Toivon että tää kirjoittaminen tänne helpottaa mun tilannetta.
Mun suhtautuminen ruokaan on ollut oikeastaan koko nuoruusiän tosi vaikea, tällä hetkellä oon 17-vuotias, kohta 18 vuotta täyttävä. Mun ongelmaan syömisen suhteen on liittynyt näännyttämiskausia, jolloin paino on pudonnut hyvin matalaksi, oksentamiskausia ja tällaisia ahmimiskausia. Kaikkien noiden taustalla on ollut epävarmuus itsestä ja omasta vartalosta, tavoitteena on ollut laihtua mahdollisimman laihaksi.
Nyttemmin vartaloihanteeni on kuitenkin vaihtunut vihdoin terveeksi ja lihaksikkaaksi ja olen alkanut vihdoin syödä tarpeeksi liikuntoihini nähden (ryhmäliikuntaa 9h viikossa ja lisäksi kolme kertaa kuntosalia). Ongelmanani on kuitenkin ahmimiskohtaukset, joita nyt on alkanut tulemaan joka päivittäin! Eli suhtautuminen ruokaan ei ole siinä suhteessa vieläkään tervettä.
Syön terveellisesti, herkkuja/sokeria olen viimeksi syönyt joskus kesän aluilla, mutta ahminkin kaikkea "terveellistä" kuten rahkaa mehukeitolla ja omenoita. Olen itse tullut siihen tulokseen, että tämä ahmiminen johtuu siitä, että en tunnista milloin olen kylläinen sekä tunnesyömisestä. Lisäksi mielessäni on ehkä jonkinlainen pelko nälkää kohtaan kaikista vuosien varrella olleista näännyttämiskausista johtuen.
Olen kuitenkin päättänyt opetella elämään ahmimatta syöden säännöllisin väliajoin ja oppien tunnistamaan milloin olen kylläinen. Toivoisinkin mahdollista vertaistukea, sekä muiden omakohtaisia kokemuksia ja ehkäpä vinkkejäkin :)
Ahmimishäiriö nuorella naisella
5
446
Vastaukset
- la sholly
ainakin omaan tilanteeseeni nähdän sinun tilanteesi kuulostaa hyvältä! liika ahmiminen ei tietenkään ole hyväksi, mutta on parempi että ahmit terveellisiä ruokia kuin karkkia, sipsiä, jäätelöä, pizzaa, pastaa, leipää yms. (kuten minä) eli ei tuo minun korvaani ainakaan ahmimishäiriöltä kuulosta?
mutta tsemppiä ja kuten itsekin totesit, säännöllisin väliajoin syöminen on varmasti paras ratkaisu! :) - anonyymi79878
Mielestäni se on ahmimishäiriö, että joka ilta vedän itseni niin täyteen kaikkea että maha meinaa revetä ihan oikeasti.. Olen vain pystynyt kieltäytymään herkuista, ainoa ero "normaaliin" ahmimishäiriöön.. :S
- dr.phil-
Mulla on pieni aavistus kuka oot... toivottavasti en kumminkaan suhun täällä syömishäiriöfoorumilla törmää :)
- nita
Liikut aivan valtavasti! Oletko miettinyt, että tarpeeksi suuri määrä hyviä hiilihydraatteja voisi viedä ahmimishalun? Rahkassa ja mehukeitossa ei ole tarpeeksi hiilareita, ja keho tietää mitä se haluaa...
Itse päätin kuukauden ajan koittaa, mitä omalle ahmimiselleni tekee, jos syön kunnollisia määriä ruisleipää, tummaa makaronia jne. Söin noita siis jo ennen, kuin teki mieli alkaa ahmia. Kroppa tiesi mitä tahtoi, mulle ei tule enää pakonomaisia haluja syödä hedelmiä ja raejuustoa.
Tsemppiä sulle! :) - surullinen1
siis aivan suu aukes kun luin tätä.... kuulostaa NIIIN tutulta.
ruoka on pilannut elämäni :-((
- tyhmää tässä on, että monet ex alkoholistit sanovat, että ainoa vaihtoehto oli lopettaa kokonaan tai jatkaa urakalla juomista. Syömisen kanssa on vaikeampaa, kun sitä ei voi kokonaan vaan lopettaa, vaan pitäisi opetella juuri se kultainen keskitie........... tämä on raastavaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2644626Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442807Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761761Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061624Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281503- 591370
- 951262
- 471139
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121138