Peilin edessä

Aikuinen mies

Tämä tarina löytyy blogista http://aikuinenmies.tumblr.com

Makasin kyljelläni Erkin vieressä, ja silitin sormenpäilläni hänen tuuheita harmaita kulmakarvojaan. Erkin kasvoilla oli pieni hymy. Hän hengitti syvään ja levitti hieman jalkojaan, jolloin turpeana reidellä maannut kalu laskeutui jalkoväliin. Siirsin käteni hänen lämpimälle rintakehälleen ja annoin suulle pienen pusun. Erkin kasvoilla välähti isompi hymy, mutta silmät pysyivät edelleen kiinni. Hän näytti niin onnelliselta ja rauhalliselta siinä vieressäni.

Saavuimme hotellille eilen illalla suoraan lentokentältä. Lentoni laskeutui Schipholiin kaksi tuntia Erkin lentoa ennen, mutta halusin mielummin odottaa häntä vilkkaalla kentällä kuin yksin hotellilla. Ja ajattelin, että Amsterdamia ehtii nähdä myöhemminkin. Olihan meillä koko pitkä viikonloppu aikaa, kun saavuimme jo torstaina. Olin hermostunut odottaessani, mutta kun näin Erkin ja koitin kätellä, hän laittoi kätensä ympärilleni ja veti minut kiinni itseensä. Hermostuneisuus katosi sen saman tien, ja jatkoimme suoraan siitä, mihin ensimmäisellä tapaamisella jäimme. Kuukausi sitten Erkki oli käymässä työreissulla Helsingissä ja ajauduimme kahvilan kautta asunnolleni. Ihastuin hänen lempeään hymyynsä, ja seksikkääseen puolipaljaaseen päälakeen, jota hieman peitti valkoharmaat hiukset.

Nyt silitin noita hiuksia, annoin käteni valua kasvojen kautta kaulalle, sieltä rintakehälle ja mahalla. Hieroin mahaa kevyesti pyörivin liikkein ja tutkin Erkin kasvoja. Olimme molemmat vielä raukeina äskeisen aamun rakastelun jäljiltä, ja laskin pääni hänen kainaloonsa. Hän puristi minut hellästi tiukemmin kiinni itseensä ja tuntui, että olisin voinut vain jäädä siihen ikuisiksi ajoiksi. Hetken päästä olimme molemmat unessa.

Kun heräsin, tunsin Erkin rauhallisen hengityksen ja ajattelin hänen vielä nukkuvan. Nostin päätäni ja huomasin, että hän katsoikin minua silmiin. “Heräsin jo vartti sitten, mutta ajattelin antaa sinun nukkua, kun yö oli sen verran kuluttuva”, Erkki sanoi lempeästi nauraen. Virnistin takaisin, ja ehdotin että menisimme suihkuun. Erkki nousi sängystä verkkaisesti samalla kun annoin silmieni vaeltaa hänen vartalollaan. Nousin sitten hänen perässään ja seurasin kohti kylpyhuonetta. Eteisessä huomasin, että hotellihuoneen ja kylpyhuoneen oven välissä oli iso kokovartalopeili. Työnsin itseni aivan kiinni Erkin selkään ja ohjasin hänet pelin eteen. Kiersin käteni hänen ympärilleen ja suutelin kaulaa. Molemmat katsoimme peilistä heijastuvaa kuvaamme, ja hymyilimme.

Annoin käsieni liikkua Erkin vartalolla ja huomasin hänen kullinsa reagoivan siihen. Otin siitä hellästi kiinni ja vedin esinahan taakse. Tunsin miten hänen päänsä kallistui hieman taaksepäin ja suusta tuli hyväksyvä huokaus. Liikutin esinahkaa rauhalliseen tahtiin ja suutelin kaulaa ahneemmin. Oma kullini tökki jo hänen alaselkäänsä. Hän alkoi hetken päästä liikuttamaan takapuoltansa miehuuttani vasten. Näky peilissä oli todella kiihottava.

Liukovoide oli lähellä kylpyhuoneessa, ja kohta tuubi oli jo aukinaisena kädessäni. Vein sormeni Erkin peräaukolle, ja hieroin viileää voidetta sinne. Erkki oli jo ottanut paremman asennon. Hän oli kevyessä etunojassa niin että kädet oli ylhäällä huoneen ovea vasten. Puristin vielä toisen kerran tuubia ja hieroin rasvaa kullilleni. Sitten siirryin aivan kiinni Erkin selkään. Annoin ensin kaluni leikkiä hänen vaossaan hieman, ja aloin vähitellen työntyä sisään. Rauhalliset naintiliikkeet ohjasivat kaluani syvemmälle ja syvemmälle, kunnes lantioni lopulta alkoi hakkaamaan Erkin takamusta. Joka työnnöstä lähti litisevä ääni, ja ajattelinkin, että jos huoneemme ohi kävelee joku, hän ei voi olla kuulemalla mitä teemme. Se ei haitannut vaan aloin hyväilemään Erkin kalua samalla kuin liikuin hänen sisällään. Molemmat huohotimme raskaasti. Hän tuntui niin hyvältä ja näky peilissä oli sen verran kiihottava, että lämmin aalto alkoi tuntua lantiossani melko pian. Työnsin itseni niin syvälle kun pystyin, ja otin vastaan upean orgasmiaallon. Sykin Erkin sisässä ja hieroin hänen kaluaan voimakkaammin. Erkin huohotus voimistui ja hän tuli käsilleni. Jatkoin hierontaa vielä jonkin aikaa, mutta vain hyvin hellästi, sillä tiesin hänen kalunsa olevan erittäin herkkä orgasmin jälkeen.

Vetäydyin Erkistä, ja hän kääntyi suutelemaan minua. Suutelimme pitkään ja sitten halasimme karhumaisesti. Erkin vartalo oli hyvin lämmin, ja tuntui niin upean miehekkältä. Tajusin, että tätä olin halunnut jo pitkään.

2

970

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hihihi

      Kiihottava ja hotti tarina

    • Aikuinen mies

      Tässä on jatkoa tarinaan:

      Suljin oven takanani, ja katsoin edessäni seisovaan Erkkiin. Hän näytti nyt saunanpuhtaana kylpytakissaan niin raikkaalta ja miehekkäältä. Siirryin keittiöön hakemaan meille lasilliset mehua samalla kun Erkki meni olohuoneeseen ja laittoi telkkarin päälle.

      Kun saavuin mehulasien kanssa olohuoneeseen, Erkki oli jo mukavasti sohvalla puoli-istuvassa asennossa. Hän oli riisunut kylpytakkinsa, ja jalassa oli vain ruudulliset bokserit. Hän seurasi minua katsellaan hymyillen, kun laskin lasit sohvapöydälle. “Tule tähän syliini, katsotaan tätä elokuvaa”, Erkki sanoi. Riisuin kylpytakkini, annoin Erkille kevyen suudelman ja istuuduin alastomana sohvalle hänen jalkoväliinsä. Laskin selkäni hänen vatsaansa vasten, ja laitoin pääni rintakehälle. “Onko näin hyvin. Onko sinun mukava olla?”, kysyin. “Erittäin mukava”, Erkki vastasi hiljaa matalalla äänellä ja kiersi kätensä ympärilleni.

      Tunsin koko yläkropallani Erkin hengityksen, sillä liikuin kevyesti sen tahtiin ylös ja alas. Hänen vartalonsa tuntui niin lämpimänä omaani vasten. Erkin karheat kädet liikkuivat rauhallisesti rintakehälläni ja vatsallani. Ensin tuntui, että olisin voinut nukahtaa siihen, mutta hetken päästä kullini alkoi reagoida kokonaisvaltaiseen hyvään oloon. Se alkoi värähdellen kovettua. Erkki oli selvästi samalla aaltopituudella, sillä aloin tuntemaan jotain alaselkääni vasten. “Saunan jälkeinen raukeus taitaa olla jo poissa”, naurahdin, kun tunsin nyt Erkin erektion selvästi.

      Nousi hänen sylistään, ja laskeuduin polvilleni lattialle sohvan viereen. Hyväilin Erkin puolipaljasta, harmaata päälakea ja annoin käteni valua alemmas. Suutelin häntä intohimoisesti suulle samalla kuin työnsin käteni boksereiden sepaluksesta sisään, ja kaivoin hänen sykkivän kullinsa ulos. Siirryin itse niin, että näin koko komeuden paremmin. Vedin esinahkaa hitaasti taaksepäin, ja katsoin läheltä kun punainen turpea terska paljastui. Laskin kieleni kevyesti sille ja liikuttelin pyörivin liikkein. Erkki huokaisi, ja nosti lannettaan hieman. Otin nyt kullin puoliksi suuhuni ja imin samalla kun annoin kielen edelleen pyöriä terskan ympärillä. Katsahdin Erkkiä silmiin ja huomasin hänen seuraavan katseellaan, mitä olin tekemässä. Laskin pääni niin alas kuin mahdollista ja tunsin nyt kullin syvällä kitalaessani. Aloin imeä rytmikkäästi liikuttaen huuliani kalun vartta ylös ja alas. Erkki alkoi hetken päästä ähistä ja kun lantio nousi selvästi, tiesin, että huippu on tulossa. Otin kullin suustani ja vetelin pitkiä vetoja kädelläni. Ensimmäinen spermaryöppy lensi kaaressa Erkin vatsalle, samoin toinen. Kun Erkki laski lantionsa takaisin kiinni sohvaan, otin kalun vielä suuhuni. Imin sitä kevyesti ja aistin hänen miehekkään makunsa ja hajunsa. Kun tunsin Erkin olevan täysin rento, nousin hakemaan pyyhkeen kylpyhuoneesta.

      Kastelin käsipyyhkeen lämpimässä vedessä ja palasin olohuoneeseen. Erkki makasi raukeana sohvalla silmät kiinni. Laskeuduin hänen viereensä ja pyyhin hänen vatsansa ja kullinsa lämpimällä pyyhkeellä. Hänen hengityksensä oli rauhallinen ja silmät pysyivät kiinni, kun hyväilin kämmenselälläni hänen kasvojaan ja kulmakarvojaan. “Se siitä elokuvan katsomisesta”, naurahdin ja lähdin viemään pyyhettä pois. Erkki aukaisi silmänsä ja sanoi virne naamallaan, että elokuvaan on tulossa jatko-osa piakkoin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      231
      7806
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5360
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4832
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      76
      3527
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2035
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      2001
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1859
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1717
    9. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      144
      1714
    10. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      38
      1672
    Aihe