Sentähden on sangen korkea-arvoista, että Paavali panee niin paljon painoa sanaan lukea. "Töitä tekevälle", sanoo hän Room. 4:4 - 5, "ei lueta palkkaa armosta vaan ansiosta; mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi."
Ja vähää ennen luvussa Room. 3:20 sanoo hän, "ettei yksikään ihminen tule vanhurskaaksi hänen edessään lain teoista".
Mutta nyt tiedetään, mitkä ovat lain töitä, nimittäin kaikkein korkeimmat ja ihanimmat avut.
Eivätkö nämä vaikuta mitään vanhurskauttamiseen? Eivät yhtään mitään, sanoo Paavali, vaan tässä on ainoastaan Jumalan laupeus voimallinen, ja kaikki omat tekomme ja toimemme hyljätään.
Sillä vaikka Jumala vaatii meiltä töitä ja avuja, eikä tahdo, että me seuraisimme lihan himoja, vaan vakaasti käskee meitä ei ainoastaan hillitsemään ja tukahuttamaan näitä, vaati myös peräti kuolettamaan ne, niin eivät kuitenkaan meidän työmme voi Jumalan tuomioistuimen edessä yhtään hyödyttää ja auttaa meitä; sillä ne ovat syntisen himon saastuttamat ja tahraamat.
Jollei siis Jumala käännä kasvojansa pois meidän synneistämme, vieläpä meidän vanhurskaudestammekin ja avuistamme, ja lue meitä vanhurskaiksi uskon kautta, joka kiintyy Hänen Poikaansa, niin kyllä me sitten olemme hukassa.
Sillä armo ja laupeus, eli mainittu hyväksemme lukeminen yksinään tukee meitä, ja tekee meidät autuaiksi.
Niinmuodoin perustuu meidän oppimme tähän, että Jumalan edessä tulemme vanhurskaiksi ainoastaan laupeuden kautta, joka lukee meidät vanhurskaiksi ja omistaa meille vanhurskauden.
Tästä raamatunpaikasta on Paavali niinkuin lähteestä ammentanut ja kehittänyt kirjoituksensa, joilla hän lähetyskirjeissänsä Roomalaisille ja Galatalaisille omistaa ja lukee vanhurskauden uskolle, ei työlle, eikä laille.
Korkein ja pää-asia tässä opissa on lupaus, johon usko liittäytyy, eli selvemmin sanoakseni, jonka usko käsittää.
Mutta tällaista käsittämistä, kun se on vakaa ja epäilemätön, kutsutaan uskoksi ja se tekee vanhurskaaksi, ei ikäänkuin se olisi jokin työ, sillä lupaus on Jumalan lahja, anti tahi ajatus, jolla Jumala tarjoaa meille jotakin, ja joka siis ei ole meidän oma työmme, niin että tekisimme ja antaisimme Jumalalle jotakin, vaan me otamme Häneltä vastaan ainoastaan Hänen armonsa ja laupeutensa perusteella.
Sentähden, ken uskoo Jumalaa, joka antaa lupauksen ja pitää Häntä totisena Jumalana ja semmoisena joka tahtoo täyttää, mitä Hän on luvannut, hän on vanhurskas, eli hänet luetaan vanhurskaaksi, Sitten tulee myös laki; sillä Jumala ei anna ainoastaan lupauksia, vaan myös käskyjä.
Mutta nyt on lain asia taivuttaa mielesi ja tahtosi Häntä seuraamaan ja olemaan kuuliainen Jumalalle, joka antaa sinulle käskyt.
Eikö sovikin sanoa sen olevan aivan väärässä, joka väittää lupauksen ja lain olevan saman?
Mutta jos nämä ovat toisistaan eroitetut ja jos usko yksinään käsittää lupauksen, ja työt taas noudattavat lakia, eikö olisi suurta hulluutta sanoa uskon itsessään olevan alastoman ja vajavan, ja inttää ettei usko tee vanhurskaaksi, ellei se ole rakkauden kautta vaikuttamassa ja työtä tekemässä?
Minkätähden ei anneta molempain, sekä uskon että töiden, olla kummankin arvossansa, oli arvo sitten suurempi tai vähempi?
Usko ei totisesti ole mikään muu eikä voi enempää kuin suostua lupaukseen eli uskoa sen; mutta jos nyt semmoista suostumista eli uskomista pidetään vanhurskautena, miksi siis, tyhmä viisastelija, väität, että Jumala lukee vanhurskaudeksi rakkauden, toivon ja muut avut?
Veljeni uskossa Martti L. kirjoittaa:
Nuin
3
11280
Vastaukset
- tomas
on uskomaton.
Ettei olisi ollut käytössä kikkailua?- Nuin
Opettivat ruojat keinon yksinkertaisille.
Vaikka minäkin olen uskossani hyvin yksinketainen, niin en minä niin yksinkertainen ihmisenä ole, että itse tuollaisen tempun tekisin. - hups!
Nuin kirjoitti:
Opettivat ruojat keinon yksinkertaisille.
Vaikka minäkin olen uskossani hyvin yksinketainen, niin en minä niin yksinkertainen ihmisenä ole, että itse tuollaisen tempun tekisin.hups!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389