Noniin menenpä tästä ihan suoraan nyt aiheeseen, koska tässä nyt alkaa jo tuntua siltä, että perkele nyt pitäisi jo vähitellen tutustua johonkin mielellään kivaan tyttöön, niin jos nyt ihan kamala tuuri kävisi.
Olen alunperin ollut ujo sekä yksinäinen ja suunnattoman kohtuuttomasti minulla on osunut epäonnea kohdalle ja toivoisin sen jo loppuvan vähitellen, koska se rasittaa henkisesti aika paljon kaiken muun lisäksi.
En itse pidä itseäni ihan mahdottomana tapauksena mutta jostain syystä tutustuminen toisiin on ihan jotenkin mahdottoman hankalaa ja joskus kun sellainen ihana ihme sattuu kohdalle, niin sitten se epäonni tulee peliin mukaan enkä oikein kestä sitä enää.
Jostain syystä siis hyvin harva kiinnostuu minuun tutustumaan, mitä en itse oikein käsitä, että mistä se johtuu, onko kyse persoonastani vai ulkonäöstä vai mistä.
Itse näen itseni sellaisena, joka pukeutuu siististi, on hyväkäytöksinen, kiltti mutta kykenevä puolustautumaan kuitenkin ja ulkonaisesti en ole mistään kamalimmasta päästä.
Silti jostain syystä jos vierekkäin on minä tai joku toinen, niin yleensä se on se joku toinen johon kaikki tutustuu. Vaikka nyt tässä työpaikalla, kun katselee miten se menee niin noin se menee ja kuitenkaan ei nuo muut mielestäni kovin ihmeellisiä.
Mietin, että näkyykö tämä jonkin asteinen huonovointisuus päällepäin? Mutta vaikka olenkin henkisesti hajalla, niin ei se tee minusta kuitenkaan yhtään sen huonompaa ihmistä. Päinvastoin olen hyvin hyväksyvä ja avoin sekä avomielinen. En ikinä arvostele ketään jolla on ongelmia ja olenkin paljon aina yrittänyt ongelmaisten kanssa jaksaa jatkaa, vaikka siinä itselle tuleekin paljon lisää taakkaa.
Sanoisin, että minulla on selkärankaa ja jos sanon, että pidän jostakusta ihmisestä, niin en ikinä hylkää tai jätä vaikka tapahtuisi mitä. Tähän mennessä ne kaikki on minut hylännyt.
Luulen, että tässä tutustumisongelmassa ainakin yksi syy on se, että en ole tyypiltäni sellainen, joka pitäisi kamalan kovaa meteliä itsestään ja menisi muiden luokse tekemään itseään tykö jne. Ja siinä sitten helposti aina käy se, että jää vaan muiden varjoon.
Joskus kun sitten joku on minuun tutustunut, niin kuitenkin nämä sitten ovat pitäneet minua hyvinkin mukavana.
Minulla on harrastuksia liikunnallisia ja ei niin liikunnallisia ja vaikka minulle helposti käykin niin, että jos yllättäen joku tulee jotain sanomaan, niin pasmat menee sekaisin ja tuklee sanottua mitä sattuu enkä ehkä vaikuta kovin sosiaaliselta, niin kuitenkin tykkään jutella ja käydä kiinnsotavia keskusteluja
Ainut unelmani olisi siis tavata joku mukava naispuolinen henkilö, joka osaisi nähdä näiden asioiden ylitse minut sellaisena kuin olen ja jonka kanssa voisin olla ihan oma itseni ilman, niin että se riittäisi ja joka ei olisi niin ennakkoluuloinen ja jolle voisi ihan avoimesti kertoa edellä kertomiani asiota, ilman, että tämä ajattelisi minusta jotain negatiivista ja alkaisi katsoa minua kieroon.
Ja nyt vaan peukut pystyyn:P
Olen alunperin ollut ujo sekä yksinäinen ja suunnattoman kohtuuttomasti minulla on osunut epäonnea kohdalle ja toivoisin sen jo loppuvan vähitellen, koska se rasittaa henkisesti aika paljon kaiken muun lisäksi.
En itse pidä itseäni ihan mahdottomana tapauksena mutta jostain syystä tutustuminen toisiin on ihan jotenkin mahdottoman hankalaa ja joskus kun sellainen ihana ihme sattuu kohdalle, niin sitten se epäonni tulee peliin mukaan enkä oikein kestä sitä enää.
Jostain syystä siis hyvin harva kiinnostuu minuun tutustumaan, mitä en itse oikein käsitä, että mistä se johtuu, onko kyse persoonastani vai ulkonäöstä vai mistä.
Itse näen itseni sellaisena, joka pukeutuu siististi, on hyväkäytöksinen, kiltti mutta kykenevä puolustautumaan kuitenkin ja ulkonaisesti en ole mistään kamalimmasta päästä.
Silti jostain syystä jos vierekkäin on minä tai joku toinen, niin yleensä se on se joku toinen johon kaikki tutustuu. Vaikka nyt tässä työpaikalla, kun katselee miten se menee niin noin se menee ja kuitenkaan ei nuo muut mielestäni kovin ihmeellisiä.
Mietin, että näkyykö tämä jonkin asteinen huonovointisuus päällepäin? Mutta vaikka olenkin henkisesti hajalla, niin ei se tee minusta kuitenkaan yhtään sen huonompaa ihmistä. Päinvastoin olen hyvin hyväksyvä ja avoin sekä avomielinen. En ikinä arvostele ketään jolla on ongelmia ja olenkin paljon aina yrittänyt ongelmaisten kanssa jaksaa jatkaa, vaikka siinä itselle tuleekin paljon lisää taakkaa.
Sanoisin, että minulla on selkärankaa ja jos sanon, että pidän jostakusta ihmisestä, niin en ikinä hylkää tai jätä vaikka tapahtuisi mitä. Tähän mennessä ne kaikki on minut hylännyt.
Luulen, että tässä tutustumisongelmassa ainakin yksi syy on se, että en ole tyypiltäni sellainen, joka pitäisi kamalan kovaa meteliä itsestään ja menisi muiden luokse tekemään itseään tykö jne. Ja siinä sitten helposti aina käy se, että jää vaan muiden varjoon.
Joskus kun sitten joku on minuun tutustunut, niin kuitenkin nämä sitten ovat pitäneet minua hyvinkin mukavana.
Minulla on harrastuksia liikunnallisia ja ei niin liikunnallisia ja vaikka minulle helposti käykin niin, että jos yllättäen joku tulee jotain sanomaan, niin pasmat menee sekaisin ja tuklee sanottua mitä sattuu enkä ehkä vaikuta kovin sosiaaliselta, niin kuitenkin tykkään jutella ja käydä kiinnsotavia keskusteluja
Ainut unelmani olisi siis tavata joku mukava naispuolinen henkilö, joka osaisi nähdä näiden asioiden ylitse minut sellaisena kuin olen ja jonka kanssa voisin olla ihan oma itseni ilman, niin että se riittäisi ja joka ei olisi niin ennakkoluuloinen ja jolle voisi ihan avoimesti kertoa edellä kertomiani asiota, ilman, että tämä ajattelisi minusta jotain negatiivista ja alkaisi katsoa minua kieroon.
Ja nyt vaan peukut pystyyn:P
Vastaukset 8
Vanhimmat
No ei kyllä nyt ytään toimi tämäkään homma
joo,ei toimi mikään täälläkään.toivottavasti löydät jonkun kivan...mä löysin,mutta ei se musta tykänny...
No muutaman olen löytänyt miekin mutta se maailman huonoin tuuri. Itseasiassa juuri nyt tällä hetkellä ahdistaa yksi niistä tapauksista
toivon sulle sydämestäni parasta,mä itse vielä haikailen sen yhden perään,hulluko lie oon,en tiedä,mutta en vielä voi unohtaa,sulle hyvää alkavaa viikkoa ja tsemppiä
Kiitos samoin hyvää alkavaa viikkoa ja tsemppiä:)
On niin tuttua toisen kaipaaminen ja tiedän miltä se tuntuu. En luo kovin herkästi tunteita toisia kohtaan ja kun niin tapahtuu, niin side toiseen, joka siinä syntyy on vahva ja kun se halutaan katkaista..
En edes uskonut ikinä enää tuntevani sellaista mutta niin vaan kävi.. pahinta on kun tietää toisen olevan toisen kanssa, joku toinen kosketttaa häntä, menee nukkumaan hänen kanssaan.. Ja kun se vielä tapahtuu peräjälkeen saman henkilön kanssa..
=>Ainut unelmani olisi siis tavata joku mukava naispuolinen henkilö
Ehkä kuitenkin tuolla "sinkut" ja treffipalstalla (sivun yläreunassa) voisi onnistua paremmin kuin palstalla jossa pohditaan yksinäisyyttä. Parisuhdepalstalla voi sitten käydä lukemassa miten voi käydä kun se unelma toteutuu...
Yksinäiseksi voi päätyä jos ei tee aloitteita tai ole edes vähän mustasukkainen kavereistaan. Neuvoni on siis että älä odota vastauksia, vaan vastaa ensisijaisesti itse toisten ilmoituksiin. Vaikka saattahan sinulla käydä tuuri, ei sitä koskaan tiedä josko joku vastaakin tähän.
Ajatus lienee se, että jos nyt kävisi, niin että näin tutustuisi samanhenkiseen ihmiseen. Kysehän ei tosiaankaan ole siitä, että vaan istuisin ja odottaisin. Olen kyllä tehnyt aloitteita, niin verkossa kuin elämässä ja ottaen huomioon, että olen ollut ujo ja pelokas, niin jotkut niistä on ollut aikamoisia saavutuksia mutta alkaa vaan kyllästyttämään, kun tutustutaan viisitoista minuuttia ja sen jälkeen päätetään, että olen ihan kelvoton. Kukaan ei näe pennin vertaa vaivaa ja sitähän se tutustuminen on.
Ja kai sitä myös toivoisi, että kun kaiki aloitteiden tekeminen on sellainen henkinen ponnistus, niin että tämä aloitteen kohde voisi vähän arvostaa sitä, että tutustuakseni häneen olen valmis tkemään asioita, jotka on enemmän tai vähemmän vaikeita
Ystävystymien ja seurustelu, kiinnostus toisesta toisesta sukupuolesta ovat kaksi eri asiaa. Saan helposti ystäviä niin miehistaäkuin naisista, mutta ihastuminen ja rakastumien on sitten jo eri asia. Minulla on ongelma, että miehet ihastuvat helposti, mutta itse en syty moiseen, vaikka olen elänyt sinkkuna jo reilut 15 vuotta. Se on sitten heille pettymys, kun tulee pakit ja tietenkin pettymys. Toiset iahastuvat tuosta noin vain ei, väliä millainen persoonallisuus, ikä ym. Meikäläinen saa olla sitten yksin, kun ihastumisen on niin valikoitunut.