Miksi musiikki on syntiä?

kunhan kysyn..

Niin miksi rytmikäs musiikki on syntiä? Jotkut vastaavat, että jos kuuntelee iskelmää, poppia, rokkia tms niin tulee "pahoja" ajatuksia. No minä kuuntelen kaikkia noita edellä mainittuja eikä kertaakaan ole tullut musiikista mitään synnillisiä ajatuksia vaan olen pysynyt uskovaisena "kaidalla tiellä" eikä se millään lailla haittaa uskonelämääni jos kuuntelen ns. "maallista" musiikkia. Sanat ovat musiikissa tärkeimmät.Mistä tahansa voi tulla synnillisiä ajatuksia ei vain musiikista vaan myös siitä jos näet vähäpukeisen ihmisen kadulla.. jos näin ajatellaan niin ihminen ei uskalla elää kun pitää jatkuvasti miettiä mitä voin tehä, että ei tulis syntisiä ajatuksia. Ei synti ole vain tekoja joita teemme vaan me teemme syntiä jatkuvasti ajatuksin, sanoin ja teoin. En oikein jaksa uskoa, että jos kuuntelen radiosta tai levyltä musiikkia niin olen luopunut uskosta. Minun uskoni ei ole niin heikko, että se kaatuisi musiikin kuuntelusta päinvastoin hengellinen gospel musiikki vain vahvistaa uskonelämääni.

33

4708

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VL girl

      ...olen myös kamppaillut tämän musiikki-asian kanssa. Aikoinaan kuuntelin gospeliakin, ja silloiset vl- ystäväni minua siitä nuhtelivat. Olen kuunnellut mm. radiosta poppia, rokkia jne., mutta olen myös sopinut ne pyytämällä anteeksi.
      Musiikin kuuntelussa saa olla kieltämättä tarkkana jos aikoo säilyä uskomassa. Monet se on vienyt maailmaan, mm. erään läheiseni.

      • voi että

        Pyysit anteeksi!!! Keneltä?? Vanhalta katkeralta ukolta, joka nuo säännöt keksi, niinkö?? Mitä, jos rupeaisit elämään? Miksi hukata se ainoa elämä, jonka Jumala on meille jokaiselle maan päällä antanut??


      • jeesus ja joulupukki

        Pyydänt anteeksi kuuntelemalla musiikkia, huomaatko että teet kokoajan raamatun mukaan syntiä katsomalla televisiota, olemalla netissä yms, et saisi tehdä mitään nykyaikaisessa maailmassa jos todella noudatat tätä kirjaa.


      • etsivä-xx

        On iso ero, ei musiikilla vaan sillä, mitä siitä opetetaan. Jos ihmiselle lapsesta asti hoetaan, että jokin on pahaa ei, sitä musiikkia sitten kuuntele kuin ihminen, joka on muutoinkin toisella mielellä kuin muut. Kun kasvaa toisenlaisessa ympäristössä, missä mallinen on maallista ja hengellinen hengellistä, ero on siinä, että arkisissa puuhissa on arkinen musikki ja Jumalaa, Kristusta etsitään hiljentymällä ja kuuntelemalla esim. virren sanoja. Hengellinen musiikki on pyhitettyä eikä sitä ns "kuluteta" kuten jotakin iskelmää tai muuta kappaletta kuuntelemallaliian usein. Rytmimusiikin tahdissa voi vaikka jumpata. Joku rivililatino ei edes hae tanssiparia.

        Raamattu on täynnä Herran ylistystä muusikilla ja tanssilla. Jos kuuntelee juutalaista musiikkia, on se varsin mukaansa tempaavaa rytmiltään. Mikä Herra ylistykseen on ennenkin kelvannut, ei ole muuttunut synniksi myöhemminkään. Ihan eri asia on sellainen saatanaa jo sanoiltaan kutsuva musiikki, jota sitäkin on.

        Minusta pitää eroittaa tarkoitus ja väline toisitaan, koska usein samallakin on mahdollista tehdä sekä hyvää että pahaa. Esim. puukolla voi tehdä puusta kaikenlaista tarpellista (ja ennen on paljon tehtykin ns. talon töitä) mutta sillä voi myö puukottaa toisen ihmisen hengiltä. Oikean ja väärän ydin ei ole esineissä vaan käyttäjänsä sydämessä.


      • herääjo
        etsivä-xx kirjoitti:

        On iso ero, ei musiikilla vaan sillä, mitä siitä opetetaan. Jos ihmiselle lapsesta asti hoetaan, että jokin on pahaa ei, sitä musiikkia sitten kuuntele kuin ihminen, joka on muutoinkin toisella mielellä kuin muut. Kun kasvaa toisenlaisessa ympäristössä, missä mallinen on maallista ja hengellinen hengellistä, ero on siinä, että arkisissa puuhissa on arkinen musikki ja Jumalaa, Kristusta etsitään hiljentymällä ja kuuntelemalla esim. virren sanoja. Hengellinen musiikki on pyhitettyä eikä sitä ns "kuluteta" kuten jotakin iskelmää tai muuta kappaletta kuuntelemallaliian usein. Rytmimusiikin tahdissa voi vaikka jumpata. Joku rivililatino ei edes hae tanssiparia.

        Raamattu on täynnä Herran ylistystä muusikilla ja tanssilla. Jos kuuntelee juutalaista musiikkia, on se varsin mukaansa tempaavaa rytmiltään. Mikä Herra ylistykseen on ennenkin kelvannut, ei ole muuttunut synniksi myöhemminkään. Ihan eri asia on sellainen saatanaa jo sanoiltaan kutsuva musiikki, jota sitäkin on.

        Minusta pitää eroittaa tarkoitus ja väline toisitaan, koska usein samallakin on mahdollista tehdä sekä hyvää että pahaa. Esim. puukolla voi tehdä puusta kaikenlaista tarpellista (ja ennen on paljon tehtykin ns. talon töitä) mutta sillä voi myö puukottaa toisen ihmisen hengiltä. Oikean ja väärän ydin ei ole esineissä vaan käyttäjänsä sydämessä.

        Entäs ne leikkuupuimurit jne onko raamatussa mainitaa.
        Tehän olette historian valossa oikein puukkokansaa Rannanjärvineen.
        Onko VL oikein sydänkin. Voisitte ottaa sen reilusti käyttöön.
        Sen kierompaa sakkia kuin VL saa etsiä ja taitaa olla toivotonta löytää. Missä ihmee kohdassa löytyy Raamatussa musiikkia. On se verran käyty Vl huusholleissa että tiedetään että maallinen on teille tärkeämpää kuin hengellinen.
        Juutalaisten musiikkia. on sulla jutut. kaikki ootte vissiin jääneet koulutusta vaille tai sopisi ainakin katsoa uutisia välillä niin tietäisi missä mennään. Jos haluaa nähdä teennäistä uskontoa ja ihmisiä niin menkää katsomaan suvipäiville. Raamattu ei ole suinkaankoko ajanherra ylistystä ue muutakin. Toiset vaan syntyvät tyhminä ja vielä kehittävät tätä lahjaansa VL piireissä.


      • Minun tuttava piirissäni ja seuralkunnassani kuunnellaan musikkai laidasta laitaan, ei kuitenkaan heviä

        Soitan ja laulan itse hebrealaisa lauluja, ja beat, valsiia ja tangoa, sekä luonnollisesti hengellistä ylistystä ja musikkia.

        Ei se vie minua maailmaan, mutta nyt näyttää siltä, että joka viikko palastuu VL pedofiili jossain kaupungissa, virretkö se heidät sinne johti.

        Olet naurettava.

        Kes.


    • Pohjoisen poika...

      Silloin kun kuunnellaan "maailmallista" musiikkia, ollaan lähempänä syntiä. Se, missä musiikkia soitetaan on vertauskuvannollisesti "pilkkaajan" paikka. Aika vaikea asia myös itselle, mutta jotenkin näin se menee...

      Tanssi musiikki on sinänsä aivan oma luku, koska silloin kun tanssitaan ihmisten kanssa, iskee lihan himo ja muut riettaudet valloilleen! Nämähän raamattu tuomitsee jyrkästi.
      Näihin menoihin yleensä liittyy myös alkoholi, joten on helpompi tässäkin kohden elää ilman kun vähän...Annoin pikku sormen...Se vei koko käden =)

      Ei näissä vahvaksi tunne itseäkään, koska musiikki on kaikkialla nyky maailmassa ja jotenkin siihen puutuu.(ei aina edes huomaa kun itsekseen viheltelee mailmallista musiikkia =)

      • Stryper

        enstäs sitten esimerkiksi kristillinen rock/metalli? tai räppi, ihan mikä vaan... missä lauletaan Jeesuksesta? mitäs pahaa siinä muka on?


      • Musiikkiko yksi syy

        Mitä syntiä musiikki saa teidät vanhoillislestadiolaiset tekemään?

        Johtuuko omien lasten näkeminen seksiobjektina ja raiskaaminen kenties juuri musiikin kuuntelusta? Siinä tapauksessa vanhoillislestadiolaisten ei kannata kuunnella musiikkia, käyttää korvakoruja, käydä teatterissa ym.

        Tämä on täysi mysteeri meille muillle uskoville.


      • Miten niin himo, ei ainakaan 7 vuotseen tyttöön, kuten teillä tapana.

        Olet säälittävä, tynnyri ihminen pefofiilien kanssa.

        Jumala on luonut musikin ja en ole koskaan kuullut rytmikkäitä hebrealaista musikkia seuroissa, ne kielletään rytmin vuoksi.

        Musikissa on rytmi ja sävel? Haloo.

        Varoa kuitenkin kannattaa, saattaa tulla uskoon.


      • :::___::

        Juuri tuollainen ajattelu herkistää ihmisen alttiiksi kaikenlaisille seksuaalisille kieroutumille. Kun koko ajan ajattelee seksiä, ei voi edes musiikkia kuunnella, sitten eivät lapsetkaan ole turvassa.


    • admata

      ...Eikä lainkaan aina huonoon sävyyn;)

      >>
      Minun uskoni ei ole niin heikko, että se kaatuisi musiikin kuuntelusta päinvastoin hengellinen gospel musiikki vain vahvistaa uskonelämääni.
      >>

      No eipä totta tosiaan niin heikolla uskolla voisi käydä edes kaupungilla kun syntihän viesi pois uskosta näyteikkunoita katsellessa;)

      Nämä on niitä surullisen kuuluisia syntilistoja, joilla orjuutetaan nuoria ja eristetään normaalia kanssakäymistä muiden kuin "omien" kanssa.

      Raamatussakin todetaan että Jumalaa ylistetään kaikenlaisilla soittimilla ja voimakkaastikin karkeloiden:

      2. Sam. 6:5
      "Ja Daavid ynnä koko Israelin heimo karkeloi kaikin voimin Herran edessä soittaen kaikenkaltaisilla kypressipuisilla soittimilla, kanteleilla, harpuilla, vaskirummuilla, helistimillä ja kymbaaleilla. "


      Pari esimerkkiä "maallisesta" rock-musiikista:

      Ismo Alanko -Jouluyö:
      "Poika Jumalan meille tietä viittoi,
      Isämme pojan vain huomasivat,
      Häntä palvoivat,
      Tien unohtivat..."

      Miljoonasade - laulu enkeli:

      "Kun olin pieni, niin äitini sanoi että juo poika lasisi tyhjäksi,
      niin sen pohjassa nähdä voit,
      lentävän ihanan enkelin.

      Vain luoja tietää nyt kuinka monta,
      tuoppia pohjaan mä oon litkinyt,
      eikä vielä enkeli yksikään,
      sieltä lentoon oo lähtenyt.
      Vain piruja ja perkeleitä nään lasissain."

      Mielestäni aika voimakasta Jumalan luo ohjaavaa julistusta;)

      Onhan sitä sitten toki myös Jumalaa herjaavaa ja saatanaa ylistävää jumputusta. Kyllähän sellaiset tunnistaa, eikä niitä tee edes mieli kuunnella.

      On kuitenkin sama kun heittäisi lapsen pesuveden mukana, kun jokin kokonainen musiikin tyylilaji tuomitaan uskovaiselle "sopimattomaksi". Siinä taasen ihmiset ottavat Jumalan harkintakykyä itselleen:(

    • Kartza

      Puhun tässä nyt vain gospel-musiikista, josta vl-piireissä on varsin negatiivisia mielipiteitä.

      Tietyn musiikkityylin pannaan julistamiseksi hengellisessä käytössä ei löydy minkäänlaisia järjellisiä eikä raamatullisia perusteita. En ymmärrä mitä kumman syntiä rytmikkäässä musiikissa on. Jos sitä synniksi väittää, asia on pystyttävä perustelemaan Raamatulla. Perustelut tyyliin "siitä tulee mieleen sitä ja sitä ja siitä taas sitä mikä on syntiä joten itse asiakin on siksi syntiä" ovat kelvottomia. Limsankin juominen on tässä valossa syntiä, koska siitä tulee mieleen kaljan juominen, siitä taas juopuminen joka on syntiä. Johtopäätös: Limsan juominen on syntiä.

      On kumma juttu, miksi urkujen soitto herättää hartauden tuntua, vaikka kyseistä soitinta käytettiin aikanaan Roomassa vähemmän pyhiin tarkoituksiin.

      Jos rytmi on syntiä sillä perusteella, että se johtaa syntiin, tämä asia olisi ollut jo vanhan liiton aikana. Israelin kansa käytti monenlaisia soittimia, rummut mainitaan myös. Miksi Jumala ei kieltänyt niitä soittamasta?

      Tässäpä jotain pohdittavaa.

      • Mirmukka

        Toi että miksi rytminen musiikki on syntiä, ni mä sanoisin niin että se vie niin helposti mukana, just et rupee jammaa sen mukana ja tämmöstä. Eikä se meillä vl:llä ole kiellettyä, se on vain sanottu että ei kannata. Itse välillä ystävien kanssa kuuntelen rockia ja muuta kun se vain soi. en itse ajattele että se on kauhean syntiä yms. mutta kaikilla on vähän erilaiset ajattelu tavat vaikka ne meillä vl:llä pohjimmiltaan on samanlaiset.


    • poitsu

      Vanhemmilla uskovaisilla ja uskoon tulleilla on kokemusta näistä asioista. Tällaiset rytmikkäät musiikit on koettu liian mukaansa tempaaviksi ja niihin liittyy monesti maailmallinen meno ja sanoma. Gospal-musiikki itsestäni tuntuu lähes jumalan pilkalta, koska siihen liittyy kevytmielinen musiikki ja mukana tanssiminen. Gospelin sanoituksetkin mielestäni on monesti aika huonoja vl-uskon kannalta. Vaikka itsestä tuntuu, että joku asia ei nouse uskon esteeksi, se saattaa tulevaisuudessa nousta siksi. Toisaalla raamatussa kehoitetaan olemaan pahentamatta yhtäkään heikoimmista ja että rakkaus säilyisi sisarten ja veljien välillä.
      Kirje Roomalaisille 12:
      16. Olkaa keskenänne yksimieliset. Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itsemielestänne viisaita.

      • Kartza

        Kerrohan, miten määrittelet tuon "kevytmielisen musiikin". Ja sinulla on aika paljon perusteltavaa, miksi joku musiikkityyli ja siihen liittyvä tanssiminen on jotenkin Jumalan pilkkaa. Jos näin on, miksi Raamatussa ei puhuta asiasta yhtään mitään?

        Olen varma, että vl-uskovat vetäisivät herneen nenäänsä siitä musiikista, jota Israelin kansa soitti erämaavaelluksensa aikana ja lopulta luvatussa maassa. Kun Jumala hyväksyi tuon musiikin silloin rytmeineen päivineen jotka tuntuvat olevan vl-uskoville hirveä synti, miksi asia olisi muuttunut tähän päivään mennessä? Perusteluiksi ei käy "näin on vain sovittu".

        Jos rytmikkään musiikin syntisyyden perusteeksi käy sen mukaansa tempaaminen ja tanssiminen, niin siinä mennään Raamatun ohi! Tanssiminenkaan ei ole syntiä sillä perusteella, että siihen liittyy juoma- ja ravintolakulttuuri, alkoholista puhumattakaan. Samalla logiikalla jokaisen kunnon uskovan olisi heti poistettava jokainen leipäveitsi kotoaan, koska leipäveitsillä on riistetty maailmassa tuhansia ihmishenkiä.

        Jos musiikin syntinen tausta on ratkaiseva tekijä, miksi ei sitten olla johdonmukaisia? Kuten jo mainisin, urukuja on alkuperin käytetty vähemmän pyhiin tarkoituksiin. Mikä sen on pyhittänyt?

        -Kartza-


      • Stryper

        Jos ihminen tanssien purkaa iloista mieltään tai ylistää jumalaa, siinä ei ole mitään väärää! Raamatussa kehoitetaan ihmisiä tanssimaan, ylistämään herraa kaikenlaisilla soittimilla ja Daavidkin tanssien ylisti Herraa! Että revi siitä!


      • Toinen mahdollisuus, TYHMÄ NEITSYT,, tätäkö tarkoitit?


    • Kokonainen

      EI musiikki olekaan syntyiä paitsi piireissä, jotka eivät usko Jumalan hyvyyteen tai ristintyöhön ja pyrkivät kuolettamaan itsessään kaiken inhimillisen = aistivoimaisen , koska pitävät tätä haudankaltaista tilaa jumalallisena.

      • kunhan kysyn

        Että joku tietynlainen musiikkityyli on sallittua esim. klassinen musiikki on vl:ien keskuudessa sallittua. Mutta eipä me tiedetä näitten klassisten musiikin tekijöiden alkuperää ja taustaa. Ja joku väitti, että gospel musiikki on Jumalaa rienaavaa... jos näin on niin miten selität sen, että eräs entinen saatananpalvoja tuli uskoon ja löysi Jeesuksen gospel-konsertissa? Gospel musiikin tarkoitus on viedä evankeliumia eteenpäin. Se, että musiikissa on rytmi ei tee musiikista huonompaa. Sanat on musiikin ydin ja monia ihmisiä koskettaa juuri ne laulun sanat! Ei vain ja ainoastaan virsiä laulamalla tarvi viedä evankeliumia eteenpäin. Jumalalla on keinonsa ja raamatussa on jos minkälaisia soittimia. Näin ollen rummut, kitara, piano jne kaikki ovat hyödyllisiä kun soitetaan ja lauletaan hengellistä musiikkia!


      • psalmi 150
        kunhan kysyn kirjoitti:

        Että joku tietynlainen musiikkityyli on sallittua esim. klassinen musiikki on vl:ien keskuudessa sallittua. Mutta eipä me tiedetä näitten klassisten musiikin tekijöiden alkuperää ja taustaa. Ja joku väitti, että gospel musiikki on Jumalaa rienaavaa... jos näin on niin miten selität sen, että eräs entinen saatananpalvoja tuli uskoon ja löysi Jeesuksen gospel-konsertissa? Gospel musiikin tarkoitus on viedä evankeliumia eteenpäin. Se, että musiikissa on rytmi ei tee musiikista huonompaa. Sanat on musiikin ydin ja monia ihmisiä koskettaa juuri ne laulun sanat! Ei vain ja ainoastaan virsiä laulamalla tarvi viedä evankeliumia eteenpäin. Jumalalla on keinonsa ja raamatussa on jos minkälaisia soittimia. Näin ollen rummut, kitara, piano jne kaikki ovat hyödyllisiä kun soitetaan ja lauletaan hengellistä musiikkia!

        Kysymyksesi on ihan hyvä.
        luepa mitä psalmi 150 sanoo:

        Psalmi 150

        Ylistäkää kaikin soittimin Herraa!
        1 Halleluja!
        Ylistäkää Jumalaa hänen pyhäkössään,
        ylistäkää häntä taivaan mahtavissa holveissa
        3 Ylistäkää häntä raikuvin torvin,
        ylistäkää häntä harppua ja lyyraa soittaen!
        4 Ylistäkää häntä TANSSIEN JA RUMPUA lyöden,
        ylistäkää häntä luuttua ja huilua soittaen...

        Kuten edellä käy ilmi, psalmeissa kehotetaan ylistämään Herraa kaikilla soittimilla, jopa tanssien (vanhassa käännöksessä=karkeloiden)ja rumpua lyöden. Mutta minkäkainen kulttuuri silloin on ollut? Mitä tanssilla on tarkoitettu? Rumpuja ei varmaankaan käytetty samassa tarkoituksessa kuin nyt.

        Afrikkalaisessa kulttuurissa rytmi ja tanssi ovat hyvin syvällä. Jotenkin ymmärrän sen, että jos he Jumalaa "ylistäessään" käyttävät rumpuja ja tanssivat (ilman lihallisia himoja) Luojalle.
        Minuun ei tehoa kevyt hemgellinen musiikki, vaikka soitan sitä työssäni nuorten parissa. Jättää jotenkin tyhjäksi...
        Minun mielestä evankeliumia ei tarvitse pukea ikäänkuin sellaiseen asuun, että se kulkee oheistuotteena. Tarkoitan, että sitä yritetään rytmin kautta tuoda helpommin esille. Arveluttavaa..


      • Pirkko
        kunhan kysyn kirjoitti:

        Että joku tietynlainen musiikkityyli on sallittua esim. klassinen musiikki on vl:ien keskuudessa sallittua. Mutta eipä me tiedetä näitten klassisten musiikin tekijöiden alkuperää ja taustaa. Ja joku väitti, että gospel musiikki on Jumalaa rienaavaa... jos näin on niin miten selität sen, että eräs entinen saatananpalvoja tuli uskoon ja löysi Jeesuksen gospel-konsertissa? Gospel musiikin tarkoitus on viedä evankeliumia eteenpäin. Se, että musiikissa on rytmi ei tee musiikista huonompaa. Sanat on musiikin ydin ja monia ihmisiä koskettaa juuri ne laulun sanat! Ei vain ja ainoastaan virsiä laulamalla tarvi viedä evankeliumia eteenpäin. Jumalalla on keinonsa ja raamatussa on jos minkälaisia soittimia. Näin ollen rummut, kitara, piano jne kaikki ovat hyödyllisiä kun soitetaan ja lauletaan hengellistä musiikkia!

        Musiikissa on aina rytmi. On myös atonaalista musiikkia, jossa ei ole tiettynä toistuvaa rytmiä, mutta sitäkään ei voi sanoa rytmittömäksi.
        Vähän sama juttu kuin mitallinen tai vapaamittainen runo.
        Myös vapaamittaisessa runossa on 'rytmi'.
        Mitä siis vl tarkoittaa sillä, että rytmillinen musiikki on syntiä? Onhan kaikissa hengellisissäkin lauluissa rytmi, hyvänen aika!


    • Musikantti

      Jumala on antanut meille vapaan tahdon tehdä valintoja. Hän on myös antanut meille lahjan musiikissa. Voimme ylistää hänen luomistyötään musiikin avulla, sillä Jumala on luonut myös musiikin ja meille kyvyn ymmärtää sitä. Minusta se on Jumalan pilkkaa väittää, että musiikki olisi syntiä.

      Lisäksi Jumala on antanut meille kyvyn ajatella ITSE asioita. Se että toinen ihminen päättää mikä on sallittua musiikkia ja mikä ei, vie meitä pois Jumalan läheltä.

      Kun enkelit ilmoittivat Jeesuksen syntymästä, eivätkö he laulaneet? Eivätkö paimenet palanneet kiittäen ja ylistäen Herraa? Sen kuvan olen saanut, että niillä seuduilla iloitseminen tapahtuu musiikin ja tanssin avulla. Tekivätkö paimenet siis syntiä? Ei minusta ja ei varmasti teistäkään. Raamatussa kerrotaan lähes poikkeuksetta, että aina kun Jumala puhui ihmisille, kuului taivaallinen musiikki. Missään kohtaa ei sanota, millaista tuo taivaallinen musiikki on. Itse teen musiikkia ja haen aina innoitukseni Jumalasta. Teen erittäin rytmikästä musiikkia ja en voi millään uskoa, että se mitä teen on syntiä.

      Mitä tulee ihmiseen ja syntisyyteen, niin mehän teemme syntiä aina vaikka me kuinka yrittäisimme sitä karttaa. Meillä on päällämme perisynti, joka tekee meistä aina syntisiä, riippumatta siitä katsotaanko televisiota tai käytetäänkö edestä täytettävää pesukonetta. Meillä on vain yksi keino päästä taivaaseen ja se on usko Jeesukseen. Sen enempää ei tarvita. Me voimme olla oma itsemme, sellaisena kuin olemme. Kun päästämme Jeesuksen sydämeen olemme synnistä vapaat eikä meidän enää tarvitse pelätä. Ja voimme kuunnella musiikkia vapaasti.

    • kuningas daavid

      Rytmimusiikki lähtee lihasta, johtaa lihan himoihin, kuten tanssiin.

      • ögms

        Niinpä aviopuolisoiden olisi syytä tanssia keskenään, että innostuisivat lisääntymään.


    • 25

      olette te helvetinn hulluja koko sakki..."rytmimusiikki johtaa lihanhimoon:) Voi venäjä, kaikkia tänne maailmaan mahtuu. Tuleeko nää jutut ihan oikeasti aikuisen ihmisen päästä??

    • nissetjanassut
      • tonttupolkka

        Tonttutanssi ei ole syntiä.


    • pirun polskaa

      Tanssi on rietasta pyörähtelyä.

    • ajhdbsijjfk

      http://www.youtube.com/watch?v=nEAgknBI-C4

      Niin täähän on myöskin syntiä, KOSKA siinä on joku rytmi. Olen itse entinen vl enkä ikinä ole tajunnut mitä pahaa voi olla musiikissa. Vl saavat kuunella vaan esim. masentavia siioninlauluja, panhuilumusiikkia yms. Ja eikös se tanssiminenki lähe saatanasta. Kukakoha nämäki "säännöt" on keksiny :D

    • Anonyymi

      Joo,totta että sanoitukset tärkein, onhan esim näitä un-black metal yhtyeitä, en itse usko että kristillinen sanoma kovin vaikuttaa sävelmään,
      kaikki maanpäällinen on luojan ansiota & koska monet ateistiset Black metal yhtyeiden jäsenet elävät jokseenkin normielämää, on vaimo, on perhe, on työpaikka, on kaverit, niin mikä siinä sen synkkyyden tekee, eiväthän he itse edes usko siihen mistä taidetta tekevät, T:Jeesus on kuningas☀️

    • Anonyymi

      Kaikki luonnollisesti mukavat asiat ovat syntiä. Kun kituuttaa oikein hartaudella pääsee taivaaseen.

    • Anonyymi

      Itse kun sain parannuksen armon niin sen jälkeen rupesin vasta ns.kuuntelemaan mitä niissä maallisissa lauluissa oikeasti lauletaan. Tai jotenkin tuli herkempi tunto, että miten tuollaista roskaa on voinut ennen kuunnella. Kyllä usko vain muuttaa ihmistä, sen olen huomannut omalla kohdalla. Nykyään saan voimaa siionin lauluista ja virsistä, mitä en olisi ennen voinut kuvitellakaan. Toki minä vielä joskus kuuntelen maallistakin musiikkia, mutta joistakin lauluista kyllä ihan oikeasti tulee sellainen tunne, että tässä on jotakin epämiellyttävää. Syntinä en sitä oikein osaa pitää, kun se on ollut niin luonnollinen osa minun elämää nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa(olen nyt jo yli 30v), mutta se tunne tosiaan on erilainen. Kuitenkin vierastan sitä että sanotaan, että tämä ja tämä asia on syntiä eikä anneta ihmisten itse päättää vaikka että minkälaista musiikkia haluaa kuunnella. Se aito uskohan on sitä, että Pyhä henki kertoo omassatunnossa, jos on jokin pielessä. Eihän sitä tiedä, jos ei kokeile.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5650
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3587
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1710
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1702
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1166
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      839
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe