Soini oli Lontoossa sanonut, että tämä tukipakkettien kerääminen on täyttä hulluutta. Niinhän se onkin! Ainut puolue, joka on rehellisesti niitä vastaan, on PERUS-SUOMALAISET. Oletpa nuori , vanha, tai siltäväliltä, äänestä Persuja!
Soini Lontoossa.
Niin minäkin!
1685
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Näiden tukipakettien takiahan me joudutaan joka kohdasta tinkimään ja säästämään. Nyt on tulossa samasta syystä lihanhintaan kova korotus. Kokoomus ja sossut meinaa nälällä pakottaa ihmiset nöyriksi. Ei onnistu!
Siellä olivat kuulijat nyökytelleet päitään ja ihmetellen todenneet, miten noin viisas mies voi olla Suomessa.
Ovat pyytäneet EU:n neuvoja antamaan.
Te persut olette unohtaneet, ettei EU lamaa keksinyt. Lama alkoi vuosia sitten Amerikan Yhdysvalloista, josta se rantautui Eurooppaan. Samanlaiset suunsoittajat kuin te ovat ympäri Eurooppaa nyt osoittamassa sormella muita. Mitä te teitte vuosia sitten kun lama alkoi Jenkeissä. Ette mitään. Istuitte leveillä persauksillanne. Syyttää te osatte, mutta ei teillä ole kuin utopistisia ratkaisuja ongelmiin. Kuten eräs persulainen vaalityössään kysyjälle vastasi kysymykseen: mitä hyvää aiot tehdä jos valitaan. Vastaus : ihan mitä vaan haluat. !!!! Siinä kaikki kiteytettynä.
Eihän nuo tukipaketit ole sisältäneet, kuin takuita noille Euroopan kurvaltioille, että saisivat halvemmalla korolla lainaa? Kreikalle ei ole riittänyt Matti Vanhasen tukipaketti ja ei riittänyt Jyrki Kataisen toinen tukipaketti, joihin Jutta Urpilainen neuvotteli vakuudet, vaan nyt ovat repimässä Euroopan vakausrahaston ovea. Siellä on ehtaa riihikuivaa pumpaamista varten ja Suomi on sijoittanut sinne oman osuudensa muistaakseni 1,44 miljardia. Tämä lainaraha ei lähde sieltä yhtä liukkaasti, vaan IMF valvoo, että rahaa pyytävämaa suostuu tiukkoihin säästöehtoihin.
Tuolta vakausrahastosta lähtevä raha on lainarahaa ja pitäähän se maksaa joskus takaisin, kun noudattavat säästöohjelmaa. Katastrofiha siitä seuraisi, jos Kreikka kömmähtäisi nurinniskoin, silloin lankeasi yhdelle sun toiselle iso lasku politiikkojen seikkailuista. Asiat annettiin luisia liian pitkälle, olisi pitänyt tuo Keikka pistää velkasaneeraukseen, eikä antaa sille sitä ensimmäistäkään tukipakettia. Olivat huijareita ja tämä oli kaikkien tiedossa. Miksi muuten Matti Vanhanen pääministerinä ei edes kyseenalaistanut tuota tukipakettiaan Kreikalla? Ylimielisesti vaan ilmoitti meille, että nuo vakuudet ovat tyhmiä puheita.
Ameriikan unelma, kaatu kiinalaisen kommunistin syliin. E. Aho kävi ameriikassa opiskelemassa meille sitä hyvinvointia, kaikki on nyt melkein mennyt . Velat ja korot jäi nuorille. Muistakaa tämä nuoret.
Vaikuttaa vahvasti siltä, että tästä Iisalmi-palstasta on tullut yhden yli-innokkaan persuehdokkaan mellastuskenttä. EIKÖ YLLÄPITO VOISI SIIRTÄÄ NÄMÄ POLITIKKAKESKUSTELUT OMALLE PALSTALLEEN, JOKA SUOMI 24:LLÄ ON??
Samaa mieltä. Sama ukko kirjottaa 85% viesteistä. Kirjottelee esimmäise ja vastailee sitten niihin ite. Luulee olevasa vviisaski.
Yleisessä käytössähän tämä foorumi on, jos persujen kannattajat tuovat täällä mielipiteitään esille, ei kannata hermostua. Totuus ei pala tulessa. Ei kilpailijoiden kannata hermostua, kansa päättää.....
Kulmäkavu mies taitaa roikkua palstalla ku het vastoo. Paljokaha ikkee ku ei muuta tekemistä.
Persuilla on kova hätä tulevaisuudesta, siksi he haluavat olla esillä. Sen tietää koko yhteiskunta, mikä on edessä! Ylläpitokin, seuraa ja haluaa olla mukana, tukemassa, että jotenkin vältyttäis suurtuholta.
Taaas Hilkka K., Neuvon jo lopettamaa. Keskity muihi asiohin, Vaikkapapa hevosii. siinä ei ainakaan tule tehtyä vahigoa. Kirjoittelusi alkaa jo vahigoittaa puoluetta.
Tälle kirjoottelijalle nauraa jo airanseipäätki. Ja noparin väki.
Nerhoon virta loppuu ennenkun " Hilkan " kirjottelu.
Palvelun tarjoajalla voi olla vaalikonevastaaja, joka puuttuu heti, kun esiin tulee harhaanjohtava väittämä.
Oikeassa olet,tajuaahan tämän sokkee reettakiin. Kansa haluaa muutosta!
Miäkin kävin Lontoosa Norweigenillä ja halavalla tampereelta.