Vampyyreistä ja vampirismista, osa 1

Paljon on tällä palstalla puhuttu ja kirjoitettu vampyyreistä. Ilmeisesti mediaseksikäs vampyyribuumi kauniine hohtavine elokuvavampyyreineen ja True Blood ja Vampyyripäiväkirjojen tyylisine TV-sarjoineen on innostanut niin iältään nuoria kuin sydämeltäänkin nuorena pysyneitä tutustumaan vampyyreihin, ainakin pintapuolisesti. Faktaa kuitenkin on, että vampyyrit sellaisina kuin suurin osa fiktiokirjallisuudesta ja elokuvateollisuudesta ne esittää ovat pelkkää mielikuvitusta. Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempi, ja myytit ja mytologiat sekä taikausko näiden vampyyrihahmojen takana on tutustumisen arvoinen.

Vampyyriuskoon liittyy olennaisena osana veri ja kuolema. Kuolemaan liittyvien uskomusten perustana voidaan pitää käsitystä, että vainajan ruumis säilyttää jonkinasteisen elämän vielä senkin jälkeen kun "henki on lähtenyt/paennut". Ammoisista ajoista lähtien on uskottu, että kuolleet muuttuvat pahantahtoisiksi hengiksi. Kuolleita on pidetty katkerina olentoina, jotka tahtovat pahaa eläville ja yrittävät riistää heidän henkensä erilaisin tavoin. Erityisesti on pelätty itsemurhan tehneitä. Antiikin Kreikassa itsemurhan tehneeltä leikattiin käsi poikki ja se poltettiin muusta ruumiista erillään, jotta aiheutettu vamma estäisi haamua hyökkäämästä elävien kimppuun. Britaniassa itsemurhan tehneet haudattiin vielä vuoteen 1842 saakka tienristeykseen seiväs sydämen läpi iskettynä. Tämän piti estää vainajaa muuttumasta eläväksi ruumiiksi eli vampyyriksi. Suomessakin samaa tapaa on harrastettu hiukan muutettuna eli rikoksentekijät lyötiin toisinaan paalulla kiinni maahan.

Vampyyrit eroavat aaveista ja astraaliolennoista siinä, että niillä on todellinen ruumis. Vampyyri ei myöskään ole demoni, koska tämä kuuluu henkimaailmaan (vertaa Matt. 25:41 ja Hebr. 1:14).

Ortodoksinen kirkko on julistanut, ettei pahojen ja kirottujen ruumiit mätäne. Ruumiin mätänemistä pidettiin siis näin merkkinä siitä, että kuollut lepäsi maassa ja hänen sielunsa oli saanut rauhan. Ortodoksien uskomusten mukaan kirotut muuttuivat vampyyreiksi.

Jotta vainajasta ei olisi tullut eläviä kiusaavaa vampyyria tai aavetta, vainajaa kohtaan täytyi osoittaa hienotunteisuutta ja kunnioitusta. Jo muinaiset roomalaiset uskoivat, ettei kuolleista saanut puhua pahaa ja Kreikassa tapana oli ylistää vainajaa hautajaisaterialla. Pelättiin, että vainaja kuulee elävien puheet. Karjalassa kolme päivää kestäneet valvojaiset ja niissä harrastettu itkukieli oli takeena, että vainajaa puhuteltiin sopivalla tavalla. Edelleenkin elää tapa kunnioittaa vainajan viimeistä tahtoa, ja tähän perustuu mm. testamentin loukkaamattomuus, koska jokaista rikkomusta isiltä perittyä tapaa vastaan on pidetty yleisesti vainajan solvaamisena.

Vampyyrimyyttiä ovat todellakin vahvistaneet ns. todelliset vampyyrit eli Gilles de Raisin kaltaiset murhaajat. Kenties kuuluisin näistä on kreivitär Elisabeth Bathory, joka teurasti ja lypsi verta nuorista neitsyistä käyttäen sitä kauneudenhoitoon sisäisesti ja ulkoisesti. Nykyajan vampyyreita ovat mm. sarjamurhaaja Peter Kürten, Hannoverin vampyyri Fritz Haarman (joka mielenkiintoista kyllä, joi uhriensa veren ja sekoitti lihat ruokalansa makkaroihin) sekä John Haigh, uskonnollinen fanaatikko, joka uskoi olevansa Kristus. Tapauksia on lisääntyvässä määrin nykyisinkin.

Eräänä lääketieteellisenä selityksenä on pidetty porfyriaa, joka 1800-luvulla tunnettiin myös nimillä Dracula-tauti tai vampyyri-tauti, koska sen uskottiin olevan vampyyrimyyttien takana. Porfyriat aiheuttavat pääasiassa kahdenlaisia oireita: auringonvalosta johtuvaa ihon rakkulointia ja kohtauksittain tulevia oireita, joita voivat muun muassa olla vatsakivut, punainen virtsa, sydämentykytys ja ummetus. Aihetta on tutkittu lääketieteellisesti, ja porfyrian yhteyttä vampyyrimyytteihin ei enää pidetä kovin uskottavana, vaan näiden teorioiden katsotaan pikemminkin johtuvan sairauden luonteen väärinymmärtämisestä ja modernin vampyyrin piirteiden sotkemisesta traditionaalisiin vampyyreihin (esim. valoherkkyys on modernin vampyyrin piirre). Porfyriapotilaita on itse asiassa Suomessakin noin 400 ja suurin osa porfyrioista periytyy vallitsevan periytymistavan mukaan. Porfyrioiden hoito on pääasiassa oireita aiheuttavien tekijöiden välttämistä, mutta vaikeisiin oireisiin on olemassa tehokkaita lääkehoitoja.

Vampirismi aiheena on itsessään sangen laaja. Vampirismi voidaan jakaa eri luokkiin, joista tunnetuimmat lienevät psyykkinen- ja energiavampirismi. Pakanaverkolla on asiasta suhteellisen hyvät sivut, joihin kannattaa tutustua.