Ihminen, jossa kaikki vialla!! apuja!

Apuakaivataan

Elikkäs olen 23vuotias yhden lapsen äiti. Ennen lapseni isäni tapaamista liikuin säännöllisesti (ajokortittomuuteni), eli siis menin kävelleen joka paikkaan! Olin loisto kunnossa, normaalipainoinen. Ennen raskautta painoin 75kg ja nyt kolmen vuoden jälkeen puntarissa "komeilee" lukema 125kg!! Järkyttävää,ahdistavaa. Vihaan katsoa itseäni peiliin.

Kamalinta on se, kuinka elämä heittää kuperkeikan terveydessä kilojen vuoksi! :(

Asiaan...En ole mikään innokas lääkärille menijä. Kuitenkin kehossani on tapahtunut paljon muutoksia kolmen vuoden aikaan, johon haluaisin osviittaa, ennen lääkäriin menoa.

Ensinnäkin kun olin synnärillä sain vasempaan reiteen piikin, jonka piti auttaa vatsassa olevan ilman poistoon (keisarinleikkaus tehtiin). No en tiedä kuinka harjoittelija sen piikin laittoi ja laittoiko oikeaan kohtaan, mutta kyseinen reisi puutuu joka ikinen päivä kun olen makuullani, istun, seison tai kävelen. Juuri se kohta mihin hoitaja piikin pisti. :( MIKSI?

Toinen ongelma on kokonaan puuttuvat kuukautiseni. Synnytyksen jälkeen puoli vuotta myöhemmin minulle tuli kuukautiset, jotka oli hyvinhyvin niukat ja kestivät päivän. Sen jälkeen niitä ei sitten ole ollutkaan. Eli ei kolmeen vuoteen. Johtuukohan tämä suuresta kilo määrästäni?

Kolmas ongelmani onkin haittaavin. Jos olen kaupassa, kävelyllä tmv jossa liikun, tulee napani yläpuolelle ylävatsaan TODELLA kipeä patti. Samalla koko vatsa paisuu kun pullataikina ja tämä kipeä kohta on todella KOVA! Usein pelkästään kotityöt ja ruuanlaitto laukaisee tämän. :( Tätä jatkunut jo yli vuoden!

Viime viikolla olin 2päivää vatsataudissa, tällä viikolla sain kokea saman mutta miljoona kertaa pahempana. Nyt kun tuo tauti vihdoin ja viimein loppui vatsani meni kovaksi..Ja uusimpana on helvetillinen vihlonta ja kipu alavatsassa oikealla. Kun kyseistä kohtaa painaa kipu iskee myös siihen navan ylläpuolelle sekä kylkeen.

Minulla on todella suuri riski sairastua sokeritautiin. Sitä kun pukkaa suvusta joka ikisestä paikasta! :( Mulle on niin monet kerrat varattu aika labraan pitkään sokeriin, mutten vaan saa rohkaistua ja mentyä!! Piikkikammoisena ahdistaisikin ajatus,itseään piikittämisestä!

On niin typerääkin kun lääkärille varattaessa aikaa ei saa kaikkiin ongelmiinsa kerralla tutkimusta. Vaan jokaiseen eri vaivaan pitää varata uusi aika.

5

320

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nouhätä

      Hei!

      Kuulostaa kyllä siltä että lääkärin tarpeessa olisit, mutta ymmärrän että lääkärille meno ahdistaa eikä saa aikaiseksi mentyä. Itselläni sama ongelma. Voisin itse kertoa omat näkemykseni kyseisiin ongelmiisi.

      ONGELMA 1:
      Tuosta piikkiasiasta en kyllä osaa kunnolla sanoa mutta veikkaan että hoitaja on sen väärin pistänyt. Syynä voi myös olla tuo sinun painonnoususi minkä takia jalka puutuu. Tämän asian kyllä selvittäisin lääkärillä.

      ONGELMA 2:
      Tuo sinun kuukautistesi vaje johtuu varmasti osittain painostasi. Liikalihavuus (samoin kuin alipaino) voi aiheuttaa kuukautisten osittaisen tai kokonaan poisjäämisen. Myös raskaus on yksi syy että joillakin ihmisillä loppuu kuukautiset sen jälkeen, se on kyllä harvinaisempaa. Aivojen hormonitoiminta myös vaikuttaa.

      ONGELMA 3:
      Tuo sinun patti kuulostaa tyrältä. Tyrä ei ole hengenvaarallinen mutta mene nyt ihmeessä lääkäriin jotta lääkäri osaa arvioida tilanteen! Tyrä on leikattava usein pois ettei se mene kuolioon. Joten mars lääkäriin!

      Mikään ongelmistasi ei ole sellainen että kuolisit siihen! :) Kaikki nuo vaivasi pystytään kyllä hoitamaan jos vain rohkenet mennä lääkäriin. Muuten ongelmat pahenevat.

      T. Sairaanhoitajaksi opiskeleva

      • 111

        Mene tosiaan lääkäriin otattamaan verikokeet ja että lääkäri tunnustelisi nuo huolestuttavat paikat. Minullakin oli epämääräisiä oireita, mutta ei selvinnyt muuta kuin anemia, joka oli oman päätelmäni mukaan aiheuttamassa tilapäistä sydämen vajaatoimintaa. Etkö voisi mennä vaikka Terveystalolle ja pyytää kaikki tarvittavat tutkimukset kerralla., luulisi että ainakin sen ensimmäisen lääkärin kanssa sovittaisiin jatkokäynneistäkin eli saisit lähetteet saman tien.


    • näin on

      Lääkärillä varmaa olisi hyvä poiketa. Toisaalta voisit katkaista kaikki hiilihydraatit pois ainakin kuukaudeksi ja sitte katsoa mitä on tapahtunut. Ei peruuna, pastaa eika pizzaa. Nämä kaikki sisältää sokeri, jotka lihoottaa.
      Tilalle vihanneksia, lihaa, kalaa tai kanaa.
      Ei keinotekoisia rasvoja vaan luonon voita.
      Jos haluat tutustua parmmin asiaan osta Antti heikkilän kirja Ravinto ja Terveys.
      Väitän, että jos terveys kiinostaa, niin näillä toimenpitellä pääset taas kuntoon.

    • Vastaan noihin kertomiisi terveysongelmiin:

      1: Jalan puutumisella ja saamallasi kipupiikillä tuskin on mitään yhteyttä. Jos hoitaja olisi pistänyt piikin vahingossa hermoon (mitä sitäkin voi joskus tapahtua), olisi se sillä pistämishetkellä ollut todella tuskallista, eli tietäisit kyllä mikäli hermo olisi ottanut osumaa. Toisekseen vaurioitunut hermo vaivaa kyllä koko ajan, eikä vain ajoittain.
      Pikemminkin kuulostaa siltä että sulla on selkärangan kanavassa ahtautta tai välilevyn pullistumaa, jolloin kanavassa kulkevat hermot ovat ahtaalla, ja makuuasennossa joutuvat erityisesti puristuksiin. Jalan puutuminen on tyypillisin oire sellaisessa tilanteessa. Ylipaino ei auta asiaa.

      2: Runsas yhdessä lapsensaannin kanssa on pistänyt hormoonitoimintasi sekaisin. Ellet sitten imetä vielä?

      3: Palleatyrä?

      • Kakkoskohdassa piti sanomani: runsas ylipaino.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      136
      3231
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      65
      2854
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      36
      2239
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      107
      2158
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      132
      2013
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      45
      1976
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      10
      1302
    8. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1115
    9. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      1014
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      930
    Aihe