EKKS

Kävin perjantaina 5.10.2012 iltapäivällä n. klo 15 mielenterveyspäivystyksessä EKKS:ssa (jonne minut on neuvottu nykyään menemään, jos asiani koskee sairauttani/ lääkitystäni). Vähävaraisena henkilönä (tällä hetkellä kuntoutustuella) en ole saanut sosiaalitoimistosta pyytämääni maksusitoumusta lääkkeisiin (cipralex, ketipinor, seroquel prolong, lamictal, oxamin ja tenox). Päivittäin, n. 2,5 vuotta mennyt cipralex oli ollut jo viikonpäivät loppunut, koska minulla ei ole ollut mahdollisuutta hakea niitä apteekista. Vieroitusoireet olivat jo melko kovat (nykimistä kasvojen ja yläkropan seudulla sekä huimausta)ja ajoin autollani työharjoittelupäiväni päätteeksi keskussairaalan mielenterveyspäivystykseen. Palvelu oli mielestäni erittäin huonoa. Akuutin tilanteeni takia ajattelin, että olisin saanut jo edes yhden lääkkeen oireisiini/ ammattiapua, mutta vastaukseksi sain, että em. lääkkeitä ei siitä talosta löydy (uskokoon ken tahtoo..). Keskusteltiin myöskin sosiaalitoimiston käyttäytymisestä asiassani ja neuvottiin soittamaan sinne uudestaan. Lääkäriä ei missään vaiheessa pyydetty paikalle ja tyhjin käsin poistuin päivystyksestä entistäkin ahdistuneempana ja pettyneenä kotiini viettämään viikonloppuani...
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuntoutustuella käyt töissä ? Vähävaraisena omistat auton? Se siitä, käänny srk:n diakonin puoleen, sieltä itse sain lääkitykseen rahaa eikä siellä jutella uskonnosta sanaakaan, ei edes kysytä kuuluuko seurakuntaan.

Äänestä
  • Kuntoutusohjelmaani kuuluu pakollinen muutaman kuukauden työharjoittelu jakso. Auto on vanha paska ja välttämätön, jotta pääseen käymään mm. työharjoittelupaikassani. Kiitos vinkistä, pidän seurakunnan mielessä.

    Äänestä

ota reseptit mukaan kun menet juttelemaan, soita sinne diakonille ensin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suicide* kirjoitti:

Kävin perjantaina 5.10.2012 iltapäivällä n. klo 15 mielenterveyspäivystyksessä EKKS:ssa (jonne minut on neuvottu nykyään menemään, jos asiani koskee sairauttani/ lääkitystäni). Vähävaraisena henkilönä (tällä hetkellä kuntoutustuella) en ole saanut sosiaalitoimistosta pyytämääni maksusitoumusta lääkkeisiin (cipralex, ketipinor, seroquel prolong, lamictal, oxamin ja tenox). Päivittäin, n. 2,5 vuotta mennyt cipralex oli ollut jo viikonpäivät loppunut, koska minulla ei ole ollut mahdollisuutta hakea niitä apteekista. Vieroitusoireet olivat jo melko kovat (nykimistä kasvojen ja yläkropan seudulla sekä huimausta)ja ajoin autollani työharjoittelupäiväni päätteeksi keskussairaalan mielenterveyspäivystykseen. Palvelu oli mielestäni erittäin huonoa. Akuutin tilanteeni takia ajattelin, että olisin saanut jo edes yhden lääkkeen oireisiini/ ammattiapua, mutta vastaukseksi sain, että em. lääkkeitä ei siitä talosta löydy (uskokoon ken tahtoo..). Keskusteltiin myöskin sosiaalitoimiston käyttäytymisestä asiassani ja neuvottiin soittamaan sinne uudestaan. Lääkäriä ei missään vaiheessa pyydetty paikalle ja tyhjin käsin poistuin päivystyksestä entistäkin ahdistuneempana ja pettyneenä kotiini viettämään viikonloppuani...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu