(kuvitelkaa ihminen kolikon kääntöpuoliksi - toinen puoli uhri, toinen narsisti)
Ihmisellä on eräs merkillinen taipumus, hän tallentaa nuoruudessaan kokemaansa eräänlaiseksi totuudeksi; näin minulle tapahtuu, näin se elämä sitten menee. Muodostuu arkkityyppisiä malleja. Isä-tyyppi on tällainen, äiti-tyyppi tuollainen jne.
Aikuisena ihminen toistaa tiedostamattaan lapsuuden tunnemaailmaa siten että pyrkii muokkaamaan olosuhteet lapsuuden kokemuksia vastaaviksi. Kaltoinkohdeltu hakeutuu kaltoinkohtelevaan suhteeseen. Vain tietoisuus omasta itsestä, ja halu muuttua, voi saada muutosta aikaan.
Tietoista itsensä muuttamista on esimerkiksi kymmeneen laskeminen hermostuessa.
Lapsuuden koulukiusattu saattaa pahimmillaan aikuisena ampua tuntemattomia, koska halu tasoittaa tilit tuntuu täysin normaalilta ja oikeutetulta. Tällaisessa tapauksessa uhri toimii narsistisesti, psykopaattisesti, tajuamatta sitä itsekään.
Väitän; kun ihminen luo kulissit omalle tuhoutumiselleen, kyseessä voipi olla arkkityyppisesti ajatteleva henkilö, joka esim parisuhteessa muodostaa itseään toteuttavan ennusteen, jossa jokainen negatiivinen asia tulkitaan lähestyvän tuhon ennusmerkeiksi.
Narskumagneetti-uhrin tulisi tutkiskella itseään; miksi tuntuu siltä että narsisteja vilisee ympärillä.
Jos ei olisi uhreja, ei olisi narsistejakaan! Kumpi siis pitäisi parantaa?
Ihmisellä on eräs merkillinen taipumus, hän tallentaa nuoruudessaan kokemaansa eräänlaiseksi totuudeksi; näin minulle tapahtuu, näin se elämä sitten menee. Muodostuu arkkityyppisiä malleja. Isä-tyyppi on tällainen, äiti-tyyppi tuollainen jne.
Aikuisena ihminen toistaa tiedostamattaan lapsuuden tunnemaailmaa siten että pyrkii muokkaamaan olosuhteet lapsuuden kokemuksia vastaaviksi. Kaltoinkohdeltu hakeutuu kaltoinkohtelevaan suhteeseen. Vain tietoisuus omasta itsestä, ja halu muuttua, voi saada muutosta aikaan.
Tietoista itsensä muuttamista on esimerkiksi kymmeneen laskeminen hermostuessa.
Lapsuuden koulukiusattu saattaa pahimmillaan aikuisena ampua tuntemattomia, koska halu tasoittaa tilit tuntuu täysin normaalilta ja oikeutetulta. Tällaisessa tapauksessa uhri toimii narsistisesti, psykopaattisesti, tajuamatta sitä itsekään.
Väitän; kun ihminen luo kulissit omalle tuhoutumiselleen, kyseessä voipi olla arkkityyppisesti ajatteleva henkilö, joka esim parisuhteessa muodostaa itseään toteuttavan ennusteen, jossa jokainen negatiivinen asia tulkitaan lähestyvän tuhon ennusmerkeiksi.
Narskumagneetti-uhrin tulisi tutkiskella itseään; miksi tuntuu siltä että narsisteja vilisee ympärillä.
Jos ei olisi uhreja, ei olisi narsistejakaan! Kumpi siis pitäisi parantaa?
Vastaukset 57
Vanhimmat
Aika ontuva vertaus.
Ilman gaselleja ei olisi leijoniakaan... ei se nyt ihan noin mene.
Se että läheisriippuvaiset puuttuisivat planeetan pinnalta ei muuttaisi ensimmäistäkään narsistia "terveeksi". Heillä olisi vain lyhempiä suhteita (kun normaalit ihmiset tai toiset narskut eivät heitä kestäisi montaakaan kuukautta = ihastumisvaiheen jälkeen viimeistään ero). ja yksinäinen vanhuus.
Kyllä se narsisti tekee tuhoa myös normaaleille ihmisille ;)
Se on totta, että jos hakeutuu (tiedostamattaan) narsistisiin suhteisiin ja/tai on pystynyt elämään narsistin kanssa useamman vuoden, niin kyllä siinä omassa mielenterveydessäkin on jotain pahasti pielessä ja pitäisi hakeutua hoidettavaksi.
Filosofisesti ajatellen, ihminen on leijonalle helpompi saalis kuin nopea gaselli. Gaselli taas ottaisi häkkivieraaksi mieluummin aseettoman ihmisen kuin leijonan. Toisaalta, jos gaselli ja leijona kasvaisivat vauvasta asti yhdessä, niistä tulisi ystävät.
Jos Korkeasaaren eläintarhan kahteen häkkiin suljetaan homo sapiens-lajin edustajat nimeltä 'uhri' ja 'narsisti' , miten kauan arvelet kuluvan, että nuo nokkelat otukset huomaavat häkkejä eroittavan raja-aidan olevankin peili? ;)
"Se että läheisriippuvaiset puuttuisivat planeetan pinnalta ei muuttaisi ensimmäistäkään narsistia "terveeksi"."
Samoin se ei muuttaisi uhri-tyyppisen persoonan minää terveeksi.
Tämä on hienoa netissä :)
Mitä tahansa voi sanoa ja väittää kun netissä elämän realiteetit eivät tule ikävästi sotkemaan kuvioita.
On näitä tämäntyyppisiä kokeiluita ollut maailman sivu, milloin uskonnon varjolla, milloin biologisena kokeena, milloin psykologian kokeena... ja aina sama totuus. Kyllä se luonto tikanpojan puuhun vetää, vaikka kuinka toinen uskoisi mitä ;)
Niin nämä kokeilut päättyivät lähes poikkeuksetta väärällä tavalla (tutkijoiden harmiksi siis ja kumoaa heidän hypoteesinsa) ja elinkumppani "katoaa" parempiin suihin.
Esim. penikkataudista aiheutavat liikkeet lajikumppanilla käynnistävät leijonien aivoissa reaktion, joka saa ne hyökkäämään sairaan kimppuun. Eikä se leijona pysty niitä gasellinkaan liikkeitä "loputtomiin" vastustamaan.
Jos sulkisimme häkkiin LR:n ja narsistin, niin ei tarvitsisi pitkään katsoa, niin huomaisi kummalla olisi parempi makuupaikka, saisi enemmän ruokaa, enemmän "sukimista" toiselta... Ja se ei loppuisi, ennen toisen "poistumista"
Narsismia ja LR:äähän esiintyy myös muilla laumaeläin nisäkkäillä kuten susilla. Tämän perusteella voi sanoa myös HS:n alistussuhteen jatkuvan hamaan loppuun asti, jos ei tapahdu jotain radikaalia.
Elämän realiteetteja ovat myöskin se mitä 'minä' saan elämältä, ja mitä 'minä' annan elämälle.
Epäterveen narsistinen on voimakkaasti riippuvainen lähimmäisestä. Terve narsisti arvostaa itseään ja muita.
Terveen narsismin puute vaivaa ihmisiä jotka kokevat huonommuutta.
Läheisriippuva, riippuvainen narsisti ja terveen narsismin puutosta poteva, voivat olla ei suinkaan sairaita, vaan mielentilassa ja mielenhetkessä, missä heillä ei ole ns 'sairaudentuntoa', käsitystä, missä ovat omassa mindmap.issaan. Näistä kaikista paranee kun saa kipinän sisäiselle tutkimusmatkalle. Näistä ei myöskään ole p a k k o parantua.
Alistus-suhde - kumpi on väärässä, se joka myy alistusta, vai se joka mahdollistaa/ostaa alistuksen?
"Narsismia ja LR:äähän esiintyy myös muilla laumaeläin nisäkkäillä kuten susilla"
Douh ! Niin no joo, voi kait sitä halutessaan kutsua eläinten viettikäyttäytymistäkin jollain psykologisella termillä, mutta näin yleisesti ottaen ajateltuna se on todellakin vain viettikäyttäytymistä. Ja eläinlaumat tarttee hierarkiaa jne jotta homma toimii. Sitä pahnanpohjimmaista ei ole syytä sääliä tai pitää jotenkin osattomana. Näin se vain menee.
Jos esim leijonauros tappaa toisen uroksen jälkeläiset, se ei ole narsistista vaan tapa säilyttää geeniperimää "ajattelematta". Joidenkin eläinlajien naaraat ovat keksineet keinon huijata uroksia, säästääkseen pentunsa, ja siihen liittyy parittelu sikin sokin kaikkien kanssa jotta uros ei enää tiedä mikä on pentu on sen ja mikä ei.
Mun mielestä luonto on hieno laitos kekseliäisyydessään =)
Ihminen on hieno laitos keksiessään ihmisen normaalille viettikäytökselle hienoja psykologisia termejä, joilla voi sitten käyttää valtaa muihin ihmisyksilöihin nähden (8'}
Ihminen on eläin siinä missä muutkin eläimet. Ihmisen käsityskyky vaan on se, joka laittaa ne odotukset sen ihmisen käyttäytymiselle toisinaan aika korkeiksi. Toisaalta, sitä kautta hioudumme ja jalostumme ihmisinä?
Leijonauros, joka tappaa toisen uroon pennut ei ole sairas. Mutta ihmisuros syrjiessään toisen ihmisuroon pentuja on. Kuinka paljon ihmisessä on eläimellistä biologiaa ja missä kohtaa sen ihmisyyden voisi odottaa ottavan ohjat käsiinsä?
Sivistyneetkin valtiot osallistuvat kansanmurhiin mahdollistamalla aseet ryhmittymille ja toisinaan toimittavat niitä molemmille sotiville osapuolille. Ihmisyyttä vai eläimellistä vaistoa, joka sanoo, että toimimalla näin, saat jatkoaikaa valtiosi jäsenille/yhteisösi ihmisille? Että edelleen toisen häviö on toisen voitto.
Ja kuinka monta tuhatta vuotta ihminen onkaan jo vaeltanut "korkeammissa sfääreissä" ollen parempi kuin muut eläimet?
Dii ih =)
Onhan täällä joskus keskusteltukin siitä onko tai voiko eläimet olla narsisteja ja musta se oli yks maailman omituisimmista jutuista.
Ihminen poikkeaa perinteistä, luonnossa elävistä, elukoista nimenomaan älynsä ja käsityskykynsä puolesta eikä vielä olla törmätty elefantteihin jotka tutkis hupia tähtitiedettä tai järkkäilis monimutkasia suhdekuvioita. Siihen asti siis tyydyttävä toteamaan näin ;)
Onko toisen ihmisen lasta syrjivä sairas, aina ?
Lapsen puolesta kun asiaa ajattelee, tällaista ei saisi tietenkään edes tapahtua mutta näin muuten kun funtsii hommaa.
Sotaisissa maissa eläviä ihmisiä ei mun mielestä voi verrata "normaaliin" vaan siellä ihmiset on lähinnä ympäristönsä tuotteita.
Enkä oo ollenkaan varma onko ihminen millään (!) tavalla parempi =)
Hyvä aloitus yxex!
"Jos ei olisi uhreja, ei olisi narsistejakaan! Kumpi siis pitäisi parantaa? "
Juuri näin. Molemmilla on tuo oma minä-kokemus epätasapainossa ja sen vuoksi narsisti ja uhri "sopivat" toisilleen: muodostuu parisuhde, jossa voimatasapaino on numeroin esitettynä esim. 90-10, kun tasapainoinen parisuhde on 50-50.
Molemmat ovat olemassa ilman toisiaankin, mutta vuorovaikutus 90-10 -tavalla (joka on molemmille mahdollista vain näin ennen kuin he saavat kasvatettua itsetuntoaan ja terveyttämään minäänsä) onnistuu VAIN narsisti-urhi -parisuhteissa. Terveen minän ja itsetunnon omaavan ja narsistin tai uhrin parisuhde ei voi onnistua numeroin esitettynä 50-90 tai 50-10: suhde jää joko "vajaaksi" tai ratkeilee liitoksistaan.
TErveen itsetunnon omaava ihminen ei voi olla parisuhteessa uhri- tai narsistityyppisen ihmisen kanssa, koska tällainen ihminen ei voi alistua hyväksikäyttöön tai olla jatkuvasti itsensä "pienentävän" ihmisen kanssa suhteessa.
Ei pidä paikkaansa!
"Normaalin" ja LR:n suhde aika usein onnistuu vaikka helppo se ei ole.
Kahden LR:n suhde onnistuu myös kohtuulisella menestyksellä.
Kummassakin tapauksessa parisuhde voi kestää koko elämän ja he pystyvät elämään "kohtuu" hyvää elämää.
Ongelmaksi saattaa muodostua se, että yleensä riippuvaisella ihmisellä on useita riippuvuuksia kuten alkoholi tai jotain muuta ja tämä saattaa sitten ajaa suhteen umpikujaan.
Pitää myös muistaa, että LR on paljon yleisempää kuin narsismi.
"Normaali" ei pysty olemaan kuin ihastumisvaiheen narsistin kanssa, koska narsisti rikkoo ja tulee koko ajan "normaalin" rajan yli. Normaalilla itsetunnolla varustettu ihminen ei salli sitä.
LR ei tule rajan yli vaan päin vastoin avaa omat rajansa ja antaa parisuhteeseen enemmän kuin toinen vaatii. Vaikka käytös on outoa, välillä jopa hävettävää, niin koska "normaalin" ei tarvitse päästää LR:ää oman rajansa yli (LR käy "koputtamassa" mutta jos ei avata, niin tyytyy kohtaloonsa eikä marssi narsistimaisesti yli). ei ole sellaista konfliktia, minkä seurauksena pitäisi erota. Uskoisin "normaalin" ja LR:n suhteen olevan noin 40/60 tai 35/65 eli kumpikin saa ja antaa
Kiitos :)
Kyllähän ihmis-suhdeasioissa pohdittavaa piisaa. Mainitsemasi epäsuhta ja se miten erilailla kukin meistä suhtautuu vajeisiin, vaikuttaa suhteen terveyteen.
Vastavuoroisuus ja vuorovaikutteisuus tulisi varmaan olla 50/50, mutta sävyisyys, empatia, suvaitsevuus ja rakkaus sallii isojakin heilahteluja. Jos kohdalle sattuu silkkaa oppimattomuuttaan valtaa tavoitteleva alistusta yrittävä puolisoehdokas, moni saattaa kuvitella olevansa juuri se oikea joka pystyy hänet muuttamaan, tullen sitten vuosien saatossa lopulta katkeraksi uhriksi.
"Uhrius voi olla salakavala juttu"
Sitähän se on. Oltuani olosuhteiden tai milloin minkäkin pakosta tai kenenkin uhri niin tiedän sen taatusti.
Kirjoitin yxex viime vuonna erääseen ketjuusi tarinan ellistä. Elli on ketun tarinoissa se uhrautuja-tyyppi, joka tekee nääntymyksiin asti töitä, hoivaa ja huolehtii lähimmäisistä ja marttyyrin kruunuaan pidellen mutristelee, kun ei saa kaipaamaansa huomiota tai palkkioita suorituksistaan tai vähintään itkee uupumistaan. Työstä toisen hyväksi. Mikä prkl se sitten ajaa siihen?
On tavallaan ymmärrettävää, kun pienestä lapsesta asti tottunut siivosi aikuisten jälkiä ja peitteli parhaansa mukaan totuutta, jottei se tulisi ilmi. Osa tuosta lapsesta halusi teollaan pyyhkiä ne tapahtumat olemattomiin (näitä ei ole olemassa, mörköjäkään ei ole olemassa), osa lapsesta halusi vähentää häpeää, joka koko perheen ylle levisi kaikkine kummallisuuksineen. Osa tuosta lapsesta halusi jonkinlaisen palkkion teoistaan (joka hyväksyvän vanhemman, jumalan joka poistaisi pahan maailmasta tai jotain aineellista hyvää tai edes tarpeellista) ja siksi oli valmis tekemään asioita, joita lapsen ei kuulu tehdä. Tuo lapsi oppi rakentelemaan kulisseja jo hyvin varhaisesssa vaiheessa, ja sitä mallia elli oppi käyttämään aikuisenakin.
Sama korttitalokulissirakentelu jatkui siis perhe-elämässäkin. Samoin jatkui uhrautuminen: toisten hyväksi tekeminen: jos elli ajatteli jotenkin voivansa "auttaa", olla hyödyksi, tehdä itsensä tarpeelliseksi; hän näin sai myös kaipaamansa huomiota ja arvostusta ainakin hiukkasen joka voiteli hänen hyvin riippuvaista ja tunnistamatonta itsetuntoaan. Työelämässäkin hänen piti (tietenkin) tehdä hieman enemmän kuin muut; tehdä itsensä tyko ja tarpeelliseksi, olla monessa mukana. Ehkäpä siksi, että se sopi hänen uhrautuvalle luonteelleen ja sai samalla sitä kaipaamaansa ulkoista arvostusta. Onkohan sisäinen arkkityyppini - naisnäkökulma - sitten joku hiivatin uhrautuva florence?
Tiedättekö miksi kaikki tehty? Koska pahaa ei saanut näyttää ulospäin, piti rakentaa ne kulissit vaikka omin käsin, ettei häpeää tarvinnut niellä. Ulkoinen arvostus oli hyvin tärkeä seikka. Ja toinen oli menettämisen pelko. Jos hän olisi asettautunut poikkiteloin, a i n a oli vaara, että hän samalla joutuu menettämään jotain. Ellin on ollut aina vaikea luopua jostain saavuttamastaan etuudesta.
Luulisi että kaikki olisi hyvin, kun saa tehdä sitä mitä haluaa, eikö?
No hyväähän siitä ei seuraa. Uurastettuaan tarpeeksi, ihminen väsyy. Ja kun ihminen väsyy, niin syytä etsitään taatusti kaikesta muun itsen ulkopuolelta, muttei siitä itsestä. Olen uhri; "hei huomatkaa mut, huomatkaa nyt stna, mä huudan nyt!!"
Elli ei lakannut peittelemästä kasvattajiensa edesottamuksia aikuisenakaan, vaikka vihasi. Jatkuvasti hän sovitteli eri ihmisten riitaisuuksia vaikka itse pelkäsi pelkkää kovaa ääntäkin. Hän sieti perhe-elämässään loukkaukset ja tyytyi itkemään ja osoittamaan mieltään, muttei osannut ottaa niitä puheeksi. Hän vihasi kontrollia ja uhkailuja, mutta sen sijaan, että olisi viis veisannut koko asiasta, nieli ja rakenteli uusia seiniä yhä tiiviimmäksi muuriksi. Ja koko ajan hän vihasi, vihasi ja vihasi. Vaikka ulospäin rakasti, rakasti ja rakasti. Helvetin vaarallinen yhdistelmä (syö salakavalasti oman itsensä ja luo valheellisen pohjan monelle siteelle). Kun hyvin mennyt työelämä kokikin kovan kolauksen, niin tottakai elli oli se uhrautuja, joka oli tehnyt työtä kaikkien eteen, puolesta ja parhaaksi. Lyhytaikainen suhdekin, joka oli symbioosissaan ainutlaatuinen, osoittautui tietenkin - kas kummaa - narsistiseksi.
Tapahtui mitä tahansa: sama kaava. Elli uhrautui, teki työtä ja antautui. Mutta lopputulos oli aina, aina: en saanut riittävästi tai sitä, minkä olisin halunnut. Elli on aina j o t a i n v a i l l a.
Jos elli jatkaa näin, niin mitäpä luulette hänelle tapahtuvan?
Sinänsä on sivuseikka, tarvitsevatko elliä kaltoinkohdelleet hoitoa vai ei. Hän ei pysty siihen vaikuttamaan, hän ei edes halua vaikuttaa siihen. Mutta kaltoinkohtelu elliä itseä kohtaan tulee olemaan loputonta jos hän jatkaa samalla toimintakaavalla. Ja jos elli kokee riittämättömyyttä, tyytymättömyyttä, vihaa energiaa syöviä kohtaan, niin jatkuu kaltoinkohtelu myös toisia vastaan.
Kumppanini on sanonut eräästä harrasteestani jotenkin näin: jos yksikin ihminen pelastuu...
Minä aiemmin ajattelin sen tarkoittavan jotain muuta. Mutta kyllähän minun jo nyt viimeistään pitäisi oivaltaa, mitä hän on tarkoittanut.
*hymy ja kyyneliä*
> Jos elli jatkaa näin, niin mitäpä luulette hänelle tapahtuvan?
Kulkee kohti kuolemaa.
Mutta eiköhän se siitä. Pahemmastakin on noustu.
"Mikä prkl se sitten ajaa siihen?"
niin vastasitkin itse jo kysymykseesi...
"On tavallaan ymmärrettävää, kun pienestä lapsesta asti tottunut siivosi aikuisten jälkiä ja peitteli parhaansa mukaan totuutta, jottei se tulisi ilmi. Osa tuosta lapsesta halusi teollaan pyyhkiä ne tapahtumat olemattomiin (näitä ei ole olemassa, mörköjäkään ei ole olemassa), osa lapsesta halusi vähentää häpeää, joka koko perheen ylle levisi kaikkine kummallisuuksineen. Osa tuosta lapsesta halusi jonkinlaisen palkkion teoistaan (joka hyväksyvän vanhemman, jumalan joka poistaisi pahan maailmasta tai jotain aineellista hyvää tai edes tarpeellista) ja siksi oli valmis tekemään asioita, joita lapsen ei kuulu tehdä. Tuo lapsi oppi rakentelemaan kulisseja jo hyvin varhaisesssa vaiheessa, ja sitä mallia elli oppi käyttämään aikuisenakin."
"No hyväähän siitä ei seuraa. Uurastettuaan tarpeeksi, ihminen väsyy. Ja kun ihminen väsyy, niin syytä etsitään taatusti kaikesta muun itsen ulkopuolelta, muttei siitä itsestä. Olen uhri; "hei huomatkaa mut, huomatkaa nyt stna, mä huudan nyt!!"
Mutta tähän tekee mieli laittaa vastalause...ihan aina ei se noin mene...monesti olen täällä jo mainostanutkin lausetta joka aiheutti minun heräämiseni...
"jos et pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla"...
En tiedä...mikä voima minussa sai asettamaan itseni puolisoni edelle...ja nousemaan lattialta...jälkeenpäin olen ajatellut ettei ollut kuin kaksi vaihtoehtoa...joko minä tai hän...ja valisin itseni...
Ensimmäsiä kertaa vasta nelikymppisenä tein niin...ja pysyin päätöksessäni ettei enää koskaan sellaista elämää...
noh...tuli vielä se Ännä suhde...joka alkuhuuman jälkeen muuttui...jotenkin pidän sitäkin näin jälkeenpäin tietynlaisena kiirastulena/koetinkivenä itselleni
että olinko minä oikeasti sisäistänyt vuosien "yksinäsyydessä"(ilman minkäänlaista parisuhdetta) kaiken itsestäni oppimani...pystynkö viemään uuden ajattelu/toiminta/käyttätymistapani ns. käytäntöön...oikeaan elämään...
Tuon suhteen päättäminen todisti sen...että kyllä...se oli/on mahdollista...
Ilo on palannut elämääni...tietoisuus siitä, että omaan elämäänsä/oloonsa voi vaikuttaa tosi paljon...kuten olen kertonut sivullisetkin huomaavat sen...täytin tässä vuosia...eräs kaukaisempi tuttava onnitellessaan mietti, että olen hänen mielestään jotenkin nuortunut vuosia...vaikka ikä on lisääntynytkin...
mutta en ole katkera, kaikki nuo vaikeudet/eletty elämä on osa ollut minun elämääni...sitä menneisyyttä...tulevaisuudesta en tiedä...mutta nykyään useimmiten...tässä päivässä minun on hyvä olla...vaikka elänkin hyvin tavallista elämää...ns. tavallisena ihmisenä...
Aina yhtä railakkaan optimistinen asenne. :)
Luopumistuskassaan olevalla äidillä - jonka aikuiset lapset muuttavat kotoa - voi olla sydänfilmissään infarktiin verrattavia muutoksia.
Kipua on niin monenlaista. Suru voi myös huijata kuolemaan. Mitä ihmiset usein pelkäävät; ovat menetykset, hylkääminen, yksinäisyys ja sitten tuo kuolema.
Kuolema ei välttämättä ole kovinkaan paha asia. Henkinen kuolemahan voi olla uuden alku. Vertaisin feenikslintuun, joka palaa tulessa - kuolee - ja lopulta syntyy uudelleen tuhkasta. Uuden kasvun ja uusien mahdollisuuksien alku.
Ollaan kasvuiässä kaikki.
*tervehtii ilolla*
Onnittelut juhlapäivän johdosta Yhteenlaskutoimitus. Tuossa alempana kun luin kommenttisi, jossa sanoit tulevasi aikuiseksi... hymyilen lempeästi. Matkaasi on ollut ilo seurata, se on ollut positiivista tutkimusseikkailua. Jos saan esittää vienon toivomuksen, älä ala kuitenkaan "liian aikuiseksi". Välillä on hyvä heittäytyä ihan lapseksi.
"mutta en ole katkera, .."
Pitää paikkansa. Olet eräs niitä kirjoittajista, joka ei kanna katkerakiveä mukanaan, tai ainakaan sen paino ei kuluta sinua. Mitä sanoit ulkoisista tekijöistä, niin mitä pienempi tuo kivi, sen kauniimpi kokonaisuus. Ja valitettavasti tämä asia toimii toisinkin päin.
Tuo jalanjälkivertaus on osuva. Mutta aina niitä saappaan jälkiä ei tarvitse katsella sieltä pärstäkertoimesta, kun ihminen tuntee uhrautuneensa. Siihen voi riittää se, ettei saa haluamaansa. Viittasin huudossa juuri huomion tarpeen tyydyttämiseen, erityiskohteluun ja itseodotettuihin palkintoihin.Ellillä meni yksi ihmiselämä mielistellessä ja kiehnätessä ihmisten jaloissa saadakseen tuota huomiota, eli niinsanotusti ketulla etsiessä sokeripaloja. Kyllä hän oli tietoinen, jos kuonoon ilmestyi polkemia. Hän ei vain aina välittänyt, jos sen edellytys oli saada jotain muuta vastineeksi. Kun vastine loppui, niin sitten oli aika toimia, eli keskittyä itsekeskeisesti tekemään niitä asioita, jotka tyydyttivät itseä, ei toista. Minän puolustuskeino. Siinä välissä oli vain selvittävä siitä romahduksesta, etteivät toiset todella toimi niin kuin itse ajattelet tai millaiset olivat odotteesi. Epäilisin että se on se henkisesti raskain osuus uhriudessakin, olipa uhrius millaisen henkilön tahansa kokema.
Niin, jos yksikin ihminen pelastuu (saa oivalluksen, uutta pontta elämäänsä, päättää olla päättämättä päiviään) on nämä meidän keskustelut olleet tarpeellisia.
Omakohtainen esimerkkisi, ja erityisesti se että kykenet tarkastelemaan sitä ikäänkuin itsesi 'ulkopuolelta' on osoitus kyvystäsi nähdä itsesi osana tapahtumajaksoja.
Uskoisin ihmisen näkevän asioita vastakohtien kautta, ilo surun kautta, rakkaus vihan kautta. Päivän arvokkuus pimeän yön kautta.
Elämä kuoleman kautta (kaunis kukka on kaunis, mutta jos emme olisi koskaan nähneet kuihtuneita kukkia, ymmärtäisimmekö kukan kauneutta).
Jumiutuminen uhriuteen tarkoittanee juurikin sitä, että ihminen ei hyväksy todellisuuden sisältävän (itseään kohtaan) negatiivisia asioita.
Positiivisuuden arvoa ei kannata unohtaa, ja joka ei ole positiivisuutta löytänyt (victim syndrome), häntä ei kai ole siperia tarpeeksi opettanut. Feenikslintu kun polttaa uhrisulkansa, niin hyvin pyyhkii taas.
Eli, eteenpäin vaikka heikoilla jäillä - ja naiset edellä tietenkin ;)
Tervehdys A
Nimenomaan, pahemmastakin on noustu! Aina kun koemme pahaa, voisi ajatella että onko tämä nyt pahinta mitä minulle on sattunut. Jos ei, tietää että selviää, jos on, voi yrittää tehdä uuden ennätyksen :)
"Jos saan esittää vienon toivomuksen, älä ala kuitenkaan "liian aikuiseksi". Välillä on hyvä heittäytyä ihan lapseksi."
minuakin hymyilyttää...syystä, että tähän "uuteen aikusuuteeni" sisältyy myös paljon lapsellisuutta...iloa, naurua ja elämää...enää ei tarvitse olla niin vakava ja "tarkka" itsestään...olen oppinut myös nauramaan itselleni...
mutta kai silti jokin perusolemus/persoonallisuuden piirteet säilyvät...minut on luokiteltu psykoligissa testeissäkin asia tyypiksi...että siitä johtunee varman minun teksteissänikin kuultava paatoksellisuus...
Sinulla taas on kyky esittää monetkin asiat paljon pehmeämmin ja kauniimmin...
"Siinä välissä oli vain selvittävä siitä romahduksesta, etteivät toiset todella toimi niin kuin itse ajattelet tai millaiset olivat odotteesi. Epäilisin että se on se henkisesti raskain osuus uhriudessakin, olipa uhrius millaisen henkilön tahansa kokema"
Tuosta olen kanssasi samaa mieltä...läheisriippuvaisen joita useimmat narsistin uhritkin ovat... lie joskus yhtä vaikea katsoa itseään...kuin narsistinkin...
Itsekin aloin katsomaan ensin itseäni/omaa elämääni ikäänkuin ulkopuolisen silmin..
Helpompaa on/olisi etsiä vikoja itsensä ulkopuolelta...mutta se vaan ei johda mihinkään muutokseen...syystä että vain itseään ja omaa elämäänsä voi muuttaa...
Kun tuon ymmärtää...niin ymmärtää senkin, ettei se toinen muutu jos ei koe itse siihen tarvetta...
Joku taisi jo kirjoittaakin jonnekin; joillekin uhriutumiseen saattaa riittää jo se, että poikkeaa sanomisillaan omasta näkökulmasta - ts ei ole samaa mieltä. Uhriutuva näkee poikkeaman itseensä kohdistettuna (vaikka kyse olisi vain omasta näkökulmasta tai yleisestä asiasta), kiusaamisena tai jopa manipulointina. Jäykkään toimintamalliin on jumiutunut henkilö, joka ei salli itsestään poikkeavaa ajatus- tai toimintamallia. NPH:lla tämä on tyypillinen piirre, mutta niin on joillakin pitkälle uhriutuneellakin. Tavallaan päästetään vallalle sananvapauden oikeutus omalla kohdalla, muttei sallita sitä toiselle. Maailmansodan ainekset löytyvät näinkin vähäpätöiseltä tuntuvasta seikasta.
Me ihmiset olemme erilaisia. Jokainen on uniikki. Jotkut haluavat väkisin muiden muuttuvan itsensä kaltaiseksi. Usein toivotaan myös kaltoinkohtelijan muuttuvan itseksi tai omaavan sellaiset ominaisuudet, jotka tuntuisivat miellyttävämmälle tai toimisi juuri niiden omien odotteiden mukaisesti. Samalla kuitenkin vaikeroidaan sitä, kuinka toinen on mitätöinyt minuutta, hakkunut ja kontrolloinut sekä pyrkinyt muuttamaan uhriaan. Eihän se kivalle tunnu. Miksi se tuntuisi kivalle toisestakaan?
Mitä sanoin tuolla aiemmin niiden odotteiden pettämisestä, niin se voi olla todella loukkaavaa minuudelle. Tässäkin yhteydessä voidaan puhua narsistisesta loukkauksesta (romahdus on ehkä hieman liian jyrkkä termi), vaikkei NPH olisikaan. Muutaman tälläisen koettuaan ihminen oppii. Oppii olemaan pyytämättä sellaista, mitä ei ole olemassa. Voi vaikuttaa flegmaattiselle muttei ole sitä. Kyse on vain siitä, että oppii olemaan odottamatta, pyytämättä tai vaatimatta yhtään sen enempää, kuin toinen ihminen on valmis antamaan. Se on nöyryyttävä ja vaikea polku kuljettavaksi, mutta sen jälkeen kun tuon on oivaltanut, havaitsee juuri sen, minkä joku antaa puhtaasta sydämestään ja tahdostaan pakottamatta, vaatimatta, kauppaa tekemättä. Silloin voi ainakin luottaa toisen vilpittömyyteen. Sekä omiin tuntemuksiin siihen, että on ihmisiä, joihin voi luottaa. Tuon polun kuljettuaan hyvässä lykyssä oppii myös oivaltamaan, ettei itse lupaa mitään sellaista, mitä ei kykene lopulta ja takuuvarmasti täyttämään, tekemään tai antamaan.
"Jos saan esittää vienon toivomuksen, älä ala kuitenkaan "liian aikuiseksi". Välillä on hyvä heittäytyä ihan lapseksi."
Noh, täällä kun olen hyödyntänyt arki vapaa päiväni siivoamisen merkeissä ja kunnon lihasoppakin porisee kattilassa...niin tälläkin hetkellä tunnen itseni lapsellisen iloiseksi ja on pakko jakaa tämä biisi...
Että vaikka joskus matka tuntuu raskaalta niin aina on kuitenkin toisenlaisiakin hetkiä jolloin voi heittäytyä, eloon, iloon ja elämään...
http://www.youtube.com/watch?v=_myBektvtnM
Meitä oli täällä menneinä (palsta)vuosina jengi jota yhdisti ilo ja leikkimielisyys. Tarinat oli joskus hulvattomia, ja taisi katu-uskottavuus mennä useammankin kerran. Ja iloitessamme, merkillistä kyllä, saimme vihollisia, arvatenkin niiltä tosikoilta, joiden mielestä toisen ilo on itseltä pois.
Ilo ja nauraminen on merkki paranemisesta. Elämä kantaa. Oon iloinen sun puolestas. :)
Monesti se ensimmäinen "pahin" on se joka laittaa pakan sekaisin ja kun niitä kokemuksia alkaa (kaikille) väistämättä kertymään, saa asiat vähitellen perspektiiviä. Ehkä ;)
Ihmisten "pahin" vaihtelee aikas paljon eikä kaikki osaa/jaksa/pysty ottamaan niitä rikkaudeksi jatkoon. Jonkun maailma murenee pettävästä kumppanista tai vaikka iskiaksesta ja toiset elää vain päivän kerrallaan tapahtui mitä tapahtui.
Niinhän se on luonnossakin, jos ei jää lopullisesti hampaisiin, niin oppii selviytymiskeinoja eikä jokainen potku tunnu niin pahalta. Se on ihan varma, että kukaan ei mustelmitta täältä lähe!
Mullakin on erilaisia kavereita/ystäviä/tuttuja ja jos jotain oikein pahaa tapahtuu, tiedän kyllä ketkä kaikki sen kestää ja ketkä ei, ainakaan vielä. Tai osaa suhtautua oikein. Sama toisin päin, vaikka se joskus rassaakin nuppia, kun ihmiset helposti kaataa vakaviakin asioita niskaan koska "kestän sen" tai lähinnä en reagoi niihin kovinkaan tunteellisesti.
=D
Elämä kantaa, vaikka välillä tekiskin mieli vetästä ne saappaat jalkaan ja alkaa hommiin. Suositukseni : ei kannata ;)
Normaalisti ihminen ymmärtää katsella toimintaansa kriittisesti jos siitä joku pahastuu. En usko tuota ominaisuutta olevan narsistilla.
Joskus tuollaisella myöskin luodaan niitä kulisseja jonkun tai joidenkin ympärille ja kaikki onkin lopulta vain kiusaamista.
Varmaan läheisriippuvuus altisti kiusaamiselle, mutta kyllä sekiusaaminen totta oli kun tarkasti muistelee. Jokaisella luokalla on se, johon viimekädessä voi "purkaa" pahaa oloaan.
Tietysti kuka olisi parempi uhri kuin se, joka mielestään ansaitsee olla pohjimmainen?
Jokaisella luokalla on "ongelmalapsia", jotka purkaa omaa pahaa oloaan muihin ja se purkupaikka on se heikoin. Se on ulkopuolelle jättämistä, mitätöintiä, pahan puhumista, tavaroiden viemistä, fyysistä...
En osaa sanoa työpaikalla olevasta kiusaamisesta kovin paljoa, koska en hirveästi ole kokenut sellaista (piti koputtaa puuta). Mutta kyllä se koulukiusaaminen ihan totta oli ja uskoisin sinunkin kokemuksesi kiusaamisesta olleen aitoja, vaikka nyt aika onkin "kullannut" muistot. (samalla tavalla, mitä joskus ajattelit narsistipuolison teoista suhteen aikana... oliko sitä sittenkään, kuvittelenko kaiken... se vakuuttaa niin vilpittömästi minun olevan sekaisin...)
Se mikä erotti meidät muista kiusatuksi tulleista oli se, että me emme laittaneet vastaan ja seuraavalla kerralla olimmekin sitten varmoja nakkeja, helppoja uhreja...)
Kiteytit aikas hienosti kaksi asiaa:
-miten tärkeää on osata/oppia tarkkailemaan lähimmäisen rajoja, ja olla ylittämättä niitä.
-ja, osata puolustaa omia rajojamme niitä vastaan jotka eivät rajojamme sillä hetkellä ymmärrä.
Ehkä pohdittavaa riittää siinäkin, miten osoitamme rajamme?
Toisten rajojen kunnioitus pitäisi olla automaattista ja itsestäänselvää;
"älä tee muille mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän" -Buddha-
Karultahan se saattaa välillä tuntua, kun huomaa, että itse on todellakin se joka määrittelee miten toiset ihmiset saa kohdella.
Kun ajattelee nyt sitten vaikka koulukiusattua lasta, jolla ei nyt vain ole välineitä (ainakaan sillä hetkellä) rajojen säilyttämiseen.
Mutta aikuisista mielummin.
Kaltoinkohtelusuhteissa on omat kaavansa. Joka kerta, kun pettäminen, juominen tai mikä lie shittitikki menee ohitse, se kertoo toiselle että raja on venytettävissä, vaikka sitä ei kumpikaan sillä hetkellä hoksaisi.
Aha, nyt tulikin pataan sitten illan päätteeksi ja hyvittelyjen jälkeen annetaan anteeksi. Raja venyy edelleen. Tän vuoksi monet ihmettelee "kun se yhtäkkiä eros" vaikka toinen on vuosia ja vuosia jankuttanu että lopeta nyt...tekemättä kuitenkaan mitään asialle ja tavallaan hyväksyen sen. Eikä kumpikaan käsitä toista tai toisen ajatuksenjuoksua.
Jos taas vaietaan "pahasta", sekin on signaali. Onko toisen ookoo jatkaa hakkaamista sen vuoksi ? Aika turha kysymys, ei tietenkään.
Joskus sitä miettii minkälaisia spedejä täällä liikkuu ja kuinka epäoikeudenmukaista se ja se on, mutta itse ne rajat joutuu kuitenkin rakentamaan, huolimatta siitä miten epäreiluja toiset on.
Maailma ei ole reilu paikka, valitettavasti.
Elämän ei voi olettaa olevan reilua, se on sitä miksi sen teet.
:)
Älykkäit viestei jällee. Ilo lukee.
Hauska nimmari!
Kiitos palautteesta. Temppuilijan sanoin; tämä on narsistien tarjoama maksuton sielunhoitopalsta uhreille. ;)
Tervetuloa mukaan!
" tämä on narsistien tarjoama maksuton sielunhoitopalsta uhreille. ;"
Apuaaa...naurattaa niin että vesi silmistä tulee...
mutta ettei kaikki kunnia ny menisi vaan narsisteille niin kyllä narsistejakin kauheimmilla läheisriippuvaisilla uhreillakin on myös toisinaan ihan järkevääkin sanottavaa...
jos ei muuta niin jakavat tietoa, läheisriippuvaisten ominaisuuksista, että ainakin normaalit ihmiset osaavat pysyä visusti erossa heistä...
Missä on temppuilija, tuo aivopierujen kruunamaton kuningas?
Onko hän kuunnellut ozzyn kappaletta: suicide solution ja toteuttanut sen, vai saanut oikean lääkityksen?
Toisaalta hänellä oli sen verran järkeä, että osasi poistaa omia tyhmiä kirjoituksiaan.... Välillä ei paljon muuta näkynytkään kuin kirjoittaja (temppuilija) on poistanut viestin.
Toisaalta jos ne muutamat narsistit poistaisivat omat kirjoituksensa, niin tällä pastalta häviäsi kokonaan vyyhdytysarvo.
Joten jatkakaa, niin saan edelleen nauraa!!!!!!!!!!!!!! :) :-) :-D
ps. Missä Henna ?????????????? :)
"Aikuisena ihminen toistaa tiedostamattaan lapsuuden tunnemaailmaa siten että pyrkii muokkaamaan olosuhteet lapsuuden kokemuksia vastaaviksi. Kaltoinkohdeltu hakeutuu kaltoinkohtelevaan suhteeseen. Vain tietoisuus omasta itsestä, ja halu muuttua, voi saada muutosta aikaan. "
tietyllä lailla totta kyllä...vaikka itseäni miettiessäni, tuskin olin aikuinen...mennessäni 16 vuotiaana kihloihin...
Mutta läheisriippuvaisuuden selvitymiskeinot minussa oli kun ongelmia alkoi tulla...koska en muusta tiennyt.....alkoholismi, hoivaaminen/huolehtiminen/vastuun kantaminen/syyllisyys, omien tunteiden/tarpeiden sivuttaminen...oli opittu malli jo lapsuudessa...
minun piti "aikuistua" jo lapsena...vaikka näin jälkeenpäin ajattelen, että olen sittenkin aikuistunut vasta lähes viiskymmpisenä...
Tuolta ylempää - elisaketun kanssa keskustelustasi - 'jalanjäljet kasvoilla' tarkoittanee terveen narsismin puutostilaa, jonka oletkin jo oivaltanut :)
Liiallista itseriittoisuutta taas voisi kutsua nimeltä 'vahvuuteen sairastunut'
Musta tuntuu että olet hyvällä matkalla kohti hyväksyntää, että yksi ja sama ihminen, voi elämänsä aikana olla uhri ja narsisti, ja paljon paljon muutakin, riippuen elämäntilanteesta ja olosuhteista.
HALOO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ihan yhtä hyvin olisit voinnut sanoa saman ihmisen olevan sekä nainen, että mies!
Voisitko lukea vaikka kirjan narsismista ennen kun taas kirjoitat älyttömyyksiäsi tänne.
Suosittelen kirjaa narsisti puolisona tai rakastuin narsistiin.
NARSISTI ON SAANNUT VAIVAANSA JOHTAVAN TRAUMAN VARHAISLAPSUUDESSA, joka on johtanut psyykkeen kehittymään tiettyyn suuntaan, tämä muutos mm. on vapauttanut aivokapasiteettia muuhun käyttöön ja siksi narsistit ovat älykkäämpiä kuin heidän geneettisesti pitäisi olla.
NARSISTIA EI VOI SYNTYÄ VARHAISLAPSUUDEN JÄLKEEN!
Ihminen voi muuttua hyvinkin narsistiseksi, mutta narsistia hänestä ei voi tulla myöhemmin!
Potkaisemmeko itseämme polveen - mesotessamme 'narsistit hirteen' , 'raidillako nitistämme narsistit', 'narsistit telkien taakse' jne.. ?
"Potkaisemmeko itseämme polveen - mesotessamme 'narsistit hirteen' ... ?"
Kyllä, jos olet narsisti!!!!!!!!
Narsistit potkivat aina omiin polviinsa, koska kaikki "uhrit" jossain vaiheessa huomaa narsistin olevan vain pelkkä fantasiamaailmassa elävä katkeruuden kuningas .
Joku tunnistaa narskun muutamassa tunnissa ja toisella menee siihen monta vuotta.....
xexy opetteleasiamistäpuh
Vähempikin määrä huutomerkkejä riittää kyllä.
Mikä ajatuksessa että sama ihminen voi olla uhri ja narsisti oikein rassaa? Onko se peloittava ajatus?
"Joku tunnistaa narskun muutamassa tunnissa ja toisella menee siihen monta vuotta..... "
Tarkoitatko että tunnistaa narskun itsessä? Veikkaan että useat elävät koko elämänsä sitä tunnistamatta, edes ajattelematta koko asiaa. Samaisten ihmisten katse on kohdistunut vain kanssaihmisten tekemisiin. Ovat hyviä muitten arvostelijoita kyllä..
Nuolaise itseäsi kyynärpäästä, niin tarjoan sulle bissen ;D
"Mikä ajatuksessa että sama ihminen voi olla uhri ja narsisti oikein rassaa?"
Eipä juuri mikään!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Narsisti osaa tarpeen mukaan heittäytyä uhrin rooliin, jos vain siitä on hänelle itselleen hyötyä.
"Tarkoitatko että tunnistaa narskun itsessä? Veikkaan että useat elävät koko elämänsä sitä tunnistamatta, edes ajattelematta koko asiaa."
Jossain vaiheessa jopa luulin itseäni narsistiksi, mutta kun olen asiaan perehtynyt, niin en sitä ole.
Ihminen voi muuttua jos hän itse sitä tahtoo. Narsisti ei näe itsessään vikaa, joten miksi hän sitten muuttuisi?
"Nuolaise itseäsi kyynärpäästä, niin tarjoan sulle bissen ;D"
Onnistuu! (notkeus ja varustus riittää siihen).
Kiitos tarjouksesta, mutta en viitsi kanssasi lähteä bisselle. Todennäköisesti en viihdy seurassasi
Kyllä vain, oma tahto vaaditaan muuttumiseen. Kaikilla ei sitä ole, tai se ei ole vielä ns tilauksessa.
"Narsisti ei näe itsessään vikaa, joten miksi hän sitten muuttuisi?"
Tähän liittyen, väitän, että nutti on pullollaan uhreja jotka eivät ymmärrä olevansa narsisteja.
Narsisti Tarvitsee toista ihmistä niin kovin että vetää viljelykasvin nenäänsä heti kun suunnitelmat toisen hyväksikäyttöön epäonnistuu.
Kyllä munkin mielestä yksipuoliseen NPH-keskusteluun vois tuoda mukaan narsistisen tasapainon heilahtelut elämän varrella. Se koskee kuitenkin kaikkia.
Uskon myös, että nutissa on väriä riittämiin. Onko sillä väliä, sitä en tiedä.
Prisma klo 19!
"Mitä aivokuvaus paljastaa massamurhaajien aivojen rakenteesta ja miten psykopaattisten murhaajien aivot poikkeavat normaaleista aivoista ja onko ihmisellä erityinen moraaliaisti? T: BBC. "
Yritä rauhoittua xexy!
Anna nettiaddiktin elää omaa mielikuvitusmaailmaansa, annat vain hänelle "huumetta" kun hän saa sinun huomion.
Tee niin kuin minä ja muut ja jätä hänen tekstinsä kokonaan noteeraamatta, älä edes lue niitä, usko minua ;)
Itse käytän "noitakuvion ilmestyessä" peukaloiden vieressä olevaa "sulje" -painiketta.
Mielestäni palstasta tekee mielenkiintoisen juuri näiden muutamien henkilöiden kirjoittelu, joten en viitsi lähteä mukaan harrastamaasi "noita vainoon" :-)
Enimmikseen heidän juttunsa on provosointia joka ei minuun tehoa. Välillä sieltä tulee heidän oikeaita ajatuksiaan, jotka ovat oikein mielenkiintoisia ja huvittavia.
Narsismissa minua eniten kiinnostaa mitä narsistiset henkilöt oikeasti ajattelee ns. "maaginen ajattelu".
yxex: kirjoituksessa ei ollut yhtään huutomerkkiä.
Nyt kun kuitenkin avasit kommenttini, ja hypit tasajalkaa raivosta, muista että minä en ole syypää olotilaasi, hähä ;)
Et ole ainoa maailmassa joka yrittää siirtää käsittelemättömät tunteensa toiseen ihmiseen, jopa tuntemattomaan. Käytöksesi on perin inhimillistä ja tavanomaista.
Rivien välistä voin lukea, että olet koukussa kirjoituksiini, mutta en ole syyllinen siihenkään.
Ja en ole noita, mutta velhona arvaan mitä päässäsi liikkuu :D
Onneksi ymmärrät erilaisuuden arvon. Ja joskus kritiikki ja vastakkainasettelu antaa ne parhaimmat oivallukset - riippumatta siitä kumpi osapuoli on oikeassa, tai onko kumpikaan.
Narsisti-kirkkoisä Irenaeus haukkui kerettiläisiksi kaikki joiden näkemykset erosivat hänen omistansa. Inhosi gnostilaisia, jotka taas rakastavat filosofiaa, (johon katson mystiikankin kuuluvan)joka on kaikkien tieteiden äiti.
Toi lienee yks elämän vaikeimmista harjotuksista ; oppia olemaan vastuussa omista reaktioistaan vaikka toinen olis kuinka ärsyttävä ;)
Sinä kommentoit sen totuuden mitä varmaan moni lukija mielessään aprikoi. :)
Voisi ajatella että kyseessä on valinta;
kun kutittaa, voin i t s e valita raaputanko vai en.
Kutittaminen (fyysinen) muuten loppuu vaikkei rapsuta, kokeilkaa vaikka ensi kerralla. Toisaalta kutiavaa selkää on ihana kyhnyttää.
"Toi lienee yks elämän vaikeimmista harjotuksista ; oppia olemaan vastuussa omista reaktioistaan vaikka toinen olis kuinka ärsyttävä ;) "
Aivan totta!!!!!!!!
Ei siitä ole mitään hyötyä lähteä toista mustamaalaamaan, valehtelemaan, haukkumaan jne. Pitäisi tutkiskella itseään ja asiallisesti keskustella siitä omasta pahasta olosta. Jos narsistiseen tyyliin kohtelee muita ja sitten tulee p*skaa omaan niskaan, niin ei kannata aina vain "itkeä", vaan kannattaa katsoa peiliin, niin kuin narsiskos katsoi itseään järven pinnasta.
Ottaa vastuu omista reaktiosta.
"Kutittaminen (fyysinen) muuten loppuu vaikkei rapsuta, kokeilkaa vaikka ensi kerralla."
Niin haudassa se viimeistään loppuu. Kannattaa ennemmin mennä lääkäriin. Sieltä saattaa saada lääkkeitä, lähetteen terapiaan tai jotain muuta mistä on hyötyä. Minulle ainakin lääkkeistä on ollut hyötyä :-)
Kirjoitin aiemmin tänne vapautumisestani narsistin kuoltua. Silloin minulle esitettiin täällä, että pidin itse narsistista kiinni enkä voinut ennen olla vapaa.
Kirjoitat kulisseista. Narsistit luovat kulisseja uhrinsa ympärille, jolloin uhri alkaa muiden silmissä näyttää juuri siltä, miltä narsisti haluaa hänen näyttävän. Syntyy sellainen sosiaalinen harha jostain, jota ei ole. Tämä harha syntyy tietysti ympäröiville ihmisille, joille se on tarkoitettukin. Tämän harhan kautta narsisti uskottelee muille olevansa mm. uhri - siis tämän sosiaalisesti eristämänsä oikean uhrin "uhri".
Pitkän kokemukseni aikana en tavannut ainuttakaan ulkopuolista henkilöä, jolle ei olisi narsistin vakuuttelu mennyt täydestä. Joten, narsisteja on - oli uhreja tai ei.
Narsistia ei voi parantaa.
Voi.. :(
Yksikin riittäisi. Yksi ihminen, joka näkee tuskasi ja sen miltä tuntuu oikeasti.
Aluksi en luonnollisesti tiennyt asiaa itsekään. En tiennyt millainen kulissi ympärilleni oli rakennettu. Kaikkilla ihmisillä tuntui olevan "outo" käsitys minusta. Mistä sen olisin tiennyt, mihin se perustui?
Kaikki tuska syntyy vasta kun asian tiedostaa.
Narsisti jäi tästä kiinni vasta kun olin aikuinen. Kenen elämä tässä sitten pilalle meni? Minun vai hoviväen, joka silmääkään räpäyttämättä uskoi joka sanan, joka sille syötettiin? Vaiko narsistin?
Jos tarinani kiinnostaa niin tässä osa siitä: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10934414#comment-57502968
"Yksikin riittäisi. Yksi ihminen, joka näkee tuskasi ja sen miltä tuntuu oikeasti. "
Väärin.
Yksikin riittäisi. Yksi ihminen, joka näkee narsistin valheiden läpi totuuden.
Mutta sellaista ihmistä ei ollut.
Itse ihmittelin miksi vaimon sukulaiset katselee minua hiukan kieroon, miksi omat vanhemmat puhuvat ryhdistäytymisestä... Se kulissien luontitaito oli jotain ihan maagista. Hän pystyi toimimaan minun ja lasteni välillä, lasten välillä, minun ja vanhempieni välillä... mustamaalasi kaikkia kaikille ja onnistui siinä.
Aina joskus joku näki kulissien läpi jollain tavalla ja sitten alkoi se mustamaalaus, jolla hän sai "epäilijän" pois meidän elämästämme. Milloin se oli ystävä, milloin sukulaiseni...
Kyllä nitä ihmisiä oli, jotka näkivät, mutta ne eivät puuttuneet (minäkään en "osaa" puuttua toisten elämään, vaikka näen sen vieressä kulkevan pedon). Muistan merkitsevät katseet, outoja puheita, joita en silloin ymmärtänyt, jotain apua, jota ei suostuttu puolisolleni antamaan... Nyt toimin itse samalla tavalla, kun muutakaan en osa tehdä muiden auttamiseksi, he eivät kuitenkaan uskoisi.
olen miettinyt samaa. Jos oikeus on vääryyttä ja vääryys oikeutta niin kenet pitäisi ampua?