Kasiseiskalle (87K) kiitos!

Kasiseiskalle kiitokset asiallisita vastauksistaan ja selvennyksistään rekkamiehen työstä.
Niiden myötä näin alaa tuntemattomallekin on valottunut milllaista rekkamiehen työ todellisuudessa on.
Tällä foorumilla vain tuntuu olevan vastustusta asioiden rehelliseen kerrontaan, 87k on ujostelematta kertonut mm. rekkakuskien mahdollisista rattijuoppouksista, palkkauksesta ja ajoaikarikkomuksista.
87k on varmasti auttanut monta jo alalla olevaa, tai alalle aikovaa neuvoillaan ja tiedoillaan, niin rekka-auton ajamisessa, kuin työsuhde asioissakin.
Vanhojen ammatinharjoittajien kesken tuntuu olevan valllalla kirjoittamaton sääntö, ettei asioista kerrota rehellisesti, 87k on koetellut tätä sääntöä ja tuntuu saaneen joidenkin kirjoittajien vihat aihettomasti niskaansa.
32471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Alahan on palstalaisten mukaan seuraava:

Homma on pelkkää ajamista, vain ja ainostaan ajamista

Jos on jakoa, on jokainen paikka kärryssä, autossa ei pidetä tavaraa lainkaan, kärryllä ajetaan joka paikkaan, jopa sellaiseen josta ei pääse etenepäin ajamalla pois

Keikat kestää vähintään muutama päivää ja nukutaan aina autossa

Ylämäessä ei vaihdeta pienempään pykälää/paineta kaasua ja manataan kun ei kulje

Näillä neljällä neuvolla olet TODELLINE netti(rekkakuski)

Äänestä
  • Lisäksi henkilökohtainen hygieenia pitää laiminlyödä ja persevalo tulee olla näkyvillä. Ruuaksi yksinomaan ja ainoastaan makkaraperunaa tuplilla höyräreillä kera kokakolan. Apc aseman paarissa mölytään asiantuntevasti ja haukutaan isäntää, vaikka todellisuudessa ollaan perseen nuolijoita ja nöyriä isännän juoksupoikia. Seksi hoidetaan itse manuaalisesti.

    Äänestä

Huom, 87 ei aja rekkaa vaan jakelukuorma-autoa ja ei ole koskaan rekkaa ajanutkaan.´, että ei sekoiteta asioita ja asioita...

Äänestä

87k ei ole koskaan ajanut mitään pientä kuorma-autoa suurempaa. Lisäksi kaverilla on erittäin puutteelliset ja kyseenalaiset "tiedot" kuljetusalasta. Toisaalta kun vasta pari kolme vuotta on ajanut pullaa pienellä kuorma-autolla ei sitä tietoa juurikaan voi olla. Siksi on hyvin epäloogista tulla näille palstoille jakamaan muka tietoa. Kaveri joka palstalla jopa kehuskelee että päivittäin rikkoo tietoisesti lakia, opastaa muita samoihin temppuihin,väittää muista ammattikuskeista perättömiä kuvitelmiaan jne, väittää ja väittää vastaan asioissa vaikka selvää faktaa hänelle netistä silmien eteen lyödään ei luulisi niin aktiivisesti palstalla "nerokkuuttaan" jakelevan. Siksi olenkin sitä mieltä että 87k:n kirjoittelut kannattaa jättää omaan arvoonsa. Jokainen joka pikkasenkin pidempään on raskaankaluston hommissa ollut on täytynyt huomata miten puutteellinen ja vääristynyt kuva kyseisellä 87k:lla on!

Äänestä
  • Mitkäs eri säännöt on 3510 kilosella ja 60.000 kilosella ajoenuvolla? itse en äkkiseltään keksi mitään :)

    Myönnän, luen lakia hieman "liian" tarkkaan ja itselleni edukkalla tavalla, mutta en minä virheellistä tietoa ole antanu

    Äänestä

  • 87k kirjoitti:

    Mitkäs eri säännöt on 3510 kilosella ja 60.000 kilosella ajoenuvolla? itse en äkkiseltään keksi mitään :)

    Ensinnäkin piirturipakko on molemmilla kulkineilla ja tuolla raskaammalla kulkineella ajettaessa on käytettävä sitä aina vaikka kävisit ainoastaan lähikaupassa pullaa ostamassa.

    Niiin, paitsi jos on omaa ajoa, ei piirturia käytetä, tosin työautolla se oma ajo voi olla melko hankalaa...

    Äänestä

  • 87k kirjoitti:

    Mitkäs eri säännöt on 3510 kilosella ja 60.000 kilosella ajoenuvolla? itse en äkkiseltään keksi mitään :)

    Myönnän, luen lakia hieman "liian" tarkkaan ja itselleni edukkalla tavalla, mutta en minä virheellistä tietoa ole antanu

    Mitkäs eri säännöt on 3510 kilosella ja 60.000 kilosella ajoenuvolla? itse en äkkiseltään keksi mitään :)

    niin ensinnäkin toinen on pakettiauto joka on rekisteröity kuorma-autoksi ja toinen on RASKAS AJONEUVOYHDISTELMÄ.

    kuskaa sinä vaan sitä pullaas sillä hurjala kolmen vuoden "rahti" kokemuksellasi ja jätä muut asiat sinua viisaammille ja kokeneemmille ihan suosiolla.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Ei ole mitään ajoneuvoyhdistelmäluokkaa

    On vain kuorma-auto ja kuorma-autoon voi lisätä peräkärryn.

    Tai oletko nähnyt ajoneuvoyhdistelmän vetoautoa jota ei saisi vetää C kortilla

    No kerro nyt millä tavalla alki käsittelee eri tavalla noita, jatketaan sitten paskan jauhamista

    hanki sinä se yhdistelmäkortti ja kokemusta alalta niin sitten voidaan jatkaa jauhamista.

    ja olen nähnyt ajoneuvoyhdistelmän vetoauton jota ei saa ajaa c-kortilla. se on nimittäin linja-auto ja kappas vaan löytyypä minulta myös oikeus sellaisenkin kuljettamiseen myös yhdistelmänä toisin kuin eräällä.

    Äänestä

  • 87k kirjoitti:

    Mitkäs eri säännöt on 3510 kilosella ja 60.000 kilosella ajoenuvolla? itse en äkkiseltään keksi mitään :)

    Myönnän, luen lakia hieman "liian" tarkkaan ja itselleni edukkalla tavalla, mutta en minä virheellistä tietoa ole antanu

    "mutta en minä virheellistä tietoa ole antanu "

    Se että sinä olet jotain mieltä jostain asiasta ei todellakaan takaa sitä että se on oikein!! "Älykkyytesi" on tällä palstalla jo todettu eikä sillä ole hurraamista.

    Äänestä

  • Mietipä sitä! kirjoitti:

    "mutta en minä virheellistä tietoa ole antanu "

    Se että sinä olet jotain mieltä jostain asiasta ei todellakaan takaa sitä että se on oikein!! "Älykkyytesi" on tällä palstalla jo todettu eikä sillä ole hurraamista.

    87k on noussut kuuluisuuteen typerien aivopierujensa takia varmaan nopeammin kuin mikään muu nimimerkki näillä foorumeilla. Uskomaton puupää!! Tuolla kokemuksella ja tuollaisessa hommassa ja silti kaveri kuvittelee tietävänsä kaiken kuljetusalalta. Kaveri ei ole koskaan edes ajanut isoa ja raskasta kuorma-autoa,peräkärryllisestä puhumattakaan. No eipä kaveri ole ilmeisesti pystynyt edes armeijaa käymään!! On siinä pojulla kovat meriitit kuljetusalasta!! hehheh

    Äänestä

  • 78k kirjoitti:

    Etpä sinä pysty kertomaan millä eri tavoin laki käsittelee 3510 kilosta tai 38 tonnista autoa? antaa tulla nyt ne erot?

    Äänestä

  • 87k kirjoitti:

    Etpä sinä pysty kertomaan millä eri tavoin laki käsittelee 3510 kilosta tai 38 tonnista autoa? antaa tulla nyt ne erot?

    Ai sinun mielestä auton todellinen koko määritellään sen mukaan millä ajokortilla niitä saa ajaa? Minun mielestäni esim. viisiakselinen sora-auto on jonkinverran ISOMPI kuin sinun sitimannisi!! Kyseinen sora-auto taitaa tyhjänäkin painaa enemmän kuin sinun "pullapakusi" täydellä kuormalla!!

    Äänestä

  • 87k kirjoitti:

    Niiin, paitsi jos on omaa ajoa, ei piirturia käytetä, tosin työautolla se oma ajo voi olla melko hankalaa...

    Poika poika opetteles luetun ymmärtämistä. Sitten, kun pippelin karvat ovat pikkasen tuhtimpia, eli menevät säkkyrälle ja finnit naamasta ovat kaikonneet ehkä tajuat jotain pulla apina.

    Äänestä

  • 78k kirjoitti:

    Ai sinun mielestä auton todellinen koko määritellään sen mukaan millä ajokortilla niitä saa ajaa? Minun mielestäni esim. viisiakselinen sora-auto on jonkinverran ISOMPI kuin sinun sitimannisi!! Kyseinen sora-auto taitaa tyhjänäkin painaa enemmän kuin sinun "pullapakusi" täydellä kuormalla!!

    Kysyin asiallisen kysymyksen, millä muotoa laki käsittelee eri tavoin pientä ja isoa kuorma-autoa

    Nyt ei puhuta siis vaaditaanko C1 tai C kortti, vaan mitä eroja on ajoneuvossa lain silmillä

    Kato kun vanhemmat ihmiset sai ihan päättää ottaako ne C1 tai C kortin, otti kumman vian, ajettiin autokoulu samalla kevytkuorma-autolla samaan hintaan

    Lueppas mitä sanotaan piirturin käytöstä näillä autoilla. Mene sen jälkeen viisatelemaan sinne leipomoon pullamunkkien sekaan.

    Äänestä

  • 87kPa kirjoitti:

    Lueppas mitä sanotaan piirturin käytöstä näillä autoilla. Mene sen jälkeen viisatelemaan sinne leipomoon pullamunkkien sekaan.

    Niin molemmissa on käytettävä piirturia työajossa, molemmilla on sama nopeusrajoitus, molempiin vaaditaan liikennelupa, molempiin vaaditaan ammatipätevyys....

    Ei taida niitä eroja sittenkään löytyä, niiku lain kannaltt

    Äänestä

  • 87k kirjoitti:

    Kysyin asiallisen kysymyksen, millä muotoa laki käsittelee eri tavoin pientä ja isoa kuorma-autoa

    Nyt ei puhuta siis vaaditaanko C1 tai C kortti, vaan mitä eroja on ajoneuvossa lain silmillä

    Kato kun vanhemmat ihmiset sai ihan päättää ottaako ne C1 tai C kortin, otti kumman vian, ajettiin autokoulu samalla kevytkuorma-autolla samaan hintaan

    Niin minähän kerroin ettet sinä ole koskaan edes ajanut ISOA JA PAINAVAA autoa. On aivan sama miten laki suhtautuu minkäkin ajoneuvoluokan ajokortteihin ja niiden kirjaimiin mutta on pikkasen eri asia ajaa sinun kaksiakselista pulla-mannia kuin vaikkapa esimerkkinäni käyttämääni viisiakselista sora-autoa. On meinaan pikkasen erikokoiset ja painoiset ajoneuvot!! Aivan samantekevää saako niitä ajaa vai ei samoilla ajokorteilla!

    Äänestä

  • 87k kirjoitti:

    Niin molemmissa on käytettävä piirturia työajossa, molemmilla on sama nopeusrajoitus, molempiin vaaditaan liikennelupa, molempiin vaaditaan ammatipätevyys....

    Ei taida niitä eroja sittenkään löytyä, niiku lain kannaltt

    Kummallakin ajoneuvolla voi ajaa ilman liikennelupaa jos niin haluaa. Liikennelupa ei siis kummassakaan ole pakollinen!

    Äänestä

  • 78k kirjoitti:

    Niin minähän kerroin ettet sinä ole koskaan edes ajanut ISOA JA PAINAVAA autoa. On aivan sama miten laki suhtautuu minkäkin ajoneuvoluokan ajokortteihin ja niiden kirjaimiin mutta on pikkasen eri asia ajaa sinun kaksiakselista pulla-mannia kuin vaikkapa esimerkkinäni käyttämääni viisiakselista sora-autoa. On meinaan pikkasen erikokoiset ja painoiset ajoneuvot!! Aivan samantekevää saako niitä ajaa vai ei samoilla ajokorteilla!

    Kuorma-autot voidaan jakaa kolmee luokkaan

    A Ns. veronkieroautot, jotka saadaan pakuiksi ilman muutoksia, ja ilman että kantavuus juurikaan kärsisi, eli kokonaispainoa esim 3510 tai 3550 kiloa

    B pienet kuorma-autot, eli C1 luokka alle 7500 kiloa

    C isot kuorma-autot, eli C-luokka yli 7500 kiloa

    Mun laskelmien mukaan 18 tonninen on siis juurikin tuo C-luokka, eli isot kuorma-autot, sitä ajetaan samalla kortilla kuin mitä tahansa muutakin

    Äänestä

Taitaa 87k olla taas kirjoittanut itsestään kehuvan kirjoituksen! Heheh

Äänestä

Tämä kasi seiska 87 k on monipersoona se ärsyttää lukioota vähä jokaisella palstalla on olevinaan joku tuhattaituri joka aln asiantuntia sairas narsisti pa-ka

Äänestä
  • Jotenkin on tullut tämmöinen aatos mieleen että tuo 87k on pelkkä provo. Ei oikeasti edes pullakuski oikeassa elämässä ole noin tampio. Toi pikku hinuri hihittelee oman näytön ääressä pipuli kourassa, kuinka oikeat ammattilaiset ovat lentäneet retkuun näistä jutuista.

    Annetaan äitin pikku kullanmurun ladella viisauksia ja keskitytään mieluummin muihin asioin. Näin ajattelin tehdä itse.

    Äänestä

  • 60t ja silleen kirjoitti:

    Jotenkin on tullut tämmöinen aatos mieleen että tuo 87k on pelkkä provo. Ei oikeasti edes pullakuski oikeassa elämässä ole noin tampio. Toi pikku hinuri hihittelee oman näytön ääressä pipuli kourassa, kuinka oikeat ammattilaiset ovat lentäneet retkuun näistä jutuista.

    Annetaan äitin pikku kullanmurun ladella viisauksia ja keskitytään mieluummin muihin asioin. Näin ajattelin tehdä itse.

    näinhän se olisi paras tehdä.

    oletteko muuten huomanneet kun 87k vääntää noita aivopierujaan aivan loppuun asti keinolla millä hyvänsä. sitten jos se sattuu vahingossa ymmärtään että onkin väärässä jostain asiasta, niin sen kommentointi loppuu kuin seinään. samassa ketjussakin saattaa olla monta kohtaa kun muut laittaa sille jauhot suuhun niin se ottaa jonkun toisen kirjoitukset käsittelyyn ja "unohtaa" vastata hänelle esitettyihin vaikeisiin kysymyksiin?

    Kyllä, huomattu on. Aihe johon 87k ei ole pitkään aikaan vastaillut mitään on kyselyt hänen armeijan suorittamisesta tai paremminkin sen käymättä jättämisestä. Millä verukkeilla hän sai vapautuksen palveluksesta olisi mielenkiintoista tietää ja se että miksi hän todellisuudessa ei halunnut armeijaan mennä.

    Äänestä

eks ny kumminki oo sillee et kaikenkokoset rahtikäppyrät oo ihan yhtä tarpeellisia...
ihan pulla mesestä täyspitkään kaikille on omat ajonsa. ja mun mielestä myös se pullamese kuski voi kutsua itseään ammattilaiseksi.
Itse olen ajanut rahtia ihan pullamesestä puolikkaaseen ( tällähetkellä pullamesellä ihan omasta tahdosta :D) kaikissa on puolensa, enkä tunne minkäänlaista peeniskateutta mennä aamulla terminaaliin lastaamaan isojen autojen väliin mun söpöllä pikku sprintterillä :D
Joillekkin se työkalun koko tuntuu olevan se juttu kun ei elämässä muuta ole millä päteä.. :)

Mut hei terveiset autokuskeille ja kaupankassoille ym. Olette yhtä tärkeitä tässä yhteiskunnassa!

Äänestä
  • pitäähän ne pullatkin kauppaan saada eipä siinä mitään, mutta kun tämä 87k tuntuu täällä tietävän kaikesta muustakin rahdin ym. ajosta aivan kaiken vaikka ei kuuna päivänä ole kyseisiä töitä tehnyt. ei minulle ainakaan tulisi mieleenkään käydä neuvomaan toista sellaisissa töissä jota en ole itse tehnyt oli työtehtävä/ammattiala sitten mikä tahansa.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    pitäähän ne pullatkin kauppaan saada eipä siinä mitään, mutta kun tämä 87k tuntuu täällä tietävän kaikesta muustakin rahdin ym. ajosta aivan kaiken vaikka ei kuuna päivänä ole kyseisiä töitä tehnyt. ei minulle ainakaan tulisi mieleenkään käydä neuvomaan toista sellaisissa töissä jota en ole itse tehnyt oli työtehtävä/ammattiala sitten mikä tahansa.

    No onhan kyseinen 87k toisella palstallakin kertomassa ja tietämässä millaista palkkaa saa toisessa kaupungissa postia jakava kaveri. Postinjakajienkin palkan älykääpiö 87k tietää paremmin kuin kyseisen kaupungin postijakaja itse. Kyllä 97k on niin tietävä ja viisas kaveri!

    Kyllä se lehdenjakajien TES löytyy ihan netistäkin, voit ihan laskea sitä kautta millain lenkki pitäisi olla että saisi 6 2 systeemillä 2 tonnia kuukauteen kuten iltalehti väittää

    Lehdet kuitenkin on oltava jaettuna ennen 6:00 ja niitä aletaan painamaan siinä 00:00 aikoihin, ja ekana pakataan tietty "kaukolenkit"

    Siinä voi sitten laskea montako lehteä keskinmäärin tulisi jakaa minutissa että saisi 2 tonnia kuukauteen...

    höpö höpö sinä kaikkien alojen asiantuntija 87k. Lehdet pitää olla jaettu klo 6.30 mennessä, ja sunnuntaisin klo 7.30 mennessä.

    Äänestä

  • Lehdenjakaja kirjoitti:

    höpö höpö sinä kaikkien alojen asiantuntija 87k. Lehdet pitää olla jaettu klo 6.30 mennessä, ja sunnuntaisin klo 7.30 mennessä.

    Eipä silti JOS pääsisi lähtemää esim 1:00 lenkille ja jakaisi 6:30 asti, ei silti siitä tulisi kuin 5,5 tuntia

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mrs:Green kirjoitti:

Kasiseiskalle kiitokset asiallisita vastauksistaan ja selvennyksistään rekkamiehen työstä.
Niiden myötä näin alaa tuntemattomallekin on valottunut milllaista rekkamiehen työ todellisuudessa on.
Tällä foorumilla vain tuntuu olevan vastustusta asioiden rehelliseen kerrontaan, 87k on ujostelematta kertonut mm. rekkakuskien mahdollisista rattijuoppouksista, palkkauksesta ja ajoaikarikkomuksista.
87k on varmasti auttanut monta jo alalla olevaa, tai alalle aikovaa neuvoillaan ja tiedoillaan, niin rekka-auton ajamisessa, kuin työsuhde asioissakin.
Vanhojen ammatinharjoittajien kesken tuntuu olevan valllalla kirjoittamaton sääntö, ettei asioista kerrota rehellisesti, 87k on koetellut tätä sääntöä ja tuntuu saaneen joidenkin kirjoittajien vihat aihettomasti niskaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu