Minulle on tulossa ensimmäinen lapseni. Mieli vaeltaa jännityksessä koko ajan, mutta olo on todella hyvä. Ja haluan tämän lapsen, mutta itsellä on vain sellainen tunne etten osaa hoitaa, mutta kai sitä ajan myötä oppii uusia asioita. Jos saisin muilta ihmisiltä kokemuksia, kun saitte ensimmäisenne. Miltä teistä tuntui??
Ensimmäinen :)
Mies88
14226
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
No mikäs siinä, olen turte isä. Vaimo on väsynyt ja kauheasti uutta elämässä. Onneksi vaimo on maatalontyttö eli osaa hommat. Varmaan kauheeta jos lapsen äiti olis joku "pissis" Välillä vtuttaa, mutta onhan se hienoa olla merkittävä ihminen tuolle ihanalle lapselle ja tuolle mahtavalle naiselle.
Itse olen järkännyt 3 kk vapaat, eli en pääse halutessani pakoon työpaikalle. Valitsin isän roolin, yhteistä aikaa lapsen ja vaimon kanssa enkä ostanut autoa millä luikkia pakoon ongelmia sillä verukkeella että on velkaa. Miehen rooli on minusta muutenkin muu kuin joku työpaikalla aikaa viettävä tyyppi.
Luojan kiitos olen jo 35 vuotias, nuorempana tämä olisi ollut liikaa. Onneksi myöskin meillä on pitkä parisuhde takana (17 vuotta), sekin auttaa.
Mutta nuoresta iästäsi huolimatta tsemppiä! Sun pitäänyt vaan hoitaa hommat kuten miehen kuuluu. Teit sen ratkaisun jossa pitää nyt elää. Parasta miyä lapselleen voi antaa on se, että arvostaa tämän äitiä ja pitää suhteen kunnossa.
en minä kadu tätä päätöstä millään tavalla. jännittää vain se että miten onnistun lapsen hoidossa, ja mitä siihen kuuluu... huomenna pääsee ensimmäistä kertaa neuvolaan ja katsomaan ultraääntä :) kiitoksia tuesta
Lapsen hoitoon kuuluu: vaipanvaihtoa, kylvetystä, rasvaamista, röyhtäyttämistä, seurustelua, ulkoilua vaunuissa työnnellen, neuvolakäyntejä, rokotuksia ja se ruokintapuoli jääkin sitten useimmiten äidille.
Joku listasikin nuo positiiviset asiat. Nega-lista onkin sitten pitempi.
Tottakait se tuntuu hienolta kun saa ensimmäisen lapsen. Ekat viikot menee kotona ihmetellessä sitä uutta ihmistä mutta ajan kanssa kaikki rutinoituu. Rohkeasti vaan osallistumalla lapsen hoitoon saat itsellesi varmuutta ja äitikin saa hengähtää. Takuulla arvostaa sitä. :)
Raskastahan se lapsen/vauvan hoito välillä on mutta myöhemmin et sitä juuri ajattelekkaan. Onnea ja voimia tulevan vauvan hoitoon. :)
kiitos paljon tuesta
Ensiksi onnea! Ja sitten pilke silmäkulmassa tulee tietoa, jota naiset EI sinulle kerro. Olen neljän muksun äiti ja aijon nyt kertoa, mitä odotettavissa on ;)
Älä huoli, lapsen opit hoitamaan, se luultavasti ei ole se kovin homma vaan PARISUHDE ;) sillä kaikki muuttuu, ei heti, ei nyt..mutta jo ennen kuin lapsi syntyy..
Jos olette tykänneet käydä ulkona ja ottaa kuppia, niin nyt se kuppi saattaakin aiheuttaa kitkaa. Ei siksi, että se olisi väärin (paitsi jos on alkoholiongelmainen tai synnytys lähellä), vaan koska nainen saattaa olla kateellinen.
Kun nainen tulee raskaaksi, ei ruumis enää ole hänen vaan lapsen. Sen lisäksi, että joutuu jättämään monia herkkuja pois ruokavaliosta myös alkoholi kuuluu kielletylle listalle, tupakasta puhumattakaan. Siinä saattaa tulevaa äitiä ahdistaa ja jopa vituttaa, kun miehen ei tarvitse luopua mistään ;) (minua ainakin on ja ystäviäni myös, olen ollut välillä kateellinen).
Kroppa myös muuttu. Vaikka puhutaan odottavan äidin seksuaalisuudesta ja miten se alkaa kukoistamaan, niin kaikkien suhteen se ei pidä paikkansa. Toisilla tissit on jo puolessaväliä raskautta kuin tonava ja vuotavat maitoa. Saattaa latistaa lemmenleikkejä äidillä, kun kiihottuessa alkaa maito vuotamaan. Sen lisäksi vatsa SAATTAA painaa erinäisiä versuonia ja näin osittan estää verenkiertoa tai aiheuttaa suonikohjuja..jopa niihin herkimpiin paikkoihin. Eli voi olla jotta naisen ei tee mieli ja vaikka tekisi, niin katuporalla saa olla jyystämässä ennenkuin tuntuu miltään.
Kroppa myös muuttuu, maha kasvaa, tulee arpia ja vanhat vaatteet eivät mahdu ja mammavaatteet ovat kalliita (useimmat ja makeimmat), joten ulkonäköpaineita syntyy (ei kaikille, olin ihan onnellinen räjähtäöneenä itsenäni ja vedin päälle vaikka ukon vanhat verkkarit, kunhan ei ollut liikaa reikiä) ja kaiken sen lisäksi hormoonit saattavat heittää. Eli naisesta voi tulla todella arvaamaton. Sano hei ja kiepsahtaa kaulaasi hymyillen, sitten alkaa itkemään ja lopulta antaa kaulimesta, KOSKA...ensiksi se oli ok ja nainen ajatteli, että olit iloinen, kun näit hänet, mutta sitten hän tajusi ettet hymyillyt, joten et ehkä rakasta häntä ja lopulta et edes halannut kunnolla (koska maha oli tiellä, mutta nainen ei ymmärrä), joten olet sika jonka mielestä raskaanaoleva nainen ei ole kaunis ;)
Miehet sitten odottavat kuin kuutanousevaa synnytystä (myös, jotta se kamala raskausaika loppuisi pian), mutta ei helpotakkaan ei. Nyt nainen on sidottu kotiin ja lapseen (varsinkin jos imettää) ja viimeistään NYT nainen on kateellinen, kun mies menee kavereille/treeneihin/kauppaan/autotallille jnejne. Mies lähtee helposti ovesta ja äiti jää lapsen kanssa, kun taas äiti (syystä tuntemattomasta) ei osaa/halua/ymmärrä lähteä ovesta yhtä helposti ilman sitä vauvaa, kuten mies usein tekee. Ja tämä aiheuttaa riitaa kotona, halusit tai et (mutta ei aiheuta, jos päästät naistasi menemään myös sekä olet enemmän kotona kuin kavereilla). Tämä lista on loputon, joten joku muu jatkakoon.
Sitten viimeisenä, mutta ei vähäisempänä: Lapsi ei koskaan itke ärsyttääkseen, vaan koska se on evolution ohjelmoima toiminto lapsessa, jtta vanhemmat hoitaisivat lasta. Se on ainoa tapa, jolla avuton vauva säilyy hengissä ja lapsi ei mene rikki huutamisesta, mutta ravistamisesta menee tai hylkäämisestä. Siispä rakasta lastasi, vaikeaaki sellaista, ja anna läheisyyttä PALJON :) loppu menee omalla painollaan!
Mitä hvettiä te akat teette meidän isien palstalla kyttäämässä, painu hvettiin siitä jorisemasta.
Tärkeintä on tiedostaa se, että jossain vaiheessa iskee arki ja tulet mahdollisesti katumaan kaiken sen raskauden keskellä, mutta sitten kun oppii kävelemään, helpottaa. About vuosi meni meillä kun jo itse käveli pikku pätkiä, ei tarvinnut enää selkä kyyryssä niin paljoa kävelyttää. Kunnolla käveli vasta ~14kk lähtien. Sen jälkeen haastavin urakka on pitää kaveri tyytyväisenä eli keksiä kaikkea tekemistä, päivät menee samalla rytmillä eli herätään, syödään, leikitään, ulkoillaan 1-2xpäivä yleensä, taas sisällä levitellään tavaroita ympäriinsä, jne. Onneksi on nukkunut yleensä hyvät päikkärit (max 2-3h) jolloin on saanut istua kahvikupin ääressä netissä. Itselle oli vaikeuksia sopeutua elämäntilanteen muutokseen, mutta pikkuhiljaa on kiintymys tapahtunut. Välillä on vaan tärkeää pitää vapaatakin. Arkirytmi on osin väsyttämää samojen juttujen toistamista mutta jälkeenpäin hyvä mieli kun on saanut tyytyväisenä unille. Vaikeuksia tulee, jos unohtaa kätkeä mahdollisen oman tylsistymisen tai vastaa kiukutteluun kiukuttelulla, kannattaa käyttää paljon huumoria. Iloinen äänensävy aina lapselle puhuttaessa, aistii heti tympääntymisen. Kyllä se siitä kun oppi leikkimään itsenäisemmin (sitä toistaiseksi vielä odotellessa, pian 2v ikää).
ja mitähän tämä tarkoittaa??
Sitä, että olet selvästikin liian tyhmä tälle palstalle.
no anteeks että tietyt asiat ei oo mulle tuttuja... ja että on tiettyjä epäilyksiä siihen miten se lähtee omalta osalta käyntiin!!
Hei,
Oon samassa tilanteessa kuin sinä vaikkakin isän roolia olen voinut harjoitella puolikkaan isän roolista. Olen raskausuutisesta asti terapoinut itseäni kirjoittamalla ajatuksistani ja tunteista lapsen saantia kohtaan osoitteessa puolikkaasta.blogspot.com Joku on joskus kirjoittanut, että on kokenut hyväksi, että on saanut lukea samanlaisista kokemuksista niin käy lukaisemassa jos siellä olisi jotakin meille tuoreille isille...
Jos ootte panneet paksuksi jonkun alle 10 vuotta tuntemanne naisen jonka kanssa ette ole 10 vuotta seukanneet, niin lähtekää karkuun vaikka hirttoköyden kautta.