Yö elokuvastudiossa

Gamei A. Snausson Jr

Syntyjä ja syviä mietiskellessäni olin tullut joskus siihen tulokseen, että kun luoja aikojen alussa loi täydellisen naisen, luomisen jäljeltä jäi ylimääräisiä käyttämättömiä osia. Näistä osista kasattiin myöhemmin silloin tällöin uusia naisyksilöitä, jotta ihmiskunta ei kokonaan unohtaisi, millainen oli alkuperäinen täydellinen nainen. Olin jo ensi tapaamisella tullut siihen johtopäätökseen, että Kaija kuului näihin harvinaisiin uusiin yksilöihin. Hän oli pitkä ja kaunis ja edustava nainen, arvioitiinpa häntä millä kulttuurillisella mitta-asteikolla tahansa. Hänen tummat kiiltävät hiuksensa ulottuivat olkapäille, kun hän irrotti päälaellaan olevan kiinnikkeen. Kun hän nyt seisoi alastomana edessäni, en voinut olla ihailematta hänen urheilijamaista vartaloaan. Hän oli kauniilla tavalla lihaksikkaan hoikka. Hänen hyvin muodostuneet rintansa olivat ehkä aavistuksen verran keskimääräistä suuremmat kehon mittoihin ja erityisesti alhaiseen rasvaprosenttiin nähden. Tummanpunaiset nännit törröttivät vaaleanpunaisten nännipihojen keskellä niin korkeina, että ne antoivat viitteitä siitä, että Kaija oli seksuaalisesti kiihottuneessa tilassa.
- No niin, panen kamerat päälle. Ehkä istut tuohon sängylle samalla tavalla kuin silloin, kun kuvasimme tämän ensimmäisen kerran.
Kaija istui sängyn laidalle, ja minä kytkin kamerat toimimaan kädessä pidettävällä kaukosäätimellä.
- Lähikuva on kohdistettu suunnilleen tähän kohtaan, joten sinun pitäisi ehkä hieman siirtyä. Taisit silloin viimeksi olla makuuasennossa ainakin osittain.
Kaija siirtyi osoittamaani paikkaan ja heittäytyi selälleen sängylle. Hänen karvainen kolmionsa tuli juuri siihen kohtaan, mihin lähikuvaa ottava kamera oli suunnattu ja tarkennettu. Istuin sängyn laidalla ja laskeuduin Kaijan viereen kyljelleni puoliksi makaavaan asentoon. Nostin kämmeneni Kaijan vatsan päälle ja tunnustelin siloisen pehmeää ihoa. Sen jälkeen siirsin kättäni hitaasti kohti tummaa häpykarvoitusta. Katsoin Kaijan rintoja ja rintakehää, joka kohosi ja laski kiihtyneen hengityksen tahdissa. Kohollaan olevat nännit ja niiden ympäristö loistivat tavallista punaisimpina. En olisi ollut normaali mies, jos en olisi millään tavalla reagoinut näkymään ja tunnelmaan. Samalla kun tunsin ensimmäiset tummat häpykarvat sormissani liikuttaessani kättäni Kaijan vatsalla, tunsin myös oman alapääni reagoivan. Tiesin katsomattakin, mitä siellä tapahtui. Penikseni paisuvaiset täyttyivät, ja penis nousi sykäyksittäin pystyasentoon. Kaija vilkaisi jalkojeni väliin.
- No niin, tapahtuuhan sielläkin.
Kaija tarttui sormillaan kiinni penikseni varresta. Tunsin hänen kynsiensä nipistyksen. Tiesin, että toisen videokameran kuvassa näkyi koko sänky, joten myös Kaijan käden liikkeet tallentuivat videokuvaksi. Tässä vaiheessa oli kuitenkin tarkoitus kuvata sitä, mitä minä teen Kaijalle eikä toisinpäin. Ajattelin, että ehkä yleiskuvaa sängystä voisi kuitenkin vilauttaa sen osoittamiseksi, että tilanteessa ei ole vain yksi tekijä ja yksi kokija, vaan kumpikin osapuoli on aktiivinen.
- Vittuni odottaa jo kuumana, Kaija sanoi.
Olin jo aikaisemmin huomannut, että seksuaalinen kiihottuminen poisti Kaijalta osan hänen luontaisista estoistaan. Hän käytti normaalisti äärimmäisen korrektia kieltä, kuten opettajalta voi odottaakin. Mietin, että ehkä hän halusi tuon tyyppisillä röyhkeillä sanoilla luoda kontrastia pidättyväisen opettajan roolinsa ja sukupuolisesti aktiivisen roolinsa välille. Ehkä hän halusi tuolla hetkellä näyttää ja kuulostaa jonkinlaiselta seksin ylipapittarelta. Itse en lipsunut häveliäästä kielenkäytöstä edes äärimmäisissä tilanteissa – mitä ne nyt seksin alalla olisivat voineet edes olla.
Kun siirsin sormeni Kaijan ulompien häpyhuulten kohdalle, hänen sukupuolielimensä olivat jo kauttaaltaan laajentuneet merkkinä seksuaalisesta kiihottumisesta. Uloimpia häpyhuulia ei tarvinnut raottaa, vaan sormeni sujahtivat sisään kosteaan lämpimään aukkoon kuin huomaamatta.
Olen tyydyttänyt naisen orgasmiin sormillani jo vuosia ennen kuin olin ensimmäisen kerran yhdynnässä, joten sormileikkejä ei tarvitse enää harjoitella. Tiedän, mitä kohtia minun tulee käsitellä, jotta seurauksena on orgasmi. Liikuttelin sormiani tasaisin liikkein Kaijan sukupuolielimissä stimuloiden siten hermoja, joiden kautta nainen saa ne impulssit, joista hän nauttii, ja jotka lopulta saavat aikaan orgasmin.
Kaija vääntelehti sängyllä ja äännähti muutaman kerran epämääräisesti. Elokuvassa oli tarkoitus näyttää vain pieni pätkä siitä, kun tyydytän Kaijaa käsilläni, joten olisimme jo nyt voineet lopettaa kuvaamisen. Edellisellä kerralla olimme niin tehneetkin. Koska tällä kerralla ei ollut mitään muuta kuvattavaa, aikataulun takia ei tarvinnut kiirehtiä. Muistikorteille mahtui kuvaa. Kaija oli siinä tilassa, että hän ei todennäköisesti olisi pyytänyt minua lopettamaan sitä mitä tein, vaikka elokuvan kannalta ylipitkä otos oli tavallaan turha. Halusin antaa Kaijan nauttia.

0

741

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

        Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
        Maailman menoa
        82
        7096
      2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

        Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
        Maailman menoa
        26
        7053
      3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

        Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
        Maailman menoa
        108
        6157
      4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

        Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
        Maailman menoa
        45
        5404
      5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

        Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
        Maailman menoa
        84
        5228
      6. Demarikultin uhri kertoo

        Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
        Maailman menoa
        63
        5185
      7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

        Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
        Maailman menoa
        40
        5098
      8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

        Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
        Maailman menoa
        27
        4585
      9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

        "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
        Maailman menoa
        16
        3467
      10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

        vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
        Maailman menoa
        300
        3380
      Aihe