaiken avain kuitenkin. Ole avoin ja uskalias puhumaan.
Eteenpäin sanoi mummo lumessa! Siitä se lähtee!
Tiedän, että silloin tällöin riitely on ihan normaalia, mutta riitelen vanhempieni kanssa lähes päivittäin, enkä usko että se ihan "normaalia" on.
Koulussa on aika paljon ryhmä- ja paritöitä, mutta yleensä teen nekin yksin ja kukaan, joka on pakotettu parikseni, ei ole puhunut kanssani edes tehtävästä, mikä meidän pitäisi tehdä (ei silloinkaan, kun olen kysynyt jotain tehtävään liittyen tms.)
tiedän tämänkin tunteen.. :( julmaa se on. Ja pahinta on, ettei opettajat välitä, vaikka väitetään että välitetään... Jätä ne paskiaiset omaan arvoonsa. Ansaitset oikeita ystäviä ja IHMISIÄ
Tiedän tunteen! Yläkoulu on tosi julma paikka, mulla oli vaan yks kaveri, mut se riitti koska hän oli aito. Luokkani oli hirveä ja mua kiusattiin ja toisinaan tuntu etten jaksa. Kun peruskoulu loppu nii olin niiiin helpottunut. Pääsin aloittamaan lukion jonne nuo häiriköt eivät päässeet ja pystyin olemaan kuka oikesti olin. Uskalsin pukeutua itsekseni. JOO JÄRKI KÄTEEN! MENE PUHUMAAN KOULUPSYKIATRILLE TAI TERKKARILLE TAI KURAATTORILLE! ITSEMURHA EI OO VAIHTOEHTO! IT GETS BETTER! Ja täytyy sanoo että törkeet mummit... Isäni haukkuu siskoani samalla tavalla....
Pää pystyyn vaan!! Oikeesti!! Siis vitsi miten törkeitä mummoja! Älä välitä niistä! Munkin mummolla on tosi terävä kieli ja se puhuu aina mun äitistä ja veljestä pahaa, mut mä tiiän et sen puheita ei kannata kuunnella.
Voisit yrittää paikata suhdettasi vanhempiisi, sillä perheen tuki on tärkeää. Ystäviä kannattaa hankkia samanhenkisistä ihmisistä jotka oikeasti ymmärtävät sinua ja ansaitseva sinut! Kannattaa rohkeasti alkaa juttelu, siitä se alkaa!
Kokemusta on...
Olet ylipainoinen, ja siitä voit syyttää vain itseäsi. Hyväksy se että olet itse syönyt itsesi tuohon kuntoon ja laihduta ennen kuin on liian myöhäistä. Sanon tämän siksi koska lihavat ihmiset oksettavat minua.
Jyyrgen kuittaa.
Tohtori Jyyrgen, eikö sulla oo muuta elämää ku puhua muista ihmisistä paskaa? Vedä ittes folioon ennen kuin tuut tänne pätemään, kakara. Ketään ei kiinnosta sun niin "vitsikkäät" jutut.