Ikkunan liimaus

tiptip

6 v vanhassa veneessäni alkoi Lewmarin alumiinikehyksinen ikkuna tiputtamaan vettä. 10 mm paksu tummennettu polykarbonaatti ikkuna oli liimattu eloiksoituun alumiinikehykseen niin, että ruutu irtoaa kitin aukileikkauksen jälkeen vääntämllä ilman muita toimia sisäänpäin. Liimana on käytetty mielestäni silikonia. Rakenne vaikuttaa surkealta kun pleksi on paikallaan vain silikonilla. Asiallisesti ruuveilla kiinnitettävä pleksiruutua suurempi sisäkehys pitää paikallaan vain ulkokehyksen.Mahdollisesti kysymyksessä on tuotantolinjalla tehty oma hätäratkaisu kun oikeat osat ovat loppuneet ja paatti on pitänyt saada liikenteeseen. Kehykseen pystyisi tietysti virittelemään omia haittoja superaallon varalta.

Onko vinkkejä millä tavaralla ja millä esikäsittelyllä ikkuna kannattaisi liimata takaisin paikalleen. Silikonia en haluaisi käyttää kun ei toimi edes kuutta vuotta. Sika-asiantuntia oli huolissaan uv- säteilyn vaikutuksesta jos käytetään esim Sika 295-uv liimamassaa, lasissa pitäisi olla suojateippaus. Hän kertoi myös että kerran silikonilla kiinnitettyihin pintoihin olisi hankala saada tarttumaan muuta kun silikonia. Silikonista imeytyy materiaaleihin kuulemma silikoniöljyä. Palautin nämä kuultuani liikkeeseen tämän 140 e aktivaattorin, kahden eri primerin ja kahden liimamassaputkilon setin. Onko kokemusta millä silikoniöljy poistetaan eloksoidusta alumiinista ja polykarbonaatista vai ei millään.

Eräät suosittelivat hommaan Wuthin ms-liima/tiivistemassaa, kestää kuulemma hyvin uvta ja tarttuu erityisen hyvin eri materiaaleihin.

11

2749

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tunari.

      Kokeilisin seuraavaa reseptiä: Alumiinikehykseen hionta ja pohjamaalaus liimasauman alle Hammerite Special Metals Primer happomaalilla.Jättäisin parin millimetrin reunuksen kehyksen reunasta hiomatta ja käsittelemättä. Muoviin karhennus 180 vesihiomapaperilla. Saumaus Sika 295 UV:llä. Sikan tarttuvuutta voi kokeilla erikseen muoviin ja kehykseen antamalla nokareen massaa kuivua liimapinnoille ja kokeilemalla miten hyvin se lähtee irti.

      • Seppomartti

        Hyvä ohje mutta Sika primeri puuttuu. Tarttuu kiinni kuin tauti. Luultavasti myös alumiiniin. Primeroitu Sikalla liimattu polykarbonaatti- tai akryyli-ikkuna irtoaa lasikuidusta vain pintalaminaatin kera. Lewmarin luukun akryylin vaihdoin pari v. sitten ja akryylilevy oli luukun raamin alumiiniaukkoa suurempi. Sika oli vain vesitiiviste.


      • hionta,putsaus,praim+sik
        Seppomartti kirjoitti:

        Hyvä ohje mutta Sika primeri puuttuu. Tarttuu kiinni kuin tauti. Luultavasti myös alumiiniin. Primeroitu Sikalla liimattu polykarbonaatti- tai akryyli-ikkuna irtoaa lasikuidusta vain pintalaminaatin kera. Lewmarin luukun akryylin vaihdoin pari v. sitten ja akryylilevy oli luukun raamin alumiiniaukkoa suurempi. Sika oli vain vesitiiviste.

        Kyl toi sika praimeri (putsaus hionnan jälkeen xsyleenillä)
        on toiminut vanhoissa veneissä, jotka alunperin kiinnitetty silikonilla, uudet ikkunat pysyneet 10 vuottakin vuotamatta. Mikään ei ole ikuista


      • siliconesucks
        hionta,putsaus,praim+sik kirjoitti:

        Kyl toi sika praimeri (putsaus hionnan jälkeen xsyleenillä)
        on toiminut vanhoissa veneissä, jotka alunperin kiinnitetty silikonilla, uudet ikkunat pysyneet 10 vuottakin vuotamatta. Mikään ei ole ikuista

        Paitsi, että syksyllä poismyymässäni 28 v suomiveneessä kaikki ikkunat kyllä pitivät veden ulkopuolella. Ikkunoissa oli ruuvikiinnikkeiset alumiinikehykset ja välissä kumitiivisteet, ikkunat karkaistua lasia.Muihin vuotopaikkoihin kuten kaidetolppiin ja vanttien läpivienteihin ehdin massat vaihtamaan veneen ollessa 22 v. Onneksi vuotavan tyyppisiä ikkunoita ei ole uudemmassa veneessäni kuin kaksi, muita on 15 ja toivon todella ettei niiden kanssa tule ongelmia.

        Täytyy mahdollisesti hakea tyyris sika-setti uudestaan. Rakentelin kehyksen ruuvireikiin kiinnitettävät liimauspuristimet jolla ruudut saa hallissa liimaukseen.


    • PetriA.............

      Hanse vaihtoi kaikkiin uuden sarjan (vm. - 07 ->) veneisiin sivuikkunat 2010 tehtaan korjaustyönä. Ikkunat on liimattu ja liimaus alkoi pettää eri puolilla maailmaa, näin myös omassa veneessäni. Spekuloimatta mistä oli kyse, niin asiasta paremmin tietää myyjä, soita Hansail Oy / Patrik Karlsson. Mallikelpoisesti hoitivat minunkin veneeni ikkunoiden uusimisen (siis tehtaalta tuli kokonaan uudet ikkunat). Uskoisin, että häneltä saisit yhden näkemyksen asiasta, joka lienee peräisin Hansen tehtaalta.

      • puhdetyötä

        Kyseessä ei ole Hanse vaan sen seuraavan maan siitä etelään venetuotantoa. Vian syy taitaa olla kuitenkin Saksasta länteen koska Lewmar otti piikkiinsä. Lupasivat korjata tai vaihtaa ikkunat kunhan ensi irrotan ne veneestä ja toimitan Enlantiin tehtaalle tutkittavaksi / korjattavaksi. Ihan asiallista, tietysti sillä varauksella että tulevat takaisin/kuntoon. Muussa tapauksessa tunnistatte minut kesällä veneenä jolla on muovit teipattuna etuikkunoiden tai niiden tyhjien reikien päälle.

        Kehyksien irrottamisessakin saattaa muuten olla oma savoittansa, pitää varoa olla delaminoimatta koko ruffia. Poikkipuut, ruuvipuristin ja katkoveistä peliin ...


      • seppomartti
        puhdetyötä kirjoitti:

        Kyseessä ei ole Hanse vaan sen seuraavan maan siitä etelään venetuotantoa. Vian syy taitaa olla kuitenkin Saksasta länteen koska Lewmar otti piikkiinsä. Lupasivat korjata tai vaihtaa ikkunat kunhan ensi irrotan ne veneestä ja toimitan Enlantiin tehtaalle tutkittavaksi / korjattavaksi. Ihan asiallista, tietysti sillä varauksella että tulevat takaisin/kuntoon. Muussa tapauksessa tunnistatte minut kesällä veneenä jolla on muovit teipattuna etuikkunoiden tai niiden tyhjien reikien päälle.

        Kehyksien irrottamisessakin saattaa muuten olla oma savoittansa, pitää varoa olla delaminoimatta koko ruffia. Poikkipuut, ruuvipuristin ja katkoveistä peliin ...

        Vaihdoin viime talvena 4 akryylistä valoventtiliä eli ikkunaa veneen laidasta. UV hajottaa akryylin n.20 v kuluessa säröiseksi. Jouduin paloittelemaan ja repimään palat irti muovireunuksista, jotka hajosivat pinnastaan. Kirjaimellisesti SIKAkiinni. Tuli pientä lasikuitutyötä ja hiontaa. Pistin tilalle polycarbonaattia. 20-30 v. kuluttua joku kiroilee kun ei saa kappaleiksikaan.
        Sikaflex ilmeisesti pitää tiukkanaliimauksen mutta UV:n vaikutuksesta reunaan ilmestyy hiushalkeama, josta vuotaa vanhana vettä ainakin aikaisemmilla esim 291:llä. Onko uudempi 295Uv parempi- kuka tietää?. Voi harkita Sikasauman maalausta lopuksi.


    • Swan45

      Sanon vaan Simson Bostik ISR 70-05. Autoissakaan ei ruuvata ikkunoita kiinni.

    • amazooni2
    • seppomartti

      Onko joku todella käyttänyt kovettuvaa polyuretaanivaahtoa veneen ikkunoihin?

      • Anonyymi

        vedin 2 kiloa ja hyvin psyy tuoksuukin mansikalta


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3402
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3222
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      2850
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      46
      2579
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1973
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1525
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1340
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      39
      1321
    Aihe