Keskustapuolue sanoi totuuden lastensuojelusta!!!

"Suomalaiset perheet jakaantuvat entistä jyrkemmin hyvin- ja pahoinvoiviin. Lastensuojelun avohuollon noin 80 000 asiakasta ja kodin ulkopuolelle sijoitetut noin 18 000 lasta ovat hälyttäviä lukuja, joiden edessä yksikään vastuullinen poliittinen puolue ei voi enää nostaa käsiään pystyyn.

Olemme tilanteessa, jossa perheiden ongelmat ovat pahentuessaan johtaneet myös epätoivoisiin tekoihin. Meitä kaikkia järkyttäneiden perhesurmien taustalla on ollut tuoreen raportin mukaan talousvaikeuksia, pulmia vanhempien parisuhteessa ja mielenterveyden häiriöitä.

On kysyttävä, olisiko nämä teot voitu edes osin estää, jos kuntien sosiaalitoimessa olisi huomattu perheiden ongelmat ajoissa?

Välittömänä toimena tilanteen korjaamiseksi Keskusta esittää Suomeen valtakunnallista lasten huostaanottojen vähentämisohjelmaa, jossa lastensuojelun painopiste siirretään huostaanotoista ennaltaehkäisevään lastensuojeluun sekä kotien ja perheiden hyvinvoinnin tukemiseen.

Osana huostaanottojen vähentämisohjelmaa esitämme perheille koko maahan verkossa toimivaa ”matalan kynnyksen sossua”. TÄLLÄ HETKELLÄ JO VANHEMPIEN VOIMATTOMUUDESTA JA VÄSYMYKSESTÄ KERTOMINEN SOSIAALITOIMEEN VOI TARKOITTAA LASTEN MENETTÄMISEN UHKAA, vaikka lastensuojelun tarvetta ei olisikaan. Jos yhä useamman ongelmissa painivan kodin luottamus yhteiskuntaan on nolla, ihmiset voivat ajautua myös peruuttamattomiin tekoihin.

Nettineuvonnassa ongelmiin joutunut ihminen voisi nimettömänä saada apua. Monet suomalaiset pelkäävät leimautumista ja siksi perheet peittelevät ongelmia. Myös jonotusajat sosiaalitoimeen ovat kohtuuttoman pitkiä useassa kunnassa. Netissä toimivaa ”matalan kynnyksen sossua” on kokeiltu noin kahdessa kymmenessä kunnassa. Keskusta haluaa ulottaa neuvonnan koko maahan ja esittää sille sosiaali- ja terveysministeriön hankerahoitusta. Vaikka netti ei koskaan korvaa toisen ihmisen läsnäoloa, matalan kynnyksen palveluna neuvonta olisi konkreettinen keino auttaa perheitä.

Lapsiperheköyhyys puolitettava

Keskusta esittää perheille myös kunnallista kotiapua. Valtion ensi vuoden budjetissa osoittaisimme kotiapuun 20 miljoonaa euroa.

Perheiden toimeentulon parantamiseksi lapsilisien indeksien jäädyttämisestä on luovuttava. Lapsiperheköyhyys on vähintään puolitettava vaalikauden loppuun mennessä. Lisäksi esitämme, että kaikki poliittiset puolueet sitoutuvat siihen, että jos taloutta edelleen tasapainotetaan, perheiden etuuksista ja perusturvasta ei leikata."

Näin sanoo keskustapuolue kuntavaaliohjelmassaan. Linjaus on erinomaisen hyvä ja hämmästyttävän rohkea (ks. LIHAVOIDUT). En sitten tiedä, mitä mieltä on Aila Paloniemi...

Lastensuojelun toimia henkeen ja vereen puolustavilta voisikin kysyä, ovatko poliittiset puolueetkin väärässä arvostellessaan näinkin suorasanaisesti nykyisiä lastensuojelun painotuksia?
988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Aila Paloniemen linjaukset on vissiin laitettu kepussa mappi ööhön - ja hyvä niin!!!

Paloniemi, itsekin kahden lapsen yh-äiti, on pakkoadoptioiden lämmin kannattaja, jonka mielestä köyhien perheiden lapset on parasta lahjoittaa lapsettomille raharikkaille. Käsittämätön eukko

Äänestä

Ei kestä kansain välistä : V e r t a i l u a ?

Ne maat ja kansakunnat jotka rakastavat perheitä ja koteja M e n e s t y v ä t !

Äänestä
  • Kuntavaalit lähestyvät, ääntenkalastamiseen tarvitaan aina joku teema.

    Yleensä teemana on ollut naisiin kohdistuva väkivalta, raiskaukset, seksuaalinen häirintä, lasten seksuaalinen hyväksikäyttö.
    Seksuaalista häirintää Eduskunnassa kampana ärsytti sen verran mieskansanedustajia, että he vaativat rikostutkintaa.
    Motto. Älkää äänestäkö miessikoja, - äänestäkää naisia.

    Keskustapuolueen vaalikampanjana on ollut Aajoissa kotiin kampanja.
    Tänä vuonna teemana on lasten ja vanhempien kotiintuloajat, joka myös on aikaansaanut kansalaiskeskustelua.

    STT / Ylivieskan lehti 8.9.2012.

    Keskustanaiset myös vanhemmille kotiintuloaika.

    http://www.kp24.fi/uutiset/lehtiteema/1481/314396/9/Keskustanaiset-Myös-vanhemmille-kotiintuloaika
    -------

    Äänestä

  • Niin? Suomihan on yksi maailman menestyneimmistä valtioista yhä edelleenkin?

    Äänestä

  • Myötäeläminen. kirjoitti:

    Parustuuko lastensuojelu Dialogiin, vai Monologiin?

    Monologi on käskyttämistä, Dialogi on yhteistyötä, kuuntelua, keskustelua ja vaikuttamista.

    Kasvunkumppanien näkökulma.

    http://www.thl.fi/fi_FI/web/kasvunkumppanit-fi/tyon/periaatteet/dialogisuus_ammattilaisen_ja_perheen_valilla
    -------

    Lainaus Kasvunkumppanien näkökulmasta.

    Miten asiakkaan kuuleminen tapahtuu käytännössä?

    Ihminen saa voimaa siitä, että lähimmäinen arvostaa häntä. Asiakaskin tarvitsee tunteen, että ammattilainen arvostaa häntä. Sen avulla asiakas löytää ratkaisuja niihinkin kysymyksiin, joiden edessä ammattilainen on ollut ymmällään. Myös ammattilainen voi saada arvostusta asiakkaaltaan, mikä toimii myös vahvistavana palautteena siitä, että hän on valinnut paikan tässä yhteisössään oikein.

    Lasten, nuorten ja perheiden parissa työskentelevällä ammattilaisella on oltava asiakasta kohtaan kunnioittava, kiinnostunut ja myötätuntoinen asenne. Niiden avulla hän ja asiakas voivat käydä kuuntelevaa keskustelua ja ratkaista ongelmia luovasti.

    Kunnioitus

    Asiakasta kunnioittava ammattilainen ymmärtää, ettei pysty tietämään asiakkaan puolesta, mitä tämä tarvitsee. Tarpeiden selvittämiseen tarvitaan kuuntelevaa ja luovaa tilaa eli dialogia. Jokaisella ihmisellä on oma todellisuutensa. Ei ole olemassa ulkoista, yhteisesti todellista maailmaa, vaan kukin havaitsee, aistii ja kokee tilanteet ainutkertaisina. Aistiminen liittyy omiin kokemuskenttiin ja saa vasta siitä merkityksen.

    Kiinnostus

    Ammattilainen voi oppia jokaisen ihmisen ja palvelutilanteen (vastaanoton tai tapaamisen) kautta jotain uutta. Ihminen kasvaa niiden kokemusten myötä, joissa oma itsemme peilautuu toiseen. Lasten, nuorten ja perheiden kanssa tehtävässä työssä näitä peilauksia on jatkuvasti. Siten ammattilaiset asettuvat alttiiksi jatkuvalle toisen kautta tapahtuvalle muutokselle. Jokainen ihminen on täynnä yllätyksiä, ja jokin niistä voi osoittautua omankin elämän kannalta käänteentekeväksi, mikäli on valmis kuulemaan.

    Myötätunto

    Jokainen tarvitsee lähimmäisen tukea jaksaakseen. Parhaimmillaan ammattilaisella on työryhmän ja esimiehensä tuki. Ihmisten parissa tehtävässä työssä kuormittuu, koska toisen kuormaan ja kärsimykseen ei koskaan totu - eikä ole tarkoituksenmukaistakaan tottua.

    Asiakkaat eivät saa tarpeeksi tukea siinä asiassa, jonka vuoksi he tulevat ammattilaisen kuultavaksi, vaan he asettavat toivonsa ammattilaiseen. Näin tapahtuu jopa neuvolan tavanomaisessa terveystarkastuksessa. Jokainen äiti ja isä tarvitsee omaksi vahvistuksekseen tietoa siitä, missä on toiminut oikein.
    ------

    Äänestä

  • Paloniemen tiedote.

    Tiedote 27.9.2012: Kansanedustaja Aila Paloniemi: Lastensuojelun langat ammattilaisten käsiin

    Lastensuojelun teorian ja käytännön välillä on suuri kuilu, sanoo lastensuojelusta keskustelualoitteen eduskunnalle tehnyt kansanedustaja Aila Paloniemi (kesk). Lastensuojelu on niin vaativaa työtä, että se on määriteltävä sosiaali-terveysuudistuksessa erityispalveluksi. Työ edellyttää vahvaa erityisosaamista. Nuori, vastavalmistunut sosiaalityöntekijä ei selviä tehtävästään yksin. Hän tarvitsee rinnalleen kokeneemman työparin, Paloniemi muistuttaa. Tällä hetkellä yhdellä sosiaalityöntekijällä saattaa olla jopa sata asiakasperhettä hoidettavana, kun suositus on 25-30 perhettä. –

    Asiakasperheiden määrä työntekijää kohti on Ruotsin malliin määriteltävä laissa, Paloniemi vaatii.

    Muun muassa pula pätevistä lastensuojelun työntekijöistä, työn kuormitus, moniammatillisen tuen puute ja väärin tulkitut salassapitomääräykset ovat aiheuttaneet sen, että lapsen etu ei läheskään aina toteudu meikäläisessä lastensuojelussa. Pahimmillaan tämä näkyy lasten ja nuorten pallotteluna sijaishuoltopaikan ja biologisten vanhempien välillä. –Näillä päätöksillä viranomaiset suorastaan vahingoittavat monia traumoja kokenutta lasta ja estävät pysyvän, turvallisen ja ennustettavan kasvuympäristön luomisen, Paloniemi murehtii.

    Paloniemi perääkin pysyvän huostaanoton mahdollisuutta lastensuojelulakiin. Lapsi ei voi odottaa vuosikausia moniongelmaisen perheen kuntoutumista. Avohuolto ei myöskään pysty auttamaan kaikkia perheitä. -Meillä on jopa 5-vuotiaita lapsia, jotka ovat niin traumatisoituneita, että he eivät voi enää asua sijaisperheessä, sanoo Paloniemi.
    ---------

    Äänestä

  • Sijaisperheet? kirjoitti:

    Paloniemen tiedote.

    Järjestöjen lobbaus kiihtyy kuntavaalien alla.

    Tämä on valitettavsti yleinen käytäntö, olipa kysymyksessä kuntavaalit, eduskuntavaalit, tai presidentin vaalit.

    Kärsijöinä ovat lapset ja nuoret, joidenka isää syyllistetään raiskauksista, väkivallasta, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

    Amnestyn kuntavaalien teemana on naisiin kohdistuva väkivalta.

    Yle uutiset 13.10.2012.

    http://yle.fi/uutiset/jarjestojen_lobbaus_kiihtyy_kuntavaalien_alla/6334391
    -------

    Äänestä

Tässä ongelman ytimeen mennään tiivistetysti:

"Lapsiperheköyhyys on puolitettava.
Välittömänä toimena tilanteen korjaamiseksi Keskusta esittää Suomeen valtakunnallista lasten huostaanottojen vähentämisohjelmaa, jossa lastensuojelun painopiste siirretään huostaanotoista ennaltaehkäisevään lastensuojeluun sekä kotien ja perheiden hyvinvoinnin tukemiseen."

Huostaanottojen vähentämisohjelma. Kyllä!
Tätä tarvitaan ehdottomasti. Olisi tarvittu jo vuosikymmen sitten.
Toivottavasti ei jää pelkäksi vaaliteemaksi ja meno jatkuu yhtä hulluna vaalien jälkeen kuin tähänkin asti.

Paloniemeläiset eivät tarjoa ongelmiin LASTEN KANNALTA mitään parannusta, he "auttavat" lähinnä vain lapsettomia pariskuntia ajamalla adoptio-oikeutta. Huostaanottojen laillisuus tai laittomuusteema ei heitä sen sijaan kiinnosta ollenkaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Pro Keskusta kirjoitti:

"Suomalaiset perheet jakaantuvat entistä jyrkemmin hyvin- ja pahoinvoiviin. Lastensuojelun avohuollon noin 80 000 asiakasta ja kodin ulkopuolelle sijoitetut noin 18 000 lasta ovat hälyttäviä lukuja, joiden edessä yksikään vastuullinen poliittinen puolue ei voi enää nostaa käsiään pystyyn.

Olemme tilanteessa, jossa perheiden ongelmat ovat pahentuessaan johtaneet myös epätoivoisiin tekoihin. Meitä kaikkia järkyttäneiden perhesurmien taustalla on ollut tuoreen raportin mukaan talousvaikeuksia, pulmia vanhempien parisuhteessa ja mielenterveyden häiriöitä.

On kysyttävä, olisiko nämä teot voitu edes osin estää, jos kuntien sosiaalitoimessa olisi huomattu perheiden ongelmat ajoissa?

Välittömänä toimena tilanteen korjaamiseksi Keskusta esittää Suomeen valtakunnallista lasten huostaanottojen vähentämisohjelmaa, jossa lastensuojelun painopiste siirretään huostaanotoista ennaltaehkäisevään lastensuojeluun sekä kotien ja perheiden hyvinvoinnin tukemiseen.

Osana huostaanottojen vähentämisohjelmaa esitämme perheille koko maahan verkossa toimivaa ”matalan kynnyksen sossua”. TÄLLÄ HETKELLÄ JO VANHEMPIEN VOIMATTOMUUDESTA JA VÄSYMYKSESTÄ KERTOMINEN SOSIAALITOIMEEN VOI TARKOITTAA LASTEN MENETTÄMISEN UHKAA, vaikka lastensuojelun tarvetta ei olisikaan. Jos yhä useamman ongelmissa painivan kodin luottamus yhteiskuntaan on nolla, ihmiset voivat ajautua myös peruuttamattomiin tekoihin.

Nettineuvonnassa ongelmiin joutunut ihminen voisi nimettömänä saada apua. Monet suomalaiset pelkäävät leimautumista ja siksi perheet peittelevät ongelmia. Myös jonotusajat sosiaalitoimeen ovat kohtuuttoman pitkiä useassa kunnassa. Netissä toimivaa ”matalan kynnyksen sossua” on kokeiltu noin kahdessa kymmenessä kunnassa. Keskusta haluaa ulottaa neuvonnan koko maahan ja esittää sille sosiaali- ja terveysministeriön hankerahoitusta. Vaikka netti ei koskaan korvaa toisen ihmisen läsnäoloa, matalan kynnyksen palveluna neuvonta olisi konkreettinen keino auttaa perheitä.

Lapsiperheköyhyys puolitettava

Keskusta esittää perheille myös kunnallista kotiapua. Valtion ensi vuoden budjetissa osoittaisimme kotiapuun 20 miljoonaa euroa.

Perheiden toimeentulon parantamiseksi lapsilisien indeksien jäädyttämisestä on luovuttava. Lapsiperheköyhyys on vähintään puolitettava vaalikauden loppuun mennessä. Lisäksi esitämme, että kaikki poliittiset puolueet sitoutuvat siihen, että jos taloutta edelleen tasapainotetaan, perheiden etuuksista ja perusturvasta ei leikata."

Näin sanoo keskustapuolue kuntavaaliohjelmassaan. Linjaus on erinomaisen hyvä ja hämmästyttävän rohkea (ks. LIHAVOIDUT). En sitten tiedä, mitä mieltä on Aila Paloniemi...

Lastensuojelun toimia henkeen ja vereen puolustavilta voisikin kysyä, ovatko poliittiset puolueetkin väärässä arvostellessaan näinkin suorasanaisesti nykyisiä lastensuojelun painotuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu