"Nykykäytäntö Suomessa on se, että lapsen huostaanottoon riittää epämääräinen ns. ”huoli” lapsen tilanteesta, kun taas lapsen palauttamiseen tarvitaan ehdoton varmuus siitä että lapsen oma perhe on kelvollinen hoitamaan lasta. Tälle ei ole mitään laillista perustetta. Suomessa lapsia saa tehdä vapaasti ja eikä vanhempien kelvollisuudelle ole mitään normeja."
JA
On pelättävissä että uusi lastensuojelulaki edelleen lisää lasten huostaanottoja ja mahdollistaa yhä epämääräisemmin ja mielivaltaisemmin perustein tehdyt huostaanotot, kun tosiasiassa huostaanottojen määrää voisi radikaalisti vähentää avohuollon tukitoimia lisäämällä ja sosiaaliviranomaisten huostaanottovaltuuksia vähentämällä. Mitä epämääräisempi laki, sitä enemmän ongelmia on odotettavissa.
J P Roos Sosiaalipolitiikan professori Helsingin yliopisto
http://blogs.helsinki.fi/jproos/2007/02/09/post-36/
"Tuoreen väitöskirjan (Auri Pakarinen) mukaan lainvalmistelussa selvitetään varsin vähäisesti lakien vaikutusta kansalaisten elämään. Näin kävi myös 1.1.2008 voimaan tullutta lastensuojelulakia laadittaessa. Vaikka tiedossa oli perheiden vakavat oikeusturvaongelmat, niihin ei paneuduttu. Uusi laki ja siihen sittemmin tehdyt muutokset ovat vahvistaneet lastensuojelun työntekijän asemaa ja valtaa, vaikka nimenomaan lapsen ja perheen asemaa olisi tullut turvata. Toimiva demokratia edellyttää, että kansalainen saa tarvittaessa suojaa viranomaisen väärinkäytöksiltä. Nyt näyttää siltä, että demokratia toimii toimittajien varassa."
Ja
"Perheiden oikeusturva vaarantui vakavalla tavalla, kun lastensuojeluilmoitusten tekoon velvollisten piiriä laajennettiin 1.1.2008 voimaan tulleella lastensuojelulailla ilman, että perheiden tueksi olisi olemassa riittäviä peruspalveluja tai avohuollon tukea. Lastensuojelun piiriin alettiin ahtaa lapsia olettamalla, että lastensuojelusta löytyy apu kaikkiin pulmiin. Tämä oli ja on harhakuva.
Perheiden oikeusturva on vaarantunut, kun lastensuojelun työntekijöiden koulutus ei vastaa nykypäivän asiakkaan tarpeita. Toisaalta muodollinen pätevyyskään ei aina takaa lastensuojelun laatua lastensuojelussa vallitsevan, laeista ja ihmisoikeussopimuksista piittaamattoman työkulttuurin takia.
Lastensuojelulakia on sittemmin koetettu paikata viranomaisvoimin, kuulematta palveluja käyttävää tahoa, asiakasperhettä. Tällä hetkellä laki on erinomaisen hyvä turvaamaan sosiaalityöntekijän asemaa.
Lastensuojelun asiakkaat kertovat usein joutuvansa uhkailun, painostuksen ja kiristyksen kohteeksi viranomaisen taholta.
Lakia laadittaessa oli nähtävissä, että pakkoauttamisen ja valvonnan ajatukselle pohjautuva laki tulisi aikaansaamaan vakavia ongelmia. Kun lastensuojelutyö ei nauti luottamusta, perheet hakeutuvat ns. kolmannen sektorin palvelujen piiriin tai jättävät kokonaan hakematta apua. Avun hakematta jättäminen ei ole lapsen etu. Mitä siis tulisi tehdä?"
Julkaistu 18.05.2012
Kirjoittanut Varatuomari Leeni Ikonen
Erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat lasten asiat ja ihmisoikeuksien toteutuminen lasten elämässä.
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/11-vaarat-laakkeet

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Tällä hetkellä laki on erinomaisen hyvä turvaamaan sosiaalityöntekijän asemaa."
Sen se turvaa ja hyvin sen tekeekin kaikkine sossujen vaitiolovelvollisuuksineen. Mutta mitään muuta se ei sitten turvaakaan, ei varsinkaan lasten oikeudenmukaista, inhimillistä ja jopa kansainväliset sopimukset huomioivaa kohtelua.
Ammattikasvattaja-nimimerkkiä käyttävän ammattivalehtelijan mielipiteet eivät ainakaan minua kiinnosta pätkääkään.
Olen käyttänyt seuraavaa luetteloa havainnollistaakseni sitä kuinka heikoissa
kantimissa oikeusturva on lastensuojelukysymyksissä.
.(ks Roos 2001))
1. Viranomaisilla on oikeus kerätä tietoja ilman sen lupaa, jota tietojen
keruu koskee. (periaatteessa pitäisi kertoa, mutta ainakaan vielä näin ei
tehdä)
Näiden tietojen ei tarvitse olla varmistettuja eikä luotettavia. Riittää että
viranomainen itse uskoo. tiedon luotettavuuteen.
2. Kuka tahansa voi tehdä lastensuojeluilmoituksen, myös anonyymisti Tämä on
viranomaisten velvollisuus, mutta tavallisia kansalaisia kannustetaan myös
tekemään ilmiantoja (esim. kesällä 2001 useissa lehtikirjoituksissa joiden
teemana oli lasten huono kohtelu kesälomalla).
3. Sama viranomainen tekee selvitykset, toimii ensi asteen tuomioistuimena,
päättää toimenpiteistä ja toteuttaa ne (tarvittaessa poliisin avustamana)
4. Viranomainen on asiassa syyttävänä osapuolena mutta hänen oletetaan voivan
myös samanaikaisesti olla puolueeton asiantuntija. Vain viranomaisella on
oikeus päättää tutkimuksesta, asiantuntijalausunnoista ym.
5. Vaikka, kyse on usein hyvin pienistä lapsista joille aika on aivan
olennainen tekijä, tai lyhytaikaisista kriiseistä joiden jälkeen tilanne
palautuu ennalleen, ei viranomaisilla ole mitään kiirettä, sitovia aikarajoja
paitsi kiireellisen huostaanoton vahvistamisen suhteen. Viranomainen voi jopa
tarkoituksellisesti viivyttää asioiden käsittelyä omilla valituksillaan
6. Huostaanottotuomio on sillä tavoin poikkeuksellinen että se annetaan
määräämättömäksi ajaksi. Tuomitun velvollisuus on osoittaa että hän on
parantunut, viranomaisten ei tarvitse todistaa että on perusteita jatkaa
huostaanottoa. Ja vaikka oltaisiinkin sitä mieltä, että huostaanotolle ei ole
enää perusteita, niin viranomaisilla ei ole mitään erityistä velvoitetta
lopettaa huostaanottoa (koska lapsen etu voikin vaatia että lapsi jää
sijaisperheeseen).
7. Toisaalta lastensuojeluviranomaisen ei tarvitse ilmoittaa tietoonsa
tullutta lapsen pahoinpitelyä poliisille (tähän mm. Mirjam Kalland on vedonnut
vastustaessaan huostaanottojen siirtämistä hallinto-oikeuksilta
käräjäoikeuksiin: jälkimmäisissä vanhemmat joutuisivat vastuuseen kaikista
pahoinpitelyistä). Tämä saattaa johtaa sellaisiin paradokseihin, että
lastensuojelu saa tehdä ratkaisuja asioissa joissa henkilö voisi saada
useamman vuoden vankeusrangaistuksen.
Siis kaiken kaikkiaan: sekä lain mukaan että käytännössä viranomaiselle on
tehty suhteellisen helpoksi ylläpitää lastensuojelutoimia kun taas perheille
on erittäin vaikeaa vastustaa viranomaistoimia. Viranomaissuoja on erittäin
hyvä, perheen suoja erittäin heikko.
Viranomaisen harkintavalta on myös varsin suuri.
http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/huostaanottokirja.pdf
En minä tarvitse luentoja itselleni lisävakuudeksi. Uskon kyllä asioiden ongelmallisuuden.
Olen ihan koko ajan yrittänyt jankuttaa sitä, että kaikki jutut täällä eivät ole totta. Trollit ja suorat valeet kyllä erottaa helposti. Puolitotuudet eivät ole mahdottomia havaita myöskään.
Toinen asia, jota olen yrittänyt selittää on se, ettei ole moraalisesti eikä muutenkaan oikein syyllistää yksittäisiä työntekijöitä kaikesta. Vastuu tilanteesta on poliittisilla päättäjillä; he päättävä't resurssien kohdentamisesta.
Kolmas juttu on se, että ihmisillä' on omakin vastuu. On turhaa syyttää järjestelmää kaikesta. Ei kaikkea voi laittaa muiden syyksi.
Tämän tyyppinen ajattelu kai tekee sitten minusta pahan ihmisen.