Valehtelusta...

Äidilläni oli heikko sydän. Hän murehti kaikkea. Ennen kaikkea lapsiensa hyvinvointia, ystäviään, sukulaisiaan. Mikäli hän sai mieleensä pienintäkään syytä murheeseen, hän menetti yöunensa, voi huonosti ja sydän alkoi antaa epämiellyttäviä merkkejä. Siksipä me lapset pyrimmekin säästämään häntä kaikelta ylimääräiseltä murheelta. Nyt hän on tosin jo kuollut.

Noin vuosi ennen hänen kuolemaansa sairastuin itse syöpään, jonka vuoksi jouduin juoksemaan jonkin aikaa eri hoidoissa. Hoitoihini kuului myös leikkauksia. Vaikka olin hissukseen koko sairaudesta, äitini sai kuitenkin selville että olin ollut jonkinlaisessa leikkauksessa.

Säästääkseni hänet ylenmääräiseltä murheelta valehtelin vähätellen että kyseessä oli lähinnä vähäpätöisen ja vaarattoman rasvapahkuran poisto. En koskaan kertonut hänelle totuutta.

Äitini kuoli yllättäen, eikä minulla ollut mahdollisuutta korjata asiaa edes hänen kuolinvuoteensa ääressä.

Oliko tekoni mielestänne väärin?
14767
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

...Kuuluu kaikkien ihmisten elämään.

Raamattu tietysti kehoittaa pysymään totuudessa, mutta ennenkaikkea rakkaudessa. Sain käsityksen että valehtelit koska rakastit äitiäsi ja pelkäsit satuttavasi häntä totuudella.

Kysymyksen asettelu on filosofinen ikuisuuskysymys johon ei varmasti koskaan saada lopullista vastausta.

Valkoisia valheita tai kertomatta jättämisiä käyttävät kuitenkin kaikki ihmiset. Lapsille saatetaan kertoa että vedessä asuu näkki ja tämän takia kannattaa pysyä pois laiturilta. Tämä on tietysti valehtelua, mutta tarkoitus on hyvä ja pieni lapsi ei ymmärtäisi hukkumisen vaaraa...

Mitä omatuntosi asiasta sanoo?

Mielestäni ei kannata takertua dogmiin, vaan miettiä syitä ja seurauksia, mitä teoilla on. Maailma ei monestikaan ole mustavalkoinen, eikä kaikkiin kysymyksiin ole oikeita vastauksia. Kannattaakin rukoilla Jumalalta viisautta ja toimia vain omantuntonsa ja ymmärryksensä mukaan. Enempää ei voi ihminen tehdä, eivätkä teot tai tekemättä jättämiset pelasta tai kadota, vaan sydämen usko ja sen mukaan eläminen.

Uskoisin että äitisi olisi ymmärtänyt "valehtelemisesi":)

admata (ei-lestadiolainen kirjoittelija)

Äänestä
  • Luulin että asian suhteen vallitsisi suurempikin yksimielisyys. Mielenkiintoisia ovat myöskin helluntailaisuus-palstan vastaukset samaan kysymykseeni.

    Ymmärsin näkökantasi erittäin hyvin. Näin minäkin sen ajattelin "rakkaus on syntiä suurempi". :-)

    Äänestä

  • Hyvin sanottu.

    Äänestä

Ei ole mitään outoa siinä että joku henkilö pyörittää kuvioita, ja on vallassa perheen keskellä sairauksiensa ja raihnaisuutensa avulla. Hän asettaa toiset ikäänkuin vastuuseen siitä mitä hänen terveydelleen kulloinkin tapahtuu. Tätä ei koskaan sanota ääneen eikä sitä edes tajuta, se vain on, se on suuri ja se on hiljaa ja lähellä kuin virtahepo olohuoneessa.

Joku pitää valtaa nyrkillä, ja joku toinen pitää sitä korostamalla raihnaisuuttaan. Pääasia on että huusholli pyörii, ja niin kuin minä tahdon.

Tällaisista asioista käytetään sanaa "kodin ilmapiiri". Ne eivät ole yksittäisiä sanoja tai tekoja, vaan sellainen näkymätön asetelma, jossa joku käyttää valtaa ja toiset alistuvat vallan alle. Jos muistelet mitä äitivainaasi puhui omasta äidistään, niin huomaat että sama asetelma toimi toden näköisesti äitisikin kodissa.

Mitä tasapainoisempi perhe on, sen enemmän yhteinen kuvio koostuu keskinäisestä kummioituksesta ja avoimuudesta, ja ilmapiiristä jossa ei ole pelkoa hylätyksi tulemisesta. Eikä siinä myöskään kuormiteta toisia omilla sairauksilla enempää kun on ihan välttämätöntä.

Ja näiden lisäksi siitä että jokaiselle on se oma tilansa jota toiset kunnioittavat, eivätkä riko sen rajoja. Vain tällä tavoin voi syntyä onnellinen perhe.

Kuten ehkä huomaat, niin rakas äitisi (tiedostamatta sitä itsekään) käytti valtaansa perheessä.

Ja yllätys yllätys, nyt vielä kuolemasakin jälkeen sinun kohdallasi tunteidesi kautta, sen pelon avulla joka sinuun on istutettu. (Pelon että sinä tavalla tai toisella haavoitat ja murehdutat äitiäsi).

Et tajunnut silloin, ehkä et vieläkään, että juuri näin äitisi käytti perheessä valtaansa ja te muu perhe alistuitte tähän kuvioon. Tässä on kysymys pelolla hallitsemisesta.

Et ole ensimmäinen etkä vielä toinenkaan joka on kertonut oman, saman sisältöisen lowe storynsa.
____________________________________________________________________________

Ja jos nyt spekuloidaan, niin virhe tapahtui jo siinä, kun te suostuitte ensimmäistäkään kertaa tähän äidin (suojelemis-) pyöritykseen.

Lapsi on tietenkin lapsi, eikä hän tajua tällaisia, hän syntyy ja kasvaa näihin kuvioihin. Ja harvempi aikuinenkaan joka ei ole asiaan perehtynyt, ymmärtää näitä asioita.

Kristuksen risti on ainoa paikka jossa sinut voidaan hoitaa terveeksi, niin syyllisyyden ja häpeän, kun näiden kuvaamiesi pelkojesikin osalta. Kristuksen haavojen kautta me olemme parannetut, Hän kantoi meidän kipumme ja sairautemme, samoin kun syyllisyytemme, syntimme ja häpeämmekin, joita usein vielä ylpeydellä yritetään peittää.

Sillä vaarassa on että avioidut, (ellet jo ole avioitunut) henkilön kanssa joka käyttää sinuun samalla tavoin omaa valtaansa. Tuttu kun on näet turvallista. Myös siis avioliittoa solmittaessa.

Äänestä
  • Ihailtavan tarkkanäköistä hyvä Nuin, täytyy myöntää. Tosin olin aistivinani vastauksestasi myös jonkinasteista projisointia, lietkö ammentanut omista kokemuksistasi? Äitini oli kaikkea muuta kuin perhetta hyppysissään pitävä ruikuttaja. Pikemminkin asia oli niinpäin, ettei hän puhunut koskaan omista ongelmistaan; me ainoastaan tunsimme hänet ihmiseksi joka suhtautuu vastoinkäymisiin hyvin tunteenomaisesti.

    Mutta olet oikeassa: herkkyyskin saattaa olla vallankäytön väline. Toisaalta vanhemmistaan voi myös "oppia" havainnoimalla ja sitten poisoppimalla. En toista vanhempieni virheitä, mutta en myöskään katso olevani heidän henkisessä talutusnuorassaan toimimalla ehdoin tahdoin "vastoin" heidän näkemyksiään.

    Ihminen on turvallisuushakuinen ja tuttu on turvallista, siinä olet oikeassa. Siksi onkin etsiydyttävä elämässään sellaiseen mikä ei ole tuttua. Omia ratkaisujaan ei voi tehdä, mikäli seuraa jotain annettua kaavaa. Tässä suhteessa ihmettelen että tarjoat uutta kaavaa toisen tilalle....

    Äänestä

  • Heksa kirjoitti:

    Ihailtavan tarkkanäköistä hyvä Nuin, täytyy myöntää. Tosin olin aistivinani vastauksestasi myös jonkinasteista projisointia, lietkö ammentanut omista kokemuksistasi? Äitini oli kaikkea muuta kuin perhetta hyppysissään pitävä ruikuttaja. Pikemminkin asia oli niinpäin, ettei hän puhunut koskaan omista ongelmistaan; me ainoastaan tunsimme hänet ihmiseksi joka suhtautuu vastoinkäymisiin hyvin tunteenomaisesti.

    Mutta olet oikeassa: herkkyyskin saattaa olla vallankäytön väline. Toisaalta vanhemmistaan voi myös "oppia" havainnoimalla ja sitten poisoppimalla. En toista vanhempieni virheitä, mutta en myöskään katso olevani heidän henkisessä talutusnuorassaan toimimalla ehdoin tahdoin "vastoin" heidän näkemyksiään.

    Ihminen on turvallisuushakuinen ja tuttu on turvallista, siinä olet oikeassa. Siksi onkin etsiydyttävä elämässään sellaiseen mikä ei ole tuttua. Omia ratkaisujaan ei voi tehdä, mikäli seuraa jotain annettua kaavaa. Tässä suhteessa ihmettelen että tarjoat uutta kaavaa toisen tilalle....

    Eihän ilman Kristusta ole iankaikkista elämää.

    Minulla on osoittaa sinulle Jeesus Kristus elävän Jumalan Poika. Hän ei ole mikään kaava, vaan tie totuus ja elämä. Kotikuvioni tiedän ja olen ollut paljon eri ryhmissä esimerkiksi parisudetyössä. Kuviosi on sangen tavanomainen.
    Jos se kuvio olisi noin helppo itse havaita niin toki olisit sen jo havainnutkin.

    Sinulla on vielä kuvitelma elämäsi ja sen kuvioiden hallitsemisesta ilman avoimien vertaisryhmien tulea. Unohda siis tällä kertaa koko juttu, virtaheposi on näet vielä kovin piilosilla.

    Ihmisen on opiskeltava vertaisryhmissä ja myös asiantuntijoiden opastuksessa useita vuosia, päästäkseen edes jonkin verran jyvälle näistä ihmiselämän itseltä salatuista kuvioista.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Sinulla on valmiit lääkkeet elämäntilanteeseeni, vaikket tiedä siitä sen enempää kuin mitä olen täällä kertonut. Lääkkeesi on siis lähinnä puoskarointia.

    Uskoin aluksi todella että sinulla on "tarkka silmä" sosiaalisiin ongelmiin, mutta nyt kävikin ilmi että projisoitkin tilanteeseeni lähinnä omia ongelmiasi. Eipä silti, oikeilla jäljillä olet, mutta älä aliarvioi myöskään ihmisten omaa ajattelu- ja analysointikykyä.

    Kysymykseni ei ole mitenkään "elämää suurempi asia", joten "virtahevot olohuoneessa" ja vertaistukiryhmät ovat ylenmääräistä liioittelua. Sitä paitsi Kristus on kaava. Mikäli et tätä itse näe, et ole myöskään vielä itse päässyt irti ongelmistasi.

    Aivan oikein, muuta tietoa ei olekaan. En osannut ilmaista asiaani sellaisena kun sen tarkoitin, eli koskemaan samassa tilanteessa eläviä ihmisiä, ketä hyvänsä, en niinkään henkilökohtaisesti.

    Mutta eri tilanteissa joissa on avoin ilmapiiri, ja näitä asioita pohditaan rehellisesti. Siis siinä mielessä, ei etsien syyllisiä, vaan että ne halutaan oikeasti kohdata, ja tuoda Jeesuksen Kristuksen parannettaviksi, niin siellä tulee kuvaamiasi tappauksia paljonkin ilmi.

    Näistä argumenteistä oli tarkiotukseni kertoa lähinnä niille, jotka ovat tällä hetkellä samassa tilanteessa kun sinäkin. En kirjoittanut siksi, että nimenomaan vain sinun tapaustasi tässä ruotisin, vaan koskien kaikkia muitakin ihmisiä. Tämähän on elämää ei sen kummempaa.

    Kirjoituksesi oli opettavassa mielessä erittäin rehellinen, avoin ja hyvä. Pyydän anteeksi jos kirjoitukseni loukkasi sinua.

    Noin 20 vuotta olen näitä asioita aktiivisesti seurannut ja nimenomaan minun omaksi onnekseni on kaikki tullut ja suureksi siunaukseksi.
    ______________________________________________________________

    Noin yleisemminkin haluan korostaa sitä, että minun tarkoitukseni ei ole tällä sivulla etsiä ja tuomita syyllisiä, niinkuin kirjoitukseni on usein tulkittu sellaisiksi. Ilmaisutaitoni on tältä osin puutteellinen, enkä käytä useinkaan harkitsemiseen pitkää aikaa.

    Tiedän nimittäin hyvin sen että me kaikki olemme syyllisiä ja syntisiä, joista minä olen suurin.

    Siksi en voi osoittaa mitään mutta tietä ja parustusta kun jo pantu on ja Hän On Jeesus Kristus.

    Kristuksessa Vapahtajassa on kakenkattava vastaus ihmisen synti- ja syyllisyyskysymykseen.

    Ja Jumala haluaa sitäpaisti sanansa mukaan totuutta salatuimpaan asti. Ihminen puolestaan haluaa aina salata häpeänsä ja kiertää syyllisyytensä tavalla tai toisella, kohtaamatta sitä.

    Sen voi kohdata ainoastaan viemällä koko syntinsä ja syyllisyytensä, ja kaiken roskan mitä matkalla tarttuukin, Kristuksen ristin juurelle.

    "Siellä armahdusta meille tarjotaan".

    Kristuksen veristen haavojen kautta me syntiset tulemme parannetuiksi. Sitä evankeliumia tarjoan sinullekin. Ja sitä samaa evankeliumia Kristuksesta tarvitsen itse elämäni jokaisen sekunnin aikana.

    On hienoa että kirjoitat kaikille, niin että muutkin voivat ottaa onkeensa ja tarkastella omaa tilannettaan. En minä kirjoituksestasi loukkaantunut, joten turhaan pyytelet anteeksi. Miksi pitäisi pyytää anteeksi, jos kertoo rehellisen mielipiteensä ja pyrkii omalta osaltaan ja omiin kokemuksiinsa nojautuen auttamaan toista?!

    Mielestäni näkökulmasi oli poikkeava "uskovien valtalinjasta" ja siksi kiinnostava. Tarkoitan että tällaisista perheen sisäisistä valta-asetelmista olisi tarpeen keskustella syvällisemminkin ja laajemminkin. Jos joku sitten ottaa nokkiinsa, on syynä yksinkertainen torjuntareaktio; siis kuulijan sisältä tuleva vastalause. Tämän taustalla on taas se, että viesti on osunut oikeaan osoitteeseen. Siis miksi pyydellä anteeksi?

    Eli jos kirjoitukseni loukkasi sinua, niin minä pyydän sinun tunteidesi hylkäämistä anteeksi.

    Tämäkin vastauksesi kuten avauksesikin, oli hyvin asiallinen.

    Vain rakkauden kautta voidaan käydä omaankin sisimpään. Tarkoitan tällä sitä, että jos ilmapiiri on sellainen, että ihmisen ei lainkaan tarvitse pelätä tulevansa torjutuksi, tai hylätyksi, silloin hänellä on myös itseltään lupa käydä omaan sisimpäänsä vertaistensa kanssa yhdessä.

    Ja se on valtava kokemus, kun saa jakaa toisten kanssa vaikkapa nyt esimerkiksi kauan vaietuista ja salatuista häpeän tunteistaan ja niihin johtaneista syistä.

    Nimimerkillä kokemusta on.

    Äänestä

Minun mielestä se sun valehtelu oli Rakkautta!

Äänestä
  • Valehtelu on aina syntiä, ei siis rakkautta. Väärien ja vahingollisten kuvioiden ylläpito jonkun suojelemiseksi totuudelta on aina väärin.

    On paljon tapauksia jossa vanhempien huoriminen tulee esille vasta lapsille perinnönjakotilaisuudessa. Mitä nämä vanhemmat ovat viestineet itsestään? Ja kun näitä ei voi edes enää purkaa kun asianosaiset tai asianosainen on jo kuollut. Valhe on aina valhe. Ja miten käy valheen sepittelijän ja rakastajan?

    Ilm. 22:15   Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.

    Äänestä

Minusta valehtelu on valehtelua. Valkoisetkin valheet ovat oikeasti valheita. Ja valehteleminen on väärin eli synti. Jos lisäät jotain asiaan tai jätät kertomatta jotain tieten, teet väärin.

Virtahepoja ei nyt sentään tarvitse etsiä joka vastauksesta. Mutta, ymmärrän, jos joku on vasta oppinut näitä psykologian asioita, niin hän pyrkii näkemään niitä joka puolella ja loistamaan maallikoiden silmissä.
Sitäpaitsi tässä tapauksessa äitisi ei tehnyt syntiä, vaikka olisi virtahepo eli hallitsija (omilla keinoillaan) tietämättään ollutkin.

Kysyitkin omaa osaasi, eli teitkö väärin. Inhimillisesti tekisi mieleni vastata ettet tehnyt, mutta Raamatun mukaan valehtelu on syntiä.

Äänestä
  • Äläpä sekoile viereisiin pöytiin! Eihän tässä ole ensinkään pohdittu kenekään syntejä, tuomioistuimista nyt puhumattakaan, mutta monia juurisyitä on hyvä omassa elämässään tietää ja tuntea.

    Tietoni perustuvat pitkään asian harrastamiseen, sekä ammattiauttajien vuosikynnenien kokemuksiin joista he luennoillaan luennoivat. Ja tällöin kyse on nimenomaan ihmisten auttamisesta selviytymään erilaisissa elämäntilanteissa, ei suinkaan jokin luenoijan omien tieto/taitojen esittely.

    Avaajan tapaus on tyypillistä vallankayttöä perheyhteisössä. Nämä kuviothan ovat hyvin monimutkaisia ja erilaisia. Kaikilla ihmisillä nämä ovat tavalla tai toisella mukana matkassa, tahdoimmepa tai emme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Heksa kirjoitti:

Äidilläni oli heikko sydän. Hän murehti kaikkea. Ennen kaikkea lapsiensa hyvinvointia, ystäviään, sukulaisiaan. Mikäli hän sai mieleensä pienintäkään syytä murheeseen, hän menetti yöunensa, voi huonosti ja sydän alkoi antaa epämiellyttäviä merkkejä. Siksipä me lapset pyrimmekin säästämään häntä kaikelta ylimääräiseltä murheelta. Nyt hän on tosin jo kuollut.

Noin vuosi ennen hänen kuolemaansa sairastuin itse syöpään, jonka vuoksi jouduin juoksemaan jonkin aikaa eri hoidoissa. Hoitoihini kuului myös leikkauksia. Vaikka olin hissukseen koko sairaudesta, äitini sai kuitenkin selville että olin ollut jonkinlaisessa leikkauksessa.

Säästääkseni hänet ylenmääräiseltä murheelta valehtelin vähätellen että kyseessä oli lähinnä vähäpätöisen ja vaarattoman rasvapahkuran poisto. En koskaan kertonut hänelle totuutta.

Äitini kuoli yllättäen, eikä minulla ollut mahdollisuutta korjata asiaa edes hänen kuolinvuoteensa ääressä.

Oliko tekoni mielestänne väärin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu