Aivoinfarktin kokeneita

kokemuksia?

Onko täällä ketään kenellä olisi ollut aivoinfarkti? Haluaisitko kertoa kokemuksistasi ja toipumisestasi?
Puoli vuotta sitten sain aivoinfarktin ja vähän ajan kuluttua sairaalassa ollessani toisen ja näin minulta halvaantui molemmat puolet. Olen sen verran kuntoutunut että liikun rollaattorin kanssa pieniä matkoja mutta liikkumiseni ei ole kovin nopeaa eikä muutenkaan varmaa, sillä minua huimaa usein ja tuntuu muutenkin, että lihaksissa ei ole paljonkaan voimia. Olen hirmuisen väsynyt myös, suuri osa ajasta menee makuuasennossa, mutta yritän myös liikkua sisällä ja ulkona. Huolestuttaa kun päivällä alan katsella televisiota niin usein huomaan, että olen nukahtanut vaikka olisin nukkunut koko edellisen yön. Te jotka olette infarktin sairastaneet, muistatteko kauanko tolkuton väsymys kesti jos teillä sellaista oli? Näkööni infarktit myös vaikuttivat ja varsinkin pidemmät tekstit näyttävät sotkuisilta niin ettei pysty lukemaan esimerkiksi kirjoja. Mikä kokemus teillä on parantuuko liikkuminen vielä puolen vuoden jälkeen ja minkä verran? Masennus tuli myös mukaan kuvioihin ja puolitoista kuukautta olen syönyt masennuslääkettä. Ei mielestäni ole ainakaan vielä kovinkaan paljoa auttanut, Väsymys saattaa johtua osittain myös tuosta masennuslääkkeestä. Samoin huomaan että pienikin ponnistus, esimerkiksi tämän kirjoittaminen on niin vaativa että olen ihan poikki ja päätä alkaa särkeä.

23

6161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mummeli

      itse sairastuin heinäkuussa tietämättäni,se selvis vasta tietokone kuvauksista ,väsymys vaivaa ,aivot tekee vielä toipumista,kuuluu asiaan ,muisti vähän pätkii muttei paljon,mulla tuli ensin vasenpaan silmään näköhäirö 4kk aikaisemmin muttei lääkärit ymmärtänyt että se vois olla infraktin esiaste vaikka verenpaine oli korkeella

    • kokemuksia?

      Vähällä olet selvinnyt kuitenkin kun raajasi eivät ole halvaantuneet. Minullakin on ollut ennen näitä infarkteja jotka olivat pahempia, monta pientä infarktia, selvisi aivokuvissa. Oli huimausta, kömpelyyttä raajoissa, tasapainohäiriöitä, näköhäiriöitä yms ohimenevää muutaman vuoden aikana. Juoksin lääkäreissä mutta eipä tajuttu mistä oli kysymys. Väsymys on nykyisin kamalaa, ja jos nukahdan päivällä, herään yleensä ahdistuneeseen oloon ja kauhuun, joten pelkään näitä nukahtamisia. Toivon että löytyisi muitakin jotka voisivat kertoa kokemuksistaan, tosin tietysti tämä on sen verran kammottava tauti ettei sitä tietysti kenellekään toivo.

    • kokemuksia?

      Voi kun joku aivoinfarktin sairastanut kirjoittaisi kokemuksiaan. Tänään tuntuu masentavalta ja siltä että oikea elämä loppuu tähän. Liikkuminen on hankalaa ja tuntuu ettei se tästä enää paranekaan vaikka treenaisikin eli yrittäisi kulkea tuon rollaattorin kanssa mitä nyt jaksaa. Toivon ilmeisesti että joku kertoisi parantumistarinaansa kuinka esimerkiksi on oppinut uuudestaan kävelemään jne, se antaisi uskoa itsellekin ja sinnikkyyttä treenata. Päivät tuntuu menevän samanlaisina, hyvä että tietää mikä viikonpäivä on menossa, no tietenkin telkkarista sitten kuulee ja kännykästä näkee mikä päivä on, mutta päivä toisensa perään itkua yksin, välillä hieman parempi olo ja keskityn johonkin televisio-ohjelmaan kunnes huomaan nukahtaneeni, herään jotenkin säikähtyneenä ahdistavaan oloon. Ahdistus alkoi infarktien jälkeen, samon masennus, on kai aika tavallisia seurauksia infarktista. Sanotaan että pitäisi olla positiivisella ja iloisella mielellä, että se edistäisi toipumista.

      • Vii1

        Kokemuksia, laitan sinun s-posti.


    • kirjoittelija....1

      Isälläni tuli aivoinfarkti, mutta siitä ei jäänyt mitään pysyvää haittaa, koska hoito aloitettiin niin nopeasti. Kiitollinen saa olla siitä ettei tullut kovin pahana. Toinen puoli meinasi kai halvaantua, mutta alkoi kuitenkin toimimaan. Ei havaittavissa masennusta, joten voisin kuvitella että sinun väsymys ei johdu varsinaisesti halvauksesta, vaan lääkkeistä. Myös se liikunnan puute voisi olla syynä väsymykseen. Kokeile d-vitamiinia. Siitä ei pitäisi olla mitään haittaa ja voi ottaa isojakin annoksia. Sitä jotkut lääkärit määräävät masennukseen. Apteekissa myytävät d-vitamiinit ovat melko mietoja joten ota kunnolla niitä.

      • kokemuksia?

        Minua harmittaa se, että oireitten ilmaannuttua soitin ambulanssin mutta sitten jouduinkin odottamaan sairaalan odotushuoneessa pari kolme tuntia lääkärille pääsyä joka totesi että miksi tulit liian myöhään, enää ei voi liuottaa!! Olisikohan raajani halvaantuneet jos olisi annettu liuotushoito, jää ikuiseksi arvoitukseksi! Toisen infarktin sain sairaalassa ja tutkimuksiin kuntoutussairaalasta pääsin vasta seuraavana päivänä toiseen sairaalaan.
        Syön D-vitamiinia.
        Liikunnan puute voi olla syynä väsymykseen mutta puolen vuoden sairaalassa makaamisen jälkeen voimat ovat vähissä. Alkuun en kyennyt kovinkaan paljoa liikkumaan infarktien jälkeen ennen kuin jalat alkoivat toimia.


      • kokemuksia?
        kokemuksia? kirjoitti:

        Minua harmittaa se, että oireitten ilmaannuttua soitin ambulanssin mutta sitten jouduinkin odottamaan sairaalan odotushuoneessa pari kolme tuntia lääkärille pääsyä joka totesi että miksi tulit liian myöhään, enää ei voi liuottaa!! Olisikohan raajani halvaantuneet jos olisi annettu liuotushoito, jää ikuiseksi arvoitukseksi! Toisen infarktin sain sairaalassa ja tutkimuksiin kuntoutussairaalasta pääsin vasta seuraavana päivänä toiseen sairaalaan.
        Syön D-vitamiinia.
        Liikunnan puute voi olla syynä väsymykseen mutta puolen vuoden sairaalassa makaamisen jälkeen voimat ovat vähissä. Alkuun en kyennyt kovinkaan paljoa liikkumaan infarktien jälkeen ennen kuin jalat alkoivat toimia.

        ...tai toimia ja toimia, mutta kuitenkin niin että jotenkin pääsee rollaattorilla eteenpäin.


      • la 13.10.
        kokemuksia? kirjoitti:

        ...tai toimia ja toimia, mutta kuitenkin niin että jotenkin pääsee rollaattorilla eteenpäin.

        Liiikunnan puutekin voi olla syynä väsymykseen mutta infarktin aiheuttama aivovaurio itsessään aiheuttaa myös väsymystä.


      • rollaattori
        la 13.10. kirjoitti:

        Liiikunnan puutekin voi olla syynä väsymykseen mutta infarktin aiheuttama aivovaurio itsessään aiheuttaa myös väsymystä.

        Väheneeköhän tuo väsymys kun aikaa infarkteista kuluu enemmän? 10 kk infarktista, myös ahdistus ja masennnus sen jälkeen.


      • inf. vuoden alussa
        rollaattori kirjoitti:

        Väheneeköhän tuo väsymys kun aikaa infarkteista kuluu enemmän? 10 kk infarktista, myös ahdistus ja masennnus sen jälkeen.

        Minkä verran kävelykykynne on parantunut aivohalvauksen jälkeen? Miten olette treenanneet ja missä "aikataulussa" paranemista on tapahtunut? Entä käsien toiminta?


      • Infa-inva

        Minulla oli infarkti kesäkuussa -13, nyt kävelen lyhyitä matkoja kepin kanssa, muuten oleskelen pyörätuolissa, iltaisin väsyttää todella paljon, mutta aamuisin herään viimeistään kuudelta,


    • Tsemppiä!

      Hei,

      isäni sai aifoinfarktin jossa häneltä meni tuntoaisti sekä oikeanpuolen kädestä että jalasta. Lisäksi hän menetti puhe, kirjoitus sekä lukutaitonsa. Vaikka isku oli maailmaa reissavalle ja monikieliselle lukutoukalle kova, sai hän kovalla työllä takaisin osittain puhe sekä lukutaitonsa.

      Kuntoutumisen aikana ensimmäiset pari vuotta tuntuivat hetkittäin todella tahmaisilta. Edistystä ei tuntunut tapahtuvan eikä kroppakaan oikein jaksanut. Voin vain kuvitella miten tämä on vaikuttanut isäni silloiseen henkiseen puoleen.

      Isälläni kolmas vuosi oli ratkaiseva, uusia tavuja tavaillessa ja kropan jo hiljalleen jaksaessa taas liikkua palasi myös positiivisuus. Positiivisuus ja "innostuneisuus" puolestaan tuntui vaikuttavan suoraan oppimiseen ja jaksamiseen. Ero toisen ja kolmanne vuoden välillä oli valtava! Jotain kertonee se että näihin aikoihin isääni luultiin puheensa vuoksi ulkomaalaiseksi. Italialaiseksi jos muistan oikein. Myöhemmin hän toimi aktiivina meripelastus-seurassa sekä reppureissasi intiassa nuoremman veljeni kanssa. Oli kuulemma rentouttavaa olla samalla viivalla muiden kanssa kun kukaan ei ymmärtänyt häntä eikä hän ketään. Puheen puuttuminen ei ollut ongelma, huitomalla ja eleillä tuli asiat selväksi.

      Toivotan kaikille teille infarktista toipuville jaksamista mutta ennekaikkea kärsivällisyyttä ja postiivista asennetta. Aivot oppivat ratautumaan uusin, kroppa oppii tottelemaan ja elämä palautuu hiljalleen vanhoihin uomiinsa.

      Tsemppiä!

      • rollikalla könyävä

        Miten isäsi kuntoutuminen nimenomaan liikkumisen osalta tapahtui ja miten liikkuu tällä hetkellä. Minkä ikäinen isäsi on, tuntuu että nuoremmat kuntoutuu paremmin.


    • Tuittu

      Krtokaas te joilla on ollu infarkti ja aikaa on nyt kulunut?mun isä täyttää tammikuussa 79 vuotta ja sai lauantaina aivoinfarktin.Olen ihan loppu itsekkin.
      Kun makasitte sairaalassa ja joku kävi teitä katsomassa niin ymmärsittekö että siinä on tuttuja?Isäni ei siis myöskään puhu ja on halvaantunut oikelata puolelta

      • avh

        Sain aivoinfarktin 2 vuotta sitten ja olin sairaalassa n. puoli vuotta. Tunsin minua katsomassa käyneet ja muutenkin tajusin asiat, puheeni oli aluksi epäselvää mutta 2-3 vkon päästä normaalia.avh


    • potkua12

      Hei!

      Isäni 81 vuotias sai sydänflimmerin ja halvaantui toiselta puolelta. Toimintakyky on palautunut jo osittain halvaantuneelle puolelle noin pari viikkoa tapahtumasta. Puhele isällesi kaikkea mitä normaalistikin olette puhuneet. Kerro mitä teidän arkipäivässä on tapahtunut. Hän ymmärtää puheesi ja vastaa esim. nyökkäämällä. Se myös auttaa myös häntä palauttamaan puhesanoja. Minunkin isäni puhuu jo muutaman sanan. Kaikki hyötyvät kuntouttamisesta ikään katsomatta.

    • meningiitti1

      Sain 16 vuotiaana aivoinfarktin, muistan miten koko oikea puoli kehosta meni tunnottomaksi ja naamakin tuntui roikkuvan vain mukana mutta onneks sairaalassa osasivat homman ei nimittäin paljosta ollut kiini etteikö olisi tullut halvauksia. Kun pääsin vuodeosastolle meni pari kolme päivää jotta opin kävelemään uudelleen kunnolla. kauheaa se reenaaminen oli meinasi aina laatta lentää kun otti pari askelta ja päätä särki aivan jumalattomasti mutta kannatti kuitenkin :) nykysin olen huomannu että minulla on aivan kaamea väsymys joskus en saa unta vaikka kuinka väsyttää ja päivällä pitää nukkua päiväunet jotka hellittävät about tunniksi tai kaheksi silmäluomet rupeaa tummenemaan ja koulussakaan pysty keskittymää olisko kellää mitää vinkkejä mitä pitäis tehdä? pitäisikö mennä neurologin puheille vai meneekö tämä ohi itsestään?

      • ICH, kokenut

        Väsymyskohtaukset aivojen suojamekanismi kun noin 2v sitten sain ICH,n ja ihmettelin kun ei vaan jaksa yleislääkäri selvitti asian yksinkertaisessa muodossa nyt kuntoutunut normaaliin edelliseen työelämään.

        Nyt mennään päivä kerrallaan ilman stressausta pikkuseikkoihin ei jaksa enään hermostua ja takertua.


    • lastensuojelu3
    • pikkumyy13

      olen sairastunut 18 vuotta sitten. olen nyt kohta 53 vuotias. oulussa heräsin ja nousin ylös normaalisti ja laitoin aamutakin päälle ja otin tippapullon mukaan ja menin kävelemään osastolle. tuli kova pissahätä ja äkkiä takasin huoneeseen vessaan, kin lasin housut päässäni humahti ja alkoi pistelemään oiean puole kättä ja jalkaa, kun pääsin siitä ylös menin ja soitin siskolleni että nyt menee puhe ja taju. painoin hälynappia. taju meni. olin neuronissa kuusi viikkoa yhtäsoittoa,meni puhe mutta päätin että oin puhumaan ja opin vaikka lievä afasia jäi mutta ei se tahtia haittaa.

    • tiutau61

      Aivoinfarkti maaliskuussa 2016.. tuntuu toivottomalle..

    • antero421

      Sairastin infarktin 10-vuotiaana. Ainut havaittu ongelma oli näkökenttäpuutos. Nuoren iän takia kuntoutumiseen ei mennyt kauaa, aika nopeaa palasi muisti ja näkökenttäpuutoskin parani tiettyyn pisteeseen asti. Minulle jäi henkisesti kuitenkin jonkinlanen trauma. Ajattelen tosi usein infarktin uusiutumista ja saan siitä ahdistuskohtauksia. Yritän elää mahdollisimman terveellisesti. Mietin sitä kuinka kerkeän saada apua ajoissa yksin elävänä ja kuinka uusi kuntoutus toimii kun masentaa ja ahdistaa jo valmiiksi.

    • Vilmos

      Minulla oli 8.11.2017 yöllä kolme aivoinfarktiaia... Aamulla en nähnyt vasemmalla silmällä mitään. Olin turussa Tyksissä hoidossa pariviikkoa , näkö palautui osittain, ei tule enää normaaliksi ilmoitti silmäerikois lääkäri. Väsymys ja heikkouden tunne on valtava. Yritän liikkua ulkona vähän kerrallaan. Nukun päivällä n. 1 tunnin ja se auttaa vähän. En ole mltenkään masentunut, mutta väsyttää jatkuvasti. Lääkäri ei ole antanut minulle mitäänn neuvoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 189
      2306
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      54
      2124
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      173
      1939
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      172
      1702
    5. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      41
      1429
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1267
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1205
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      2
      1191
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      16
      1188
    Aihe