Tässä olen nyt nuorena aikuisena joutunut ottamaan itseni ns niskasta kiinni, ja lähteä purkamaan sitä trauman määrää mitä pidän sisälläni. Ja lääkärin neuvosta lähden tekemään sitä anonyymisti netin välityksellä.
Lapsuuteni on aina ollut hämärän peitossa, enkä ikinä halunut muistaa sitä. Burnoutin iskiessä päälle kaikki kaatui. Vuosien aikana peitetyt musitot palautuivat mieleen.
Olin noin 4vuoden ikäinen kun se alkoi, yksi isovanhemmistani sairastui ja tarvi paljon hoitoa. Vietin sukulaisperheen luonna paljon aikaa. Heillä oli minua vanhempi poika joka mielellään hoiti minua. Aluksi kaikki olikin ihan hyvin, mutta ajan myötä hän alkoi vaatia "lääkärileikkejä", en ymmärtänyt silloin mihin se johtaisi, ja vosinkin kirjoittaa kirjan siitä mitä kaikkea hän pakoitti minua tekemään. Tätä jatkui noin 5 vuotta kunnes isovanhempani kuoli.
Äitilleni yritin kertoa asiasta, hän katsoi minua pitkään, eikä vaikuttanut ymmärtävän mitä hänelle kerroin, joten luulin että kaikki mitä tämä poika teki minulle oli minun vikani ja päätin sulkea asian pois mielestäni.
Luulisin että tämän lapsuudentrauman takia aloin tappelemaan, ja olin muutenvaan hankala. Äitini alkoi haukkumaan minua, olin tyhmä ja lihava. Minusta ei tulisi ikinä mitään koska en osaa käyttäytyä.
Teininä jouduin raiskauksen uhriksi. Tekijä oli ulkomaalainen, ja äitini mielestä se oli ihan minun oma vika koska minun olisi pitänyt tietää että kaikki ulkomaalaiset miehet ovat sellaisia. Mikä on aika iroonista koska juuri sen takia liikuin heidän seurassa, halusin todistaa että äitini rasismi on perätöntä, ettei voi määritellä ihmistä pelkästään ulkokuoren takia.
Koko elämäni olen elänyt vain yrittäen mielyttää äitiäni, sulkien pois kaiken pahan mielestäni, painanut menemään, vain kuullakseni etten ole riittävä. Tiedän sisimmässäni että äitini on tuhonnut persoonani täysin, ja kaikki tapahtumat elämässäni joita olen sulkenut pois mielestäni ovat muovanneet minusta tällaisen hyvin pelokkaan ja itserkriittisen ihmisen. Alle 30-vuotiaana naisena sain jo elämäni toisen burnoutin, joka hajoitti kaikki suojani mitä olen kehittanyt. Nyt olen täysin hajonut palasiksi, pelkään kaikkea enkä nuku, en syö enkä pysty olemaan ajattelematta kaikkea.
Lääkkeitä minulla on joka lähtöön, ja käyn joka viikko hoitajan juttusilla, mutta hän ei osaa auttaa minua. En tiedä miten purkaa tätä, miten käsitellä tätä kaikkea? Miten pystyn odottamaan sitä että pääsen psykiatrille, ja kun pääsen, osaako hänkään auttaa? Otan etäisyyttä minulle tärkeisiin ihmisiin koska en halua rasittaa heitä minun ongelmilla.. Vieläkin tuntuu siltä että kaikki paha mitä on sattunut on ollut ainoastaan minun oma vika, ja etten saisi tuntea surua tai paniikkia tapahtuneesta...
Lapsuuteni on aina ollut hämärän peitossa, enkä ikinä halunut muistaa sitä. Burnoutin iskiessä päälle kaikki kaatui. Vuosien aikana peitetyt musitot palautuivat mieleen.
Olin noin 4vuoden ikäinen kun se alkoi, yksi isovanhemmistani sairastui ja tarvi paljon hoitoa. Vietin sukulaisperheen luonna paljon aikaa. Heillä oli minua vanhempi poika joka mielellään hoiti minua. Aluksi kaikki olikin ihan hyvin, mutta ajan myötä hän alkoi vaatia "lääkärileikkejä", en ymmärtänyt silloin mihin se johtaisi, ja vosinkin kirjoittaa kirjan siitä mitä kaikkea hän pakoitti minua tekemään. Tätä jatkui noin 5 vuotta kunnes isovanhempani kuoli.
Äitilleni yritin kertoa asiasta, hän katsoi minua pitkään, eikä vaikuttanut ymmärtävän mitä hänelle kerroin, joten luulin että kaikki mitä tämä poika teki minulle oli minun vikani ja päätin sulkea asian pois mielestäni.
Luulisin että tämän lapsuudentrauman takia aloin tappelemaan, ja olin muutenvaan hankala. Äitini alkoi haukkumaan minua, olin tyhmä ja lihava. Minusta ei tulisi ikinä mitään koska en osaa käyttäytyä.
Teininä jouduin raiskauksen uhriksi. Tekijä oli ulkomaalainen, ja äitini mielestä se oli ihan minun oma vika koska minun olisi pitänyt tietää että kaikki ulkomaalaiset miehet ovat sellaisia. Mikä on aika iroonista koska juuri sen takia liikuin heidän seurassa, halusin todistaa että äitini rasismi on perätöntä, ettei voi määritellä ihmistä pelkästään ulkokuoren takia.
Koko elämäni olen elänyt vain yrittäen mielyttää äitiäni, sulkien pois kaiken pahan mielestäni, painanut menemään, vain kuullakseni etten ole riittävä. Tiedän sisimmässäni että äitini on tuhonnut persoonani täysin, ja kaikki tapahtumat elämässäni joita olen sulkenut pois mielestäni ovat muovanneet minusta tällaisen hyvin pelokkaan ja itserkriittisen ihmisen. Alle 30-vuotiaana naisena sain jo elämäni toisen burnoutin, joka hajoitti kaikki suojani mitä olen kehittanyt. Nyt olen täysin hajonut palasiksi, pelkään kaikkea enkä nuku, en syö enkä pysty olemaan ajattelematta kaikkea.
Lääkkeitä minulla on joka lähtöön, ja käyn joka viikko hoitajan juttusilla, mutta hän ei osaa auttaa minua. En tiedä miten purkaa tätä, miten käsitellä tätä kaikkea? Miten pystyn odottamaan sitä että pääsen psykiatrille, ja kun pääsen, osaako hänkään auttaa? Otan etäisyyttä minulle tärkeisiin ihmisiin koska en halua rasittaa heitä minun ongelmilla.. Vieläkin tuntuu siltä että kaikki paha mitä on sattunut on ollut ainoastaan minun oma vika, ja etten saisi tuntea surua tai paniikkia tapahtuneesta...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tiedän jotain tosta tilanteesta koska faijani oli ihan kauhea. mikään mitä lapset teki ei koskaan kelvannut. Ulospäin esitti jotain muuta.
Mua myös jonkin verran käytti naapurin poika hyväksi, ei pitkään. Se unohtui ylitajunnasta moneksi vuodeksi enkä esim vanhemmille uskalt kertoa koska lapsihan syyttää itseään.
Suosittelen silti harrastuksia ja kavereitten hankkimista koska onhan muillakin ollut vaikeuksia.
Tuntuisiko tällainen tutulle?
http://www.traumajadissosiaatio.fi/D/dissosiaatio_pahkinankuoressa.html
http://traumaperainenstressihairio.blogspot.fi/
Kiitos kirjoituksesta. Hienoa, että jaksoit avautua kokemuksistasi. Ne kuulostavat hyvin raskailta ja tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan.
Uskoisin, että sinua saattaisi auttaa parhaiten se, jos saisit vahvistettua henkiökohtaista suhdettasi Jumalaan. Jumalahan on "korkeampi oikeudenmukaisuus" ja Raamatusta löytyy mitä hienointa elämänviisautta. Raamattua lukemalla pystyy tarkastelemaan asioita itsensä ulkouolelta ja saamaan etäisyyttä asioihin. Lisäksi Raamattu antaa uskon siihen, että vaikka elämä kolhiihin ja maailma tuntuu epäoikeudenmukaiselta, Jumala ei hylkää ja paha saa palkkansa. Näin voimme antaa anteeksi muille ihmisille ja vapauttaa sillä tavalla itsemme menneisyyden painolastista. Raamattua voi lukea netistäkin osoitteessa: http://www.evl.fi/raamattu/
Jos etsit maallisempia neuvoja, niin suosittelen erityisesti Peter A. Levinen kirjaa "Kun tiikeri herää" http://www.traumaterapiakeskus.com/tuotteet.html?id=0/5 sekä David Bercelin tärinäterapiaharjoituksia, joista on keskusteltu tässä ketjussa: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9007196. Tärinäterapiaharjoitukset ovat erittäin tehokkaita ja niitä voi keksiä helposti itsekin. On vain hetken jossain niin epämukavassa asennossa, että keho alkaa täristä. Sekä Levinen että Bercelin opit perustuvat samaan teoriaan, ja molemmista löytyy paljon tietoa ja artikkeleja netistä.
Voimia sinulle.