Joko treenaamaan?

Aivan mieletön hinku olisi jo kuntosalille! Synnytyksestä on nyt paria päivää vajaa kuusi viikkoa. En revennyt, eikä leikattu mitään. Jälkivuoto on loppunut ja tunnen oloni oikein hyväksi!
Haluaisin aloittaa kuntosalin heti kun mahdollista. Tietenkin alussa rauhallisemmin ja kun uusi salikin, niin hiljoksellen tutustumaan. Jälkitarkastus on viikon päästä, pitäisikö odottaa sinne vai onko siihen mitään yleistä "sääntöä"?
11201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kannattaa odottaa jälkitarkastusta, siellä lääkäri kertoo, että olet varmasti kunnossa tekemään.

Kuntosalin kanssa kannattaa aluksi olla varovainen, sillä paikat voivat olla huonommassa kunnossa kuin oletat. Ei siis sitä samaa treeniä heti alkuun, mihin jäit joskus ennen synnytystä tai raskautta. Lisäksi vatsalihasten kanssa pitää olla varovainen, etteivät mene pilalle. Paras on jättää vatsatreeni pariksi kuuksi ja tehdä syvälihastreeniä vaan. Lääkäri voi näyttää, kuin vatsalihakset testataan, eli katsotaan onko lihasväli jo kuroutunut umpeen keskeltä. Vatsalihakset kun liikkuvat irti toisistaan raskauden aikana, ja liian aikainen ja voimakas treenaaminen voi jättää ne erilleen, joka on todella rumaa, eikä palaudu kuulemma koskaan.

Eli hiljaa hyvä tulee, kuuntele kroppaasi, ja eiköhän se lääkäri anna viikon päästä luvan. :)

Äänestä

No höh! Minä olin salilla ensimmäistä kertaa varmaan viikko synnytyksestä. Sinne voi mennä sitten heti kun siltä tuntuu. Ja koska sinusta ilmeisesti tuntuu, niin salille vaan.

Vatsalihasten kohdalla edellinen on periaatteessa oikeassa, mutta käytännössä ne kyllä palautuvat varsin nopeasti synnytyksen jälkeen. Minulla ainakaan ei ole mennyt kuin pari viikkoa.

Äänestä
  • Ite pelaan aina varman päälle, siksi oottaisin jälkitarkastusta.

    Ja yksilöllistähän on koko raskaus. Joillakin palautuu hetkessä, joillakin menee pitkään. Siksi ei voi yleistää kumpaankaan suuntaan. Pari viikkoa synnytyksen jälkeen on jo todella nopeasti, hyvässä kunnossa kroppa ollut sulla varmaan. Suositus kai on kuitenkin pari kuukautta, että se rako ehtii oikeasti kunnolla umpeen.

    Äänestä

VAi että salille. Kun minä katsoin näitä salijuttuja, mänähän on selvää rahastusta, eli kun maksat kuukauismaksun, siinä pitää kyllä ehtiä aika monta kertaa salille, jotta edes jonkinlaista vastinetta rahalleen saa. Sen ajan oletkin sitten lapsesi luota pois.

Kyllä ne maksu niin kovilta näyttivät, että eipä sinne kovin pienipalkkaisella ole mitään asiaa.

Mikä siellä salilla niin viehättää, voihan sitä kotonaankin treenata, samoinkuin kerta viikossa jumpalla.

Äänestä
  • Eipä ole sinun murheesi menenkö salille ja paljonko siitä maksan! Kyllähän se salikäynti aina maksaa, mutta on se sen arvoistakin. Minun ei ainakaan tule kotona treenattua, ja onhan salilla treenaamiseen aivan loistovälineet, ei kotitreeniä voi edes verrata siihen. Ja yleensäkin se, että pääsee pois kotoa ihmisten ilmoille ILMAN vauvaa! Pitäisikö äidin olla 24/7 vauvan kanssa? Itellä ainaskin leveää pää, jos en välillä pääse pois kotoa - yksin. Salilla käyntiin mulla menee n. 1,5 h kokonaisuudessaan matkoineen päivineen.
    Mikään rikas en ole, mutta kyllä sen muutaman kymmenen euroa laitan ihan hyvillä mielin kuukaudessa omaan hyvinvointiini.

    Kiitos teille jotka vastailitte asiallisesti. Teenpä siis näin että varaan huomenna salikäynnin ensiviikolle, jälkitarkastuksen jälkeisille päiville.:) Kyllä ainakin mitä itse tunnustelen vatsalihaksiani, niin tuntuvat olevan palautuneet.

    Äänestä

  • Nimim. Salit ja maksut

    Se on makuasia haluatko käydä salilla, jumpassa vai riippuliitämässä. Ja yksi taas voi olla niin patalaiska ettei sohvalta liiku mihinkään. Sekin valintakysymys.

    Itse viihdyn enemmän salilla kuin ryhmäjumpassa. Salimaksuni on 60e/kk johon sisältyy sali jumpat solarium infrapunasauna sauna suihku. Ja takuulla saan rahoilleni vastinetta. Salilla käyn 4krt viikossa, ip-saunassa kaksi kertaa viikossa, suihkussa joka kerta kun salilla olen. Solariumissa en kesällä käynyt, nyt taas olen käynyt 1krt/vko suunnilleen. Eikä pelkästään se määrä, vaan se että saan ihan jumalattoman hyvän fiiliksen jo kahdeksi päiväksi yhdestä salikäynnistä, se virkistää kehoa ja mieltä ja saan samalla hetken omaa aikaa iltapäivisin kun mies tulee kotiin ja on sen aikaa kahdestaan lapsen kanssa. Saavat hekin viettää aikaa keskenään, kuten itse vietän päivät ajan lapsen kanssa.

    Äänestä

Itse odotin jälkitarkastusta. Mulle tehtiin kiireellinen sektio ja omasta mielestä olin jo leikkausta seuraavana päivänä ihan hyvässä kunnossa, mutta tietäähän sen nyt jokainen ettei silloin todellakaan vielä kunnossa ole :) Sattui vielä kudosnestettä tulemaan viikko leikkauksen jälkeen pari viikkoa ja yhden antibioottikuurin sain varmuudeksi vaikka tulehdusta ei havaittu. Mutta pelkkä kävelykin sai haavasta tulemaan kudosnestettä. Odottelin siis kiltisti sinne jälkitarkastukseen saakka ennen kuin aloitin taas salijäsenyyteni. Parempi niin ettei satu pahempaa vahinkoa jos liian aikaisin aloittaa :)

Äänestä

18-23 vuotta sitten, kun synnytin lapseni, jumppa aloitettiin jo synnytyssairaalassa. Mutta me olimme kai sitten paremmassa kunnossa kuin nykymammat?

Äänestä
  • Siihen aikaan ei olla niin tarkkoja edes oltu jälkitarkastusten sun muiden suhteen. Sitä aikaa kun naisilla oli vielä enemmän kiire päästä siihen hoikkaan kuntoon, ei edes viitsitty hetkeksi alas istua, rauhoittua ja olla "pullukoita" ja nauttia vauvan kanssa kotona olemisesta ilman kiirettä permanenttiin ja kireisiin trikoisiin mahtumista. Permanentti vihreät trikoot pinkki huulipuna keltaiset korkkarit=TABASCO.

    Äänestä

  • el maco kirjoitti:

    Siihen aikaan ei olla niin tarkkoja edes oltu jälkitarkastusten sun muiden suhteen. Sitä aikaa kun naisilla oli vielä enemmän kiire päästä siihen hoikkaan kuntoon, ei edes viitsitty hetkeksi alas istua, rauhoittua ja olla "pullukoita" ja nauttia vauvan kanssa kotona olemisesta ilman kiirettä permanenttiin ja kireisiin trikoisiin mahtumista. Permanentti vihreät trikoot pinkki huulipuna keltaiset korkkarit=TABASCO.

    Kyllä siihen aikaan oli myös jälkitarkastukset 2 kk synnytyksen jälkeen. Älä kirjoita asioista, joista et tiedä mitään. Mutta juu, ei me oltu sellaisia "pullukoita" kuin 35 % nykysynnyttäjistä. ;)

    Äänestä

  • el maco kirjoitti:

    Siihen aikaan ei olla niin tarkkoja edes oltu jälkitarkastusten sun muiden suhteen. Sitä aikaa kun naisilla oli vielä enemmän kiire päästä siihen hoikkaan kuntoon, ei edes viitsitty hetkeksi alas istua, rauhoittua ja olla "pullukoita" ja nauttia vauvan kanssa kotona olemisesta ilman kiirettä permanenttiin ja kireisiin trikoisiin mahtumista. Permanentti vihreät trikoot pinkki huulipuna keltaiset korkkarit=TABASCO.

    el macolle: Äitiyshuolto ja neuvolatoiminta on Suomessa nyt paljon huonommissa kantamissa kuin 20 vuotta sitten.

    Nykyään täytyy säästää kaikissa julkisissa menoissa ja kuntien talousarvioista höylätään ja höylätään loputtomasti.

    Tämän alkaa aikaa myöten näkyä, kun kuntapäättäjät eivät ymmärrä, että säästäminen väärässä paikassa tulee lopulta hyvin kalliiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Treenaamaan! kirjoitti:

Aivan mieletön hinku olisi jo kuntosalille! Synnytyksestä on nyt paria päivää vajaa kuusi viikkoa. En revennyt, eikä leikattu mitään. Jälkivuoto on loppunut ja tunnen oloni oikein hyväksi!
Haluaisin aloittaa kuntosalin heti kun mahdollista. Tietenkin alussa rauhallisemmin ja kun uusi salikin, niin hiljoksellen tutustumaan. Jälkitarkastus on viikon päästä, pitäisikö odottaa sinne vai onko siihen mitään yleistä "sääntöä"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu