ihmisten taustat

Ymmärrän sinua niin hyvin, sitä kantaa jotenkin sellaisia taakkoja, mitkä ei ole itsestä kiinni ja joiden paljastumista pelkää. Henkisesti voi kestää ensin aikansa, ennenkuin tosiaan ymmärtää, että minä en ole se ongelma, mistä milloinkin se alemmuuden ja häpeän tunne syntyy. Näinhän sen ensin jotenkin älyttömästi käsittää ja omii osaksi persoonaansa. Minäkin olen puoli elämää hävennyt oikeasti jatkuvasti väärin toimivia sukulaisiani, ja niiden toimien kovia seurauksia, joiden tekemisiä muut peittelevät, samoin sitten tätä sairastumista ja olen ajatellut, että tällaisia taustoja ei kehtaa koskaan kellekään kertoa.
Sairastuminen kuulostaa teoriassa hyvin kliiniseltä ymmärrettävältä asialta, mutta kun sen kanssa joutuu elämään läheltä, se onkin ihan sekavaa vaikeaa ja häpeällistä ja pahojen puheiden aihe monesti, vaikka itse ymmärtäisi asian kuinka.

Ennenkuin joskus tajuaa ettei ole tuo sama ihminen ja minä en ole vastuussa hänestä ja jos joku ihminen valittaa hänelle minusta, minä sanon että mitä sinä minulle sanot, tämä ei koske henkilökohtaisesti minua yhtään millään lailla. Minä en aiheuta ongelmia joten minä en niitä siivoa enkä edes vaivaudu kommentoimaan muuta kuin että ne eivät liity minun henkilökohtaiseen elämääni mitenkään. Joutuu aika kovana olemaan joskus, mutta se on ollut tervein suhtautuminen tähän saakka. On tervettä, vaikkakin ehkä kovaakin, että joutuu ikäänkuin joissakin asioissa kääntämään selän jollekin läheiselle itseään suojellakseen. Suojellakseen siltäkin, ettei ota niistä niin raskaita juttuja itselleen ja kanna raskaasti häpeää läheisen vuoksi. Solidaarisuus on jotenkin niin hirveän syvässä.
Se on pitkä tie kasvaa ihmisenä niin itselleen ja omaksi itsekseen, että on todella irti siitä, että muiden asiat eivät ole minun ongelmiani eivätkä minun asioitani. Mullakin on mennyt monta vuotta siinä, nyt ehkä jo vähän helpottaa ja kykenen näkemään itseni erillisenä osana ongelmaa, minä en liity siihen henkilökohtaisesti, vaikka se satuttaa minuakin.
Hirveästi voimia sinulle. On hyvä, että olet nostanut asian esille, ehkä se on alku sille, että alat omaksua myös sen ajatuksen, että on niin väärin, että toisten ongelmat haittaavat sinun elämääsi. Sen tiedostamisen kautta niistä vähitellen pääsee ja päästää irti. On helpottavaa harjotella sanomaan, että ei kiinnosta, ei koske minua, en ole vastuussa, enkä liity joidenkin toisten asioihin, vaikka ne läheltä olisivatkin.

ymmärrän sinua kirjoitti:

Ymmärrän sinua niin hyvin, sitä kantaa jotenkin sellaisia taakkoja, mitkä ei ole itsestä kiinni ja joiden paljastumista pelkää. Henkisesti voi kestää ensin aikansa, ennenkuin tosiaan ymmärtää, että minä en ole se ongelma, mistä milloinkin se alemmuuden ja häpeän tunne syntyy. Näinhän sen ensin jotenkin älyttömästi käsittää ja omii osaksi persoonaansa. Minäkin olen puoli elämää hävennyt oikeasti jatkuvasti väärin toimivia sukulaisiani, ja niiden toimien kovia seurauksia, joiden tekemisiä muut peittelevät, samoin sitten tätä sairastumista ja olen ajatellut, että tällaisia taustoja ei kehtaa koskaan kellekään kertoa.
Sairastuminen kuulostaa teoriassa hyvin kliiniseltä ymmärrettävältä asialta, mutta kun sen kanssa joutuu elämään läheltä, se onkin ihan sekavaa vaikeaa ja häpeällistä ja pahojen puheiden aihe monesti, vaikka itse ymmärtäisi asian kuinka.

Ennenkuin joskus tajuaa ettei ole tuo sama ihminen ja minä en ole vastuussa hänestä ja jos joku ihminen valittaa hänelle minusta, minä sanon että mitä sinä minulle sanot, tämä ei koske henkilökohtaisesti minua yhtään millään lailla. Minä en aiheuta ongelmia joten minä en niitä siivoa enkä edes vaivaudu kommentoimaan muuta kuin että ne eivät liity minun henkilökohtaiseen elämääni mitenkään. Joutuu aika kovana olemaan joskus, mutta se on ollut tervein suhtautuminen tähän saakka. On tervettä, vaikkakin ehkä kovaakin, että joutuu ikäänkuin joissakin asioissa kääntämään selän jollekin läheiselle itseään suojellakseen. Suojellakseen siltäkin, ettei ota niistä niin raskaita juttuja itselleen ja kanna raskaasti häpeää läheisen vuoksi. Solidaarisuus on jotenkin niin hirveän syvässä.
Se on pitkä tie kasvaa ihmisenä niin itselleen ja omaksi itsekseen, että on todella irti siitä, että muiden asiat eivät ole minun ongelmiani eivätkä minun asioitani. Mullakin on mennyt monta vuotta siinä, nyt ehkä jo vähän helpottaa ja kykenen näkemään itseni erillisenä osana ongelmaa, minä en liity siihen henkilökohtaisesti, vaikka se satuttaa minuakin.
Hirveästi voimia sinulle. On hyvä, että olet nostanut asian esille, ehkä se on alku sille, että alat omaksua myös sen ajatuksen, että on niin väärin, että toisten ongelmat haittaavat sinun elämääsi. Sen tiedostamisen kautta niistä vähitellen pääsee ja päästää irti. On helpottavaa harjotella sanomaan, että ei kiinnosta, ei koske minua, en ole vastuussa, enkä liity joidenkin toisten asioihin, vaikka ne läheltä olisivatkin.

Lue lisää

ap. kuittaa

Sitä mietin häpeässä, että kun omia taustoja häpeää ja siinä on muitankin mukana, niin ne muut ei häpeä mitään vaan ovat röyhkeitä ja tietämättämiä. Ne on kantaneet aikanaan siitä ongelmasta kaikkein helpoimman osan pois ja ovat sitten tietämättömiä mitä tapahtui.

Mä toivonkin, että kaikki jotka tutustuu uuteen ihmiseen ja ehkä rakastuvatkin, niin katsoisivat myös sitä systeemiä johon ovat menossa, ja sanoisivat sille itseään lähimmälle ihmiselle, että hoitaa osansa lähtöpaikassaan kuntoon ettei se kaadu ja estä jonkun toisen ihmisen mahdollisuuksia elämässä.

Ulkopuolinen, mutta sisääntuleva ihminen saa tulla ja sanoa asiat suoraan. Ja onhan niitäkin jotka näkee ja katkoo sitten tälläisen ihmisen lennon. mutta asioita ei voi katkoa muuta kuin ennen ongelmien syntyä.

Kuitasin vielä viimeisen kommentin ja asia on nyt minun osaltani enkä sanoo muuta kuin sen että hyvät ihmiset. Katskokaa asioita syvemmälle ihmissuhteissanne ja älkä edistäkö miniatyyristä ja toisille kallista korruptiota.

ADJÖÖÖÖÖÖ!!!!!!!!!!!!!!!!!