Venla Saalo: Kirkkaalla liekillä

lukijatar---

Kirjailijanalut-palstalla on muutaman kerran sanottu, että Robustos on uusi pieni "ammattitaitoinen kustantamo" vai miten se sanatarkasti meni. Pari vuotta sitten luin Robustoksen julkaiseman Omenmean vallanhaltijan (Siiri Enoranta) joka oli Finlandia Junior-ehdokkaana. Se oli todella hyvä. Nyt luin kustantamon uutuden Venla Saalon Kirkkaalla liekillä:

Kirja on kertomus ysiluokkaa käyvästä Maariasta, jota voisi kutsua nykyajan muodin mukaan syrjäytyneeksi tai syrjäytyväksi nuoreksi. Maarialla on ongelmia kotona ja koulussa. Maarian veli on kuollut vähän aikaa sitten ja Maaria suree yhtä ja näkee maailman synkkänä paikkana. Maaria tykkää rakentaa pienoismalleja, jotka hän polttaa. Sitten Maaria päättää polttaa kirkon, se olisi tarpeeksi raju teko, jonka jälkeen voisi lähteä Lontooseen elämään mukavaa elämää loppuiäkseen. Kuvioissa on myös Pete, yhden bändin basisti. Pete on omituinen tyyppi, mutta tosi kiehtova Maarian mielestä. Petestä tulee tarinan sankari, joka osaa ohjata Maarian elämän raiteilleen.

Kirkkaalla liekillä on kirjoitettu hyvin ja mukaansatempaavasti, mutta ilman kielioppisääntöjä. Ensin se tuntuu oudolta, mutta siihen tottuu tosi nopeasti. Kirjan lukee nopeasti, se on kiinnostava, vaikka joskus tuntuu että Maaria liioittelee liikaa.

Lopussa kaikki muuttuu hyväksi, vaikka Maarian täytyykin suorittaa ehdot jne, eikä kaikki muutu täydelliseksi. Kirja on paikoin jännittävä, eikä tylsiä kohtia juuri ole.

Suosittelen!

1

405

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 8+22

      Tää on Finlandia-Junior ehdokas!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1433
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      906
    4. 68
      723
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      230
      648
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      599
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      521
    Aihe