Olen kotoisin pikkukaupungista, jossa naapurit olivat hyviä ystäviä keskenään ja minulla oli sosiaalista elämääkin jne. olen aina ollut sisimmältäni ns. kaupunkilaistyttö. Ystäviä tapasin säännöllisesti ja viihdyin perheeni parissa, joilla oli vakityöt. Sitten 20-vuotiaana tapasin miehen joka on koko elämänsä asunut maalla jossa naapurit ja palvelutkin olivat yli 10 km:n päässä. En pitänyt tätä oikein minään, koska minulla ei ole ollut oikeastaan mitään kokemusta maalla asumisesta joten avoimin mielin päätin sitten olemaan osana tuota maalaiselämää. Ja olinhan mieheen myös ihastunut. Kun pääsin tutustumaan hänen perheeseensä, järkytys oli suuri, minulle se oli tavallaan kultturishokki. Miehelläni on hyvät suhteet perheensä kanssa ja on pienestä pojasta asti auttanut isäänsä maataloushommissa jne. ja tuntui kun se sama seurasi häntä edelleen. Huomasi, miten innostunut hän oli kaikesta. Samaa ei voinut sanoa minusta. Onneksi asuin silloin vielä perheeni luona. Kaiken sen jälkeen ehdotin miehelleni jopa eroa, koska perhetaustamme ovat liian erilaiset jota myöten se vesitti myös meidän erilaiset elämänarvot. Pelkäsin, että joudun joksikin maatilan emännäksi jonka täytyy opetella traktorilla ajon taito jne. Mieheni kuitenkin sai jostain syystä minut ylipuhuttua.
Sitten neljä vuotta sitten päätimme mieheni kanssa muuttaa kotiseudulleen, Menimme naimisiin kaksi vuotta tämän jälkeen. Ajattelin sopeutuvani asiaan ja olin jollainlailla sinisilmäinen. Kuvittelin kaiken hoituvan luontaisesti, että nauttisin kuitenkin luonnon keskellä olemisesta ja pystyisin pitämään välit ystäviini. Mutta niin ei käynyt. Ystäväni ja ympäristöni missä asun ovat liian erilaisia ja meidän välinen matka on liian pitkä. Tiesin kyllä välimatkan olevan pitkä ennen muuttoa, mutten tiennyt että meidän välit katkeaa lopullisesti... pahin pelkoni siis kävi toteen. Monet läheiseni ovat ihmetelleet päätöstäni muuttaa maalle.
Olen yllättävän joustava ihminen mutta nyt tämä on vaikuttanut jo mielenterveyteeni, olen vaikeasti masentunut enkä käy töissä tämän takia. Työllistyminen näyttäisi olevan muutenkin vaikeaa tällaisessa pikkukylässä. Lähin sukulaiseni asuu tunnin ajomatkan päässä, mutta minulla ei ole omaa autoa käytössä. En ole oikein ystävystynyt kenenkään kanssa täällä, en kunnolla edes naapurin. Tykkään kyllä tästä rauhasta ja kauniista luonnosta, mutta mielestäni useimmat täällä asuvat ovat semmosia körmyjä, outoja metsänpeikkoja vailla sivistystä näin kärkkäästi sanottuna. Nyt kaikki varmasti ajattelevat, miksi tein tämän valinnan. Puhtaasti siksi, kun rakastan miestäni. Nyt kuitenkin olen vakavasti harkinnut valintaani mieheni ja elämäni välillä. Kumpi on tärkeämpi? Olen ollut tyhmä kun otin tällaisen riskin.
Muuttaminen ei onnistu ainakaan vielä kun mieheni korostaa aina sitä ettei välttämättä työllisty toisessa paikkakunnassa ja oikeanlaisen asunnon löytäminen on vaikeaa. Kuitenkin hän sanoi että mahdollisesti voimme tulevaisuudessa muuttaa jos vain rahaa on tarpeeksi. Itse en jaksaisi odottaa enään kovin pitkään. Minun aikani on jo tullut. Emme voi kuitenkaa erotakaan. Vaikea tilanne.
Sitten neljä vuotta sitten päätimme mieheni kanssa muuttaa kotiseudulleen, Menimme naimisiin kaksi vuotta tämän jälkeen. Ajattelin sopeutuvani asiaan ja olin jollainlailla sinisilmäinen. Kuvittelin kaiken hoituvan luontaisesti, että nauttisin kuitenkin luonnon keskellä olemisesta ja pystyisin pitämään välit ystäviini. Mutta niin ei käynyt. Ystäväni ja ympäristöni missä asun ovat liian erilaisia ja meidän välinen matka on liian pitkä. Tiesin kyllä välimatkan olevan pitkä ennen muuttoa, mutten tiennyt että meidän välit katkeaa lopullisesti... pahin pelkoni siis kävi toteen. Monet läheiseni ovat ihmetelleet päätöstäni muuttaa maalle.
Olen yllättävän joustava ihminen mutta nyt tämä on vaikuttanut jo mielenterveyteeni, olen vaikeasti masentunut enkä käy töissä tämän takia. Työllistyminen näyttäisi olevan muutenkin vaikeaa tällaisessa pikkukylässä. Lähin sukulaiseni asuu tunnin ajomatkan päässä, mutta minulla ei ole omaa autoa käytössä. En ole oikein ystävystynyt kenenkään kanssa täällä, en kunnolla edes naapurin. Tykkään kyllä tästä rauhasta ja kauniista luonnosta, mutta mielestäni useimmat täällä asuvat ovat semmosia körmyjä, outoja metsänpeikkoja vailla sivistystä näin kärkkäästi sanottuna. Nyt kaikki varmasti ajattelevat, miksi tein tämän valinnan. Puhtaasti siksi, kun rakastan miestäni. Nyt kuitenkin olen vakavasti harkinnut valintaani mieheni ja elämäni välillä. Kumpi on tärkeämpi? Olen ollut tyhmä kun otin tällaisen riskin.
Muuttaminen ei onnistu ainakaan vielä kun mieheni korostaa aina sitä ettei välttämättä työllisty toisessa paikkakunnassa ja oikeanlaisen asunnon löytäminen on vaikeaa. Kuitenkin hän sanoi että mahdollisesti voimme tulevaisuudessa muuttaa jos vain rahaa on tarpeeksi. Itse en jaksaisi odottaa enään kovin pitkään. Minun aikani on jo tullut. Emme voi kuitenkaa erotakaan. Vaikea tilanne.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä se vaan niin on, että samalla kun muuttaa asuinpaikkaa vaihtuu myös ystävät tai jos huonosti käy ei löydy uusia ystäviä. Ajatellaan, että eihän se välimatka mitään haittaa kun on sähköpostit ja skypet sun muut, mutta kyllä se fyysinen välimatka väistämättä vaikuttaa ystävyyteen. Veikkaan, että monille muillekin on käynyt niin, että lapsuuden ja nuoruuden aikaiset ystävät on kadonneet ja tilalle tulleet uudet kuviot.
Täytyy vaan miettiä, mikä on asioiden tärkeysjärjestys elämässä. Jos valittavana on joko hyvät lapsuudenaikaiset ystävät tai nykyinen aviomies, niin kumman valitset?
Ainahan ne muuttaessa kuviot muuttuvat, muuttipa sitten mihin suuntaan tahansa. Maalla on oltava aktiivisempi uusien suhteiden etsimisessä. Mene vaikka joihinkin harrastuspiireihin, sieltä löydät uusis ihmisiä. Itse tekemisellä ei ole niin väliä, vaan ihmissuhteilla.
Onhan sinulla ajokortti? Sovi ihmeessä miehesi kanssa auton käytöstä, niin että sinäkin pääset ihmisten ilmoille. Muuten kyllä kaikki tulevat hulluiksi.