Johan Bäckman

Johan Bäckman on historiaa korjaava desantti, joka taistelee maailmanvalloitukseen pyrkiviä virolaisfasisteja vastaan. Johan Bäckman on todistanut sen, että tuumaakaan virolaista maata ei ole Neuvostoliiton toimesta koskaan miehitetty ja Neuvosto-Virossa kaikilla oli paljon kivempaa kuin nykyisessä diktatuurissa, "Fashisti-Virossa". Bäckmania pidetään kokeilevan surrealistis-stalinistisen historiankirjoituksen uranuurtajana.
Johan Bäckmanin teoriasuuntauksena on ollut marxistis-leninistinen futurologia. Koulutuksensa em. oppiin desantti Bäckman sai Venäjällä Kremlin arkistokellareissa Ljubljankan koulumestareiden lempeillä menetelmillä. Hänen mukaansa Karl Marx ja Vladimir Lenin ennustivat tarkkaan kapitalismin kehityksen tulevaisuudessa. Siirtyminen sosialismiin tapahtuu Bäckmanin mukaan 21.12.2012. Tutkimusmenetelminä Bäckman on käyttänyt mm. Neuvostoliittolaista yhteiskunta-astrologiaa ja Leningradin parapsykologisessa instituutissa painettuja "Marx Tarot" -kortteja.
Bäckmanin mukaan Venäjällä ei ole rikollisuutta juuri ollenkaan, tai aineskaan kauheen paljon, toisin kuin fasistinen Helsingin sanomat väittää. Erityistä huolta Bäckmanissa on herättänyt Anna Politkovskajan itsemurha. Tämä stressaantunut amerikkalainen CIA:n agentti teki itsemurhan ampumalla itseään äänenvaimennetulla pistoolilla kolmesti päähän.
Johan Bäckman on myös ehdolla vuoden 2009 seksikkäimmäksi mieheksi. Bäckmanin kanssa tittelistä kilpailevat hänen Venäjällä asuvat kaksoisolentonsa Johan Bekman ja Johan Baeckman.
Bäckman on osallisena myös Suomen antifasistisen komitean, SAFKAn, toiminnassa. Fasismia vastaan taistellaan SAFKAn blogin mukaan muun muassa kieltämällä homopropaganda Suomessa, laittamalla Pillumellakka-nimisen bändin jäseniä vankilaan ja haukkumalla Ylen toimittajia venäjänvastaisen informaatiosodan taktisiksi johtajiksi.
Johan Bäckman syytti 20.4.2009 Tarja Halosta natsiufojen kanssa vehkeilemisestä. Bäckmanin mukaan Tarja Halonen on unohtanut demari- ja taistolaismenneisyytensä ja astunut täysin rinnoin mukaan Hitlerin rakennuttamaan lentävien lautasten laivueeseen. Venäjän presidentti Dmitri Medvedeviä hän sen sijaan ylisti uudestisyntyneeksi Venäjän karhuksi ja Nikita Hruštšovin toiseksi tulemiseksi. Johan Bäckmän saavutti nämä tutkimustulokset marxistis-leninistisen astrologian avulla. Vladimir Putinin Bäckman on jo aiemmin tulkinnut "Marx Tarot" -korttien avulla Josif Stalinin (tai Berijan, ihan sama) reinkarnaatioksi.
Bäckman taistelee urheasti ihanasta, liberaalista Neuvostoliitosta eronneita, ilkeitä pseudovaltioita (kuten Viro, Ukraina ja muut) vastaan ja lupaa poistaa fasismin maailmasta vuoteen 2012 mennessä. Se onnistuu tietenkin rankaisemalla kaikkia, jotka eivät kunnioita Stalinin reinkarnaatiota Vladimir Putinia ja hänen sirppivasaran muotoista sukuelintään.
7425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Erkki Johan Bäckman (s. 18. toukokuuta 1971 Porvoo[1])[2] on suomalainen kriminologian dosentti[3] Turun ja Itä-Suomen yliopistoissa sekä oikeussosiologian dosentti Helsingin yliopistossa[4]. Hän on kirjoittanut muun muassa Venäjän mafiasta ja sittemmin Suomen ja Neuvostoliiton sekä Venäjän suhteista ja Virosta. Bäckman on toiminut viime vuosina aktiivisena kommentoijana venäläisissä tiedotusvälineissä Latviaa, Viroa ja Suomea koskevissa asioissa.[5] Hänen kärkevät ja venäläismieliset[6] mielipiteensä ovat saaneet laajaa huomioita kyseisissä maissa.[7][8][9] Bäckman perusti Pietarissa Johan Beckman Institute -nimisen yksityisen kirjankustantamon, jonka nimissä ilmestyi muutamia kirjoja.[10]
Pamflettikirjassaan Saatana saapuu Helsinkiin (2007) hän arvostelee suomalaisten reaktioita toimittaja Anna Politkovskajan murhaan. Tallinnassa julkistetussa kirjassaan Pronssisoturi – Viron patsaskiistan tausta ja sisältö (2008) Bäckman väittää, ettei Virolla ole tulevaisuutta itsenäisenä valtiona ja että ”Tallinnan vapauttajien muistomerkin hävittäminen oli Viron historian loppu”.[11] Bäckman ei ylipäänsä pidä Viroa valtiona, vaan käyttää siitä nimitystä ”apartheid-hallinto”, ja nimittää muitakin Neuvostoliitosta itsenäistyneitä valtioita ”pseudovaltioiksi”.[12][13]
Helsingin Sanomien mukaan ”Bäckmanin vaikutusvalta Venäjällä on suuri”.[10]
Helsingin yliopisto on yhtäältä tukenut Bäckmanin tutkimuksen ja opetuksen vapautta mutta toisaalta ottanut häneen etäisyyttä.[14] Elokuussa 2012 Helsingin yliopisto lähetti monille tiedotusvälineille tiedotteen, jossa se sanoi, että Bäckman ei ole Helsingin yliopiston professori eikä hän työskentele Helsingin yliopistossa. [15] [16]
Tärkeimmäksi yhteistyökumppanikseen Bäckman on nimennyt venäläisen senaattori Boris Spiegelin, joka omistaa Venäjän suurimman lääketukku Biotekin ja johtaa Venäjän juutalaisten maailmankongressia. Iltalehden mukaan Spiegel on Bäckmanin "sponsori".[17]

Äänestä

LAPSIKIISTA Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) täytti perjantaina venäläisen median tiedonpuutetta suomalaisesta lastensuojelusta – sujuvasti venäjäksi, ilman tulkkia.
Ministeriä haastatelleet sanomalehti Komsomolskaja Pravdan toimittaja Aleksandre Gorelik ja uutistoimisto Itar-Tassin Helsingin-toimittaja Julia Andreeva pitivät tapaamista erittäin hyvänä ja avoimena.

- Oli ensimmäinen kerta, kun Suomen sosiaaliviranomaiset ottivat yhteyttä venäläismediaan ja selittivät näkemystään, Gorelik sanoi.

Gorelik kertoi ministerin vakuuttaneen, ettei Suomessa tunneta epäluuloa venäläisiä perheitä kohtaan. Toimittajalle oli väitetty toisin.

Gorelik selvitti puolestaan suomalaismedialle, että koska Venäjällä lapsia hoidetaan lähinnä koulussa ja perheessä, venäläisten on vaikea ymmärtää, että Suomessa myös viranomaiset voivat ”tulla väliin”.

Gorelik uskoi myös nyt saaneensa oikeaa tietoa, koska sai samat vastaukset sekä viranomaisilta että suomalaisilta venäläislähteiltä.

- Ministeri puhuu tosi hyvin venäjää, paremmin kuin minä suomea, kehui Itar-Tassin Helsingin-toimittaja Andreeva IS:lle.

Andreevalle Suomessa asuvana suomalainen näkökulma oli jo ennestään tuttu.

- Ongelma aiemmissa tapauksissa on ollut se, että venäläismedia on saanut vääriä tietoja. En voi sanoa nimeä, mutta kaikki tietävät hänet, Andreeva kertoi dosentti Johan Bäckmaniin viitaten.

Andreevan mukaan esimerkiksi kaksi vuotta sitten ns. venäläismummon tapauksessa venäläinen tv-ryhmä yritti saada tietoja poliisilta ja ministeriöstä. Se sai niitä lopulta vain Bäckmanilta.

- Olen yrittänyt selvittää venäläisille kollegoilleni, että täytyy kysyä myös toista mielipidettä, Andreeva sanoi.

Guzenina-Richardson katsoi pystyneensä oikaisemaan monta väärää käsitystä.

- Räikein oli ehkä se, että julkisessa keskustelussa eräs perhe oli pohtinut, että ”voiko Suomeen tulla enää lomamatkalle, vai tulevatko sosiaaliviranomaiset Senaatintorille ja vievät lapset pois?”.

Guzenina-Richardson aikoo matkustaa joulukuussa Moskovaan tapaamaan Venäjän-ministerikollegaansa.

Sosiaali- ja terveysministeriön nettisivuilta pystyi perjantaista lähtien saamaan tietoa suomalaisesta lastensuojelusta myös venäjäksi.

Lue lisää aiheesta lauantaina ilmestyvästä viikonlopun Ilta-Sanomien printtilehdestä.

Äänestä

Ihan selvä uusi Otto Ville Kuusinen.Eli ei kun kansalaisuus pois ja passi heti takavarikkoon.Siihen antaa muuten Suomen laki mahdollisuuden vieläkin vaikka vanha pykälä.Hän on Isänmaan petturi.

Äänestä

oikeuteen ja välittömästi! passi pois välittömästi! tuollainen puhe ,joka ei perustu totuuteen,olisi vienyt monta ihmistä vankilaan!,miksi tätä miestä"suojellaan"??,monta vuotta saanut touhuta ja puhua silkkaa sontaa!!!!!,nyt tästä tyypistä on alettu puhumaan thaimaan venäläisten keskuudessa"totuutena",nyt rupeaa minullakin puolustuspuheet kaikumaan kuuroille korville!!!! pakko on kysyä,mitä tässä on takana??suomen hallitus auta ja laita tiedoitus info päälle!!!! älkää vähätelkö tätä ongelmaa nimeltä"xxxxxxxxxxxxxxxx"

Äänestä

https://youtu.be/A6VK0kNneus

Matti Simola Tampereelta paljastaa tuon tyypin.

Lisää videoita löytyy tuolta youtube kanavalta.

Äänestä

Kyllä tämä pelle on selvästi putinisti, aamen.

Äänestä
  • Paljonkohan tälle kätyrille ja petturille maksetaan siitä että nuoleskelee venäjää ? Suomeen tällä miehellä ei ole enään asiaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


silimien välliin kirjoitti:

Johan Bäckman on historiaa korjaava desantti, joka taistelee maailmanvalloitukseen pyrkiviä virolaisfasisteja vastaan. Johan Bäckman on todistanut sen, että tuumaakaan virolaista maata ei ole Neuvostoliiton toimesta koskaan miehitetty ja Neuvosto-Virossa kaikilla oli paljon kivempaa kuin nykyisessä diktatuurissa, "Fashisti-Virossa". Bäckmania pidetään kokeilevan surrealistis-stalinistisen historiankirjoituksen uranuurtajana.
Johan Bäckmanin teoriasuuntauksena on ollut marxistis-leninistinen futurologia. Koulutuksensa em. oppiin desantti Bäckman sai Venäjällä Kremlin arkistokellareissa Ljubljankan koulumestareiden lempeillä menetelmillä. Hänen mukaansa Karl Marx ja Vladimir Lenin ennustivat tarkkaan kapitalismin kehityksen tulevaisuudessa. Siirtyminen sosialismiin tapahtuu Bäckmanin mukaan 21.12.2012. Tutkimusmenetelminä Bäckman on käyttänyt mm. Neuvostoliittolaista yhteiskunta-astrologiaa ja Leningradin parapsykologisessa instituutissa painettuja "Marx Tarot" -kortteja.
Bäckmanin mukaan Venäjällä ei ole rikollisuutta juuri ollenkaan, tai aineskaan kauheen paljon, toisin kuin fasistinen Helsingin sanomat väittää. Erityistä huolta Bäckmanissa on herättänyt Anna Politkovskajan itsemurha. Tämä stressaantunut amerikkalainen CIA:n agentti teki itsemurhan ampumalla itseään äänenvaimennetulla pistoolilla kolmesti päähän.
Johan Bäckman on myös ehdolla vuoden 2009 seksikkäimmäksi mieheksi. Bäckmanin kanssa tittelistä kilpailevat hänen Venäjällä asuvat kaksoisolentonsa Johan Bekman ja Johan Baeckman.
Bäckman on osallisena myös Suomen antifasistisen komitean, SAFKAn, toiminnassa. Fasismia vastaan taistellaan SAFKAn blogin mukaan muun muassa kieltämällä homopropaganda Suomessa, laittamalla Pillumellakka-nimisen bändin jäseniä vankilaan ja haukkumalla Ylen toimittajia venäjänvastaisen informaatiosodan taktisiksi johtajiksi.
Johan Bäckman syytti 20.4.2009 Tarja Halosta natsiufojen kanssa vehkeilemisestä. Bäckmanin mukaan Tarja Halonen on unohtanut demari- ja taistolaismenneisyytensä ja astunut täysin rinnoin mukaan Hitlerin rakennuttamaan lentävien lautasten laivueeseen. Venäjän presidentti Dmitri Medvedeviä hän sen sijaan ylisti uudestisyntyneeksi Venäjän karhuksi ja Nikita Hruštšovin toiseksi tulemiseksi. Johan Bäckmän saavutti nämä tutkimustulokset marxistis-leninistisen astrologian avulla. Vladimir Putinin Bäckman on jo aiemmin tulkinnut "Marx Tarot" -korttien avulla Josif Stalinin (tai Berijan, ihan sama) reinkarnaatioksi.
Bäckman taistelee urheasti ihanasta, liberaalista Neuvostoliitosta eronneita, ilkeitä pseudovaltioita (kuten Viro, Ukraina ja muut) vastaan ja lupaa poistaa fasismin maailmasta vuoteen 2012 mennessä. Se onnistuu tietenkin rankaisemalla kaikkia, jotka eivät kunnioita Stalinin reinkarnaatiota Vladimir Putinia ja hänen sirppivasaran muotoista sukuelintään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu