Sosiaalinen ahdistus

Minäkin haluaisin varman keinon siihen miten tästä tuskallisesta ongelmasta vois päästä eroon kun nyt on sellainen tilanne että mun on vaan pakko olla ihmisten kanssa. Pelkään ihan samaa että ihmiset saa minusta töykeän kuvan vaikka en todellakaan sitä ole. Olen vain niin arka ottamaan kontaktia ihmisiin ja hermostun heti jos koen olevani tarkkailun alla.

Minkäs minä sille voin jos vaikutan töykeältä kun ihmisten läsnäolo ahdistaa niin paljon. En haluaisi taas alkaa käyttämään lääkkeitä tämän takia. Epäilen myös sitä ettei lääkkeet auta tähän ongelmaan. Saan lääkkeistä kuitenkin vain kaikki mahdolliset sivuoireet.

Taas yksi joka haluais ihmepillerin jolla poistuu kaikki maailman ahdistusoireetkin!

Miten olis alkaa vaihteeksi uskomaan ihan omaan, sisäiseen selviytymiskykyynsä ja kykyynsä sopeutua muutokseen? Sen (elämän)muutoksen vois aloittaa vaikkapa yhdestä kaverista jonka seurassa pysyis vaan vaikka vähän ahdistaiskin. Siedätystä, kato, niin ei tartte elää jonkun pillerin varassa ja kauhistua sitten kun ne hiton napi unohtuukin joku päivä kotiin...!

Jo pelkällä mielikuvaharjoittelullakin on pysyvämpi vaikutus kuin lääkkeillä, koska tulokset kestävät läpi elämän ja tukevat sun uskoa itseesi, sen sijaan että luovutat sen uskon lääkäreiden ja pilleripurkkien haltuun.

Kokemuksesta puhun.

Kokeilkaa mindfulnessiä! Sitten joku kiva pilates- tai joogatyylinen harrastus. Lisäksi intensiivistä terapiaa, mielikuvaharjoituksia, lääkitystä. Mulla on Cymbalta masennusoireiden hoitoon, Temestaa tarvittaessa ahdistustiloihin, Ketipinor nukkumiseen. Näillä on aika hyvin menty, tosin tuo Temesta ei nyt kovin suuresti vaikuta, jollei ole ihan hirrrrrrmuinen ahdistus- / pelkotila päällä. Jotenki ei vaan bentsot vaikuta mulla.. o_O

Hirveesti lääkkeitä jo kokeiltu, mihinkään en oo koukkuun jääny / tullu viekkareita, alkaa usko jo lääkkeisiin heiketä.. Harrastuksista oon saanu kovasti puhtia, vaikka kynnys aloittamiseen oli kyllä ihan helllllllllvatan iso.. Mut oon tyytyväinen =)

Mikä pakko on olla ihmisten seurassa, jos ei toisten seurassa viihdy? Meillä on ihmeellisiä, usein ihan itse luotuja pakkoja siitä, missä ja minkälainen pitää olla.

Miksei voi hyväksyä sitä, että ei vain ole mitään puhuttavaa muiden kanssa? Toki toiset arvostelevat siitä. Mutta pitää olla kanttia olla se mikä on, itsensä loputon muuttaminen on hirveän työlästä eikä se välttämättä onnistu.

Meillä pidetään arvossa sitä, että ihminen on puhelias. Miksei koskaan kiinnitetä huomiota siihen, mitä se puhetulva on? Hyvin usein se on vain löpinää ilman mitään sisältöä. Tyhjänpuhumista. Minun mielestäni ihmisen tulisi puhua silloin, kun puhuttavaa on, mutta pitäisi myös osata olla hiljaa ja kestää muiden hiljaa olemista.

Olin nuorempana samanlainen kuin sinä! Vasta 40 v.hakeuduin aikuiskoulutuksessa ollessani psykologin vastaan otolle asian takia. Lähetteen sain kouluterveyden hoitajalta, jolle uskalsin avautua ongelmastani. Kävin psykologin kanssa lävitse lapsuuttani. Lapsuuteni oli turvaton isän alkoholinkäytön ja äidin mielenterveys ongelmien takia. Vasta kun tämän asian tajusin vaikuttavan aikuisuuteeni, helpotti. Nyt olen 51 v, en enää jännitä ja olen keskustelu taitoinen. Uskallan myös kertoa ongelmistani avoimesti. Jos tunnet luottamusta johonkin henkilöön, uskalla avautua hänelle ja kerro jännityksestäsi. Hakeudu myös ihmeessä lääkärille, kirjoita varmuuden vuoksi asia paperille, jos epäilet että takeltelet sanoissasi. Lääkäri kyllä ymmärtää, heillä on kokemusta monenlaisista asioista.Toivon sinulle paljon rohkeutta hoitaa itseäsi, jotta jännitys ja ahdistus alkaa hävitä ajan mittaan.