Keskiyö

Hui kamala mihin ansaan olinkaan joutua! Kesällä tapasin miehen joka ihastui minuun ja alkoi lähetellä viestejä. Itse en kiinnostunut yhtään ja sanoinkin sen,mutta viestien lähettely vaan jatkui, sanoi että suhde nykyisen kanssa oli loppu yms. Nyt kuulin miehestä ihan kauheita juttua ja en voi muuta kuin olla onnellinen, että uskoin vaistojani enkä sekaantunut mieheen! Mutta onko tästä miehestä vielä haittaa minulle? Ei tämä ollut ensimmäinen "hullu" mies elämäni,taidan olla oikea hullumagneetti:/ Miksi minulle aina tollaisia eikä ketää normaalia? Olen hieman liian kiltti ja sitä kyllä käytetään hyväksi..
381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei

nimimerkkisi voisi olla sinisilmäinen romantikko.
mutta eihän siinäkään mitään vikaa ole, että uskoo hyvään! niin minäkin yritän aina tehdä.
näen elämässäsi paljonkin miehiä, jotka vaikuttavat naiselliseen kehitykseesi.

yksi heistä on isäsi ja ajattelen, että teillä on paljon yhteistä. mutta äitisi puolelta kotiin on myös tullut "myyrä" joka ei aina jaa ajatuksiaan puhtaasti muun perheen kanssa.

sinun tuleva kumppanisi ja oikea rakkautesi on jättänyt lapsen kengät taakseen ja hän on käynyt koulua, niin opistoa kuin elämänkouluakin. häntäkin on yritetty manipuloida, mutta hän on oppinut olemaan luottamatta.... mikä tarkoittaa sitä, että hän kyseenalaistaa lähes kaiken alkumetreillä.
hän on kolmen miehen poppoosta, siitä hän on ponnistanut eteenpäin.

sinä toivot onnea elämääsi ja se kulkee sillä tavoin samoin suunnitelmin, kuin isäsikin aikoinaan itselleen toivoi. teillä on paljon yhteistä keskenänne.
et sinä vedä hulluja puoleesi, vaan sinä saat ihmiset avautumaan rehellisten kasvojesi vuokse. ja silmäsi säteilevät pyyteettömästi, voisit vaikka joskus kokeilla lattiaan katselemista, kun et ole varma juttukumppanistasi.... se toimii nimittäin ja anta sinule lisäaikaa reagoida.

t. Keskiyö

Äänestä

sinisilmäinen romantikko todellakin olen:D onko tuo tuleva puoliso jo entuudestaan tuttu ja vieläkö on kaukana..?minulla olisi paljon annettavaa,kunhan vain löytyisi se jolle voisi täydestä sydämmestä antaa..vastauksesi oli kyllä mielenkiintoinen,sitä pitää ajatella vielä monta kertaa..

Äänestä

Hei

tuleva puolisosi näkyy minulle ihmisenä, joka osaa tehdä kotonakin paljon töitä. hänellä pysyy työkalut käsissä ja ideoista ei ole pulaa.

en osaa sanoa oletteko jo tuttuja, mutta jos se auttaa, niin hänellä on itseään nuorempi sisar ja hyvät välit. koti on teille molemmille erittäin tärkeä ja myös yhdistävä rakennuselementti.

t. Keskiyö

Äänestä

Kommentoi aloitusta


varonut kirjoitti:

Hui kamala mihin ansaan olinkaan joutua! Kesällä tapasin miehen joka ihastui minuun ja alkoi lähetellä viestejä. Itse en kiinnostunut yhtään ja sanoinkin sen,mutta viestien lähettely vaan jatkui, sanoi että suhde nykyisen kanssa oli loppu yms. Nyt kuulin miehestä ihan kauheita juttua ja en voi muuta kuin olla onnellinen, että uskoin vaistojani enkä sekaantunut mieheen! Mutta onko tästä miehestä vielä haittaa minulle? Ei tämä ollut ensimmäinen "hullu" mies elämäni,taidan olla oikea hullumagneetti:/ Miksi minulle aina tollaisia eikä ketää normaalia? Olen hieman liian kiltti ja sitä kyllä käytetään hyväksi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu