Haluaisin elää

pumpulivene kirjoitti:

Hei. Olen 20 -vuotias mieshenkilö ja olen aika huonossa jamassa tällä hetkellä. Elämä oli normaalia ja mutkatonta aina sinne 16:n ikävuoteen saakka, kunnes hankaluudet alkoivat. Silloin aloin kärsiä vatsavaivoista. Eli alkoi pierettää ihan kauheasti. Koulussa käynti muuttui todella vaikeaksi. Laktoosi-intoleranssi todettiin, mutta tilanne ei parantunut ruokavaliota muuttamalla. Sitten sairastuin syöpään. Vuosi meni ja parannuin, mutta kun aloin käydä taas koulua, se entinen vaiva, eli kiltisti sanottuna mahavaiva, jatkoi edelleen vaivaamista. En kehdannut olla ihmisten kanssa, kun koin haisevani, ja aloin kartella muita. Se aiheutti surua ja ahdistusta ja kaikenlaista kurjuutta. Uppouduin entistä enemmän tietokonepeleihin, sillä koin, ettei minulla ollut muutakaan. Sitten lopulta toissa kesänä alkoi unettomuus yllättäen. Sitä oli edeltänyt noin puolen vuoden jakso pelitystä todella suurella intensiteetillä. Elämä oli sellaista että vain pelaaminen tuntui hyvältä tekemiselta. Jos en voinut pelata (sillä sitä pyrittiin rajoittamaan), koin masennusta. Mutta sitten siis alkio se unettomuus. Eräänä yönä vain tunsin oloni jotenkin sekavaksi, ja ikäänkuin pään sisässä olisi tuntunut joku möhkäle. Sinä yönä en sitten ollenkaan saanut unta. Unettomuus jatkui edelleen seuranneena aikana, päässä oli kummia tuntemuksia, paineen tunnetta, kiristystä, kaikenlaista kummaa. Tuntui että väsymys olisi patoutunut jonnekin taka alalle, muurin taakse, ja olo oli jotenkin kummallinen. Nukkumiseen kokeilin lääkitystä, mutta lopulta lopetin ne, sillä en saanut apua niistä. Syksyllä alkoi koulu, ja se vasta olikin hirveää. Lopulta olin siinä tilassa, että tuntui lähes mahdottomalta mennä sinne. Menin lopulta terveyskeskukseen ja sain purettua asioita senverran että sain lähetteen nuorisopsykiatrille. Testit tehtiin ja niiden mukaan ei todettu mielisairautta, vaan puhuttiin sosiaalisten tilanteiden pelosta (joka oli muodostunut siitä, kun koin haisevani tai pelkäsin haisevani, ja sitä kautta pelkäsin sosiaalisia tilanteita) ja ahdistuksesta. Syksy meni menojaan ja tuli seuraava vuosi. Kärsin jatkuvasti unettomuudesta, ja alkoi tuntua siltä kuin tunteetkin olisivat alkaneet latistua. Olo oli (ja on edelleen) jotenkin outo, ei tuntunut normaalilta, mutten oikein osannut kuvata sitä sen paremmin. Aika vain jatkoi kulkuaan ja tunteet latistumistaan, ja lopulta ehdotettiin tolvon -lääkkeen kokeilua. Pari kuukautta sitä siedin, mutten kokenut sen auttavan. Lisäksi se tuntui vain aiheuttavan lisää paineen (tai mikä se outo tunne päässä sitten onkaan, magneettikuvat on otettu eikä sen mukaan ole mistään todellisesta aivopaineesta kyse) tunnetta päähän. Lopetin siis sen lääkkeen ja lopulta olen päätynyt tähän nykyiseen tilanteeseen. (Body is too long! joudun tekemään tässä ikävän tempun, sillä sain tekstin valmiiksi, mutta se ei mahdu menemään sellaisenaan, enkä jaksa sitä lyhentää. joten jatkuu seuraavassa viestissä, toivottavasti jaksat lukea senkin)

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä