Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Iitin uusi kunnanjohtaja

Kimolan kanava

Kun tämä nykyinen pitkäaikainen Iitin kunnanjohtaja on lähiaikoina jäämässä eläkkeelle, kannattaisi tulevien uusien luottamushenkilöiden jo ryhtyä katsastamaan tulevaa kunnanjohtajaa.

Naapurikaupungista Kouvolasta löytyisi Iitille sopiva ja pätevä virkahenkilö, jolla on kunta-alan osaamista Päijät-Hämeestä ja Kouvolasta. Kouvolassa on alkamassa ankeat ja epäkiitolliset ajat myös kaupungin ylimälle virkamiesjohdolle. Lamminmäki on jo tähän reakoinut hakemalla Kevan varatoimitusjohtajaksi. Niirasellakaan ei ole helppoa saada rahat riittämään kaupungin hyvinvointipalveluihin. Henkilökunnan lomautukset ja irtisanomiset eivät ole herkkua kenellekään. Niirasesta odotettiin talouden pelastajaa. Näin ei näytä kuitenkaan käyvän.

Luulisin, että Annikki Niiranen Iitin kunnanjohtajana ja Veikko Huovila teknisenä johtajana olisi kova tutkapari Iitille.

36

1645

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Noloa mainostusta

      Ai, jaa. Kun eivät ole saaneet Kouvolan asioita kuntoon, ovat sopiva "pari" Iittiin?

      Kuka tässä oikein markkinoi tällaistakin asiaa, vaikka ei ole edes ajankohtainen?

      Ovatko mainitut henkilöt itse täysin aloitekyvyttömiä, kun heillä pitää olla tällainen edeskäypä hoitamassa kauppamieshommaa?

      Hieman terhakampaa otetta kuntaan tarvitaan eikä Kouvolasta ole muutoinkaan esimerkiksi.

      • YK

        Onko Toivanen toivoton, vai mitä tarkemmalla otteella tarkoitetaan? Annikki on tarkan euron virkahenkilö, joka ei laita kunnan rahoja moottoriratoihin.

      • Auta armias näitä

        Siis ihan oikeasti, otako sinä näillä palstoilla kirjoitetut höpötykset tosissasi? Jos näin on niin sääliksi käy.

    • Kimolan kanava

      Eivätkö Iitin virkamiehet ja luottamushenkilöjohto ole jo pitkään toistaneet itseään. Iittiin tarvitaan virkamiesjohtoon myös uutta näkökulmaa ja uusia avauksia sekä Päijät-Hämeen että Kouvolan suuntaan.

    • Rehti kilpa olkoon

      Jo on sitkeää tulevan johdon lobbausta "Annikin" ja Toivasen suuntaan!

      Eikö joku voisi ajaa joidenkin toistenkin "hyvien" kunnanjohtajaehokkaiden asiaa?

      Hopi, hopi, vähän yksipuista, kun ei kilpailijoita vedetä lainkaan esiin.

      • Vilhe tuli

        Ai, jaa, se toinen tarjokas olikin Veikko Huovila. Sorry!

      • Sorronniemi
        Vilhe tuli kirjoitti:

        Ai, jaa, se toinen tarjokas olikin Veikko Huovila. Sorry!

        Annikki Niiranen Iitin kunnanjohtajana olisi melkein lottovoitto iittiläisille. Vai oletteko toista mieltä?

    • Kausalan kaupunki

      Vai ollaanko Iittiin kaavailemassa pormestarimallia? Esa Lehtinen olisi silloin yksi vakavasti otettava ehdokas. Siinä samassa Iitin kuntamuoto voitaisiin muuttaa kaupungiksi.

      • YK

        Kyllä Annikki olisi Iitille melkein kuin lottovoitto: huumorintajuinen, älykäs ja johdonmukainen virkahenkilö.

      • Meilän suurkaupunk
        YK kirjoitti:

        Kyllä Annikki olisi Iitille melkein kuin lottovoitto: huumorintajuinen, älykäs ja johdonmukainen virkahenkilö.

        Annikkiko se siellä ihan itse viestittelee? Sitkeää yksipuista hokua jo.

        Esa Lehtinen valtuutettuna, kunnahallituksen jäsenenä ja pormestarina. Siinäpä demokratia-idea iittiläisittäin!

        Kausalan suurkaupunki, jossa eivät junat pysähtele, eikä erikoisliikkeitä ole. Kaikki on haettava Kouvolasta. Silloin, kun sinne sattuu linjuri liikkumaan. Junallahan ei kaupoille ole menemistä enempää Kouvolaan kuin Lahteenkaan.

      • Olka Ilman
        Meilän suurkaupunk kirjoitti:

        Halvemmalla pääsette kun jätätte kokonaan valitsematta tällaiset johtajat. Nastolan kunnanjohtaja voisi hoitaa Iitin juhlapuheet?

    • Odottakaapa

      Kuka sanoo, että on lähdössä eläkkeelle tai yhtään mihinkään tämä nykyinen kunnanjohtaja.
      Älkääpä nuolaisko ennenkuin tipahtaa!

      • Pitkät istunnot

        Katsotaan nyt nämä vaalit.Taphtuneeko positiivista muutosta, vai jatkuuko kaikki vamaan malliin. Voisin veikata ainakin erään tulevan valituksi, valitettavasti. Niin paljon sentään löytyy kujeilunhalua totisista iittiläisistä.

    • Kimolan kanava

      Mikäli Lahden kaupunki alkaa mestaroimaan myös Iitin kunnan sosiaali- ja terveyspalveluja vastuukuntana, on suuri vaara, että Iitistä viedään nykyiset sosiaali- ja terveyspalvelut Lahden ja Nastolan suuntaan. Silloin tarvitaan sosiaali- ja terveyspalvelujen erityisosaajaa Annikki Niirasta varmistamaan nykyisten sosiaali- ja terveyspalvelujen pysyttäminen Iitissä. Nykyinen kunnanjohtaja ei siihen ehkä pysty.

    • Paitsi että

      Tulevan kuntauudistuksen jälkeen Iitti on kunnan- tai kaupunginosa, joten kunnanjohtajaa ei jatkossa tarvita.

      • Iittinastola

        Hyvä niin.

    • Kelpaisiko?

      Kotkasta saisitte ihan lahjoituksena kaupunginjohtajan tuohon virkaan.

      • Jormaksia

        On Lehtisen puoluetovereita. Hoitaisi suhteita Lahden kaupunginvaltuuston demaripuheenjohtajaan. Ei huono.

    • Alli Nikki

      Iitin on parasta liittyä Kouvolaan, jonne saadaan uusi hieno Ratamosairaala. On lyhyt matka korkeatasoiseen hoitoon. Iitin oma asukas Annikki Niiranen järjestää Kouvolan terveyspalvelut viimeisen päälle. Päijät-Hämeessä koittaa tiukat taloudelliset ajat myös terveyspalveluissa. Esa Lehtisen puolisi on myös Kouvolan kaupungin virkahenkilöitä. Lehtinen voisi ajatella sitäkin, kun moittii Kouvolaa ja vastustaa kuntaliitosta.

      • menotkuriin

        Eikös ne kunnat voisi lopettaa ja siirtää hallinnon eduskuntaan paikallisten kansanedustajien hoitoon.Samalla voisi lopettaa työkkärit, kelan jne ja siirtyä niillä rahoin kansalaispalkkaan, ei tarvis lazkea joutavia, noin 300000 palkat jakoon.Samalla alv,palkkavero ja pääomavero samaan prosenttiin vaikkapa 27. Voisi verotoilistot lopettaa.Auraus, terveyskeskus ja koulut ja mummojenhoito jaisi kuntaan,Tasaarvoinen systeemi ja oikeudenmukainen,

      • Iittiläinen
        menotkuriin kirjoitti:

        Iitin nykyinen kunnanjohtaja on jäämässä eläkkeelle vuoden 2014 kesällä. Iitti käy parhaillaan kuntaneuvotteluita Lahden kanssa mahdollisesta kuntaliitoksesta. Olisiko parasta turvautua henkilöön, joka tuntee Lahden ja Päijät-Hämeen kuviot varsin tarkkaan. Kenestä on siis kyse? No jo aiemmin mainittu Annikki Niiranen on henkilö, jolla on osaamista sekä Kouvolan että Päijät-Hämeen kunnallisista kuvioista. Mikäli Iitti päätyy täysin ulkopuoliseen kunnanjohtajaan, voivat seuraukset olla tuhoisat.

      • Hakusessa vai ?
        Iittiläinen kirjoitti:

        Lahti aloittaa talouden tasapainotusohjelmansa, jossa palveluja keskitetään ja karsitaan. Miten käy Iitin lähipalvelujen kuntaliitoksessa? Sijoittuvatko Iitin lähipalvelut Nastolan kaupunginosaan uudessa Lahdessa? Iitin kunnanjohtajan virkaan ei taida olla erityistä tunkua. Olisiko Esa Lehtisen puolisolla mielenkiintoa Iitin kunnanjohtajan väliaikaiseen virkaan?

      • Hyvä homma, heleppo
        Hakusessa vai ? kirjoitti:

        Lahti aloittaa talouden tasapainotusohjelmansa, jossa palveluja keskitetään ja karsitaan. Miten käy Iitin lähipalvelujen kuntaliitoksessa? Sijoittuvatko Iitin lähipalvelut Nastolan kaupunginosaan uudessa Lahdessa? Iitin kunnanjohtajan virkaan ei taida olla erityistä tunkua. Olisiko Esa Lehtisen puolisolla mielenkiintoa Iitin kunnanjohtajan väliaikaiseen virkaan?

        Esa ite tietysti. No voi olla vaimokin. Siellä on mainittuna vain yksi naishakija. Miksi ei enempää?

        Yksi ei halunnut nimeään julkisuuteen. Kaksi on vaihtoehtoa: Esa Lehtinen tai Hannu Suhonen. Veikkaan kyllä Suhosta. Vai ovatko liian iäkkäitä?

        Voihan olla, että löytyy vielä joku vempula, joka ei ennakkoon halua tulla mainituksi.

      • Itsenäisyys paras?
        Hyvä homma, heleppo kirjoitti:

        Esa ite tietysti. No voi olla vaimokin. Siellä on mainittuna vain yksi naishakija. Miksi ei enempää?

        Yksi ei halunnut nimeään julkisuuteen. Kaksi on vaihtoehtoa: Esa Lehtinen tai Hannu Suhonen. Veikkaan kyllä Suhosta. Vai ovatko liian iäkkäitä?

        Voihan olla, että löytyy vielä joku vempula, joka ei ennakkoon halua tulla mainituksi.

        Iitille olisi euksi, jos valiitaisiin henkilö, joka on hätätapauksessa kouvolamyönteinen, mutta pääasiassa Iitin itsenäisyyttä kannattava henkilö.

        On esimerkkejä jo, että voikin hyvin yksittäinen kunta säilyä itsenäisenä. Moni liitos on ainakin asukkaiden mielestä aivan epäonnistunut. Virkamiehiähän se ei haittaa, vaikka syrjäalueilla ei hyvältä tuntuisikaan. Oma pussi paksunee isossa kunnassa liitoksen myötä ja virkanimike paranee.

    • kaima

      Suhosesta paras kunnanjohtaja iittiin. On aina asialinjalla.

      • Hupia riittäisi

        No, johan pomppas!

      • Kimolan kanava
        Hupia riittäisi kirjoitti:

        No, johan pomppas!

        Annikki Niiranen on Iitin seuraava kunnanjohtaja.

      • Ei syytä huoleen
        Kimolan kanava kirjoitti:

        Annikki Niiranen on Iitin seuraava kunnanjohtaja.

        Kouvolasta saattaa hakea Iitin kunnanjohtajaksi Niirasen lisäksi Vesa Toikka ja Ismo Korhonen. On mistä valita. Ja sitten vielä Sirkku.

      • Iittiläin
        Ei syytä huoleen kirjoitti:

        Kouvolasta saattaa hakea Iitin kunnanjohtajaksi Niirasen lisäksi Vesa Toikka ja Ismo Korhonen. On mistä valita. Ja sitten vielä Sirkku.

        Sirkku kelpaa Lehtiselle. Eivät muut. Turha hakea, vaikka Iitin teknisen johtajan avopuoliso on Annikki Niiranen. Toikka ja Korhonen voivat myös vetää hakemukset pois.

      • Ei käy kuin kello
        Kimolan kanava kirjoitti:

        Annikki Niiranen on Iitin seuraava kunnanjohtaja.

        Eihän sellainen nepotismi käy alkuunkaan!

        Jos Niirasella perhesuhteet teknisen pomon kanssa, niin liikaa valtaa kasautuu yhdelle pariskunnalle. Eri suskunimi hämä'ämässä, vai? Eiköhän tähän joku pykäläkin jostain löydy. Vaikka virsikirjasta, jos ei muualta.

      • Liitosunelmia
        Ei käy kuin kello kirjoitti:

        Eihän sellainen nepotismi käy alkuunkaan!

        Jos Niirasella perhesuhteet teknisen pomon kanssa, niin liikaa valtaa kasautuu yhdelle pariskunnalle. Eri suskunimi hämä'ämässä, vai? Eiköhän tähän joku pykäläkin jostain löydy. Vaikka virsikirjasta, jos ei muualta.

        Kannattaako Iitin satsata lainkaan uuteen kunnanjohtajaan tässä tilanteessa, kun aivan lähitulevaisuudessa hyvinkin nopeassa tahdissa koko Iitti on muisto vain?

        Odotteluajan pystyy valtuusto hoitelemaan asiat kunnanhallituksen ja virkamiesten kanssa aivan hyvin.

        Melkoinen rahan säästö sillä tavoin.

        Toisaalta: Mitä rahoja enää säästelemään. Lahden hyväksihän säästö koituu eikä iittiläisten iloksi lainkaan.

        Nähty Kouvolassa. Kaikki hyvä tulee Keski- Kouvolaan. Laita-alueet unohdettu omaan oloonsa ja vain veron kanto kiinnostaa. Laita-aluelainenkin maksaa ansiotulosta veroa kuin keskustan asukaskin ja pikku mökkiläinen kiinteistöveronsa. Palveluista saa vapaasti haaveilla. Se on liitosetu ja ilo.

      • "Lahtelainen!" Jee!
        Liitosunelmia kirjoitti:

        Lahtelaiselle kiva odotus uudesta veronmaksajasta Iitistä. Rahaa aina Hollolan Lahlessa tarvitaan.

        Iitti jää periferiaksi eikä sitä rahaa sinne tulla jatkossa liiemmälti sijoittelemaan. Emo-Lahti tarvitsee mania. Iittiläiset puolestaan ovat ikionnellisia, kun saavat ilmoittaa olevansa lahtelaisia. Maineikas, Lhtea vanhempi Itti jää unhin yöhön.
        Se "lahtelaisuus" korvaa kaikki menetykset talouden puolella.

    • konsultt

      korhosta älkää valitko, varsinainen paperitiikeri, työpaikoilla joutuu yksi täyttelemään kaavakkeita jos tämä herra pääsee ohjaksiin. Ja kouvolaan älkää liittykö!

      • Iitin Tiltu

        Annikki Niiranen tuntee Lahden ja Päijät-Hämeen kuin omat sukkahousunsa. Annikkia on vaikea lahtelaisten naruttaa. Maksakaa Annikille 10.000 euron kuukausipalkka, niin hän saattaa hyvinkin suostua Iitin viimeiseksi kunnanjohtajaksi.

      • Uskoa tulevaisuuteen
        Iitin Tiltu kirjoitti:

        Annikki Niiranen tuntee Lahden ja Päijät-Hämeen kuin omat sukkahousunsa. Annikkia on vaikea lahtelaisten naruttaa. Maksakaa Annikille 10.000 euron kuukausipalkka, niin hän saattaa hyvinkin suostua Iitin viimeiseksi kunnanjohtajaksi.

        Kyllä iittiläisten itsetuntoa nostattaa kunnanjohtajan viran runsas hakijamäärä. Iitin kohtalo on sinetöity, mikäli Katainen saa tahtonsa läpi. Iitin tulee kuitenkin viivyttää kuntaneuvotteluja niin pitkälle, että uusi Sipilän johtama hallitus on vallassa. Sen jälkeen tämä kataisen ja urpilaisen painajainen on ohi ja vain pahaa unta. Valoa on näkyvissä tunnelin päässä.

    • kouvostoliitto

      onnittelut, tajusitte ottaa talousmiehen johtoon. onko teillä paikat rempallaan, täällä olis yksi kirvesmies, ei halpa, mutta kuitenkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe