Melkein erakko

Hienoa, että rohkenet muuttaa tilannettasi! Uudessa ympäristössä sit vaan sillä samalla rohkeudella ihmisiin tutustumaan!
Toivon kaikkea hyvää "uuteen elämääsi!"

joo, sun kirjotuksesi muistutti mun elämää. Oon ollut myös tosi tosi paljon yksin, joitain kavereita on mutta ei ketään niin läheistä. pari vuotta sitten muutin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja olin innoissani koska odotin että voisin tutustua uusiin ihmisiin. no ei noi asiat ihan niin mennyt. Nyt olen taas täällä porukoiden luona ja ei silleen, mulla on ihan hyvät välit mun vanhempiin mutta ei niiden kanssa aina jaksa olla. Tähän mun tilanteeseen nyt kyllä vaikuttaa muutkin asiat kun sairastuin tossa ennen kesää yms. mutta tosiaan, et ole yksin tän asian kanssa!

They are sexy!

They know. They do not play.

Milaista on sitten erakon päivä muuten?
Tuleeko yksinäisiäkin hetkiä?

Onko mitään erakkopjärjestöä tai puoluetta
nimittäin erakkous antaa esim rakastamiseen valatavsti energijaa.Soit sitten jaksaa nöyrtyä vähän vähemmänkin haluttavan edessä.

Puhumattakaan hiljaiset hetket. Sekä riitelemättömyys.

Pois vanhemmat jaloista. Yäk.

Millaisia harrastuksia olette kehittääneet?

Entä kuinka tasapainopuoli?
Kuinka pysy hallussa jos naapurit alkaa nipottaan tai sattuu jotain ikävää?

Onko erakolla uysein joogaustaitoja tms.
Näistä olisi mukava kuulla.

Kiitokset,

T: E. Rakko

Mulla on likipitäen samanlainen tilanne.
Koin vaikean avioeron n. 15 vuotta sitten. Exä piti huolen, että yhteiset ystävät lakkasivat pitämästä yhteyttä minuun ja silloin kun olisi kuuntelevaa korvaa tarvinnut, niin omat sisarukseni käänsivät hienovaraisesti selkänsä ja lakkasivat kyselemästä kuulumisiakaan. Vanhempien kanssa ei oikein voinut puhua. Äiti on ja oli kaikesta ei-toivotuista asioista sitä mieltä, että ne on niin vaikeita asioita, että ei niistä oikein sovi tai pidä puhua. Siis sellaista kuoliaaksi vaikenemista. Vanhempien luona käyn pelkästä velvollisuudentunteesta.
Sisaruksiin en pidä enää yhteyttä. Heiltä tulee vielä joulukortti, mutta itse en ole enää niitäkään viitsinyt vuosiin lähettää. Ainoita yhteydenottoja heidänkin puoleltaan on joulukortin heidän lapsiensa ylioppilas- ja rippijuhliin kutsu. Useimmiten olen ostanut lahjan ja toimittanut sen, mutta en ole juhliin mennyt, koska yksinkertaisesti en viitsi kuunnellla sisarusten rehvastelua uusista autoista, kesämökeistä ja asunnoista.
Olen alkanut ajatella, että jos onni suosisi ja voittaisi lotossa tai sitten viimeistään kun pääsen eläkkeelle, niin muutan kokonaan Suomesta pois, enkä kerro kenellekään. Kyllä minäkin olen alkanut uskoa, että muualle muutto voisi olla avain pois tästä yksinäisyydestä. Toisaalta tähän tottuu. Ei tarvitse surra, eikä ihmetellä kenenkään asioita. Kun tulee töistä niin voi vetää oven perässään kiinni ja vaikka ottaa puhelimen pois seinästä ja vain olla. On tässä ne hyvätkin puolensa.