Sopiiko irlanninsetteri minulle?

ahdjladkflf

Olen 20-vuotias opiskelija, ja olen päättänyt toteuttaa monen vuoden haaveen ja hankkia ensimmäisen koirani. Tässä syksyn mittaan olen etsinyt sopivia koirarotuja, ja ihastuin irlanninsetterin kauniiseen ulkonäköön, ja valloittavaan luonteeseen. Minulla kävi myös tuuri, ja 20km päässä sijaitsevaan kenneliin oli juuri syntynyt pentuja. Kasvattajaan olen ollut yhteydessä ja hän vakuutti, että koira soveltuu sekä ensimmäiseksi koiraksi, että kerrostaloon. Kuitenkin mitä olen nyt netistä googlaillut, olen saanut aika ristiriitaista tietoa. Joidenkin mukaan irlanninsetteri on helppo kouluttaa, koska se on fiksu, joidenkin mielestä taas on hankalasti koulutettava. Joidenkin mielestä sitä voi pitää vapaana ulkona (käydään esim. juoksentelemassa metsässä yhdessä), mutta joidenkin mielestä riistavietti on liian kova ja karkailee helposti. Joten miten on? Onko kokemuksia? Toki yksilöilläkin on erilaiset luonteet, mutta noin yleisesti. Ja onko rotu kovin häseltävä (näin olen ymmärtänyt :D). Eihän siinä mitään, sillä itsekin olen samantyyppinen, mutta rauhoittuminen pitäisi onnistua myös! Ja mites turkin hoito?

Ja en siis ole ottamassa punaista irlanninsetteriä metsätykseen, vaan lähinnä kotikoiraksi ja lenkkeilykaveriksi :) Soveltuuko muuten setteri lenkkikaveriksi vai vaatiiko lähinnä sitä vapaana kirmailua? Ja kuinka paljon sitä liikuntaa oikeasti tarvitsee (olen varannut nyt noin 3h liikuntaa, joka päivä, riittääkö?). Kaikensortin tieto punaisista irlanninsettereistä olisi nyt plussaa, risuja ja ruusuja rodusta jne :) Kiitos!

2

541

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nanna.aa.a
    • ex-tutullani oli

      Entisellä tutullani oli punainen irlanninsetteriuros, johon joissain määrin pääsin tutustumaan.

      Hankalalla koulutettavuudella tarkoitetaan sitä, että koira vaatii erityisen määrätietoisen peruskoulutuksen kunnioittaakseen omistajaansa. Helpolla tarkoitetaan sitä, että omistajaa kunnioittamaan oppineena irlanninsetteri on todella tottelevainen ja miellyttämisenhaluinen. Eli se miellyttämisenhalu tulee "ansaita" johdonmukaisuudella.

      Narttu on lempeämpänä helpommin hallittavissa ja parempi ensikoiraksi kuin uros.

      Metsästyslinjaista on melko turha havitella, jos et harrasta metsästystä, sillä sellaisten kasvattajat tuskin myyvät irlanninsettereitä muille kuin metsästäjille. Näyttelylinjaisten kasvattajia kannattaa siis tavoitella.

      Metsästyskäytössä olevat setterit ovat taipuvaisempia karkailemaan kuin metsästämättömät. Koulutus- ja yksilöasia suuresti. Liikunnan puute aiheuttaa myös helposti turhautuneisuutta. Ja näyttelylinjaiset ovat heikkoviettisempiä kuin metsästyslinjaiset.

      Luonne ja aktiivisuustaso on tosiaan yksilöllistä, mutta settereistä myös näyttelylinjaiset ovat todella liikunnallisia yleensä. Niillä ollaan menetytty hyvin muun muassa vesipelastuksessa ja valjakkohiihdossa.

      Hiukan ylisuosittuna punaisella irlanninsetterillä esiintyy huolimattoman jalostuksen johdosta enemmän lonkkavikaa kuin punavalkoisella. Punainen on myös punavalkoista pakkasarempi ja vaativaturkkisempi. Mutta punaista tavoittelet, onnea siihen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      68
      1066
    2. 64
      1042
    3. 93
      827
    4. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      57
      813
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      42
      678
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      223
      648
    7. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      50
      598
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      66
      575
    9. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      570
    10. Nainen joka haluaa miehen

      Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.
      Ikävä
      79
      563
    Aihe