Äidit ja toiset äidit

Heippa!
Onko kaikilla äideillä kavereita/ystäviä, vai vietättekö enimmäkseen aikanne lapsenne ja/tai puolisonne kanssa?
Onko ystävät entuudestaan tuttuja, vai onko tullut äitiyden myötä tutustuttua toisiin äiteihin, josta alkanut ystävyys?

Kysyn asiaa siksi koska tuntuu niin harvinaisen usein siltä että olen niin yksin. Yksin vauvan ja miehen kanssa, vailla ketään naispuolista kaveria/ystävää. Kaikki kaverit jotka joskus olleet, ovat elämän varrella jotenkin tuonne tippuneet erilaisten elämäntilanteiden ja opiskelujen perässä muuttojen vuoksi jääneet. Kuulumiset tulee joskus vaihdettua mutta nekin vain pintaraapaisulla. Uusiin äiteihin en ole tutustunut missään! Eikä kai sitä äiti tarvitse olla, mutta olisi se mukava löytää rupatteluseuraa, vauvalle leikkikaveria, vaunuiluseuraa jne.
MLL:n perhekahvilassa olen nyt neljänä viikkona käynyt ja jotenkin tuntuu olevan muilla omat jutut ja olen muutenkin luonteeltani hitaasti lämpenevänä, en ole sellainen että toisten juttuun hyökkään kiinni. Sielläkin siis tullut vain oltua vauvan kanssa keskenään melkein kun toiset äidit parivuotiaitaan vahtineet ja keskenään jutelleet.

En tarkoita nyt että alan juoksemaan kaupungin kaikki paikat läpi epätoivoisesti jossa muita äitejä voisi tavata, haluaisin vain kuulla kokemuksia, mistä se oma kaveri/ystävä löytyi? Ehkä olen muutenkin huono naisten kanssa kun paras ystävä ollut usein miespuolinen ja 18-vuotiaasta saakka seurustellut, mies ollut aina siinä etusijalla ja ei sitä kaikki silloin kymmenen vuotta sitten ymmärtäneet.

No tämä oli vain tällainen kysymys joka mieleen pulpahti että olenko ainoa joka kaipaisi sitä äiti-seuraa itselleen ja lapselle lapsiseuraa :)
31307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Et ole ainoa. Itse kuulun myös tuohon joukkoon joilla ei kavereita/ystäviä ole joiden kanssa olla ja mennä. Päivät menee uhmakkaan lapsen kanssa touhuillessa. Lähes päivittäin käydään leikkipuistossa,mutta en ole sieltäkään tuttuja löytänyt,eikä lapsellakaan ole vakituisia leikkikavereita. Niin monella on jo se "oma porukka" jonka kanssa siellä ovat. Lasta yritän kannustaa menemään muiden kanssa leikkimään,mutta muut lähes torjuvat hänet useimmiten.

Äänestä
  • Tuo tuntuu niin tutulta. Itse olen esikoisen äiti, vauva vielä ja tuntuu että kaikkialla missä äitejä näen yhdessä, heillä on jo vanhemmat muksut ja vaunuissa toiset. Heille on tainnut syntyä se oma yhteys jo aikoja sitten. Olisi hieno löytää itsekin toinen äiti kaveriksi jonka kanssa voisi jutella, kahvitella kun lapset keskenään leikkivät. Onhan mies seurana etten yksin siis ole tässä maailmassa, ja on omat vanhemmat. Mutta silti kaipaisi muita äitejä joilla vähän sama elämäntilanne, syntyisi varmaan jutusteluakin helpommin. Entiset kaverini kaikki lapsettomia, ja olenkin huomannut kun heihin kaupungilla törmännyt että se on niin pintapuolista keskustelua kun he elävät vielä omaa opiskeluelämäänsä, alkavaa työelämää seurustelusuhteissa. Itse olen naimisissa ja tunnen etten kuulu siihen joukkoon. Ja kun heillä jotain illanviettoja niin enhän sinne voisi lapsen kanssa mennä kun muillakaan ei siellä lapsia ole. Turhauttaa välillä todella paljon tämä asia :(

    Äänestä

Minulla on kolme siskoa, yksi veli, vanhemmat ja isovanhemmat, jotka kaikki asuvat samalla paikkakunnalle, niin että en ole koskaan päässyt tuntemaan oloani yksinäiseksi. Ystäviäkin minulla on, vaikka joskus tämän kiinteän tukiverkkoni vuoksi tuntuu, etten jaksa tarpeeksi heitä huomioida ja pitää itse yhteyttä. Olen myös sitä sorttia, joka viihtyy hyvin lapsensa kanssa kahdenkin. Laajaa sukua löytyy myös miehen puoleta, joten kahviseuraa ja kyläpaikkoja on riittämiin. Anteeksi ystävät, jos/kun en aina muista pitää yhteyttä!

Äänestä
  • Ole onnellinen että sinulla noinkin paljon verkostoa ympärilläsi :) Itsellä veli asuu satojen kilometrien päässä, siskon kanssa ei olla pariin vuoteen oltu tekemisissä juurikaan, hänellä monta lasta ja aina kiire jonnekin. Koitin pysyä yhteydessä mutta hänellä aina kiire ja ei aikaa siskolleen niin annoin olla, miksi yrittää jos ei aikaa minulle ole.
    Vanhemmat käyvät viikottain ja samoin appivanhemmat parin viikon välein. Mutta voi kun kaipaisi sitä ystävää/kaveria kahville, vaunuttelemaan/rattailemaan...

    Äänestä

Itselläni ei ole ongelmaa että olisin yksin, lapsia on monta ja vietän aikaa perheeni lisäksi myös kavereiden kanssa. Onhan tässä vuosien varrella isosta kaveriporukasta suurin osa jäänyt jonnekin matkan varrelle, mutta ne oikeat ystävät ovat säilyneet.
Halusin vaan kirjoittaa rohkaistakseni sinua ap sekä muita jotka kokevat yksinäisyyttä. Menkää ihmeessä rohkeasti esittelemään itsenne porukkaan siinä tilanteessa kun tunnette jäävänne yksin, muut äidit eivät varmaankaan ymmärrä että haluat ns. kuulua porukkaan. Jotkut haluavat olla itsekseen, ei se aina päällepäin näy että tahtoisi seuraa. En todellakaan sano tämän olevan helppoa mutta täytyy vaan ottaa härkää sarvista ja ottaa kontaktia itse oma-aloitteisesti. Olen itsekin ujohko vieraiden ihmisten kanssa, mutta lasten synnyttyä olen huomannut että voin itse vaikuttaa jäänkö itsekseni vai menenkö rohkeasti tutustumaan uusiin ihmisiin. Tällä tavoin olen saanut itsekin uusia kavereita mm. naapureista ja lasten harrastusten parista.
Itse uskon vankasti siihen että kavereilla/ystävillä on paljon parantavaa voimaa elämässä joten toivon todella että rohkaistutte ja lähdette tutustumaan :) Ei siinä ainakaan mitään menetä.
Kaikkea hyvää jokaisen syksyyn! :)

Äänestä
  • Tuo on täysin totta että eihän sitä päällepäin huomaakaan onko joku sellainen "erakko" joka joukossakin viihtyy kuitenkin mielummin yksin, vai haluaisiko oikeasti mukaan juttuihin. Itse olen luonteeltani aika hiljainen ja ujo joten on iso kynnys aloittaa jutustelu toisen vieraan ihmisen kanssa. Onhan sitä tullut ihan muutamia sanoja tullut vaihdettua, mutta lähinnä jäänytkin vain siihen kun kysytty vauvani ikää ja itse olen sitten vuorostaan kysynyt toisen äidin lapsen ikää.
    Aina vaan tuntuu että kaikilla on jo ne omat ympyrät ja piirit ja tuntee itsensä heti ulkopuoliseksi enkä halua tupeksia keskelle toisten keskustelua. Jospa se tästä :)

    Ja oikein mukavaa syksyä sinullekin! :)

    Äänestä

Ei minullakaan paljoa kavereita ole, jotka olisivat myös äitejä. Kaikki läheisimmät ystäväni elävät edelleen railakasta sinkkuelämää, tai railakasta elämää parisuhteessa ilman lapsia, ja kyllä se yhteydenpito väheni kun minä sain lapsia.

Mutta se ei ole koskaan minua haitannut. Minulla on iso liuta perheellisiä sisaruksia, miehelläni on lähellä asuva sisko, ja lisäksi sekä minun että mieheni vanhemmat asuvat lähellä. Veljeni vaimo on nykyään paras ystäväni ja olemme saaneet lapsemmekin lähes yhtä aikaa, eli odotuskaverikin on ollut. Koskaan ei tarvitse tuntea oloaan yksinäiseksi ja aina on paikka minne mennä jos kotona seinät kaatuu päälle.

Äänestä
  • Tuollaiset on sellaisia asioita joista voi olla todella kiitollinen ja iloinen :) Itsellä ei ollut ketään odotuskaveria, kaikki kaverit siis lapsettomia ja heidän kanssaan tiet eronneet aikoja sitten jossain määrin. Jos olisikin ollut samaan aikaan joku kavereista odottava myöskin niin olisin voinut uskoa että side olisi voinut uudelleen syntyäkkin. Olisi ainakin samat puheenaiheet, eikä täysin eri kuten nykyisin on.

    Äänestä

syksytär- Kirjoituksesi oli kuin omat ajatukseni. Itse olen myös esikoisen äiti ja kaipaisin todella seuraa muista äideistä.
Leikkipuistossa voin käydä orkeintaan keinuttamassa lasta,kun ei hän vielä osaa kävellä.

Itse olen myös todella ujo vieraiden kanssa,kunnes tutustun heihin :)

Tukiverkostoja toki on,mutta ystävilläni ei ole lapsia,tai jos on niin ovat jo lähes kouluikäisiä.

Olisi ihana käydä toisen äidin kanssa jakamassa kuulumisia, vaunulenkeillä ym.
Puheenaiheetkin olisivat samanlaisia.
Nyt ystäväni lähinnä kertovat baarireissuistaan ja minä lapsen kuulumisia...

Mukava lukea etten ole yksin ajatukseni kanssa,että olenko ainut jolta äippäseura/vertaistuki puuttuu

Äänestä

niin tuttu tunne että ei ole kavereita.. kaverit kaikkosi kun tulin raskaaksi.. ne käyvät baareissa ja bileissä, mua ne ei kiinnosta enää ollenkaan.. kun on 11kk ikänen tyttö.. mutta yksi kaveri on jolla on mun lasta 2 päivää vanhempi poika.. sen kans ollaan muutaman kerran nähty.. tuki verkostoa on aika lähellä.. mutta ei se ole sama asia kun kaverit.. olen enimmäkseen lapsen ja miehen kans vaan..

Äänestä

Kuulostaa hienolta etten kanssa ole ainoa tämän asian kanssa, vaikka en nyt tietenkään toivo että kumpa toisillakaan ei olisi ystävättäriä, koska tiedän miltä se tuntuu.

Omien kavereiden kanssa kuulumisten vaihtaminen on juuri sitä että kertovat baarireissuistaan, tai millaista oli koulussa/töissä. Itsellä ei ole muuta puhuttavaa juurikaan kuin lapsesta... Ja silloin tuntuu että saa kuulla vain syviä huokauksia. Muutenkin kaveripiiri kaikonnut jo ennen kun raskaaksi tulin, mutta nyt vielä enemmän olemme eri elämäntilanteissa ja todellakaan tunne kuuluvani joukkoon.

Meillä on nyt vauva 11kk ja ei kävele, eniten viihtyy ryömien joten ei oikein voi todellakaan vielä leikkipuistoihinkaan mennä. Ja kun kaikilla tuntuu olevan omat piirit. Olisi vain niin kivaa kun todellakin löytäisi sitä vaunuiluseuraa, kahviseuraa... Päivätkin olisi varmasti mukavempia kun joskus voisi toisen kanssa sen vaunulenkin tehdä, eikä yksin vain, tai puolin ja toisin kyläillä. Siinä voisi sitten jutella toisen kanssa ja lapset varmasti siinä samassa seuraa toisistaan saisivat :)

Äänestä

missä päin suomea te toiset yksinäiset mammat asutte?? :) jos vaikka itseä lähellä joku oisi, niin voiskai sitä vaikka tutustuakkin :) nii ois sit kummallaki ees 1 toinen mamma kamu ja lapsella kans..

Äänestä
  • Itsellä kävi sama mielessä että missä päin muut mammat asustaa :) Itse asustan Satakunnassa. Eli nyt voin jo arvata että kaikki ovat joko pääkaupunkiseudulta tai jostain Pohjois-Suomesta, koska tuntuu ettei täällä päin ole ketään toista yksinäistä mamaa :D

    Äänestä

Syksytär- Itse olen pääkäupunkiseudulta. Vaikka moni luuleekin kun täällä asuu niin tottakai on seuraa,mutta eipä pidä paikkansa. Oma seurani kun tosiaan on poika ja mies ja joskus lapsettomat kaverit jotka juurikin ovat että ohhoh, kun elämäni on niin jännää he kertovat bileistä ja minä vauvakuulumisia :D
Minulla on pari kuukautta nuorempi poika kuin sinulla.

Äänestä

Asustelen myös pääkaupunkiseudulla,mutta lapseni on tosiaan jo reilu 2v.

Äänestä

Itseäni ei kyllä ainakaan haittaa lasten ikäero :) Juttuseuraa vailla olen ja mukava olisi jakaa toisen kanssa vauva/lapsi arjen kuulumisia :)

Äänestä

Itseä ei haittaa lasten ikäero myöskään. Joo, olisihan se mukava kun lapsilla olisi seuraa toisistaankin, mutta varmasti voikin sitä saada kun nuorempi kasvaa. Ja mitä olen MLL:n perhekahvilassa käynyt, meidän vauva kaikista nuorin ja muut niitä 2-3-vuotiaita niin kyllä meillä vaavi tykkää katsella mitä isommat puuhastelee, ja nämä isommat lapset tuovat aina lelujakin eteen :)
Itselle kuitenkin se että saisi äitiseuraa vaunu/rattailuseuraksi, kahviseuraksi, ja jutteluseuraksi, olisi enemmän kuin ihanaa. Saisi muutakin sisältöä päiviin ja pelkään sitä että jossain vaiheessa kangistun kaavoihini niin pahasti että mun on oikeasti vielä vaikeampi mennä mihinkään muiden äitien ilmoille kun nytkin jo luonteeltani olen ujo ja hiljainen. Sitten jos joku minua lähestyy niin juttelen kyllä mielelläni, mutta tuo hiljaisuuteni voidaan juuri tulkita sillä että olen jollain tapaa nenäkäs, ettei muiden seura kelpaa minulle, tai että olen sellainen että viihdyn vain omissa oloissani.

Äänestä
  • missä mll perhekerhossa kävit? Mä kävin tuossa porin ja olin kanssa nii ulkopuolinen siellä, avoimen pk:n kerhoissa leppoisampaa ja tutustuu helpommin muihin :)

    Äänestä

  • porrumorru kirjoitti:

    missä mll perhekerhossa kävit? Mä kävin tuossa porin ja olin kanssa nii ulkopuolinen siellä, avoimen pk:n kerhoissa leppoisampaa ja tutustuu helpommin muihin :)

    Kävin siellä Antinkadun perhekahvilassa :) En ole edes kaikista tietoinen mitä muita vaihtoehtoja olisi. Tuolla MLL:ssä pieni tila ja sinne ei paljon aikuisia ja taaperoita kerralla mahdu ilman että tulisi jo epämiellyttävän ahdasta. Pitäisi varmaan tutustua paremmin tarjontaankin, neuvolassakaan ei ole puhuttu kuin tuosta ja jonkun toisen tänään mainitsi mutta nimi ei jäänyt mieleen.

    Äänestä

  • syksytär- kirjoitti:

    samassa minäkin kävin ja se on tosi ahdas paikka.. Missäpäin poria asut? Musan vanhalla koululla toimivaan kerhoon ti ja to aamuisin!

    Äänestä

  • porrumorru kirjoitti:

    samassa minäkin kävin ja se on tosi ahdas paikka.. Missäpäin poria asut? Musan vanhalla koululla toimivaan kerhoon ti ja to aamuisin!

    Asutaan ihan keskustassa. Mikä tuolla Musan koululla toimiva kerho on? Onko siitä netissä jotain tietoa? Eilen koitin vielä illalla katsella netistä kaikkia Porin kerhoja, en löytänyt kuin seurakunnan kerhon ja sekin oli 3-5(6)-vuotiaille, eli ei sovi meille vielä sellainenkaan kerho. Tuollaista Musassa toimivaa en ainakaan huomannut...
    Jos vain olisi se sopiva paikka niin olisi kiva mukaan lähteä, niin kiva olisi muidenkin äitien kanssa jutella, muutakin kuin vain täällä netin ei-niin-ihmeellisessä maailmassa :D

    se on liinaharjan avoimen päiväkodin perhekerho tosiaan ti ja to aamuisin 9-12.30. Siellä tällähetkellä paljon vauvoja ja yks-kaks vuotiaita. Vapaata leikki, lauluhetki, askartelua ja kahvittelua.

    Äänestä

  • porrumorru kirjoitti:

    se on liinaharjan avoimen päiväkodin perhekerho tosiaan ti ja to aamuisin 9-12.30. Siellä tällähetkellä paljon vauvoja ja yks-kaks vuotiaita. Vapaata leikki, lauluhetki, askartelua ja kahvittelua.

    siis 9-11.30 :)

    Äänestä

  • porrumorru kirjoitti:

    siis 9-11.30 :)

    Uskaltaisikohan lähteä mukaan :D Ainoa tuossa on tuo matka, pitäisi lähteä kävellen sinne, nytkin on paljon sadesää estänyt ulkoilua. Hyvä kun vähän edes ulos päässyt päivisin ulos tuulettumaan.

    kävittekö? Meillä jäi tänään väliin, ens viikolla menossa taas! Rohkeasti mukaan vaan, vaikka tietty tuo matka on vähän tylsä jos alkaa sataa... Kumpi sulla on tyttö vai poika? Mulla on vajaa kaks vuotias tyttö

    Tänään ei lähdetty kun oli pojan ensimmäinen syntymäpäivä

    Äänestä

Mene kuule vaan leikkipuistoon! Kyllä siellä ryömijätkin viihtyy. Itelläni 1v3kk poika ja siellä puistossa tapaa paljon äitejä! Pitää olla vaan vettäpitävä haalari ja saappaat :)

Äänestä
  • Tuo puistokaan ei huono ajatus ole :) Täällä ja on tainnut muutenkin paljon koko Suomessa sadella, mutta eilen oli pitkästä aikaa sateeton päivä, tai taisi yöllä taas sadella, mutta ei ole tullut paljoa ulos lähdettyä sadesäillä :( Hyvä kun sen verran ulos päässyt että jonkun pienen vaunulenkin päässyt tekemään kun sade hieman tauonnut, mutta siltikin sateen niskaan saanut juuri ennen kuin kotiin päässyt takaisin.

    Äänestä

Enimmäkseen oleskellaan molempien sisarusten ja heidän perheidensä kanssa. Ja omia vanhempiani nähdään viikottain.

Yläasteelta ja lukioajoilta minulla on sama ystäväpiiri säilynyt, mutta heidän kanssaan ei olla viikottain tekemisissä, välillä ei edes kuukausittain, mutta läheisiä ystäviä ollaan siitä huolimatta. Yhdellä hyvällä ystävällä on lapsia, mutta heidän kanssaan ollaan aika vähän tekemisissä, enemmän yhteyttä pidetään lapsettomien ystävien kanssa. Uusia ystäviä en ole "löytänyt" lasten saannin myötä, enkä sellaista kaipaakaan. Vaikka kuopuksen kanssa käydään harrastamassa vauvaryhmässä, niin ei ole kiinnostusta tutustua sen enempää muihin siellä käyviin äiteihin.

Äänestä

Täällä myös välillä iskee yksinäisyys kriisi päälle :) On kyllä perhe ja pari "vanhan elämän" ystävää lähellä mutta kaikki ovat päivät töissä ja välillä sitä kaipaisi mamma seuraa joilla samanlainen elämäntilanne kun itsellä. Kellään kavereilla ei ole lapsia ja tuntuu ettei ole enää mitään yhteistä puhuttavaa tms.
Itse olen nyt skarpannut kun aika on käynyt pitkäksi, facebookin ryhmissä (esim. oman alueen äidit) olen tutustunut pariin joiden luona ollaan kyläilty! Ja siellä myös järjestetään ryhmätapaamisia yms. jotka ovat kivaa vaihtelua arkeen, SUOSITTELEN muillekin ;)

Äänestä
  • Mulla tuo facebook kävi mielessä mutten ole sieltä muita löytänyt kuin oman alueen kirppiksiä. Ja kun ei tiedä millä nimellä hakisi niin vaikeaa. Tai sitten täällä ei ole edes moista ryhmää perustettukkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

syksytär- kirjoitti:

Heippa!
Onko kaikilla äideillä kavereita/ystäviä, vai vietättekö enimmäkseen aikanne lapsenne ja/tai puolisonne kanssa?
Onko ystävät entuudestaan tuttuja, vai onko tullut äitiyden myötä tutustuttua toisiin äiteihin, josta alkanut ystävyys?

Kysyn asiaa siksi koska tuntuu niin harvinaisen usein siltä että olen niin yksin. Yksin vauvan ja miehen kanssa, vailla ketään naispuolista kaveria/ystävää. Kaikki kaverit jotka joskus olleet, ovat elämän varrella jotenkin tuonne tippuneet erilaisten elämäntilanteiden ja opiskelujen perässä muuttojen vuoksi jääneet. Kuulumiset tulee joskus vaihdettua mutta nekin vain pintaraapaisulla. Uusiin äiteihin en ole tutustunut missään! Eikä kai sitä äiti tarvitse olla, mutta olisi se mukava löytää rupatteluseuraa, vauvalle leikkikaveria, vaunuiluseuraa jne.
MLL:n perhekahvilassa olen nyt neljänä viikkona käynyt ja jotenkin tuntuu olevan muilla omat jutut ja olen muutenkin luonteeltani hitaasti lämpenevänä, en ole sellainen että toisten juttuun hyökkään kiinni. Sielläkin siis tullut vain oltua vauvan kanssa keskenään melkein kun toiset äidit parivuotiaitaan vahtineet ja keskenään jutelleet.

En tarkoita nyt että alan juoksemaan kaupungin kaikki paikat läpi epätoivoisesti jossa muita äitejä voisi tavata, haluaisin vain kuulla kokemuksia, mistä se oma kaveri/ystävä löytyi? Ehkä olen muutenkin huono naisten kanssa kun paras ystävä ollut usein miespuolinen ja 18-vuotiaasta saakka seurustellut, mies ollut aina siinä etusijalla ja ei sitä kaikki silloin kymmenen vuotta sitten ymmärtäneet.

No tämä oli vain tällainen kysymys joka mieleen pulpahti että olenko ainoa joka kaipaisi sitä äiti-seuraa itselleen ja lapselle lapsiseuraa :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu