olen adoptoitu 36.v mies

Kai noin "iso" poika jo saa / osaa päättää ihan itse omista asioistaan ja ketä saa tavata ja ketä ei.

Kannustan sinua tapamaan. On selvää että voit kokea että et näe naisessa äitiä, mutta ei koskaan ole liikaa ystaviä ja sukulaisa. Jospa näin alussa aloittaisitte ihan vähästä ja sitten pikkuhiljaa. Kun teillä on yhteisiä geenejä niin voitte huomata että teillä synkkaa hyvin ja löydätte yhteisiä asioita. Voihan tunne, että tässä on minun äiti tai hyvin läheinen sukulainen sitten alkaa syntymään. Mitä jos kirjoittaisit äidille ensin kirjeen. kertoisit, että jännittää ym.
Äidin tilanne on ollut silloin nuorena vaikea ja hän on varmaan tehnyt mielessään myös sinun kannalta oikea ja vastuullisen ratkaisun.
Ja mikäs ettei. Jos elämä yhdessä ei ole ollut silloin mahdollista niin parempihan myöhään kuin ei milloinkaan. Yleensä jälkeenpäin tapahtuneista sukulaisten kohtaamisista on vain positiivista kokemusta asianomaisille itselleen.
Itse tutustuin tätiini vasta hänen viimeisnä elinkuukausinaan. Olimme olleet täysin etäiset ja vieraat mutta sitten saimme tutustua ja ystävystyä.
Ja kun tämä nainen haluaa, niin on se hänelle todella tärkeää.
Toivon teille tsemmpiä ja kovoja yhteisiä hetkiä, jotka rikastuttavat toistenne elämää.

Mä kannustan vähän ystävällisemmin miettimään itsekkäästi oma ajatus siitä haluatko bioäitisi tavata.Päätöstä ei kannata tehdä hetkellä vaan mieti rauhassa ja tee niin kuin siltä itsestäsi tuntuu. Itse 3 kk mietiskelyjen jälkeen vastasin biosiskoni viestiin ja se oli hyvä kokemus. Ei se millään tavalla elämääni muuttanut, enkä sitä odottanutkaan, sillä oma perhe on aina oma perhe..