Moikka,
Kolmannella kuulla ollaan raskaana ja mies lähti käpälämäkeen, yksi päivä vain jätti vastaamatta viestiin.
Onko muita kohtalotovereita?
Olisi kiva saada jonkinnäköistä "vertaistukea" ja ehkäpä uusia hyviä ystäviäkin, keiden kanssa voisi sitten ulkoilla kun se aika koittaa ettei töihin ole enää menemistä :-)
Kolmannella kuulla ollaan raskaana ja mies lähti käpälämäkeen, yksi päivä vain jätti vastaamatta viestiin.
Onko muita kohtalotovereita?
Olisi kiva saada jonkinnäköistä "vertaistukea" ja ehkäpä uusia hyviä ystäviäkin, keiden kanssa voisi sitten ulkoilla kun se aika koittaa ettei töihin ole enää menemistä :-)
Vastaukset 36
Vanhimmat
En ollut odottaessa yksin, mutta avioero tuli kun lapsi oli 1-v. Hyvin olen pärjännyt yksinhuoltajana, tosin olen vielä hoitovapaalla. Tietysti omaa aikaa ei ollenkaan ole, mutta mulla ehti olla sitä omaa aikaa n. 20 v. ennen lapsen syntymää, joten en kaipaa mitään omia menoja. Lapsen päiväunien aikana ehtii ajatella omia juttuja ja joskus touhutakin jotain omaa, jos vähän tinkii kotitöistä.
Odotin kanssa raskaus ajan melkeen loppuun asti yksin, kun entinen mies lähti kävelee heti plussaamisen jälkeen. Nyt kyllä uudessä suhteessa ja uusi mies oli synnytyksessä mukana ja tuki loppuraskauden ajan haluten kasvattaa lapsen omanaan vaikkei tämän siittäjä ollut.
Mutta ei se aina niin ruusuilla tansimista ole, nyt yllättäen lapsen oikea isä on ottanut yhteyttä ja joudun hänen kanssa sopimaan ns. tapaamiset sun muut. Ei siinä että vaikka kuinka vihaisin sitä miestä, niin lapsen takia asiat on hoidettava ja eniten minua harmittaa nykynen mieheni joka oli synnytyksessä mukana ollut lapsen kanssa koko ajan ja rakastaa tätä kuin omaansa.
Mutta onnea odotukseen. :)
Kiitos, kiva kuulla tuollainen iloinen selviytymistarinaa :-)
Multa jäi mainitsematta että mulla on ennestään jo yksi lapsi. Lapsen hoito ym. ei siis pelota vaan se taloudellinen tilaanne ja ne hetket tietty kun ei voi olla molempien kanssa samaan aikaan.
mutta kai ne asiat järjestyy, vaikkei siltä vielä tunnu.
mistä päin suomea kirjoittelet, täällä myös yksi äiti joka odottaa toista lasta.
Helsingistä kirjoitan...
Mulla ainakin taloudellinen tilanne helpotti eron jälkeen, koska aloin saamaan jonkun verran tukia, kuten asumistukea, elatusapua ja korotetun lapsilisän, myös täyden kotihoidon tuen. Siihen asti kun aviomies vielä asunnossani asui, en saanut mitään tukia, ja mies käytti minua taloudellisesti hyväksi, hän eli siivelläni pikku-tuloillani. Eli meillä on nyt taloudellisesti mennyt paremmin, kun en elätä enää yhtä aikuista tässä lisäksi näin vähillä tuloilla.
Kerron ikäni ja miehen iän, koska kaikki voi luulla että olen teini! ja olin mieheni kanssa olleet 8 vuotta yhdessä joista 4 kihloissa! mieheni (25v) jätti minut (22v) kun olin kolmannella kuulla, muuton tein ns. yksin, hän lupasi auttaa muttei tikkuakaan ristiin laittanut, lapsi oli toivottu, mutta miestä rupesi pelottamaan, että hänen ei saisi enää mennä kuten aijemmi. Hän yrittti saada minua tekemään abortin, mutta en siihen suostunut koska lapsi oli toivottu molempien puolesta ja muutenkin oli vaikea tulla raskaaksi. synnytykseen hän kuitenkin tuli mukaan ja totesi että vaikka hän ei lasta enää loppujen lopuksi halunnut niin kyllä hän on ny onnellinen että päätin olla tekemättä aborttia. ensimmäiset 3kk olin lapsen kanssa kahdestaan. ukko huiteli kukasta kukkaan ja vielä vähän enemmän. eräs kaunis päivä hän ilmestyi ovellemme ja tahtoi nähdä lapsensa. siitä päivästä lähtien tuo mehiläinen on meillä asunut ja rakastaa tytärtään todella. tahtoo olla hänen kanssaan, he leikkivät yhdessä ja mies tekee ihan kaiken saman kuin minäkin. yhtenä iltana nukkumaan käydessään hän pyyteli kaikkea anteeksi ja sanoi että tahtoo korvata kaiken menetetyn ajan. Kyllä yksin pärjää lapsen kanssa :) katotaa käykö siellä samallalailla kun täälläkin, että mies tulee järkiinsä ja tahtoisi takaisin kotiin, mutta jos näin käy niin älä päästä häntä helpolla :) onnea ja menestystä. NAISET ON KIEROI, MUT MIEHET ON SIKOI :)
Voi että kun tui hyvä mieli sun kirjoituksesta !
Täälä odottelen kans lasta ja mies ei halua minun kanssani olla. Kovin olen raskaaksi kokenut kun ei ole ketää tukemassa ja jakamassa ajatuksia. Kaiken lisäksikaipaan miestä lähelleni vaikka hän on ollut todella sikamainen. No nyt odottelen yksin vauvaa ja olen tulevaisuuden kanssa positiivisin mielin. Kyllä me naiset yksin pärjäämme. Toivon että mies tulisi järkiin ja olisi mahdollisimman paljon oman lapsen elämässä.
Mun tapauksessa ei kyllä ole pelkoa että yhteenpaluuta tapahtuisi, tässä päivien myötä on koko juttuun selvinnyt uusia käänteitä mitkä sitten tekeekin sopimisen taikka edes yhteydessä olon mahdottomaksi.
Kyllä me pärjätään, mutta olisi mahtavaa tutustua muihin samassa tilanteessa oleviin, jotta olisi oikeasti ihminen kenen kanssa voisi käsitellä asioita ja puhua negatiivisistakin tunteista niin että toinen ymmärtää :)
Hei vaan yksin odottajat! Miten teillä menee? Itse olen kohta puolessa välissä raskautta ja olen tehnyt nyt ensimmäisiä vauva ostoksia ja hyvältä tuntuu. En malta odottaa että saan oman pienokaisen syliin ja voi alottaa yhteisen uuden elämän :) miehestä en ole kuullut aikoihin, ja ihan sama kuulenko tulevaisuudessakaan, ei hän ansaitse meitä elämäänsä kuitenkaan :)
Heippa sielunsisar :)
Täällä nyt 13.viikolla, kuluneella vkolla olin ultrassa ja kaikki oli hyvin, eli varmaan uskaltautuu pikkuhiljaa itsekin ostoksille. Tosin jos tyttö tulee, niin saa sitten käyttää myös isosiskon vaatteita ym.. :)
Mahtavaa kun aamupahoinvoinnit ja mielialanmuutokset takana, alkaa ihan tosissaan iloitsemaan tulevasta, vaikka tällaista tulevaisuutta en itselleni ollutkaan ajatellut..
Nii eihän kukaan tällaista suunnittele, ja varsinkin sitä itse aina jotenkin ajattelee että "ei minulle voi niin käydä" ja tässä sitä ollaan :) mutta toisaalta kun tähänkin ajatukseen tottuu ja oppii iloitsemaan lapsesta yksin, tulevaisuus näyttääkin kirkkaammalta kuin ennen.. :) itselläni kova tunne että olisi poika masussa, kaikki serkkuni ja siskoni ovat saaneet vain poikia ja nään jatkuvasti unta pojasta, että olisi kyllä täysi yllätys jos tämä tunne onkin ihan väärä.. en kuitenkaan vielä rohkene ostamaan vaatteita, vaan odottelen vielä muutaman viikon kunnes sukupuoli selviää niin voi käydä kunnon vaateostoksilla. Onko teillä vahvaa tunnetta sukupuolesta? Ja meinaatteko selvittää sukupuolen etukäteen? Odottelen jo tässä että milloin ensimmäiset potkut tuntee, nyt kun ei ole enää mitään oireita niin olisi jo kiva tuntea sen liikkeet
Minulla ollut kyllä sellainen kutina, että tyttö olisi tulossa. Muutenkin vauva saanut alkunsa ns. varmoina päivinä, joten tämäkin puoltaisi sitä että tyttö sieltä tulisi.
En kuitenkaan minäkään uskalla paljoa tämän varaan pistää, vaikka molemmat ovat yhtä tervetulleita, olisi kuitenkin hämmentävää ajatella liikaa asiaa ja sitten selviäisikin että veikkaukset olivat vääriä :)
Minä kyllä mielelläni haluan tietää sukupuolen heti kuin mahdollista, mutta odotellaan sitä rakenneultraa, nyt kun yksin vaavin kanssa ollaan niin en koe välttämättömäksi maksaa kahta sataa 4d-ultrasta..
Ei kyllä millään malttaisi odottaa :)
Hei, saanko kysyä tuosta edellisestä viestistä että kun lapsi on saanut alkunsa "varmoina päivinä" ja sen vuoksi saattaisi tyttö olla, niin en olekaan kuullut tällaisesta teoriasta? minunkin lapsi saanut alkunsa ns varmoina päivinä mutta en ole kyllä kuullut että siinä olisi suurempi mahdollisuus saada tyttö. Tyttönen toki olisi todella tervetullut myös, hassua vaan että minulla on kova kutina poikaan :)
Eli tyttösiittiöthän elävät kauemmin. Yhdynnässä oltu viimeisen kerran 5 päivää ennen ovista, eli tällöin yleensä tyttö tulee, kun taas päivää ennen ovista, sen aikana tai jälkeen poika :)
Tosin tässähän ei tietenkään ihan satavarma kukaan nainen voi olla oviksestaan, mutta mulla itselläni erittäin kivulias ovulaatio joten tämän takia olen pystynyt tilannetta tarkkailemaan. Samoin kuukautiskierto aina ollut säännöllinen..
Moikka!:) Mä uskon tietäväni tarkalleen, minkälaisia fiiliksiä käytte läpi tällä hetkellä. Mulla viikkoja kasassa 31+4 ja yksin odotan siis.:) Sanomattakin on selvää, että rankkoja aikoja on ollut, mutta sitten niitä ihania hetkiä kuitenkin enemmän. Muutin juuri ihanaan, uuteen kotiin ja aika lailla kaikki vaavin tavarat hankittu. Enää vain jotain pientä puuttuu. Noista ns. varmoista päivistä sen verran, että mäkin laskeskelin iiden perusteella ja iiihan 100% varma tytöstä olin, mutta 4d.ssä selvisi, että poika siellä killui. :) Ihana yllätys toki!
Kai käytit kortonkia satunnaisuhteissasi raskaana? Ettet sairastuta vauvaasi läheisyydenkaipuusi kanssa.
Moikka onnellinenäiti89, täällä äippä88. Kivan viestin kirjoitit ja pystyn hyvin samaistumaan viestiisi. Itsekin sain siis kunnolla takkiin kun mies ei yhtäkkiä halunnutkaan lasta, vaan piti valita parisuhteen ja lapsen väliltä, no tää pikkunen matkustaja masussa vei kyllä voiton 100-0. Viikkoja nyt 17 ja aika on kyllä mennyt todella nopeasti. Aluksi kun oireena oli hirveä väsymys, tuntui ettei mulla oo muuta elämää kuin työ ja nukkuminen, ja siinä paljon tuli mietittyäkin että tässäkö tää oli ja yksin saan viettää loppuelämäni. Nyt olen kuitenkin energiaa täynnä, ja tietysti se läheisyyden kaipuu on ja pysyy. Tajusin kuitenkin yksi päivä ettei yksin ole ollenkaan huono olla, ja en huoli kyllä enää ketään miestä elämääni ennenkuin rakastun oikein kunnolla. Tässä muutama vk sitten vuosien takainen eksäni olisi halunnut olla osa elämäämme lapsen kanssa, eikä raskaus siis häntä haitannut yhtään, niin vaikka hänestä pidän edelleen ja saisi sitä kauan kaivattua läheisyyttä, niin yhtäkkiä en sitä halunnutkaan. Haluan rakastua ja olla sellaisen miehen kanssa jonka kanssa perustaa suurempikin perhe jokin päivä, eikä tyytyä mihin vain. Raskaus on kyllä ollut ihanaa, ja en malta odottaa rakenneultraa muutaman viikon kuluttua. Ostin muuten juuri "musta tulee perhe" kirjan, ja suosittelen sitä todella kaikille yksin odottaville, aivan ihana ajatuksia herättävä kirja, miten selvitä arjesta yksin ja mitä kannattaa ottaa huomioon ym :)
Hei. Minäpä jatkan tätä teidän keskustelua, kun tämän syksyn aikana ootte kuitenkin kirjoitelleet. :)
Oon ite 24-vuotias 1,5-vuotiaan pikkutytön äiti ja uudelleen raskaana nyt rv20. Aviomies otti ja lähti yllättäen viikko sitten, ja täällä ollaan vielä melko shokissa tapahtuneesta... Mies haluaa osallistua tyttärensä ja tulevan lapsen elämään, tai ainakin nyt niin sanoo. Se jää nähtäväksi mitä tapahtuu tulevaisuudessa, mies on melkoinen työnarkomaani, joten pelkään ettei aikaa lapsille tule paljoa riittämään. :( ja toki oon surullinen itsenikin puolest...luulin että eläisimme yhdessä kuolemaan asti, niin kuin avioliittolupauksessa tahdotaan. Jotenkin tuntuu, että olisi varmaan ollut helpompi asennoitua tähän tilanteeseen, jos ero olisi ollut edes yhteinen päätös eikä olisi tullut minulle näin yllättäen. :( Nyt on pakko vaan koittaa selviytyä lapsen/lasten takia, vaikka tekisi mieli vaan itkeä ja hautautua peiton alle viikoiksi...
Voimia paljon sinulle, "yksin minäkin".
itse alan pikkuhiljaa tottua yksinäisyyteen ja itsenäisyyteen, pahinta ehkä omalla kohdalla on se ett tulin todella pahasti kusetetuksi..
meillä aika samoissa vissiin tää raskaus, mulla alkoi juuri 20.viikko :)
lämmin hali sinulle ja kaikille ja ihanaa joulun odotusta yhden vanhemman perheisiin :)
Ihania viestejä tämäketju täynnä, joista näkee kuinka vahvoja ja selviytyjiä naiset ovat. Hatunnosto teille kaikilleja uskokaa kaikkeen valoisaan tulevaisuudessa, myös niinä rankkoina hetkinä.On hienoa lukea positiivisia asenteita täynnä olevia viestejänne. Kasvattakaa lapsistanne, ja erityisesti pojistanne, positiivisesti ajattelevia ja vastuuntuntoisia ihmisiä, jotka eivät toista isiensä hölmöyttä!
Hei muutkin yksinodottajat!
Täällä Pohjanmaalla kanssa odottelen tyttöstä yksin, nyt menossa rv 27.
Viikko sitten erottiin, lähinnä yhteisestä päätöksestä, enemmän minun. Vielä olen vähän hukassa; katkera, surullinen, helpottunut. Tunteet heittelee laidasta laitaan.
Synnytysvalmennukseen en aio yksin mennä, ahdistaa ajatuskin. Synnytystilannekin jännittää enemmän kun sen joutuu yksin läpikäymään...
Mutta eiköhän tämä tästä!
Miten te muut jakselette?
Moikka Daisy,
meinaatko mennä synnyttämään yksin? Olisko joku kaveri tai sisarus josta tukihenkilöksi? Itse ainakin toivon kovasti savavani jonkun mukaan, jottei sairaalan henk.kunta jyrää minua ja omia toiveitani :)
mulla toka tulossa, enkä myöskään ole valmennuksissa kummankaan kanssa käynut enkä käy. Nöyryyttävää että pitäisi mennä sinne yksinään onnellisten pariskuntien keskelle.
Voimia paljon tuon eron läpikäymiseen, se kyllä helpottaa jossain vaiheessa, mutta sinun tapauksessa varmaankin mies jää ikuisesti elämään.
Itse omat kumppanini olen onnistunut niin huonosti valitsemaan, että ensimmäisen isä ei edes tiedä, onko oma lapsi elossa, ja tämän toisen tuleva isä ei edes halua isyyttään tunnustaa, vaikka elimme ruusuisessa parisuhteessa raskauduttuani..
Hei odotus.
Kiitos viestistä.
Kyllä olen ajatellut yksin mennä, ei ole sisaruksia seuraksi, enkä ihan äitiäkään sinne tahdo mukaan. Eiköhän se siitä mene, kun asennoituu niin ja yrittää pysyä vahvana. Oliko sulla joku mukana ensimmäisessä? Sujui ihan hyvin ilman valmennustakin?
No onpa harmittavaa, etteivät isät ole millään lailla läsnä.
Meillä on nyt viikko ollut hiljaiseloa, sanoin miehelle etten aio raportoida olotilaani hänelle. Ei ole voimia ja sitten se taas riistäytyisi käsistä ja olisimme onnetomassa parisuhteessa. Pidän kiinni tästä erosta nyt.
Mies varmaan haluaa olla tekemisissä lapsen kanssa sitten, mutta en jaksa edes murehtia sitä nyt.
Tämä yksin olo tuntuu itse asiassa ihan hyvältä. Nyt ei tarvitse huolehtia itseni ja pikkuisen maha-asukin lisäksi vastuuntunnottomasta miehestäkin.
Päivä kerrallaan - kukapa sitä kahta päivää kerrallaan pystyisikään elämään?! :D
Synnytys sujui ihan hyvin ilman valmennusta, eipä jälkeenpäin tule mieleen mikä olisi voinut sujua paremmin kunnon valmentautumisella. Ensimmäisen kanssa mukan synnytyksessä oli lapsen isä, erosimme vasta lapsen synnyttyä.
Yksin en halua mennä siitä syystä, että synnytyksen aikana ei saa olla yhtään yksinään, toisin sanoen tukihenkilön puuttuessa oletan, että joku hoitaja tmv tulee kyttäämään esim kun menet ammeeseen, ja on joka hetki vierellä. Itselleni tämä olisi kiusallista...
Tosin, yksinhän se sieltä ulos kuitenkin pusketaan, eihän siinä kukaan voi auttaa :)
Kyllä synnytyksessä saa yksinäänkin olla, ei siellä kellään sairaalan hoitohenkilökunnasta ole aikaa koko ajan olla. Itsekin olin toisen lapseni synnytyksessä pitkiä aikoja ihan itsekseni ja hyvin pärjäsin :) ei siellä oikeastaan edes ehdi ketään kaivata seuraksi, siinä keskittyy omaan synnytykseensä ja supistuksiin (tosin synnytin ilman kivunlievitystä, joten seurasta ei sikälikään olisi edes hyötyä ollut :D)
Ilman huolta siis yksin synnyttämään, jos ei ketään mukaan tahdo. Doulahan on myös mahdollinen ja hyvä vaihtoehto, jos kyse on vaan siitä ettei läheisistä ketään sellaista löydy, jonka mukaan huolisi muttei tahdo mennä yksin :)
Heippa naiset! Sattumalta löysin tälläsen yksinodottaville, mutta loistavaa! Ihana nähdä miten avoimesti naiset osaa puhua ja suhtautua yksinelämään odotuksen aikana. Itse olen kohta 24v ja rv 34 poksuu tänään. JA yksin tässä eletään. Isä on kyllä mukana, mutta vissiin luulee vähä liikoja itsestää. Puhuu "isin tytöstä" vaikka hyvä ku pari kertaa kuukaudessa ilmottaa itsestään.
Mulla tukihenkilönä oma äiti. Parempaa en vois toivoa. Tukiverkko on vahva, vaikkakin ei kovin suuri. Lapsi on toivottu ja yhdessä hankittu, mutta tais isipappa luulla lapsen takaavan parisudetta meille ja onnellisen uusioperhe-elämän, mikä ei kyllä oo tapahtumassa. Ainakaan tolla käyttäytymisellä (käy toisessa kaupungissa naisissa ja samaan aikaan yrittää mua lämppäillä).
Ei noita miehiä ymmärrä kukaan. Puhutaan yhtä ja tehään toista. Onneks me naiset pärjätään ilman. Ja kun saa sen käärön syliin, sillo varmaan unohtuu kaikki kusipäät. Voimia meille!
Ah, miten ihanaa kuulla, että meitä on muitakin. Välillä on niin yksin tämän kanssa.
Ja JLove88, oon samaa mieltä, että kun se vauveli sieltä tulee maailmaan, unohtuu kaikki ikävät asiat!!
Kyllä mä nyt kuitenkin tällä hetkellä ainakin ajattelin yksin sen synnytyksen hoitaa. Saa nähdä muuttuuko mieli vielä, luultavasti ei...
JLove88 törkeää touhua kyllä tulevalta isukilta äitiä kohtaan! Meillä uskottomuus ei ollut ongelma, mutta muuten niitä ongelmia kyllä riitti!
Äitiyspakkaus on tullut ja jotain pientä olen beibille jo ostellut. Nyt tuntuu, että pitää vähitellen jo saada kaikki tarvittava kasaan. Vaikka maaliskuulle on vielä aikaa...
Voimia todellakin tarvitaan. Ihanaa ja tärkeää kuulla muistakin samassa tilanteessa olevista, laittakaahan taas ajatuksia!
Mukavaa tätä päivää!
Hei taas...
Ja kiitos sulle "odotus" tsempeistä ja virtuaalihalauksesta. :)
Täällä nyt muutama viikko kulunut erosta, toki virallinen avioero vielä ihan alkutekijöissään ja aika lastenvalvojalle varattuna, että saadaan sumplittua kaikki elatus- ja tapaamisasiat jo esikoisen kohdalla. Aika hajalla oon edelleen...tai se vaihtelee päivittäin. En vain voi käsittää miehen tekemää ratkaisua, me mentiin viime kesänä naimisiin ja nyt ihan puun takaa tuli tällainen päätös. Toki monenlaista ongelmaa on meiänki suhteessa ollu, mutta en kyllä olis uskonu että mies voi noin nopeasti ottaa sanansa takasin, kun vasta naimisiinkin mentiin. :( Rakastin ja rakastan miestä kaikista hänen vioistaan ja meidän ongelmista huolimatta. Miksen voinut kelvata hänelle, en ymmärrä. Tunteet on vaihdellu ihan laidasta laitaan. Vielä viime viikolla olin vihanen ja nyt sitten vuorostaan säälin miestä, kun hän ei tunnu ymmärtävän mitä kaikkea hän tässä menettää. Loppujen lopuksi uskon ite olevani miestä vahvempi ja selviydyn kyllä kunhan aikaa kuluu...
Uskon varsinkin, että lasten kanssa tuun kyllä pärjäämään. Hirveetä tässä nyt vaan on nähä ex-miestä jatkuvasti, kun hän hakee ja tuo tytärtä viikottain täältä. Minusta tuli siis lähivanhempi, mutta yhteishuoltajuus tässä on sovittuna.
Kohtapuoliin paukkuu rv 22 0 ja saan raskaustodistuksen neuvolasta. En kyllä ajatellu äitiyspakkausta enää kuopukselle ottaa, mutta tuplarattaat olis nyt kyllä hankinnan alla, kun meiän pieneen talouteen ei nyt sit autoa enää kuulu. Onneksi asutaan hyvällä paikalla jo valmiiksi ja vuokra-asunto on tosi näppärä ja hyvä meille, joten muuttaakaan ei tarvi mihinkään. Ja mun tukiverkosto on tässä ihan lähellä.
Oon tosiaan ite Oulun seudulta ja täällä on se yksinodottavien synnytysvalmennus tulossa 12.1.13, sen järjestää Tuike ry. Ajattelin mennä sinne mukaan ihan vertaistuen vuoksi, vaikka melko selkeänä mulla on jo mielessä monet käytännön asiat mitä tähän yksinodottamiseen liittyy.. Esim. synnytykseen otan mukaan joko äitini tai sitten lapsen isän. Päätän asian vasta sitten keväämmällä. Luultavasti en miestä sinne halua, vaikka hän niin kovasti toivoisikin.
Miten teillä muilla menee? Millainen oli joulu? Itse koin kyllä joulun vieton aika surullisena... Mutta jospa ens joulu olis jo ihan erilainen. Pikkunen puolivuotias vesseli menossa mukana sitten myös!
Hei yksin minäkin!
Sama juttu täällä, vaihtelee fiilikset. Toisena päivänä olen lähinnä onnellinen siitä, että odotan yksin ja ettei tarvitse riidellä ja huolehtia toisesta. Toisinaan kaipaa toista vierelleen ihan hirveästi. Muttae enemmän oon nyt tasaantunut tähän yksin odottamiseen.
Ootteko te saaneet miehes kanssa juteltua yhtään syistä mikä tähän johti ja miten sitten kun uusi tulokas saapuu maailmaan? Me ei olla puhuttu kohta kuukauteen... Unohtamista tai ylipääsemistä vaikeuttaa sulla toki tuo kun näette niin usein, meillä taas on välimatkaa.
Teillä Oulussa onkin tuo mahtava palvelu yksinodottajille! Oon niin kade! :) Täällä ei oo vastaavaa. En aio synnytysvalmennukseen kyllä mennä. Neuvolassa lupasivat valmentaa tarpeeksi kuitenkin. :) Mulla on vahva tunne, että haluan synnyttää ihan yksin. Saa nähdä muuttuuko mieli.
Mä ajattelin just samoin kuin sinä, että ens joulu onkin erilainen! Mulla on pikkuinen silloin maailmassa. :)
Koitahan jaksella siellä! Sulla tyttönen pitää seuraa ja pitää sut vahvasti kiinni arjessa. Mulla ajaa työ saman, olisin varmaan ihan hukassa ilman sitä. :)
Palaillaan taas.
Mulle kävi niin et mies jätti heti alkuraskaudessa, enkä todella uskonut et se tulis takas kuvioihin missään vaiheessa. Ei oltu yhteydessä moneen kuukauteen kun se yhtäkkiä otti yhteyttä, halus nähä, ja sai mut jotenki uskomaan et se säikähti niin paljon ja siks lähti, mut nyt se on tajunnu koko tilanteen ja ei tää ookkaan niin paha, vaan haluaa olla perhe ja tehä kaikkensa meijän eteen. Oli niin pahoillaan kaikesta ja hoki että mä tuun vielä näkee miten paljon se välittää ja aikoo ansaita luottamuksen takas. Me ehdittiin tapailla uudestaan noin kuukaus, kun mulle selvis koko tänä aikana sil on lukemattomia muitakin naisia kenelle se lepertelee tuolla et haluaa kattoa tosissaan mitä niiden jutusta tulee ym. Täysin siis patologinen valehtelija, narsisti hyväksikäyttäjä joka välittää vaan itsestään. Täytyy olla todella huono itsetunto et hakee kymmenien naisten hyväksyntää ja pyörittää tollasta kaksoiselämää, tai monta niitä nyt oli, yli kymmenen.. tuli ainakin selväks et lapsen isästä ei oo mihinkään eikä oo sitä mahdollisuutta et koskaan palattais takas. Nyt se sano taas et sen pitää miettiä taas mitä se haluu tehdä lapsen suhteen. On siinäkin yks kusipää oikeesti. Teen kyllä kaikkeni et se ei saa lapseen mitään oikeuksia ja korkeintaan tvalvottuja tapaamisia.. et saa nyt nähdä mitä tässä vielä käy ja millon se edes ottaa yhteyttä. Lapsella tietysti on oikeus isäänsä, mut jos sais itsekäs olla, niin mä en ikinä haluis kuulla kyseisestä ihmisestä enää ikinä.. nyt rv 25, ja voidaan kyl muuten todella hyvin :)
Vitt* mikä k*sipää sullakin kanssa.
Mulla on vähän vastaavanlainen tilanne ollut tuossa, että sain silloin tietää että miehellä oli toinen ja meidän juttu loppui kuin seinään.
Sullahan on täysi valta päättää haluatko lapselle virallisen isän vai onko isä papereilla tuntematon, mutta kehotan tosiaan miettimään lapsen kannalta. Jos isä tuntematon, lapsellahan ei ole oikeutta perintöön isän kuollessa.
Tapaamisia ei paljon tarvitse Suomessa stressata. Mies kuullostaa jo siltä, että ei vois vähempää kiinnostaa, ja muutenkin nainen saa tässä valtiossa yksinhuoltajuuden kuin liukuhihnalta. Ainakaan itselläni ekan kohdalla tätä ei kyseenalaistettu mitenkään, vaikka olin sentään asunut lapsen isän kanssa ennen ja jälkeen syntymän.
Tapaamisethan menevät niin, että kun imetät, kukaan ei voi ottaa sinulta lasta. Eli jos mies haluaa lasta nähdä, on hänen tultava sinun luoksesi lasta katsomaan. Sitten vasta, kun lapsi vieroitettu tissistä, aletaan puhumaan tapaamisoikeudesta, mutta en tiedä yhtäkään eroa, jossa olisi oikeasti määritelty sopimuksessa, milloin lapsi on kummallakin. Jos näin ei ole ja isä vaan ilmoittaa hakevansa muksun, voit sanoa että teillä muuta menoa.
Tosin tietenkään lapselle ei kannata kostaa miehen törttöilyä, mutta ei kauheen kypsältä roolimallilta kuullosta tuo herra :-D
Rv 25 tuut varmasti pärjäämään lapsukaisen kanssa paremmin kuin hyvin ilman tuollaista miehenkuvatusta elämässänne.
Tuollaiset miehet ja niiden tekemiset on kyllä jotain niin uskomatonta! Toisaalta aina pitää ajatella, että onneksi kaikki paljastui nyt, että pääsi eroon. Vaikka tunteita on pelissä, viilenee se rakkaus hyvin äkisti tuollaisten tempausten tultua julki.
Meillä ei oo taustalla pettämistä, mutta äärimmäisen karikkoinen yhteiselo, enkä halunnut lapsen olevan näkemässä sellaista.
Voimia odotukseen!
Nii lapsen vika tää ei missään nimessä oo et isä osottautu tollaseks k*sipääks.. Must on ihanaa saada tää lapsi (vaikka myönnän et tulee silloin tällöin päiviä jolloin kaikki vaan ahdistaa), mut siis ekat 5kk odotuksesta mä totuin jo siihen ajatukseen et jään yksin ja ihan loistavasti pärjätään varmasti kahdestaankin. Ainut mitä en voi jotenki ymmärtää et miks sen piti alunperinkään tulla takas kuvioihin ja näytellä niin kiven kovaa et tää on se mitä se haluu ja puhu koko ajan yhteisestä tulevaisuudesta ym. Anyway nyt ollaan takas lähtöpisteessä ja näin on todellakin parempi. Suurinosa miehistä on kyl niin sikoja ja oksettaa tollaset miehet ketkä kohtelee naisiaan noin, Varsinki ku on lapsiki tulossa ni sittenhän ne näyttää niiden oikeat kasvot.. onneks sä sait kans selville toisesta naisesta, ni eipähän tarvii kahta kertaa miettiä onks se tarpeeks hyvä sulle. Millon teillä muuten alkaa äitiysloma? Mä päätin alottaa sen jo 50 arkipv aikasemmin ja se alkais mulla helmikuun puolessa välissä. Onhan siinä tosin pari kk laskettuun aikaan, mut saapahan sit olla ilman stressiä ja rauhassa hankkii loputki vauvatavarat.. pitää tosiaan miettiä kunnolla toikin et onko isä paperilla vai ei.. pitää selvittää nää asiat perinpohjin et miten näissä kannattaa toimia. Minkä ikäsiä te muut yksinodottajat ootte? Mä oon 24 vuotias & Pk seudulta. Vaikka mul onkin hyvä tukiverkosto niin onhan se kiva tutustuu muihinkin odottajiin kenen kanssa vois viettää aikaa ja vaihtaa ajatuksia vaikkapa sit äitiyslomalla :)
Mä ajattelin jäädä lomille huhtikuun alussa, eli 30pv ennen la:ta. Työnteko alkanut maistumaan puulle kyllä jo, eli pitäis varmaa itsekin harkita varhennettua..
mäkin oon 24 ja Helsingistä, mulle voi meilaa osoitteeseen [email protected], niin voidaan avautuu sielläkin :)
Daisyn kanssa jo kuulumisia meilitse vaihtelen, ja tuntuu tosi helpottavalta kun muistaa ettei oo ainut tässä tilanteessa ja että tämä tilanne ei ole itse aiheutettua.. :)
Laitoin teille molemmille meiliä :) mun meili on [email protected], eli saa kans kirjoitella :)