Kultturin murros

vapaata nähnyt

Vpaa kasvatus sai tuulta siipien alle jossain 70-luvun alussa. Ei sitä heti huomattu kun vanhempina olivat sota-ajan nähneet aikuiset. Sai kuitenkin jalansijaa.

Nyt on vapaan kasvatuksen hedelmät vanhempina. Jopa toista sukupolvea alullansa. Ja mitä kuuluu kouluympäristöstä. Sieltähän ehdotellaan vanhempien sijoittamista johonkin kasvatukseen, jotta osaisivat omia muksujansa kasvattaa.

Tämä nyt pitää tajuta. Kasvatuskulttuuri on murtunut ja uusi tyyli on ja pysyy. Joku isovanhempi voi vielä ojentaa kullannuppuja tukistamalla vaivihkaa mutta se on pian pelkkää legendaa.

Vapaa kasvatus tuo leveät ja laveat polut kulkea kakaroille. Ei ole ketään sysimässä kapealle polulle kohti päämäärää tai polun haarassa antamassa vauhtia oikeammalle polulle. Tuuliajon kulttuuri on nyt tämä tässä. Missä ovat vastuulliset? Turha on syyttää vapaan kasvatuksen saaneita vanhempia. Ei noilla ole hajuakaan mistä on kyse.

Hätähuuto koulusysteemistä on aivan oikea. Mutta se jää vain huudoksi.

1

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vapaan "kasvatuksen" seuraukset ovat kaikkien nähtävissä. Kun lapset eivät ole saaneet ruumiillista kuritusta silloin kun se olisi ollut tarpeen, on heistä kasvanut kurittomia ja väkivaltaissesti käyttäytyviä ja röyhkeitä nuoria.

      Hyvistä tavoista heillä ei ole tietoakaan; he eivät tiedä mikä on oikein ja mikä väärin, kun sitä ei ole heille koskaan opetettukaan. He katsovat oikeudekseen häiriköidä kouluissa ja kiusata muita oppilaita, huutelevat hävyttömyyksiä opettajille, eivät kunnioita vanhempia ihmisiä.
      Hyviä käytöstapoja ei heille saa opettaa sen enempää kotona kuin koulussakaan.
      Heitä ei saa ojentaa mistään käytöksestä ruumiillisesti.

      Jos nuori on alle 15 vuotias, mitkään lait eivät näytä sitovan häntä. Hän saa tehdä mitä tahansa, eikä siitä tule mitään rangaistusta. Kenenkään ei katsota olevan vastuussa hänen käyttäytymisestään,

      Nuorista on tullut vetelyksiä, joilta puuttuu kokonaan ryhdikkyys. Pojilta puuttuu oikea miehen malli ja tytöiltä naisen malli. Pojat eivät tiedä millainen miehen pitää olla ja tytöt eivät tiedä, millaisen naisen tulee olla.
      Molemmat pukeutuvat usein pilkullisiin tai ruudullisiin housuihin kuin mikäkin sirkuspelle ja osa takapuolta paljaana. Raukat eivät näytä tietävän edes sitä, miten päin lippalakkia pidetään päässä.

      Yksi typeryyden merkki on tatuoinnit eri puolilla ihoa. Mitä enemmän tatuointeja, sitä tyhmemmästä ihmisestä on kysymys, ainakin minun mielestäni..
      Kukaan järkevä ja älykäs ihminen ei anna tatuoida itseään.

      Oluen kittaaminen ja tupakanpoltto täydentävät kuvaa tyhmästä ihmisestä.

      TV:n ala arvoiset ja kevytmieliset sarjafilmit pitävät huolen, että nuori saa väärän elänmallin.

      Tämä maa tarvitsee kipeästi täysremonttia. Terve kasvatus tulee ottaa uudestaan käyttöön. Lapsi tarvitsee rakkautta, rajoja ja tarvittaessa myös kuritusta.
      Koti, uskonto ja isänmaa kunniaan.
      .
      Lapset tulee kasvattaa kunnioittamaan vanhempiaan ja kaikkia vanhempia ihmisiä.
      Kuri ja järjestys on palautettava kouluihin ja opettajille valtuudet käyttää voimaa järjestyksen ylläpitämiseksi silloin kun se on tarpeen.
      Tässä oli muutamia neuvoja päättäjille!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1127
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe