Wilmaton koulu

Meillä on TOSI vanhan aikainen koulu, kun ei ole wilma käytössä. Me monet vanhemmat olemme ilmoittaneet koululle ja vaatineet, että koulun on otettava wilma käyttöön. Rehtori ei ole tietävinäänkään eikä liioin opettajat. Tuhisivat jotain vanhempien illassa, että aika menee wilmann kanssa seurustellessa eikä sen paremmaksi muutu. Muka tekstarit on keksitty ja puhelin. Koulu ei ole suuri ja siksi luulisi sen oleva helppo ottaa käyttöön. Meillä vanhemmilla ei ole iltaisn aikaa soitella ja tekstailla opettajille eikä ne vastaakaan vaikka soittaa, kun noita lapsia on niin paljon. Mikä siinä oikein on vialla? Aika vanhanaikainen koulu.
29794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Arveletko, että se Wilma parantaa koulua ja vanhempia jotenkin? Maksaahan senkin hankinta ja jostain sekin raha on pois samoin se aika, minkä opettaja kuluttaa seurustelemalla se kautta vanhemmille. Luulenpa vaan, että juuri niiden vanhempien joiden pitäisi sitä yhteyttä pitää ja hoitaa ei tämä wilmakaan taivasta tee. JOS on niin kiire, ettei lasten asioita ehdi hoitaa niin olisiko miettimisen paikka?

Äänestä
  • Wilma kuitenkin sopisi hyvin, sillä aina olisin ajantasalla, kun ei jaksa aina kysellä lapsilta koulusta eikä ne vastaa vaikka kysyisinkin. Luulisin, että silloin voisin keskustella opettajien kanssa lapsilta salaa ja saisin oikeamman tiedon kuin jostain reissuvihkosta. Meillä ainakin on tapahtunut vihkojen häviämisiä ja muuta inhottavaa, kun lapset eivät aina ole kovin rehellisiä. Niin toimisiko se näin? Kertokaa mitä opettajat itse olette wilmasta mieltä?

    Äänestä

  • 5 äiti kirjoitti:

    Wilma kuitenkin sopisi hyvin, sillä aina olisin ajantasalla, kun ei jaksa aina kysellä lapsilta koulusta eikä ne vastaa vaikka kysyisinkin. Luulisin, että silloin voisin keskustella opettajien kanssa lapsilta salaa ja saisin oikeamman tiedon kuin jostain reissuvihkosta. Meillä ainakin on tapahtunut vihkojen häviämisiä ja muuta inhottavaa, kun lapset eivät aina ole kovin rehellisiä. Niin toimisiko se näin? Kertokaa mitä opettajat itse olette wilmasta mieltä?

    Itse pidän Wilmaa periaatteessa tarpeettomana alakouluissa ja varsinkin pienissä yksiköissä. Yhteistyö vanhempien kanssa hoituu paremmin muilla tavoilla. Wilman tarkoitus ei myöskään ole se, että jokainen pikku rasaus ja tapahtuma tiedotetaan Wilman kautta. Pääpointti on useissa kouluissa poissaolojen valvonnassa.

    Uskon itse enemmän vanhempainvartteihin - tai -tuokioihin, mikä ikinä nimi onkin - ja keskusteluun kasvokkain. Myös puhelin on hyvä. Tietokonetta käytettäessä omia sanavalintoja kannattaa harkita tarkkaan. Näidenkin keskustelujen perusteella voi sanoa, että ihmisillä on omituisia kuvitelmia netistä ja siitä, että mitä vain voi sanoa netin välityksellä.

    Jos ET voi luottaa lastesi sanomisiin, sinulla on PAHA ongelma. Kaikkea et tietenkään kuule, mutta pääpiirteiden tapahtumista olettaisi olevan tiedossasi. Jos lapsesi eivät sinulle mitään kerro, toimi niin, että he kertovat!

    Kai koulussasi on vanhempainiltoja tai - vartteja? Osallistu niihin. Jos asiat vaivaavat mieltäsi, soita suoraan opettajalle. Tai lähetä sähköpostia. Siten asiat selviävät. Ei Wilma itsessään ihmeitä tee ja opettajan aktiivisuudesta riippuu sitten sekin, mitä Wilmaan merkitään ja mitä ei. Samalla vaivalla, joka menee Wilmassa keskusteluun, saat asiat selville muillakin menetelmillä.

    Äänestä

  • Ammattikasvattaja kirjoitti:

    --------------Jos ET voi luottaa lastesi sanomisiin, sinulla on PAHA ongelma. Kaikkea et tietenkään kuule, mutta pääpiirteiden tapahtumista olettaisi olevan tiedossasi. Jos lapsesi eivät sinulle mitään kerro, toimi niin, että he kertovat!................

    Kyllä luotan pääsääntöisesti, mutta kun on viisikin lasta, niin kaikkea sattuu ja on sattunutkin. Haluaisin vai varmistua, että koulusta tulee oikea tieto ja ajallaan. Tässä on muutama tapaus sattunut, että oikean tiedon kanssa olsin menetellyt toisin. Luotin liikaa lapseni puheisiin ja suotta syytin koulua eräästä jutusta. Ei siis ole mitään P A H A A ongelmaa, mutta kuten sanoin, viiden kanssa on enemmän mahdollisuuksia kaikenlaisille sattumille ja tapahtumille. Mielestäni lasten parasta ajattelen ja siksi valvon heidän tekemisiään tarkasti ja puolueettomasti kaikkia kuunnellen.

    Käyn varteissa ja vanhempainilloissa, mutta eniten tykkäisin iltaisin omalla ajallani hoitaa näitä kouluasioita rauhassa.

    Tekö siis olette sitä mieltä, että wilma on tarpeeton? Googletin että ohjelman takana on Starsoft-niminen firma, joka lypsää kunnilta rahat, jotka voisi käyttää opettamiseen.

    Olen kuullut niin monen olevan lääpällään tähän wilmaan, ett aloinkin itse kiinnostu siitä. Taitaa olla ihan kumma väline.

    Wilma on hyvin markkinoitu ja tehokkaasti myyty tuote, jota varsinkin yläkoulun opettajat näyttävät ihailevan. Huono puoli on juuri se, että se periaatteessa mahdollistaa henkilökohtaisen kontaktin VÄHENTÄMISEN opettajien ja kotien välillä ja se on minusta huono juttu.

    Itse rajoittaisin todellakin Wilmaa lähinnä poissaolojen kontrolloinnin apuvälineeksi. Muissa viesteissä ongelmat ovat päivänselvät. Vihaisena ja väsyneenä kumpi tahansa osapuoli voi kirjoittaa asioita, joita naamakkain ei sanoisi.

    Wilman hinnasta en tiedä mitään, mutta sen tiedän, että aina on vanhempia, joita ei oikein mitenkään kiinni saa. Oudosti osa "unohtaa" ilmoittaa puhelinnumeronsa vaihtumisesta ja mikään järjestelmä ei itsekseen ajantasalla pysy.

    Hallinto-ohjelmana Wilma lienee kohtuullinen, mutta pienempien koulujen kohdalla en siitä innostu. Se on päivänselvää, että varsinaisesti mitään valtavaa nopeutta Wilma EI lisää. Kummassakin päässä verkkoa on oltava kirjoittaja, jotta keskustelu etenee. Se on se hidastava tekijä. Suosittelen kaikesta huolimatta henkilökohtaisia yhteydenottoja opettajiin. Kaikki eivät sitä pahakseen pane. Itse ainakin olen aina sanonut, että minulle saa ja myös pitää soittaa, jos asiaa on.

    Äänestä

trollollolloo

Äänestä
  • Ei tämä ole trolli.

    Äänestä

Samoin itse pidän Wilmaa alakoulussa jokseekin tarpeettomana. Viesti tulee koululle reissuvihossa, puhelinsoitolla tai tekstiviestillä.
Pitäähän ne viestit sinne Wilmaankin kirjoittaa joten..eikö ole sama jos sen asian laittaa tekstiviestillä?!
Samoin itse uskon enemmin kasvotusten puhumiseen eikä Wilma tosiaankaan ole tarkoitettu ns. päivittäiseen raportointiin.
En siis ole Wilman vastustaja ja käytössä se koulullamme onkin, mutta enemmän ajaa asiaansa vasta yläkoulussa...

Äänestä
  • Olen opettaja. Koulussani ei ole käytössä kännykkää, jolla voisi lähettää vanhemmille tekstiviestejä. Usein vanhemmat eivät vastaa, kun heille yrittää soittaa lankapuhelimesta. Mielestäni tämä on ymmärrettävää jos vanhempi on töissä tai opiskelee.
    Wilma on toimiva väline vanhempien tavoittamisessa. Reissuvihkot voivat hävitä tai unhtua, mutta Wilman viestien lukeminen on selkeästi huoltajan vastuulla kuten alaikäisten lasten vanhemmille sopiikin.

    Äänestä

Tällainen tämä Wilma on:

Wilma on useiden terrorijärjestöiden, rikospoliisin ja totalitaaristen hallintokoneistojen käytössä oleva sähköinen jäljitys- ja urkintajärjestelmä. Ohjelmaa valmistaa saksalainen SternSoft OY GmbH. Wilma-järjestelmä mahdollistaa vallanpitäjille esimerkiksi jokaisen kotoaan poistuvan tai oppitunnilta, vuotuisesta hammaslääkäritarkastuksesta tms. pois jääneen kansalaisen merkitsemisen luetteloon, jotka sitten voidaan luovuttaa eteenpäin ilman kansalaisen suostumusta. Terroristit ja poliisit voivat tarkkailla ihmisten läsnäoloa, aktiivisuutta ja ajatuksia heille annettavan salasanan avulla. Järjestelmään on mahdollista tallentaa myös tiedot kansalaisen yksityisasioista ja liikennekäyttäytymisestä. Saksassa on myös mahdollista antaa Wilma-Gauleiterien muun muassa valita kursseja, nähdä jo suoritetut kurssit sekä tulostaa todistuksia ja HOPSeja.
Wilmassa on myös utelujärjestelmä, jolla toteutetaan erilaisia uteluja. Myös viestin perillemenon voi estää.

Äänestä
  • Tuo on tarkoitettu vitsiksi, mutta ei ole kaukana totuudesta. Wilman tunnuksia yritetään jo kalastella netissä. Onko tätä mahdollisuutta pohdittu koulussa. Kaikki minkä siihen kirjoittaa, on käytettävissä sitten miten valtaapitävä tahtoo. Kauhea vallanväline.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100916179943_uu.shtml?ref=hakemisto

    Äänestä

  • herätkää vanhemmat! kirjoitti:

    Tuo on tarkoitettu vitsiksi, mutta ei ole kaukana totuudesta. Wilman tunnuksia yritetään jo kalastella netissä. Onko tätä mahdollisuutta pohdittu koulussa. Kaikki minkä siihen kirjoittaa, on käytettävissä sitten miten valtaapitävä tahtoo. Kauhea vallanväline.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100916179943_uu.shtml?ref=hakemisto

    Jos joku on NIIN idioottimainen, että pistää tunnuksiaan jakeluun julkisesti, voi syyttää KAIKESTA ihan itseään. Samalla älykkyydellä epäilemättä jakelee omat pankkitunnuslukunsakin!

    Äänestä

Nii-in,mahtaako enää noin vanhanaikaisessa koulussa oppia lukemaankaan;)
Itse en ole Wilmaa kaivannut.Reissari ja puhelin toiminut kun tarvittu.

Äänestä
  • Oppilas

    P Poissaolo (vaatii selvityksen)
    M Myöhästyminen
    E Sovittu/ennalta tiedossa ollut poissaolo
    K Muualla koulussa/koulun tehtävässä
    Positiivinen palaute
    H Tunnin häirintä
    T Tehtävät tekemättä
    TP Oppitunnilta poistaminen
    O Opiskeluvälineet puuttuvat
    S Luvallinen poissaolo
    L Luvaton poissaolo

    Sillo kun oli reissuvihko niin opettajat kirjottisinne vasta kun oli rikkonu jotain tai lyöny jotakuta, mut vilmaan pistetään joka ikinen ylimääränen juttu ( riippuu opettajasta) niin se on v**** ärsyttävää!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • ns. "Rikosrekisteri" kirjoitti:

    Oppilas

    Itse en lähtisi sille tielle, että Wilmaan pelkkää negatiivista loputtomiin syöttäisin.

    Jääräpäisimimmille torveilijoille toisaalta voisi tehdä hyvääkin saada palaute hölmöilyistä AINA ja NOPEASTI. Ehkäpä olisi syytä toimia asiallisesti?

    Äänestä

Meidän lasten koulussa reissuvihkoista luovuttiin jo 6 vuotta sitten. Sähköposti on kulkenut siitä asti. Viime keväänä tuli Wilma. Minusta se on ihan toimiva systeemi ilmoitusluonteisissa asioissa, mutta jos jostain yksittäisestä aiheesta pitää käydä opettajan kanssa kahdenkeskistä dialogia useamman viestin verran, on wilma ihan turha välikappale. Sähköposti on silloin kätevämpi systeemi, tai joissakin tapauksissa puhelin.

Ja nyt ei voida enää "kaapata" opettajan sähköpostista koko luokan vanhempien sähköpostilistaa, jos tulee mieleen suunnitella vanhempien kesken opettajan "pään menoksi" jotain kivaa, kuten keväällä yhteistä lahjaa koko luokalta opettajalle.

Äänestä

Meillä on kyllä wilma käytössä, mutta en ymmärrä kuinka wilman viestien katsomiseen/lähettämiseen kuluisi sen vähemmän aikaa kuin tekstiviestiin? Idea on kuitenkin aivan sama: toinen osapuoli vastaa sitten ajallaan kun ehtii. Välitöntä vastausta ei wilma-viestilläkään voi taata. Joku opettaja katsoo ahkerammin kännykkäänsä, toinen tykkää wilmasta, mutta vain puheluun on vastattava heti, ja se aiheuttaa enemmän negatiivisia tuntemuksia yhteydenottajassa, jos sitten jättää vastaamatta.Minusta wilma on aivan turha ja pärjäisin aivan hyvin ilman sitäkin, mutta opettajat ilmeisesti eivät.

Äänestä
  • Kaikilla opettajilla ei ole käytössä työkännykkää, jolla lähettää tekstiviestejä. Ei kai kukaan opettaja tai esim. terveyskeskuslääkäri tms. virkamies lähetä viestejä henkilökohtaisesta puhelimestaan.

    Äänestä

Minusta vanhempana Wilma on erinomainen tapa viestittää asioita, puolin ja toisin. Lapseni on ala asteella ja Wilma on ollut aktiivisessa käytössä. Voin itse valita ketkä viestini saa, oma opettaja, liikunnan opettaja, terveydenhoitaja, erityisopettaja tai toinen huoltaja. Lapsellani on vaikea allergia ja oireet ja lääkitys voi muuttua lyhyellä aikavälillä. Minulla kun ei työni puolesta ole välttämättä mahdollisuutta soittaa juuri välituntiaikaan tai ennen koulun alkua.

Jos koulussa on sattunut vaikka jokin ei niin vakava loukkaantuminen niin terveydenhoitaja laittaa viestin ja se menee molemmille vanhemmille. Opettaja kirjoittaa myös lukujärjestyksen poikkeukselliset muutokset Wilmaan, näin kaikki saavat tiedon, myös ne jotka ovat esim. sairaina.

Jos oma opettaja on poissa hän laitta siitä tiedon ja näin tiedämme että tarvittaessa laitamme viestin toiselle opettajalle. Opettaja myös vastaa aina viestin luettua, vähintään nimikirjaimilla.

Wilmasta huolimatta meillä on varttikeskustelut ja tarvittaessa täydennämme kokoonpanoa asiasta riippuen terveydenhoitajalla ja muilla opettajilla. On tilanteita että opettaja on tarvittaessa taas soittanut, eli tilanteen mukaan aina.

Vanhemmalla lapsellani oli aikoinaan reissuvihko, siitä en pitänyt, se kulki repun kanssa i.p hoidossa, kavereilla sekä katosi herkästi kuten reppukin.

Wilman kautta molemmat vanhemmat saavat tiedon lapsensa asioista, näin vastuu jakautuu molemmille vanhemmille ja kaikki tietävät missä mennään.

Opettaja itse on kehunut Wilmaa ja hän kannustaa meitä vanhempia sen käytössä.

Erinomainen keksintö mielestäni.

Äänestä

Opettajalla on enemmän aikaa itse opetukseen, kun hänen ei tarvitse päivittää tätä Rikosrekisteriä, jota suurin osa kouluista käyttää. Sitä paitsi kaikki ne oikeasti tärkeät jutut tulevat kodin tietoon myös ilman wilmaa. Tietokone ja netti on hyviä keksintöjä, wilma ei. Olisiko kiva lukea wilmasta pienimmästäkin jutusta, joka koulussa tapahtuu? Lue hetki vaikka tätä ketjua http://keskustelu.suomi24.fi/node/11001724 ja päättele sitten wilman hyödyt, vieläkö haluaisit rikosrekisteriä käyttää

Äänestä
  • Tuohan on kauheata! Ehkäpä wilma ei olekaan hyvä, en vaan ajatellut sitä loppuun asti. Luin viikolla hesarista juttua kännyjen gps-laitteista ja salaisesta valvonnasta. Sekin oli kauheata. Siis oikeasti minäkin ajattelen samalla tavalla, että turha on on turhaa ja tarpeetonta. Paras lienee kuitenkin se reissuvihko, kun siitä ei jää jälkeä urkkijoille. Kysynkin nyt, että

    Kuinka moni olisi valmis luopumaan wilmasta ja voika vanhempi pyytää/vaatia, että lapsen kohdalla wilmaa ei käytetä?

    Äänestä

Lapseni koulussa on Wilma käytössä, mutta alaluokkalaisten opettaja ei käytä sitä tiedonsiirtoon meille vanhemmille. Kaikki tapahtumat kuten nyt esim luokan pikkujoulut ja ym ym. pitää meidän vanhempien kysyä opettajalta vaikka mielestämme open pitäisi itse ilmoittaa kyselemättä vanhemmille koulun ja luokan tapahtumista. Vois toki tekstarillakin ilmoittaa tai paperilla, jos Wilma liian vaivalloinen.

Äänestä

Wilma on ihan perseestä.

Nettisukupolven opettajat lähettelevät viestejä pitkin päivää luullen että Wilma on joku sosiaalinen media twitter FB ym.

Kumi puuttui, vihko koton, kynä hukassa, huusi pihalla, ole iloinen ettei ole Wilmaa.

Mistä löytyisi koulu jossa ei käytetä Wilmaa

Äänestä
  • Kyllä minä ainakin haluaisin tietää jos lapsellani ei ole opiskeluvälineitä mukana tai jos hän käyttäytyy sopimattomasti. Lapsihan on huoltajansa vastuulla. Miten voisin auttaa lastani jos minulta pimitettäisiin tietoa hänen selviytymisestään koulussa. Tietenkin on myös vanhempia, jotka eivät halua/pysty kantamaan vastuuta lapsistaan. He eivät ehkä halua tietää, mitä koulussa tapahtuu.

    Äänestä

  • äiti100 kirjoitti:

    Kyllä minä ainakin haluaisin tietää jos lapsellani ei ole opiskeluvälineitä mukana tai jos hän käyttäytyy sopimattomasti. Lapsihan on huoltajansa vastuulla. Miten voisin auttaa lastani jos minulta pimitettäisiin tietoa hänen selviytymisestään koulussa. Tietenkin on myös vanhempia, jotka eivät halua/pysty kantamaan vastuuta lapsistaan. He eivät ehkä halua tietää, mitä koulussa tapahtuu.

    Juuri niin. Ennen ne kaikenkarvaiset miinus- ja plusmerkinnät sekä pikkutestiarvosanat olivat vain opettajan arvostelukirjassa eikä vanhemmilla ollut niistä mitään tietoa. Sitten yllätyttiin, kun todistuksessa olikin jokin muu (yleensä alhaisempi) numero, kuin mitä lapsi itse oli kertonut saaneensa.

    Äänestä

Wilma on ihan hyvä yleiseen yhteydenpitoon.
Itse olen 2. luokkalaisen normaalin pojan isä ja ne muutamat viestit jotka opettaja on lähettänyt Wilmaan saavat raivon partaalle. Viimeisimmästä viestistä voisi kuvitella, että lapsemme on M.O.R.E:n lapsijäsen. Ongelmaa tonkiessa käy kuitenkin ilmi, että kysymyksessä on normaalia poikien hölmöilyä, joka pitää opettajan selvittää lapsen kanssa. Opettaja toimi ihan oikein, selvitti asian pojan kanssa kahden ja kertoi ettei niin voi tehdä.
Sitten menee mönkään. Ilmeisesti opettaja suhteellisuuden taju asian suuruudesta katosi ja koska poika itki "tunnustuksen" aikana on syytä avata Wilma ja ottaa kirjoittamalla yhteysvanhempiin. Ongelma on mielestäni siinä, että opettajan on vaikea kirjoittaa asiasta niin, ettei siitä jää kotona paskan maku suuhun. Paljon parempi olisi jättää pikkuasiat lapsen ( muiden asianosaisten) ja opettajan välisiksi ja sitten, kun on oikeasti aihetta, esim. soittaa, jolloin asia tulisi kerralla selväksi. Näin, kun kysymys on ala-asteesta / alaluokista.

Äänestä

On myös opeja jotka eivät anna tietoa Wilman eikä minkään muunkaan kautta.Itse saat nyhtää tietoa tai kuulet kauttarantain muualta. Lasten kaplakat kyllä muistaa ilmoittaa, mikä ihan hyvä kylläkin. Hankala olla yhteistyössä tallaisen open kanssa.

Äänestä
  • Ihan uteliaisuuttani kysyn: Mitä on lasten kaplakat? Ikinä kuullutkaan.

    Äänestä

Lasten kaplakat eli kahnaukset eli riidat :) Mitäpä sanoo ammattikasvattaja, kun ope ei vastaa tekstareihin. Kun joskus on pikaista asiaa tai kysyttävää, niin vastausta ei kuulu. Ja työpaikan puhelin on. Tyttöni oli viikon mahataudissa ja kyselin opettajalta rästiläksyjä mutta ei minkäänlaista vastausta kuulunut.... Eikä muuten aikaisemminkaan vastaavassa tapauksessa. Toisen tyttäreni opettaja aina vastaa kun jotain kysyttävää on, hänelle siitä kymmenen pistettä! ja muutenkin tällä opettajalla homma toimii!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

5xäiti kirjoitti:

Meillä on TOSI vanhan aikainen koulu, kun ei ole wilma käytössä. Me monet vanhemmat olemme ilmoittaneet koululle ja vaatineet, että koulun on otettava wilma käyttöön. Rehtori ei ole tietävinäänkään eikä liioin opettajat. Tuhisivat jotain vanhempien illassa, että aika menee wilmann kanssa seurustellessa eikä sen paremmaksi muutu. Muka tekstarit on keksitty ja puhelin. Koulu ei ole suuri ja siksi luulisi sen oleva helppo ottaa käyttöön. Meillä vanhemmilla ei ole iltaisn aikaa soitella ja tekstailla opettajille eikä ne vastaakaan vaikka soittaa, kun noita lapsia on niin paljon. Mikä siinä oikein on vialla? Aika vanhanaikainen koulu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu