Kokoomus on kuullut selkeän sanomamme
Viimeaikaiset kannatusmittaukset kielivät siitä, että kokoomus ja perussuomalaiset saattavat olla seuraavan valtuustokauden kaksi suurinta puoluetta Kotkassa. Jos niin tapahtuu, muistamme kokoomuslaisten vaaleja edeltävät puheet ja
olemme valmiita yhteistyössä miettimään,
ketä Kotkassa tarvitaan ja ketä ei.
Juho Eerola
Tutkinnat saisivat jo loppua
26.09.2012 KymenSanomat
Kaupunginhallituksen jäsen Jorma K. Merivirta (ps.) pitää kokoomuksen aloitetta vaalitemppuna. En keksi muuta selitystä kokoomuksen operaatiolle kuin, että puolue yrittää valloittaa kaupunginjohtajankin paikan.
12.10.2012 Kymensanomat
Peli elää, Wonterghem miettii, että äänestetään tyhjää oman linjan mukaisesti
Loikkauksesta tarjottiin palkkioksi lautakuntapuheenjohtajuutta
Kymensanomat 15.11.2008
Kahta vihreää valtuutettua kosittiin Kotkassa kokoomukseen ennen vaalikaudenalkua.
Kahta,kolme viikkoa sitten kuntavaaleissa valittua kotkalaista vihreää valtuutettua on houkuteltu loikkaamaan kokoomukseen.
Palkkioksi on luvattu ympäristölautakunnan puheenjohtajuutta ennenkuin puolueiden kesken oli edes aloitettu neuvotteluja luottamushenkilöpaikkojen jaosta.
Juho Eerola nuoleskelee kokoomuslaisia
10
165
Vastaukset
- veljet keskenään
Perussuomalaiset nuoleskelee kokoomuslaisia, joko kassakaappisopimus lautakuntien puheenjohtajista on tehty?
15.10.2012 Kotkan perussuomalaisten valtuustoryhmä on siirtynyt kokoomuksen Lindelöf-aloitteen taakse Selväähän se on, että perussuomalaisten oikeistopopulistisena puoluuena on pakko hypätä kokoomuksen kelkkaan mikäli haluavat minkäänlaisen vaikutusmahdollisuuden yhtään missään. Jos kuntavaalien voittajiksi seuloutuu kokoomus/ps -koalition, miettikääpä miltä portaalta tulevat säästöt revitään? Tuskin se kunnan visan vinguttaminen vähenee, mutta duunariportaasta voi aina vähän kuristaa....
- Tyrki Katainen
Tänään tyhjät äänestää tyhjää, huomenna kokoomusta. Onko kassakaappi sopimus olemassa kokoomuksen tapaan, jaetaan lautakuntien johtajapaikat meille ja teille.
- osaston johtaja
Onneksi kunnallisvaalit ovat ohi runsaan viikon päästä. Silloin päättyy pyrkyripoliitikkojen ruikutus
Muutamissa kunnissa on alkanut pahansuopa ajojahti kunnanjohtajaa vastaan. Esimerkiksi Kotkassa kokoomus yrittää perussuomalaisten tuella savustaa sosiaalidemokraattisen kaupunginjohtajan Harry Lindelöfin ulos sen vuoksi, että hän oli tarjonnut kaupungin johtoryhmälle etanoita Porvoossa. Tässä kampanjassa on vahvasti mukana myös ministeri Jyri Häkämies, kokoomuksen likaisten temppujen osaston johtaja. Kampanjaa tukee myös Kotkan tiedotusmonopoli Kymen Sanomat.
Mielenkiintoista nähdä, jos kokoomus onnistuu kaappaamaan Kotkan, tuleeko Kotkan uudeksi kaupunginjohtajaksi Jyrin Kari-veli, jonka on vaikea kestää vuotta pitempään samassa virassa. - tulemme näkemään sen
Annetaan Perussuomalaisten kasvaa ja äänestetään niitä nyt sankoin joukoin!
Saamme nähdä että he lyövät hynttyyt yhteen kokoomuksen kanssa ja silloin kyyti on kylmää, niin kotkassa kuin koko maassakin.
Ilmeisesti tämä tarvitaan, jotta tavallisten kansalaisten silmät aukeavat ja he huomaavat kuinka heitä jymäytetään taas kerran oikein kunnolla...
Ihmettelen suuresti jos tämän jälkeen ei eduskunnan ukopuolisten pienpuolueiden, kuten esimerkiksi IPU:n ja SKP:n kannatusluvut ala nousemaan. - Oikealla olevat
Ja kaiken muun hyvän lisäksi palkansaajilla syytä hymyyn, uudet "työväen puolueet" nostavat palkkoja. Mitä nyt eläkeikää vähän nostellaan
Kokoomus vaatii valtuustonsa suulla sairausajan karenssia palkansaajille ja alennusta sairausajan palkkaan, on se suora esitys palkanalennuksesta!
Kokoomus EI ole työväenpuolue. Ei ole ollut, eikä tule olemaan, kuten ei myöskään sammutetuin lyhdyin ajava oikeistopopulistinen Perussuomalaiset - ei paljasteta heh
Juho olisi noihin asemiin päässyt, jos hän olisi kokoomuksessa
17.7.2012 SuomenKuvalehti
Seppo Eerolalla on isällisen toppuutteleva näkemys tapahtumien kulusta.
”Eihän Juho olisi noihin asemiin päässyt, jos hän olisi kokoomuksessa tai jossain muussa puolueessa. Aina kun arvostelee vallitsevia oloja ja politiikkaa, saa suosiota.”
Isä tietää mistä puhuu, sillä hän on itse istunut neljä valtuustokautta kokoomuksen riveissä, eikä muista, että olisi sinä aikana päässyt jakamaan kuntalaisille juuri mitään hyvää.
”Melkein aina on pitänyt ottaa pois ja supistaa. Mutta eihän kansalainen sitä ymmärrä, vaan menee sellaisen kelkkaan, joka lupaa muutosta.”
Seppo Eerola arvelee, että pojallekin on jo selvinnyt, miten vaikeaa asioiden muuttaminen todellisuudessa on. Ja myös se, että ihmistä politiikka muuttaa, halusi hän sitä tai ei.
”Juho oli kouluaikoina hyvin herkkä ja empaattinen. Nyt se sitten joutuu rakentamaan omaa kuortaan, ettei paljastaisi kaikkea.”- 7 päivää
Isä tietää kaiken. Isä tietää mistä puhuu.
Nyt se sitten joutuu rakentamaan omaa kuortaan, ettei paljastaisi kaikkea. - --__--
7 päivää kirjoitti:
Isä tietää kaiken. Isä tietää mistä puhuu.
Nyt se sitten joutuu rakentamaan omaa kuortaan, ettei paljastaisi kaikkea.Tarkoitatko että virkkaa omat sukkansa?
- Musta oikeisto
Niin tekee Suuri Johtaja Soinikin. Nyt kelpaa hallitus ja EU. Molemmat oli tarjolla eduskuntavaalien jälkeen, ei kelvannut vastuun kanto
24.10.2012 Iltasanomat
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmaisi useaan kertaan Sanomatalon mediatorilla mielivänsä oppositisiosta hallitukseen. Soini liehitteli useaan otteeseen kokoomuksen puheenjohtajaa Jyrki Kataista ja kannusti häntä mollaamaan keskustaa ja Sdp:tä.- Minä lupaan, että tulee sellainen päivä, jolloin olemme hallituksessa samalla puolen aitaa, Soini sanoi Kataiselle.- Kun te olette kansankynttiläpuolue ja me olemme valo, niin eikö siinä saataisi yhdessä järkeä, Soini maanitteli Kataista..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 19111579
- 585489
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html462777- 402405
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131871Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,441845Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut291714Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k121636Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta421488Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s61486