6v seropiuros (mm.greyhoundia ja jotain muuta), muuten erittäin kiltti ja tottelevainen, mutta ei siedä muita uroksia. Ihmisiin, narttukoiriin ja pentuihin suhtautuu todella positiivisesti, mutta urosten lähellä alkaa aggressiiviseksi. Ei ole koskaan purrut, niinä parina kertana kun on päässyt lähikontaktiin toisen uroksen kanssa, mutta kovasti rähisee painiessaan toista matalaksi. En ole enää näiden kahden kerran (ekalla kerralla en osannut varoa, toinen kerta oli vahinko että pääsi uroksen kanssa samaan puistoon) ole enää päästänyt urosten kanssa samaan tilaan. Poikkeuksena tästä perheen vanha uros, joka on jo kuollut sekä sukulaisen uroskoira, jota tapaa pari kertaa vuodessa, niiden kanssa tuli/tulee loistavasti juttuun.
Voiko asialle tehdä jotain? Harrastamme metsässä agilityn tapaista temppuharjoittelua, liikumme paljon ulkona, koira on terve ja rauhallinen olemukseltaa muuten. Vinkkejä?
Voiko asialle tehdä jotain? Harrastamme metsässä agilityn tapaista temppuharjoittelua, liikumme paljon ulkona, koira on terve ja rauhallinen olemukseltaa muuten. Vinkkejä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lisäykseksi, koira on leikkaamaton. Auttaisiko kastrointi? En haluaisi kastroida sitä, koska se ei ole kauhean vaikea juoksuaikaisten narttujen läheisyydessä, vaan tottelee silloinkin. Eli sen puoleen ei ole tarvetta kastroimiseen, mutta auttaisikohan se tähän aggressiivisuuteen uroksia kohtaan? Vai mitä ihmettä voisin tehdä?
Kastrointi voi auttaa (vähentäisi ainakin testosteronia ja kilpailuviettiä nartuista muiden urosten kanssa). Usein vain kaikki urokset eivät siedä muita uroksia, niin se vaan on. Selkeästi on hyvin sosiaalistettu kun tulee narttujen ja pentujen kanssa toimeen, mutta jos selkeästi ei tule urosten kanssa toimeen, niin ei välttämättä ikinä tule toimeen vieraiden urosten kanssa. Se liittyy selkeästi dominointiin urosten välillä ja siis kilpailuun resursseista.
Yksi juttu mitä voisit tehdä, niin kiellät sitä kyykyttämästä muita uroksia, ja päästät sen vain ystävällisten urosten kanssa leikkimään. Tuollainen rähinä pitäisi keskeyttää heti kun se edes suunnittelee sitä. Ihan siis pelkkä jäykistyminen.
Mulla siis uros ei tule useimpien urosten kanssa toimeen, ja tämän olen hyväksynyt. Se tulee toimeen muutaman uroksen kanssa, jotka on tuntenut pennusta asti. Yksi uros jota on nähnyt vähemmän, niin sen kanssa yrittää rähistä, mutta keskeytän sen ja myös toinen uros ärähtää, mutta se on niin varma ja ystävällinen että se ei vie sitä pidemmälle yleensä, kunhan vaan omani saan kuriin. Tulevat siis kuitenkin toimeen, jos heti alussa ehdin kieltämään kaiken kyykyttämisen.
On myös viime aikoina tullut parin alle vuoden ikäisen uroskoiran kanssa toimeen, mutta ne oli vielä niin pentuja, että todennäköisesti tämän vuoksi tuli toimeen. Mutta aivan vieraiden (vaikkakin ystävällisten ja alistuvien) urosten kanssa ei välttämättä kertakaikkiaan tule vain toimeen. Sitä on yritetty, mutta ei vaan onnistu. Heti on niskassa alistamassa ja rähisemässä, vaikka toinen olisi alistuvainen, niin vaatii että toinen alistuu vielä enemmän. Yleensä vielä näin jos on narttukoiria lähistöllä, eli tämän vuoksi dominointi lisääntyy, kun tarvitsee kilpailla muista nartuista (joskus riittää pelkästään narttujen hajut lähistöllä).
Mutta mulla on sellainen rotu, josta kasvattajatkin ovat varoittaneet, että ne ei edes huolellisesti sosiaalistuneina vaan tule vieraiden urosten kanssa toimeen, ja se on hyväksyttävä. Oma koirani kuitenkin sosiaalistettuna sietää muita uroksia vaikka metrin päässä esim. agilityharjoituksissa, kunhan vaan ei tarvitse tutustua tai nenäkkäin ei niitä laita.
Niin meilläkin pennusta asti tutut urokset ovat mitä parhaimpia kavereita (oma vanha koira ja sukulaisen), mutta vieraisiin tutustuminen ei enää onnistu. Ohittaminen sujuu, saattaa pitää hiljaista murinaa, mutta ei esim. kisko hihnassa tai muuta remmiräyhäämistä harrasta.
Toki kiellän kun alkaa mopo karata, mutta ongelma onkin juuri siinä, että se ei kuuntele yhtään. Ei vaikka huomaan tilanteen heti aluillaan. Muissa tilanteissa tottelee ja on mitä ihanin koira, mutta tosiaan koirapuistossa ei voida tavata muita uroksia. Nuorempana sillä oli kaksi urosta hyvänä puistokaverina, joille se ei rettelöinyt koskaan, mutta molemmat ovat muuttaneet alueelta, joten emme enää tapaa. Sitä nyt sitten olen harmitellut ettemme voi käydä vapaasti puistossa, sillä en uskalla luottaa sen käytökseen. Onneksi usein siellä on vain narttuja ja/tai pentuja, jolloin mukavaa seurustelua piisaa, mutta saan kytätä portteja jatkuvasti ja kuulustella uudet tulokkaat onko uros vai narttu. Jos uros, niin sitten poistumme.
Kastrointi voisi olla nyt sitten ensiaskel rauhoittamiseen, sitten voisi valikoidusti tutustuttaa johonkin rauhalliseen ja arvovaltaiseen urokseen. Ehkä meillä on vielä toivoa :) Kiitos vastauksesta!
Samaan ongelmaan törmätty täälläkin. Koirani myös saman ikäinen (kuusi vuotias) leikkaamaton uros. Aluksi olin itsekkin kova kyselemään koirapuistoillessa, että onko uros vai narttu tulossa puistoon. Jossain vaiheessa kuitenkin aloin huomata, että tulee toimeen itseään pienempien urosten kanssa. Kaksi vuotias terrieri uros olikin kiva kaveri. Eli koollakin tuntui olevan väliä. Pentujen kanssakin tulee toimeen ja aloinkin kysymään koiran ikää, ennemmin kuin sukupuolta. Sitten huomasin, että tulee toimeen isompienkin urosten kanssa, jos toisella leikkaamattomalla poikakoiralla on kyllin suuri ikäero omaan koiraani. Eli alle kolme vuotiaat tai sitten reilusti jo veteraani-ikään ehtineet urokset. Lopuksi rohkenin kutsumaan kaikki koirat sekaan vaan!
Itse en erityisemmin pelkää tai varo urosten välisiä kahakoita tai välienselvittelyä. Melko rohkeasti annan kaikkien tulla puistoon. Monet toki jättävät itse tulematta uroksiensa kanssa tappelun pelossa. Aina kuitenkin kehoitan, että kokeillaan. Ei koira ole tappaja, vaikka onkin uros ja hyvin harvoin mitään verilöylyä syntyy. Vaikka välien selvittely aina kuulostaakin ja näyttääkin todella vaaralliselta ja pelottavalta. Rähisevät pojat hyppivät hampaat irvessä toisiaan vasten ja yrittävät saada toisen alistumaan. Sitten vieressä vaan katselee sydän syrjällään. Usein itse vielä pahentaa tietämättääkin tilannetta, jos alkaa huutamaan tai koittaa mennä väliin kesken koirien "keskustelun". Niin kauan kuin tilanne näyttää tasapainoiselta, niin usein lähden itse kävelemään muualle puistoon, jottei ainakaan oma läsnäoloni villitse tilannetta. Tai ettei koira koe, että pitäisi suojella minua.
Toisten urosten vain kertakaikkiaan tarvitsee selvittää välit, ennen kuin voivat olla sovussa. Lopulta tilanne ratkeaa, kun toinen luovuttaa/alistuu ja sen jälkeen saattavat olla kuin ylimmät ystävykset. Tai jos eivät ystävykset, niin jos välikohtauksen antaa päättyä luonnollista tietä, niin ainakin osaavat välttää seuraavan kahakan. Eli mahtuvat olemaan samassa puistossa, mutta juoksentelevat nätisti omia menojaan ja ymmärtävät vältellä toisiaan. Eihän kulkukoiriakaan olisi enää elossa, jos kaikki urokset vahingoittaisivat toisiaan. Jälkimmäisessä tapauksessa kuitenkin on ehdottomana edellytyksenä tarpeeksi suuri puisto, missä koira mahtuu vapaasti vaeltelemaan suuremmin stressaantumatta.
Mutta on hyvin ymmärrettävää, että kertakaikkiaan kaikki eivät voi tulla kaikkien kanssa toimeen. Miksi koirienkaan pitäisi tulla toimeen kaikkien toisten koirien kanssa. Eihän ihmisetkään kaikki tule toimeen toistensa kanssa liian erilaisten tai samanlaisten luonteenpiirteiden vuoksi. =)
Joissain harvoissa tilanteisssa näkee, että toinen uros on jo selvästi alistunut, mutta silti toinen koira jatkaa dominointia tai ei ymmärrä laskea otettaan niskasta. Silloin tietenkin on ehdottomasti syytä mennä väliin. Välejään selvittelevät koirat pysyvät liikkeessä ja pitävät ääntä. Usein jos toinen hiljenee, niin silloin on vaara, että jotain sattuu.
Mutta tilanteita ei koskaan pitäisi pelätä/jännittää etukäteen. Pienet ruhjeet ja haavatkin ovat elämää ja tervejärkinen koira oppii niistä yhtäpaljon sosiaalista kanssakäymistä, kuin leikinkin kautta. Oman koiransa käyttäytymistä olisi kuitenkin suotavaa oppia lukemaan. On arkojakin, vähemmän itsenäisiä uroksia, jotka hakevat tappelutilanteissa turvaa omistajistaan. Silloin luottamuksen säilyttämiseksi, on tärkeä osata sitä turvaa antaa ja viheltää peli poikki, jos koira ei siihen itse pysty.
Nyt ollaan menkin päästy jo puistoilemaan samaan aikaan viiden leikkaamattoman uroksen kanssa. Minun noutajani, pari ajokoiraa ja pari mäyräkoiraa. Kaikki ihan eri ikäisiä. Toki jännitteitä syntyy ja pitää alla valpaana tilanteen varjolla. Mutta enää en pelkää. =)
...pieni lisäys, vaikka johan tuota tekstiä jo tulikin. :DD
Siihen tuleeko koirat keskenään toimeen vaikuttaa niin moni asia, mistä ei meillä ihmisillä varmaan koskaan voi edes olla tietoakaan. Mutta esimerkiksi: koiran ikä, -koko, -luonne, -omistaja. Rodulliset ominaisuudet, jotka estävät luonnollisen kehonkielen. Karvattomat koirat, liian karvaiset koirat, lyhythäntäiset, luppakorvaiset.
Myös se, että ollaanko liikenteessä jo entuudestaan tutussa puistossa vai kenties ihan uudessa ympäristössä. Joskus olen jopa miettinyt yhteyttä sille, että usein jos koirien omistajat tulevat keskenään hyvin juttuun, niin tulevat myös koirat...
Paljon hyviä ajatuksia, kiitos =D Tosiaan minunkin mielestäni urosten väliset rettelöinnit eivät ole vakava juttu, vaan kuuluu niiden elämään. Luotan täysin, ettei omani pure, vaikka haluaakin alistaa. Se vaan, että useimmat koiranomistajat eivät halua sellaista tapahtuvan lainkaan, ja nopeasti koira saa "tappajakoiran" leiman, jos machoilee puistossa. Ihan vaan riidoilta välttyäkseni olen jättänyt urosten kanssa tapaamisen minimiin.
Jotkut rodut tuntuvat ärsyttävän enemmän kuin toiset. Juuri pieniä koiria se sietää parhaiten, vaaleita isohkoja huonoiten. Iällä ei tunnu olevan väliä, paitsi että alle 6kk vanhat pennut se katsoo "vauvoiksi" ja sietää niiltä mitä tahansa. Yli 6kk, mutta alle 12kk ovat "murrosikäisiä", joita komennetaan, mutta ei rökitetä ja kaikki yli 1v ovat vastustajia. Ehkä joku ihan köppänä vanhus olisi riittävän vanha, ettei viitsisi sen kanssa haastaa.
Taidamme vaan jatkaa vanhalla tutulla linjalla ja jättää urosten tapaamisen mahdollisimman vähiin. Kattoo sitten miten kastrointi auttaa.
Kastroinnista varmasti löytyy apu! Tietty monet tavat ovat noinkin iäkkäällä koiralla jo pinttyneet. Eli saattaa räyhätä tavan vuoksi ainakin aluksi. Mutta uskoisin komentamisen ja koiran hallinnan olevan helpompaa. Ja kun leikkauttamisen jälkeen ottaa heti nolla linjan räyhäämiselle, niin luulisi tappelutkin tasoittuvan.
Kastroidut urokset ovat kyllä melkeen niitä, jotka kiinnostavat leikkaamattomia uroksia eniten. Hajut kun ovat oudot, niin toiset urokset käyttäytyvät kuin juoksuisen nartun läsnä ollessa. "Sijais" toimintana joskus hämmentyneinä nylkyttävät leikattuja uroksia. Siitä nyt harvemmin kuitenkaan mitään haittaa. Pikemminkin koomista ja outoa. :p
Miten muuten sun poikakoiruus suhtautuu leikattuihin uroksii?