Ystäväporukka päijät-hämeen seudulta

ystäväänsä vailla

Hei,

olen muuttanut päijät-hämeen seudulle ja en juurikaan tunne täältä ihmisiä ja minulla ei ole tuttuja tai ystäviä täältä päin entuudestaan.

Kyselenkin löytyisikö tältä seudulta muita naispuoleisia, jotka olisivat kiinnostuneita tutustumaan ja saamaan uusia tuttavuuksia ja tutustumisen kautta kenties ystävystymäänkin. Ajatuksena olisi saada kehiin jonkinlainen ystäväporukka, missä eri tai samassa elämäntilanteessa olevat ihmiset voisivat tavata toisiaan ja kun on tarvetta ystävälle. Tästä joukosta voisi sitten löytyä se kaipaamansa ystäväkin, jonka kanssa kolahtaa kemiat ja ajatusmaailmat syvemminkin yhteen ja/tai löytyisi samanmoiset kiinnostukset, harrastukset, menot ym.

Naispuoleiselle ystävälle olisi itselläni toive, että hän mahtuisi n. 35-45 v. ikähaarukkaan. Samoja kiinnostuksen kohteita voisi olla taiteet/kädentaiteet, luonnossa liikkuminen, kirpputorit, kahvilat, kissat. Eri tapahtumat kiinnostavat myös taiteen, kulttuurin ja musiikin saralla. Olen lapseton, parisuhteessa elävä ja kissallinen. Toivoisin ystäviä lapsettomista ihmisistä.

Toivoisin muitakin löytyvän tältä seudulta, jotka kaipaavat tai ovat vailla ystävää. Ehkäpä tämän kautta nämä ystävättömät voisivat kohdata ja löytää toisensa.

0

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

        Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
        Maailman menoa
        132
        1744
      2. Jos sinua kiinnostaa nainen

        tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
        Ikävä
        57
        1411
      3. Suoraan Sinulle

        En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
        Ikävä
        49
        1149
      4. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

        erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
        Ikävä
        79
        1010
      5. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

        Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
        Hindulaisuus
        371
        861
      6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

        Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
        Sinkut
        124
        739
      7. Niin siinä kävi

        Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
        Ikävä
        38
        694
      8. aa eli nyt tajuan..

        eli siis pitkä-aikainen vaikeus parisuhteen saamisesta johtuu omalta kohdaltani alhaisesta yhteiskunnallisesta asemasta.
        Sinkut
        117
        685
      9. Mikähän auttaisi kun kuIIi

        Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
        Ikävä
        69
        656
      10. Mitä siellä tapahtuu?

        Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
        Savonlinna
        17
        651
      Aihe