Mulla on sellainen ongelma, että olo on itselleni todella vieras. Usein esimerkiksi peilistä katsoessani tai omaa valokuvaa katsoessani tulee sellainen olo, että ei tunnista itseään, vaikka tavallaan tunnistaakin. On erittäin vieras olo. Se tunne on erittäin epämiellyttävä ja usein pelottaa edes katsoa peilistä. Aina se tunne ei tule, mutta tullessaan se on erittäin pelottava ja siitä haluaisi äkkiä eroon. Mistä luulette tämän johtuvan?
Itselle todella vieras olo
itsellevieras
181636
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Luultavasti syöt masennuslääkkeitä.
Niinkö, ihanko totta? Kuule eipä mulle, iltakin pimeni. Ja saatoin vain kuvitella sälekaihtimien takana seisovan naapurin isännän, jonka kultaiset silmälasien sangatkin olivat seisseet ikkunan sälekaihtimien takana, pimeässä yössä.
- Mä pääsin nopeasti niistä kaiutin ongelmista eroon. En ollut vielä kuullutkaan itseni sanovan, kuin vieraasta kehosta ja sitä käyttäen, että "kaiuttimet häiritsivät."
Tunsin sielullista luovuuden tuskaa oli jo pimeää ja aurinko oli jo laskenut ajat sitten mailleen, vieraiden kukkuloiden taakse, jotka olivat kuin parempikin kuvaus Mannerheimin ratsastamasta silkkitiestä. Saihan hänelläkin olla näitä projekteja, ja muita kulttuureja. Hänen työnsä oli kaikkea muuta kuin silkkiä. Mutta mulla, sinällään oli vain kaksivaihtoehto. Ensin olisi iltapala. Kaikissa laitoksissa se oli jo nautittu. Sitten mä saisin vain kaivaa luonnosvihkoni esiin, ja liimailla siihen, ah, niin hartaudella kimaltelevia hymynaamoja. Tämäkin oli vielä tekemättä... Oli ollut niin synkkää. Murrosikäisen musta maailma, nuorten oma hormonitoiminta ja kaiken sykkeessä muutto paikkakunnalta toiselle, ja valojen muutos oikeiksi. Kuin suoraan Miljoonasateen kappaleesta Marraskuu... "Päivät kuin varis parvet raahautuu... Mä sua kaipaan ikävistä ikävin, milloin baby tulee takaisin, etkö tiedä/ voi yksinäisen miehen viedä marraskuu...."
-Mulla on vähän läksyjä vielä. Juliet Jonesin sydän, ja Hannah on varmaan valvomassa. Syksyllä on usein vieras olo. Monissa sairaaloissa käykin kaamosvierailijoita. He ovat masentuneita. Se, surullisen kuuluisa näky, epäterveellisestä elämästä, se ei siellä korkealla viehättänyt silmää. Olenko mä huolestunut? Foobikko, korkenpaikankammoinen, kenties vielä kuuhullukin? Mitä? Älähtikö, joku mun arvosanoista? Mitä mä kuulinkaan, ja mitä mun pienet linnut visersivätkään? Ne olivat aidoimmillaan, ja vain muuttolinnut olivat jo kadonneet puista. Muuten oli samanlaista.
Tämä syksy on siis vieras, koska sulla ei ole Juliet Jonesin sydäntä. No, se on aika vieraanvaraista, kiitosvain, mutta vain aivan tarpeetonta. Se on niin vaikeaa....
- En mä halua pois, en mä ole suisaidaalinen, tai suicider maailmoissa. Mutta nyt mulla on jo, vähän parempi olo. Hän on niin hankala, vaikka aina osoittaakin paikkaansa vieraanvaraisuudesta, ei hän voi juuri muuta tehdäkään. Edes jotakin... Kai niitä täytyy hänellekin hakea sieltä, ja vielä ihan erikseen. Ei hän voi siis viedä kaappikellon lailla todella paljon tilaa. Enkä mä voi siitä mitään sietää. Sinällään... Katso vaikka!
Mä liimasin tarran toisensa perään. Ne kertoivat mun, mun, mun ja vain mun, miellekartoista, mun tunteista, tunti toisensa perään. Nyt mä laitoin yhden vasempaan laitaan ja aloitin. Otsikko päivämäärineen oli sievästi keskellä. Se loisti ja korostui, kuin tekemätön ja kaipuuta herättänyt työ. Sulle se iski vinosti silmää, keltaisena kuin taivaalla juuri loistanut keltainen täysikuu, mutta vain yhdellä silmällä, kuin merirosvoilla konsanaan. Voi että mua yskitti, kaikki se ummehtunut ja ajan patinoima, kuin nostalginen ja täysin vieras, savuton kiitos tilalle, se se oli se vammaisen sanoma. Se se oli ollut se myös sua pitkään piinannut asia. Se nostalginen, se virhelajitelma....
"Mutta te taidatte tarvita vähän apua...."
Nyt tulee taas, nyt se tulee taas....
"On valkoiset tiikerit kadonneet, on kadonneet, kuin länsituuleen. On valkoiset tiikerit kadonneet, ne joskus katoaa pimeyteen..." Kuka tietää ja mistä kohdasta tämä kappale kertoo? On todella mustan jään aika, vain kaksi autoa peräkanaa, eikä mikään kartelli, luovat turvallisuutta. Vain sata rohkeaa laivaa, seilas tulimaahan päin. Millainen laulu sulla olisi? Minkävärinen auto sulla oli? Oliko se sun, vain oliko se Florida-perheen omaisuutta?
P.S. Kuka aloitti taas tälle päivälle?
Hianoa ja aitoa mielikuvakerrontaa.....taiteellista, taisit olla dingo-fani aikoinaan : )
En syö masennuslääkkeitä. Ihan tervettä normaalia elämää elän ilman lääkityksiä tai mitään sen kummempaa. Olo vain välillä iskee. Ei sen kummempaa.
Moi!
Voi olla kyse depersonalisaatiosta (itsensä ja kehonsa vieraaksi tunteminen) tai alkavasta psykoosista. Mulla dissosiaatiohäiriö ja näitä kokemuksia tulee mulle silloin tällöin. Kerran mulle tuli psykoosi ja muutamia päiviä sitä ennen katsoessani peiliin, peilikuvani muuttui tuttujen ihmisten kasvoiksi. Kannattaa ottaa yhteyttä ajoissa lääkäriin ennenkuin menee pitemmälle. Kaikkea hyvää sulle ja tsemiä!
Hui. Alko vähä pelottaa. Tiiän kyllä ettei tää ihan normaalia ole, vaikka normaalia elämää elänkin. Oon käynyt jo psykologilla ja mulla on alkamassa psykoterapia. Sen pitäisi tehota varmaan tähänkin. Onko sinulla neiti_rinsessa_86 harventunu nää olot ajan mittaan?
Moi!
Ei kannata säikähtää, kerroin vain miten mulla on mennyt tää juttu, ihmisethän ovat yksilöitä eikä kaikilla oo samat "vaivat". Mä joskus luin että tota depersonalisaatiota saattaa tulla vaikka ei oiskaan mitään niinsanottua sairautta. Mun mielestä kannattais lähtee siitä että tutkittaisiin mikä vaivaa ja siihen etsiä hoitokeino, kyllä varmaan siitä psykoterapiasta on apua, mä en oo semmoiseen vielä päässyt vaikka vuosia jo sairastanut. Eli onnekas oot ja toivottavasti syy löytyy, pitkä prosessihan se on, mutta kannattaa sanoo ajoissa lääkärille jos tulee muita oireita ja menee huonompaan suuntaan. Tässä itsekin taistellut kun mun terveydentila on huonontunut eikä oikein pääse lääkärin juttusille. Toivotaan että sua osataan auttaa mahdollisimman hyvin :)
Niin unohdin vastata itse kysymykseen. Oloja tulee ja menee, välillä tulee sellaisia "kohtauksia" (niiksi niitä kutsun) että ympäristö ja oma itse tuntuu vieraalta, kestää muutaman tunnin ja menee ohi. Välillä on mennyt kuukausikin ettei tuu mitään ja nyt on viime aikoina tullut melkein joka toinen päivä, psykoosiakin tuntuu nyt sitten pukkaavan. EIhän tää kivaa oo mutta onneks on läheisiä ketkä auttaa, sunkin kannattaa jonkun kanssa jutella näistä, harva täällä maailmassa yksin pärjää.
Oon täällä yrittänyt kysyä oisko kellään samanlaisia oireita ku mulla mutta enpä ole löytänyt.
Tuntuuko sulla vaan oma itse vieraalta vai onko sulla ns. epätodellinen olo ylipäätään?
Jaa että neiti_rinsessa... olet kai semmoinen lääkeprinsessa? Nappia naamaan niin perkuleesti, ettei nuppi tutise liikaa? No, toiset vain ovat sekaisin ja pilalla jo syntyessään, mutta miksi pitää tänne tulle kehuskelemaan?
Ei vaikuta mielestäni kehuskelulta. Ymmärrän hyvin hänen ongelmansa.
Vastaus kysymykseesi on se että on mulla lääkitys mikä ei kyllä valitettavasti liiemmin mun sairauteen auta. Päivä kerrallaan tässä koitan pärjätä, omia kokemuksia tässä vaan jaan ja yritän olla avuksi kohtalontoverille. Tällä sairaudella ei kyllä paljon kehuskella ja kannattaa olla onnellinen jos itsellä on terveys kohdillaan.
On mulla onneksi tyyppejä, joiden kans voin jutella ja pelkästään tieto terapian alkamisesta vähän helpottaa .:) Mulla on noita molempia: itselle vieraita oloja ja epätodellisia oloja muuten vain. Mua aina ahdistaa ne hirveästi. Miten muuten koet nuo psykoosit?
Hyvä että on joku jolle jutella. Tiedän tuon ahdistuksen, eihän tällaista oloa kukaan itselleen toivo eikä sille voi itse mitään vaikka kuinka yrittäisi ns. "tsempata". Oon ollut itse sujut tän sairauden kanssa vuosia mutta just viime aikoina kun on tullut isompi elämänmuutos niin se näkyy sitten yleisvoinnissakin, mulla ainakin stressi vaikuttaa suuresti oloihin. Rankkaahan tää on, masentaa ja ahdistaa, ei siitä pääse mihinkään. Mullakin lääkitys vaihdettiin tuossa reilu pari kuukautta sitten mutta tuntuu että nää uudet lääkkeet ei auta sitäkään vähää mitä ne edelliset.
Mutta mulla on auttanut onneksi positiivinen elämänasenne, yritän nauttia niistä hetkistä kun on hyvä olla ja yritän olla murehtimatta milloin niitä oloja taas tulee. Ei kannata koskaan luopua toivosta parantua, koska se ei ole mikään mahdottomuus!
Niinpä, ei tosiaan toivo kellekään! Niin, onhan se varmaan niin, että mitä isompia asioita stressattavana, sitä vaikeammaksi olotila muuttuu ja ahdistukset oikein korostuu. Sinulla vaikuttaa olevan kyllä tosi hyvä asenne! Se varmaan edistää parantumista huomattavasti! Tuntuu itselläkin siltä, että hyvistä hetkistä osaa nauttia ihan täysillä silloin kun niitä tulee. Ei kannatakaan luopua toivosta! Pidetään lippua korkealla! :) Kivaa, kun on kohtalotovereita näin vaikeissa asioissa (:
Jumalauta! Tänne ei laiteta sähköpostiosoitteita! Ylläpito tulee, repii viestisi riekaleiksi ja polttaa sen uhriroviolla!
Hauskaa lääkeprinsessan elämän jatkoa :)
Palstasoturi: minkä takia sähköpostiosoitteet poistetaan?
Kysy ylläpidolta, he laativat säännöt ja poistavat yhteystietoja sisältävät viestit. Minä vain ilmiannan kyseisiä viestejä poistoa varten.
Pelottavaa ja ahdistavaa mulla ollut muutamana viikkona olo etten tunne itseeni enkä tiedä kuka olen. Pelottaa että olen menettämässä itseni ja muutun. En tunne kehoani enkä olemassa oloa. Ajatus kulkee normaalisti mutta muutoin olen kuin zombi. Voikohan pahentua?