Pelkään ja jännitän koulua,kokeita,kaikkea esiintymistä,pojille puhumista,kaikille muille puhumista,juhlia...
en voi keskittyä mihinkään, vain pelkooni. Koetta edeltävät illat ovat täyttä helvettiä vaikka numerot ovat melkeinpä aina kiitettäviä.
sama juttu kenelläkään?
en voi keskittyä mihinkään, vain pelkooni. Koetta edeltävät illat ovat täyttä helvettiä vaikka numerot ovat melkeinpä aina kiitettäviä.
sama juttu kenelläkään?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minusta tuntuu joskus aivan samalta. En uskalla puhua pojille varsinkaan niille joista olen kiinnostunut...Stressaan jopa kesälomalla kaikesta! Kun on koulua stressaan hirveästi kokeista ja menen paniikkiin enkä saa mitään päähäni vaikka minunkin koenumerot ovat melkein aina kiitettäviä....
Mä taas oon huolestunut koko ajan. Funtsaan töitten jälkeen tapahtunutta ja kelaan, että teinkö oikein olisiko pitänyt tai olisinko voinut tehdä enemmän, vaikutinko tyhmältä, olenko tyhmä...
Sitten kun koulu alkaa stressaan eri tehtävistä ja kokeista, pelkään että en pääse kokeen läpi tai että en saa riittävästi pisteistä eri tehtävissä...luen kaikki kirjat pilkun tarkasti ja muistelen ulkoa niin paljon kuin jaksan, koska en luota että muuten muista mitään kokeessa ja en pärjää. Kuitenkin en ole koskaan( melkein koskaan) ollut tilanteessa jossa en olisi päässyt kokeen läpi tai saanut hyvät pisteet tehtävässä.
En pidä itsestäni. En ole ujo mutta en mikään kauheen sosiaalinenkaan. On hyviä ystäviä. Ja he ovat huomanneet että stressaan kaikesta...
Aikoinaan pelkäsin myös puhua pojille..nykyään on poikaystävä mutta en kuitenkaan osaa aina puhua luontevasti toisten miesten kanssa...
Kuulostan kai varmaan ihan sairaalta...tai?
En ole enää kyllä tyttönen, 48- vuotias nainen.
Ongelmat ovat samat, kuin sinullakin.
Ressaan jatkuvasti ja kaikesta.
Tää alkaa käydä jo voimille, tuntuu vaan etten keksi ulospääsytietä.
Tää ongelmahan minulla on ollut nuoruudesta asti.
Olen pikkutarkkaihminen ja haluan, että kaikki on kunnossa.
Nyt ongelmani vielä moninkertaistuu, kun lapseni muutti toiselle paikkakunnalle. Ressaan sitä.
Miten hän siellä pärjää. Pitkät välimatkat, yksin joutuu kulkemaan, kun ei vaan mitään pahaa sattuis.
Jopa avioliittoni kärsii siitä, että huolehdin ja ressaan kaikesta.
En vaan voi itselleni mitään, vaikka olen miten yrittänyt itseäni muuttaa.
Aina löytyy uutta aihetta ressiin ja huolestumiseen.
Tästä yritän päästä nyt eroon, sillä eihän tää johda mihinkään "autuuteen" teen vaan oman elämäni hankalaksi.
Pannaan mietintämyssy päälle ja mietitään, kuinka voidaan elää ressaantumatta.
Joskus toivon kuolemaa, itseinhoni kasvaa kun jännitän ja stressaan.